Goran katumusmenojen valmistelut olivat täydessä käynnissä eräässä
puutarhassa Gangesin rannalla. Abinaš pahoitteli, että valittu paikka
oli kaukana Kalkuttan keskuksesta, joten asia ei tulisi herättämään
suurta huomiota. Hän tiesi, ettei Gora itse todella kaivannut katumusta
— sitä kaipasi hänen maansa, jonka kansan tuli siitä saada moraalista
vaikutusta. Senvuoksi olisi Abinašin mielestä pitänyt järjestää tämä
toimitus keskelle ihmisvilinää.
Mutta Gora ei siihen suostunut, koska Kalkuttan-lainen suuri kaupunki
oli sopimaton suuren uhritulen sytyttämiseen ja pyhien kirjojen
lukemiseen, niinkuin Gora oli asian suunnitellut. Metsän erakkomaja
oli siihen sopivampi, Gangesin yksinäisellä rannalla, veda-laulujen
säestämänä ja uhritulen valaisemana, Gora tahtoi rukoillen huutaa
puoleensa muinaista Intiaa, koko maailman opettajaa, ja tahtoi kylpien
ja itseänsä puhdistaen sen opastamana astua uuteen elämään. Gora ei
kaivannut minkäänlaista »moraalista vaikutusta».
Abinaš, joka ei voinut millään muulla tavalla tyydyttää
julkisuushaluansa, turvautui sanomalehtiin ja lähetti suunniteltua
tilaisuutta koskevan uutisen kaikille lehdille, mainitsematta mitään
Goralle. Eikä siinä kyllin — hän sepitti erinäisiä pitkiä kirjoitelmia
tehden niissä tiettäväksi, ettei Goran-lainen henkevä ja puhdas
bramaani voinut joutua minkään synnin koskemaksi, mutta että hän oli
ottanut kantaakseen nykyisen langenneen Intian kaikki virheet ja
aikoi suorittaa katumusta koko maan puolesta. Hän kirjoitti: »Meidän
maamme kärsii vieraan rodun kahleita omien vikojensa vuoksi, ja samoin
on Gourmohan Babukin kokenut omassa elämässään vankilan kahleiden
tuottamaa murhetta. Kun siis hän kantoi itsessään maansa murhetta ja
oli valmis harjoittamaan katumusta kansansa huonon käytöksen vuoksi,
niin teidän, bengalilaisten veljien, Intian miljoonien onnettomien
lapsien, tulisi teidänkin j.n.e., j.n.e.»
Noita vuodatuksia lukiessaan Gora kovin suuttui, mutta Abinaš oli
auttamaton. Goran nuhteet eivät häntä liikuttaneet — pikemmin
ilahduttivat. Hänen mielestään hänen _gurunsa_ liiteli korkeammissa
ilmapiireissä kuin toiset eikä ollenkaan ymmärtänyt näitä tämän
maailman asioita. Taivaallinen Narod lumosi Višnun _vina_-soittimensa
sävelillä ja sai hänet luomaan pyhän Gangesvirran, mutta virran
johdattaminen kuolevaisten maille oli maisen kuninkaan Bhagirathan asia
— ei niiden, jotka taivaissa asustavat. Nuo kaksi tehtävää olivat ihan
eri asioita; kun siis Gora raivostui Abinašin väkivaltaisuuksista,
niin Abinaš vain hymyili itsekseen ja Goraan kohdistuva kunnioitus
kävi hänen tahollaan entistä valtavammaksi. Hän sanoi itsekseen:
»Meidän _gurumme_ kasvot ovat kuin Šivan, ja ajatuksissaan hän on kuin
Bholanath. Hän ei ymmärrä mitään, hänellä ei ole ollenkaan tervettä
järkeä, hän suuttuu vähimmästäkin, mutta tyyntyy jälleen tuokiossa.»
