Pareš Babu istui iltahartautensa jälkeen parvekkeella huoneensa
edustalla. Hän istui siinä ihan hiljaa auringon mennessä mailleen,
kun Binoi saapui Lolitan keralla hänen luoksensa ja kumartui
kunnioittavasti koskettamaan hänen jalkojansa.
Pareš Babu oli ihmeissään, kun näki heidän siten tulevan yhdessä,
ja kun ei läheisyydessä ollut istuimia, hän sanoi: »Tulkaa minun
huoneeseeni.»
»Ei», virkkoi Binoi, »älkää nousko». Samassa hän istuutui permannolle,
ja Lolita istuutui hänkin vähän matkan päähän, lähelle Pareš Babun
jalkoja.
»Me tulemme pyytämään itsellemme teidän siunaustanne», selitti Binoi.
»Se on oleva meidän elämämme todellinen pyhitys.»
Pareš Babun silmäillessä häntä kysyvin ja hämmästynein ilmein Binoi
jatkoi: »Minä en tahdo vannoa mitään valoja yhteisölle, joka sitoo
minua sanan tai säännön nojalla. Teidän siunauksenne on ainoa vihkimys,
joka voi liittää toisiinsa meidän elämämme todellisen nöyryyden sitein.
Me laskemme sydämemme kunnioittaen teidän jalkojenne eteen, ja Jumala
on lahjoittava meille sen, mikä on meille parasta, teidän kätenne
välityksellä.»
»Te siis ette käänny brahmoksi, Binoi?» kysyi Pareš Babu oltuaan hetken
vaiti.
»En», vastasi Binoi.
»Tahdotte jäädä hindulaisen yhteiskunnan yhteyteen?» kysyi Pareš Babu.
»Niin tahdon», vastasi Binoi.
Pareš Babu katsahti Lolitaan, joka arvasi, mitä hänen mielessään
liikkui ja sanoi: »Isä, minun uskontoni on omani ja pysyy aina
omanani. Se voi aiheuttaa minulle ikävyyttä, vieläpä johtaa minut
vaikeuksiinkin, mutta minä en voi uskoa olevan uskontoni mukaista, että
minun tulee olla erotettuna niistä, jotka kannattavat toisenlaisia
uskomuksia, tapoja ja tottumuksia.»
Huomatessaan isänsä olevan vaiti hän jatkoi: »Minä ajattelin ennen,
että Brahma Samadž oli ainoa asia koko maailmassa — että kaikki sen
ulkopuolella oleva oli pelkkää varjoa ja että jokainen siitä luopuminen
oli luopumista kaikesta, mikä on totta. Mutta nyt tuo käsitykseni on
kerrassaan kumoutunut.»
Pareš Babu hymyili alakuloisesti, ja Lolita jatkoi: »Minä en kykene
teille sanoin kuvailemaan, millainen valtava muutos minussa on
tapahtunut. Olen kohdannut Brahma Samadžin keskuudessa paljon sellaisia
henkilöitä, joihin minua ei ole liittänyt mikään yhteydentunne, vaikka
uskonnolliset vakaumuksemme ovat olleet samat, ja niinmuodoin en voi
käsittää, minkätähden kaikki ne, jotka ovat kerallani etsineet suojaa
Brahman nimellä mainitusta yhteisöstä, olisivat erikoisesti minun
heimolaisiani ja minkätähden minun olisi pidettävä kaikkia muita
ihmisiä maailmassa loitolla itsestäni!»
Pareš Babu taputti kapinallista tytärtään leppoisasti olkapäähän ja
virkkoi: »Onko mahdollista oikein arvostella mitään asiaa, kun jokin
henkilökohtainen seikka kiihdyttää mieltä? Ihmiskunnassa vallitsee
menneiden ja tulevien sukupolvien välinen tasainen jatkuvaisuus, jonka
asianmukaista säilyttämistä varten yhteiskunta on tarpeellinen, ja tämä
tarpeellisuus ei ole mikään keinotekoinen. Etkö ole ajatellut sitä,
että yhteiskuntasi kannettavana on kaikkien tulevien sukupolviamme
kaukaisen tulevaisuuden taakka?»
»Onhan olemassa hindulainen yhteiskunta», virkkoi Binoi.
»Entäpä jos hindulainen yhteiskunta ei tahdokaan ottaa kannettavakseen
teitä koskevaa vastuuta, entäpä jos se siitä kieltäytyy?»
»Meidän tulee ottaa tehtäväksemme saada se vastuun omaksumaan»,
vastasi Binoi muistaen Anandamojin sanat. »Hindulainen yhteiskunta
on aina suonut suojaa uusille lahkokunnille; se voi olla kaikkien
uskonnollisten yhteisöjen kokoojana.»
