»Sepä mainiota!» huudahti Haran Babu. »Minä haluan vaihtaa sanan
hänenkin kanssaan. Jos teillä on jotakin erikoista toimitettavaa,
voitte jättää minut hetkiseksi Gourmohan Babun seuraan.» Sutšaritan
suostumusta odottamatta hän lähti yläkertaan. Sutšarita lähti
hänen jäljessään ja sanoi huoneeseen tultuaan, Haran Babuun
vilkaisemattakaan, Goralle: »Tätini on mennyt toimittamaan teille
virvokkeita, ja minä lähden katsomaan, kuinka pitkälle hän on ehtinyt.»
Sen sanottuaan hän riensi pois huoneesta, ja Haran Babu istuutui,
kasvoissa ylevä ilme.
»Te näytätte sangen sairaalta», huomautti Haran Babu.
»Niin», myönsi Gora, »minä jouduin tässä taanoin sellaisen käsittelyn
alaiseksi, joka ei lisännyt hyvinvointiani.»
»Niinpä kyllä», virkkoi Haran Babu ääntään pehmentäen. »Olette varmaan
kovin kärsinyt.»
»En paljoa enempää kuin oli toivottu», vastasi Gora ivallisesti.
»Minä tahtoisin keskustella kanssanne eräästä Binoi Babua koskevasta
asiasta», sanoi Haran Babu vaihtaen puheenaihetta. »Otaksun teidän
tietävän, että hän valmistautuu liittymään Brahma Samadžiin
sunnuntaina?»
»Siitä en ole mitään kuullut», vastasi Gora.
»Hyväksyttekö hänen menettelynsä?» kysyi Haran Babu.
»Binoi ei kysy minun hyväksymistäni», vastasi Gora.
»Luuletteko», jatkoi Haran Babu, »Binoi Babun uskon olevan niin lujan,
että hän voi ajatella kohta liittyä seurakuntaamme?»
»Jos hän ilmaisee haluavansa siihen liittyä», vastasi Gora, »niin
sellainen kysymys on ihan joutava».
»Taipuessamme voimakkaasti johonkin suuntaan», huomautti Haran Babu,
»emme suo itsellemme riittävää aikaa ajatella, mitä uskomme, mitä emme.
Tunnettehan ihmisluonnon.»
»Minä en huoli antautua joutaviin ihmisluontoa koskeviin juttuihin»,
kivahti Gora.
»Vaikka minun mielipiteeni ja yhteisöni ovatkin toisenlaiset kuin
teidän», virkkoi Haran Babu, »minä sittenkin kunnioitan teitä
erinomaisesti ja tiedän varsin hyvin, ettette minkään kiusauksen uhalla
horju vakaumuksissanne, olivatpa ne oikeat vai väärät. Mutta —»
»Binoi kärsisi tietenkin kamalan häviön, jos menettäisi sen pienen
kunnioituksen määrän, joka teidän on onnistunut säilyttää minua varten!
Oikean ja väärän erottaminen on tässä maailmassa välttämätöntä, mutta
jos tahdotte määritellä olioiden arvoa sen mukaan, kunnioitatteko
niitä vai ette, niin voitte tietenkin niin tehdä, kunhan ette edellytä
kaikkien toisten hyväksyvän tuomiotanne.»
»Olkoon menneeksi», virkkoi Haran Babu. »Vaikka tuo kysymys jää
ratkaisematta, ei synny mitään suurta haittaa. Mutta tekeepä mieleni
kysyä teiltä jotakin. Ettekö te aio mitenkään vastustaa Binoin
suunnittelemaa liittymistä Pareš Babun perheeseen avioliiton nojalla?»
»Kuulkaa, Haran Babu!» huudahti Gora sävähtäen tulipunaiseksi. »Kuinka
voisinkaan keskustella näistä Binoita koskevista seikoista teidän
kanssanne? Teidän, joka aina puhutte ihmisluonnosta, pitäisi ainakin
ymmärtää, että Binoi on minun ystäväni eikä teidän ystävänne.»
»Minä otin asian puheeksi, koska se koskee Brahma Samadžia», aloitti
Haran Babu, »muuten —»
»Mutta minä en ole mikään Brahma Samadžille», huudahti Gora
kärsimättömästi. »Mitä siis voikaan minulle merkitä teidän pelkonne?»
Samassa astui huoneeseen Sutšarita. Haran Babu kääntyi hänen puoleensa
ja sanoi: »Sutšarita, minä haluan keskustella kanssanne eräästä
tärkeästä asiasta.»