Abinašin ponnistusten johdosta Goran katumusmenot alkoivat herättää
suurta huomiota joka taholla, ja valtavan suuri määrä ihmisiä kävi
Goran luona häntä näkemässä tai häneen tutustumassa. Hänelle saapui
joka päivä niin paljon kirjeitä, että hän lopulta lakkasi niitä
lukemasta. Goran mielestä kaikki nämä hänen katumusharjoitustaan
koskevat julkiset keskustelut hävittivät tapauksen juhlallisuuden
tehden siitä pelkän sosiaalisen toimituksen. Se oli niiden aikojen
yleinen virhe.
Krišnadajal ei ottanut nyttemmin sanomalehtiä käteensäkään, mutta
kaikkien näiden tapahtumien aiheuttama hälinä tunkeutui hänenkin
olosijoilleen, ja hänen palvelevat seuralaisensa tunsivat suurta
ylpeyttä saadessaan toivoa, että heidän kunnioitetun ystävänsä arvokas
poika tulisi kerran saavuttamaan samanlaisen aseman kuin hänen pyhä
isänsä. Hän noudatti jo isän askelia, ja ystävät kertoilivat mielihyvin
Krišnadajalille lähestyvästä pyhästä toimituksesta, jonka sanottiin
tulevan suoritettavaksi erinomaisen loisteliaasti.
On vaikea sanoa, kuinka pitkä aika oli kulunut siitä, kun Krišnadajal
oli viimeksi käynyt Goran huoneessa. Mutta nyt hän riisui
silkkivaatteensa, pukeutui tavallisiin vaatteisiin ja astui tosiaankin
hänen luoksensa. Gora ei ollut siellä, ja palvelija kertoi hänen
lähteneen kotitemppeliin.
»Taivaalliset! Mitä hän temppelissä tekee?» huudahti Krišnadajal.
Kun Krišnadajalille kerrottiin, että Gora oli siellä
hartausharjoituksissa, hän säikähti sitäkin enemmän ja lähti suoraa
päätä temppelin ovelle. Siinä hän tosiaankin näki Goran suorittamassa
palvontamenojansa ja huusi hänelle sisään astumatta: »Gora!»
Gora nousi hämmästyneenä nähtyään isänsä.
Krišnadajal oli järjestänyt omaan osaansa taloa erikoisen
suojelija-jumalansa palvontapaikan. Perhekunta kuului vaišnava-uskoon,
mutta Krišnadajal ei ollut pitkiin aikoihin ottanut osaa
perhehartauteen. Nyt hän huusi Goralle: »Tule, Gora, tule sieltä ulos!»
»Mitä tämä kaikki merkitsee?» huudahti Krišnadajal Goran tultua ulos.
»Mitä asiaa sinulla on täällä?»
»Bramaanit kyllä pitävät huolen palvontamenojen suorittamisesta»,
valitti Krišnadajal, kun Gora ei mitään vastannut. »He toimittavat
kaikki tarpeelliset menot joka päivä — suorittavat palvonnan koko
perhekunnan puolesta, joten sinulla ei ole siinä asiassa mitään
tekemistä!»
»Eihän siinä ole mitään väärää?» kysyi Gora.
»Väärää tosiaan!» huudahti Krišnadajal. »Mitä tarkoitatkaan? Se on
väärää kaikkinensa! Minkätähden sekaantuvatkaan näihin asioihin
sellaiset, joilla ei ole niissä mitään tekemistä? Se on selvä rikos,
usko minua! Se on rikos, josta et joudu kärsimään yksin sinä, vaan koko
perhekunta!»
»Jos suhtaudutte asiaan sisäisen hartauden kannalta, niin on olemassa
peräti vähän ihmisiä, joilla on siihen oikeus», vastasi Gora, »mutta
tarkoitatteko, ettei minulla ole oikeutta tehdä sitä, minkä tekee
pappimme Ramhari?»