»Se, mikä sanallisessa esityksessä joltakin näyttää», huomautti Pareš
Babu, »muuttuu aivan toiseksi, kun on kysymyksessä toiminta. Luopuisiko
muuten kukaan koskaan vanhasta yhteisöstään? Jos kerran alatte
kunnioittaa yhteisöä, joka tahtoo kiinnittää ihmisen uskonnolliset
tunnot johonkin määrättyyn paikkaan ulkonaisen tottumuksen kahlein,
niin suostutte ikänne kaiken esiintymään pelkkinä puunukkina.»
»Jos hindulainen yhteiskunta jää niin ahtaisiin oloihin», vastasi
Binoi, »niin meidän tulee vastuullamme ryhtyä sitä pelastamaan siitä
tilasta. Eihän johdu kenenkään mieleen hajoittaa raunioiksi kaunista
rakennusta, jotta siihen saataisiin enemmän ilmaa ja valoa, kun
ikkunoiden ja ovien avartaminen tuottaa toivotun tuloksen!»
»Isä», puuttui puheeseen Lolita, »minä en ollenkaan ymmärrä kaikkia
noita väitteitä. Minä puolestani en ole milloinkaan päättänyt ottaa
vastuulleni jonkin yhteisön kohottamista. Mutta minua on ahdistettu
joka taholta niin väärämielisesti, että olen tuskin voinut hengittää,
ja enpä käsitä, minkätähden minun tulisi siihen suostua ollenkaan
vastustelematta. En selvään tajua, mitä minun tulee tehdä, mitä
tekemättä jättää, mutta en tosiaankaan voi sitä sietää, isä.»
»Eikö olisi syytä vielä hieman odottaa?» kysyi Pareš Babu lempeästi.
»Mielesi on nyt kuohuksissa.»
»Minä en suinkaan vastusta odottamista», vastasi Lolita, »mutta
sen tiedän varmaan, että valhe ja vääryys vain yhä lisääntyvät, ja
senvuoksi pelkään kovin, että voin epätoivoissani äkkiä tehdä jotakin,
mikä saattaisi sekin aiheuttaa sinulle tuskaa. Älä luule, isä,
etten ole tätä asiaa ajatellut. Sitä paljon harkittuani olen hyvin
huomannut, että saamani opetukset ja vaikutelmat voivat aiheuttaa
minulle paljonkin kärsimystä ja häpeää Brahma Samadžin ulkopuolella,
mutta sittenkään en yhtään epäröi, vaan tunnen pikemmin jonkinlaista
rohkeutta ja riemua. Ainoa seikka, joka minua huolestuttaa, isä, on
se, että jokin tekoni voi tuottaa sinulle kärsimystä.» Tuon sanottuaan
Lolita laski hiljaa kätensä Pareš Babun jaloille.
»Kuulehan, maammoseni», virkkoi Pareš Babu naurahtaen, »jos luottaisin
ainoastaan omaan älyyni, olisin masentunut aina, kun tapahtui jotakin
vastoin toivelmiani tai mielipiteitäni. En voi sanoa, että se isku,
joka on äkkiä sinua kohdannut, on sinulle vain pahaksi! Minäkin lähdin
kerran kapinoiden kodistani, hetkeäkään ajattelematta, oliko se
soveliasta vai eikö. Näiden alinomaisten yhteiskuntaa meidän päivinämme
järkyttelevien iskujen ja vastaiskujen nojalla on helppo arvata,
että Hänen voimallinen työnsä on tapahtumassa. Kuinkapa voisinkaan
tietää, mitä Hän lopulta tarkoittaa kaikella tällä hajoittavalla ja
puhdistavalla toiminnallaan? Mitä on hänelle Brahma Samadž ja mitä
hindulainen yhteiskunta. Hän näkee ainoastaan ihmisen.» Pareš Papu
vaikeni hetkiseksi vetäytyen oman sydämensä hiljaiseen yksinäisyyteen,
sulki silmänsä ja painui mietteisiin.
»Kuulkaahan, Binoi», virkkoi Pareš Babu hetkisen kuluttua, »meidän
maamme yhteiskunnallinen järjestelmä liittyy kiinteästi uskonnollisiin
vakaumuksiin, ja siitä syystä vaikuttavat uskonnolliset tottumukset
jollakin tavoin sosiaalisiin menettelyihin. Onhan selvää, ettette
voi mitenkään ottaa yhteisönne piiriin niitä henkilöitä, jotka ovat
uskonnollisten periaatteittenne kehän ulkopuolella.»
Lolita ei kyennyt kunnollisesti seuraamaan noita päätelmiä, sillä hän
ei ollut milloinkaan nähnyt oman yhteisönsä ja toisten sosiaalisten
järjestelmien välillä vallitsevia eroavaisuuksia. Hän ajatteli, ettei
suurin piirtein katsoen ollut paljoakaan eroa eroa eri yhteisöjen
tapojen ja tottumusten välillä. Samoinkuin heidän ja Binoin välisen
eron voi jättää huomiotta, samoin olivat Lolitan mielestä eri
yhteisöjenkin välillä vallitsevat eroavaisuudet aivan mitättömät. Eipä
hän tietänyt sitäkään, että mikään esti häntä menemästä naimisiin
hindulaisia pyhiä menoja noudattaen.
