Se seikka, ettei Sutšarita ollut kotona Goran hartaasti halutessa
tavata hänet, sai aikaan muutoksen viimeksimainitun mielessä. Hänestä
tuntui, että Sutšarita oli päässyt vaikuttamaan häneen erittäin
voimakkaasti, koska hän, Gora, oli seurustellut heidän kaikkien kanssa
liian tutunomaisesti ja oli huomaamattansa joutunut pauloihin. Hän oli
ylpeydessään astunut määrättyjen rajojen yli ja oli loukannut maansa
perinnäisiä tapoja jättämällä huomioonottamatta nimenomaiset kiellot.
Elleivät ihmiset pysyneet kukin määrätyissä rajoissaan, he eivät
ainoastaan vahingoittaneet itseänsä, tietäen tai tietämättään, vaan
menettivät sitäpaitsi ehdottoman kykynsä tehdä hyvää toisille. Ihmisten
kanssa seurusteltaessa ja heihin liityttäessä monet tunnot käyvät niin
voimakkaiksi, että pimittävät uskomme ja viisautemme voiman.
Gora ei ollut keksinyt tuota totuutta ainoastaan brahmotyttöihin
tutustumalla, sillä hän oli alkanut tavallistenkin ihmisten seurassa
tuntea joutuneensa jonkinlaisen pyörteen valtoihin. Joka askelella näet
oli herännyt hänen mielessään sääli, joka oli saanut hänet alinomaa
ajattelemaan, että se ja se asia oli paha, se ja se oli vääryyttä ja
poistettavaa. Mutta eikö tuo myötätunto ollut pikemmin vain heikontanut
hänen kykyänsä arvostella, mikä on hyvää, mikä pahaa? Mitä enemmän
taivumme suhtautumaan olioihin säälien, sitä täydellisemmin menetämme
kykymme nähdä totuutta kokonaisena ja muuttumattomana — meidän
myötätuntomme himmentää sen, minkä tulisi kirkastua, niinkuin savu
himmentää tulen.
»Senvuoksi», sanoi Gora itsekseen, »on meidän maassamme aina ollut
sääntönä, että niiden, jotka kantavat kaikkien toisten menestyksen
taakkaa, tulee pysytellä loitolla. Se ajatus, että kuningas voi
suojella alamaisiaan läheisesti seurustelemalla heidän kanssaan, on
kaikkea pohjaa vailla. Sellainen viisaus, jota _radža_ tarvitsee
suhteessaan alamaisiinsa, tulee sokaistuksi, jos hän liittyy heihin
läheisesti. Siitä syystä alamaiset vapaaehtoisesti luovat hallitsijansa
ympärille koskemattomuuden ja kaukaisuuden valohohteen, koska
ymmärtävät, että jos kuningas muuttuu heidän kumppanikseen, hänen
olemassaolonsa oikeutus häviää.»
Bramaaninkin tulisi pysytellä samoin loitolla, erinneenä. Sellaista
bramaania, joka antautuu tekemisiin kenen hyvänsä kanssa ja ryömii
kaupanteon loassa, bramaania, joka rahaa ahnehtien kiertää kaulaansa
sudran silmukan ja kuolee hirsipuussa, Gora halveksi siinä määrin, että
tuskin katsoi hänen omistavan elämää — hän piti sellaista henkilöä
sudra-kastiin kuuluvia halvempana, sillä viimeksimainitut olivat
ainakin uskolliset omalle kastilleen, kun sitävastoin sellainen henkilö
on unohtanut oman bramaaniutensa ja on senvuoksi epäpuhdas. Sellaisten
bramaanien vuoksi Intia Goran mielestä nyt koki rappeutumisensa kautta.