Krišnadajal huomasi yht'äkkiä olevan vaikeata vastata ja oli hetkisen
vaiti. Sitten hän sanoi: »Katsohan, hartausmenojen toimittaminen kuuluu
Ramharin kastille. Jumala ei pidä sitä syntinä, sillä jos kerran alamme
moittia jotakin sillä alalla, niin heidän koko toimintansa on mennyttä
ja yhteiskunta ei voi jatkaa työtänsä. Mutta sinä et voi mitenkään
puolustautua. Mitä tarvetta oli sinulla astua tähän huoneeseen?»
Ei tuntunut ylen mahdottomalta kuulla Krišnadajalin laisen miehen
sanovan, että tarkoin velvollisuuksiaan noudattava bramaanikin teki
virheen astuessaan palvontasuojaan, joten Gora tyytyi vastaansanomatta
tuohon huomautukseen. Sitten Krišnadajal jatkoi: »Olenpa kuullut vielä
erään asian, Gora. Onko totta, että olet kutsunut kaikki kuuluisat
oppineet katumusharjoitukseesi?»
»On», vastasi Gora.
»Minä en salli eläissäni niin tapahtuvan!» huudahti Krišnadajal
kiihtyneenä.
»Minkätähden ette?» kysyi Gora, koko mieli täynnä sotaista henkeä.
»Minkätähden!» huudahti Krišnadajal. »Enkö sanonut sinulle jo taanoin,
ettet sinä voi järjestää mitään katumusmenoja?»
»Sanoitte kyllä», myönsi Gora, »mutta ette maininnut minkäänlaista
syytä».
»En ymmärrä, minkätähden minun olisi syitä mainittava», vastasi
Krišnadajal. »Me olemme sinun vanhempasi ja opettajasi, joita sinun
tulee kunnioittaa, ja laki säätää, ettet voi ottaa osaa mihinkään
uskonnollisiin menoihin saamatta meiltä siihen lupaa. Tiedäthän,
kuinka on laita niiden uskonnollisten menojen, joita on järjestettävä
esivanhempien muistoksi?»
»Tiedän; mutta mitä estettä siinä olisi?» kysyi Gora ihmeissään.
»Se on ihan mahdotonta!» huudahti Krišnadajal vihaisesti. »Minä en voi
sallia sinun suorittavan niitä menoja.»
»Kuulkaahan», virkkoi Gora tuntien itsensä kovin loukkaantuneeksi,
»tämä on oma asiani. Minä ryhdyn katumusharjoitukseen oman itseni
puhdistamiseksi, joten on aivan suotta väitellä sitä vastaan ja olla
siitä huolissaan.»
»Kuulehan, Gora», sanoi Krišnadajal, »älä huoli muuttaa kaikkea
väittelyn esineeksi. Tästä asiasta ei käy väitteleminen. On olemassa
paljonkin asioita, joita et vielä kykene käsittämään. Minä sanon
sinulle vielä kerran, että erehdyt kovin otaksuessasi päässeesi
hindu-uskonnon piiriin. Se ei ole sinun vallassasi, sillä jokainen
veripisara suonissasi, koko ruumiisi kiireestä kantapäähän saakka, on
sitä vastaan. Sinä et voi yht'äkkiä muuttua hinduksi; halusitpa sitä
miten tahansa, se ei kumminkaan ole vallassasi. Hyvän työn tulee alkaa
jokaisesta syntymästä.»
»Minä en tiedä mitään jokaisesta syntymästä», virkkoi Gora punastuen,
»mutta enkö voi vaatia oikeutenani sitä, mihin veriheimolaisuuteni
minut oikeuttaa?»
»Jälleen kiistelyä!» huudahti Krišnađajal. »Etkö häpee vastustaa minua
arvelematta? Sinä nimität itseäsi hinduksi, mutta milloin pääsetkään
vapautumaan tuosta vieraasta luonnonlaadustasi? Sinun pitää kuunnella
mitä sanon ja pidättyä kaikesta tuollaisesta.»