»Tarkoitatteko sitä, että meidän juhlamenomme vaativat kumartamaan
jumalankuvaa?» kysyi Binoi.
»Tarkoitan», vastasi Pareš Babu Lolitaan katsahtaen. »Voiko Lolita
siihen suostua?»
Binoi katsahti hänkin Lolitaan ja huomasi hänen kammoavan sellaista
ajatustakin.
Tunteet olivat kuljettaneet Lolitan sellaiseen kohtaan joka oli hänelle
ihan outo ja täynnä ansoja. Tuon huomatessaan Binoi tunsi sydämessään
suurta sääliä ja ajatteli, että hänen asiansa oli pelastaa hänet
ottamalla kestääkseen kaikki iskut. Tuntui yhtä sietämättömältä nähdä
sellaisen voittoa tavoittelevan voittamattoman innostuksen joutuvan
kuoleman nuolten tavoitettaviin kuin nähdä sellaisen hienon hengen
peräytyvän tappiolle joutuneena. Binoin asiana ei ollut ainoastaan
hänen voittoon vieminen, vaan myöskin hänen pelastaminen.
Lolita istui hetkisen pää painuksissa, kohotti sitten lempeän katseensa
Binoihin ja kysyi: »Uskotteko tosiaankin jumalankuviin kaikesta
sydämestänne?»
»En, en usko!» vastasi Binoi hetkeäkään epäröimättä. »Jumalankuva ei
ole minulle Jumala, vaan pelkkä sosiaalinen vertauskuva.»
»Tuleeko teidän ulkonaisesti tunnustaa jumalaksi sellaista, mitä
sisäisesti pidätte pelkkänä vertauskuvana?» kysyi Lolita.
»Minä en salli jumalankuvaa tuotavan vihkimistilaisuuteen», virkkoi
Binoi katsahtaen Pareš Babuun päin.
»Binoi», huudahti Pareš Babu nousten seisomaan, »te ette ole
harkinnut koko asiaa selvästi. Tässä ei ole kysymyksessä oma
mielipiteenne enempää kuin kenenkään muunkaan. Avioliitto ei ole
mikään henkilökohtainen asia, vaan yhteiskunnallinen. Minkätähden
jätätte huomiotta sen seikan? Ajatelkaahan asiaa muutamia päiviä, älkää
päättäkö sitä äkkipikaisesti.»
Tuon sanottuaan Pareš Babu lähti puutarhaan ja alkoi kävellä siellä
edestakaisin.
Lolita oli hänkin lähtemässä huoneesta, mutta kääntyi ja virkkoi
Binoille: »Jos kerran toivelmamme ei ole väärä, niin en käsitä,
minkätähden meidän tulisi kääntyä häveten takaisin vain sen vuoksi,
ettei asia täydellisesti soinnu jonkin yhteisön nimenomaisiin
määräyksiin. Tarkoitatteko, että yhteiskunnan keskuudessa on sijaa
ainoastaan väärälle menettelylle, mutta ei oikealle?»
Binoi astui hitaasti Lolitan luo ja sanoi: »Minä en pelkää mitään
yhteiskuntaa, ja jos me molemmat yhdessä etsimme suojaa totuudesta,
niin mistä löydämmekään suuremman yhteisön?»
Samassa syöksyi huoneeseen Bordašundari kuin rajuilma, pysähtyi nuorten
eteen ja huusi: »Binoi, minä olen kuullut, ettette aio sittenkään
liittyä Samadžiimme! Onko se totta?»
»Minä valitsen uskonnollista vihkimystäni suorittamaan jonkun soveliaan
opettajan», vastasi Binoi, »mitään seurakuntaa en siinä tarvitse».
»Mitä siis onkaan tarkoittanut kaikki tämä petos ja vehkeily?» huusi
Bordašundari raivoissaan. »Sanokaa minulle, mitä tarkoittaa tämä meno,
miksi petätte minua ja koko Samadžiamme lupaamalla liittyä yhteyteemme?
Ettekö ole hetkeäkään ajatellut, millaista tuhoa se tuottaa Lolitalle?»
»Kaikki Samadžimme jäsenet eivät suinkaan suostu siihen, että Binoi
Babu liittyy seurakuntaamme», keskeytti Lolita. »Ettekö ole lukenut
sanomalehtiä? Mitä hyötyä olisikaan sellaisesta menettelystä?»
»Ellei hän liity Samadžiin, kuinka voisikaan avioliitosta tulla tosi?»
kysyi Bordašundari.
»Miksi ei?» kysyi Lolita.
»Aiotko mennä naimisiin hindulaista rituaalia noudattaen?» tiedusteli
Bordašundari.
»Se käy päinsä», vastasi Binoi. »Minä poistan kaikki esteet, jotka
voivat tielle osua.»
Bordašundari seisoi hetkisen sanatonna ja virkkoi sitten: »Menkää,
Binoi! Poistukaa tästä talosta milloinkaan palaamatta!»