Gora oli nyt valmis antautumaan bramaanien elämääluovien pyhien
käskyjen oleellistamiseen. Hän sanoi itselleen, että hänen täytyi
pysytellä ehdottomasti saastumattomana. »Minä en ole samassa tasossa
kuin toiset», ajatteli hän. »Minulle ei ystävyys ole tarpeellinen, minä
en kuulu niihin tavallisiin ihmisiin, jotka kaipaavat nautinnokseen
naisen kumppanuutta, ja minun tulee välttää liian läheistä kosketusta
ihmisten suuren joukkion kanssa. Niinkuin maa silmäilee kohti taivasta
odottaen sadetta, niin silmäilevät he kohti bramaania — jos tulen liian
lähelle heitä, niin kuka silloin kykenee luomaan heihin elämää?»
Aikaisemmin Gora ei ollut paljoakaan huolinut jumalien palvomisesta,
mutta nyt, ollessaan kovin masentunut, hän ei kyennyt itseänsä
hillitsemään; hänen työnsä näytti turhalta ja hänen elämänsä puolittain
kyyneliin hukkuneelta, ja niin hän alkoi koetella, mitä palvonta
saattoi vaikuttaa. Hän istui liikahtamatta jumalankuvan edessä ja koki
keskittää mieltänsä kokonaan siihen, mutta ei voinut saada itsessään
heräämään vähintäkään todellisen hartauden merkkiä. Hän voi selittää
jumalansa järjen avulla, mutta ei kyennyt käsittämään aatekuvaa,
ellei saanut käyttää jotakin vertauksenomaista kuvalausetta. Mutta
kuvalauseet eivät täytä ihmisen sydäntä hartaudella, ja palvontaa on
mahdoton suorittaa metafyysillisten esitysten varassa. Gora tosiaankin
tiesi, että hänen mielensä oli täynnä iloa ja hartauden liikutusta
pikemmin silloin, kun hän oli kiistelemässä jonkun toisen kanssa,
eikä silloin, kun hän koki harjoittaa hartautta temppelissä. Gora ei
kumminkaan luopunut yrityksestään, vaan suoritti joka päivä määrätyt
hartausharjoitukset ja pyhien kirjojen mukaiset rituaaliset menot. Hän
selitti itselleen, että jos ihminen ei kyennyt yhtymään kaikkeuteen
tuntonsa nojalla, hän ainakin voi liittyä siihen tottumusten ja
sääntöjen varassa. Saapuessaan johonkin kylään hän meni kylän
temppeliin, istui siellä syventyneenä hartaisiin mietiskelyihin ja
sanoi itselleen olevansa oikeassa paikassaan — toisella puolella oli
jumala, toisella puolella palvoja, ja heidän välillään eräänlaisena
siltana bramaani, joka liitti heidät toisiinsa. Vähitellen Goralle
alkoi selvitä, ettei hartaudentunne ollut bramaanille välttämätön.
Hartaus oli tavallisten ihmisten ominaisuus, ja se silta, joka
yhdisti palvojaa ja hänen uskonsa esinettä, oli tiedon silta, joka
molempia toisiinsa liittäessään samalla veti rajan heidän välilleen.
Ellei palvojan ja hänen jumaluutensa välillä ollut ehdottoman
viisauden juopaa, joutui kaikki hämmennyksiin. Niinmuodoin ei
ollutkaan bramaanien asia nauttia hartauden aiheuttamaa hämmennystä
— heidän asianaan oli istua erillään viisauden huipuilla ja ankarin
harjoituksin säilyttää uskon mysteeri puhtaana ja vioittumatonna
suurten joukkojen nautittavaksi. Samoinkuin bramaanilla ei voi olla
maailmassa mitään rauhaa, samoin ei heillä myöskään voi olla jumalien
palvonnassa minkäänlaista hartauden nauttimisen mahdollisuutta. Siinä
on bramaanin kunnia. Maailmassa oli bramaanien asiana pidättyminen ja
sääntöjen noudattaminen ja uskonnollisessa toiminnassa tieto. Koska
sydän oli saanut voiton, Gora oli määrännyt kapinoivan sydämensä
karkoitettavaksi. Mutta kuka olikaan toteuttava tuon tuomion? Mistä
löytyi sotilas tuota velvollisuutta suorittamaan?