»Ellen suorita katumusta», virkkoi Gora oltuaan hetkisen vaiti, pää
kumarassa, »en voi istua Sošimukhin vihkiäisissä toisten vieraiden
seurassa».
»Sehän on niinkuin olla pitääkin!» huudahti Krišnadajal kiihkeästi.
»Mitä se haittaa? Voimmehan järjestää sinulle erikoisen istumapaikan.»
»Ja niin minun täytyy pysytellä erilläni yleensäkin», lisäsi Gora.
»Hyvä niin», vastasi Krišnadajal. Huomatessaan Goran joutuvan
kovin ihmeisiinsä hän lisäsi: »Kuulehan, minä en nauti aterioitani
milloinkaan kenenkään seurassa, en siinäkään tapauksessa, että minut
kutsutaan. Missä yhteydessä olenkaan yhteisöni kanssa? Jos tahdot
viettää elämäsi mahdollisimman saastumattomana, sinun on paras
noudattaa samaa polkua. Mikäli ymmärrän, se olisi hyväksesi.»
Päivällisen aikaan Krišnadajal lähetti hakemaan Abinašia ja sanoi
hänelle: »Minkätähden olette kaikki salaliitossa ja tanssitatte Goraa
sillä tavalla?»
»Mitä tarkoitatte?» kysyi Abinaš. »Gora johtaa pikemmin meitä! Hän on
kaikkein vähimmin tanssitettavissa!»
»Mutta minä sanon teille, ettei tuo katumushälinä sovi mihinkään»,
sanoi Krišnadajal. »Minä en voi missään tapauksessa sitä suvaita.
Teidän tulee se heti lopettaa.»
Abinaš ajatteli: »Onpa ukko itsepintainen!» Hän tunsi historiasta
useita esimerkkejä, joissa suurten miesten isät eivät olleet
vähimmässäkään määrässä ymmärtäneet poikiansa, ja otaksui Krišnadajalin
kuuluvan tuohon luokkaan. Kunhan Krišnadajal olisi ollut viettämättä
öitään ja päiviään kaikenlaisten joutavien _sannjasien_ joukossa ja
olisi ottanut oppia pojastansa, niin hänen hyötynsä olisi ollut paljoa
suurempi!
Mutta Abinaš oli hienotunteinen henkilö, ja kun huomasi, ettei
väittelystä ollut mitään apua ja ettei »moraalista vaikutusta»
todennäköisesti ilmaantuisi, hän ei huolinut tuhlata aikaansa turhiin
kiistoihin. Niinpä hän myönsi: »Hyvä, ellette asiaan myönny, se
jää toteuttamatta. Kaikki on järjestetty, kutsutkin on lähetetty,
joten sitä ei käy peruuttaminen — mutta jääköön Gora pois, me voimme
suorittaa katumusharjoituksen, sillä eihän maassamme ole puutetta
synnistä.» Niin hän rauhoitti Krišnadajalin.
Gora ei ollut milloinkaan erikoisesti kunnioittanut Krišnadajalin
sanoja, ja tänäänkään hänen mielensä ei taipunut tottelemaan. Siinä
elämän piirissä, joka oli yhteisöelämää valtavampi, hän ei katsonut
velvollisuudekseen totella isän ja äidin kieltoja. Mutta asiassa piili
kuitenkin tänään jotakin sellaista, mikä teki hänet levottomaksi.
Hänen mieleensä kangasteli epämääräinen ajatus, että Krišnadajalin
lausumien takana oli jokin salattu totuus. Se oli kuin jokin hahmoton
painajainen, joka ei jättänyt häntä rauhaan. Tuntui siltä, kuin jokin
olisi yrittänyt torjua häntä samalla kertaa joka suunnalta. Hänen
oma yksinäisyytensä kävi tänään ilmeiseksi ja kehittyi valtaviin
mittasuhteisiin. Hänen edessään oli suunnaton työkenttä, ja itse työkin
oli rajattoman suuri, mutta hänellä ei ollut ketään vierellänsä.