Tuo huomautus ei suinkaan ollut tarpeellinen, mutta Haran Babu puhui
tahallaan siten osoittaakseen Goralle, kuinka tuttavallisissa suhteissa
hän ja Sutšarita olivat. Sutšarita ei kumminkaan hänelle vastannut,
ja Gora istui liikahtamatta paikallaan näyttämättä ollenkaan haluavan
suoda Haran Babulle tilaisuutta keskeytymättömiin esityksiin.
»Sutšarita», virkkoi Haran Babu jälleen, »tulkaa toiseen huoneeseen,
minulla on jotakin teille sanottavaa».
Sutšarita ei välittänyt mitään kehoituksesta, vaan katsahti Goraan ja
kysyi: »Kuinka voi äitinne?»
»Äitini voi tietääkseni aina hyvin», nauroi Gora.
»Niin», myönsi Sutšarita, »minäkin olen huomannut, kuinka helppoa hänen
on voida hyvin».
Samassa muistui Goran mieleen, että Sutšarita oli käynyt tapaamassa
hänen äitiänsä hänen vankilassa ollessaan.
Haran Babu oli ottanut pöydältä kirjan, katsonut nimilehdestä, kuka oli
tekijä, ja tutki sitten muutamaa kohtaa.
Sutšarita hämmentyi ja punastui, ja Gora, joka tiesi, että Haranin
käteen oli osunut eräs hänen teoksensa, nauroi hiljaa mielessään.
»Kuulkaahan, Gourmohan Babu», virkkoi Haran Babu, »tämä lienee teidän
nuoruudenaikanne tuotteita?»
»Minä olen nuori vieläkin!» nauroi Gora. »Eräät eläinlajit vanhentuvat
nopeasti, toisten nuoruus kestää kauan.»
Sutšarita nousi ja virkkoi: »Aterianne on varmaan jo valmis, Gourmohan
Babu! Ettekö tule toiseen huoneeseen? Täti ei halua tulla näkyviin
Haran Babun täällä ollessa, joten hän voinee teitä odottaa.»
Viimeisen huomautuksen Sutšarita tarkoitti erikoisesti Haran Babuun
osuvaksi. Hän oli joutunut tänä päivänä sietämään niin paljon, ettei
lopulta voinut olla iskemättä vastaan.
Gora nousi, ja kukistamaton Haran Babu huomautti: »Niinpä odotan teitä
täällä.»
»Miksi huolisitte suotta odottaa?» kysyi Sutšarita. »On jo myöhä.»
Mutta Haran Babu ei ottanut hievahtaakseen, ja Sutšarita ja Gora
poistuivat huoneesta.
Nähdessään Goran tässä talossa ja huomatessaan, kuinka hän suhtautui
Sutšaritaan, Haran Babu kääntyi sotaiseksi. Oliko mahdollista, että
Sutšarita luiskahtaisi niin helposti Brahma Samadžin kynsistä? Eikö
ollut ketään, joka voi hänet pelastaa? Jollakin tavalla täytyi asia
olla autettavissa!
Haran otti liuskan paperia ja sepitti kirjeen Sutšaritalle. Hänen
mieltänsä vallitsivat alinomaa päähänpiintymät, joiden joukkoon kuului
sekin, että hän, totuuden nimessä jotakin toista henkilöä soimatessaan,
aina uskoi tuimain sanojensa kantavan jotakin hedelmää. Hän ei voinut
ajatella, etteivät sanat ole kaikki kaikessa, vaan että on olemassa
totuus, joka tunnetaan ihmisen sydämen nimellä.
Kun Gora kauan aikaa Harimohinin kanssa juteltuaan lähti Sutšaritan
huoneeseen hakemaan keppiänsä, oli jo ilta. Sutšaritan pöydällä paloi
lamppu. Haran Babu oli lähtenyt, mutta pöydällä, jokaisen välttämättä
havaittavissa, oli Sutšaritalle osoitettu kirje.
Goran sydäntä kouristi, kun hän huomasi tuon kirjeen, sillä hän tiesi
varsin hyvin, kuka sen oli kirjoittanut. Hän tiesi, että Haran Babu
erikoisesti vaatieli Sutšaritaa itsellensä, mutta ei ollut kuullut
siitä, että nuo vaatielmat olivat kohdanneet vastustusta. Kun Satiš oli
tullut ilmoittamaan Sutšaritalle Haran Babun saapumisesta ja Sutšarita
oli hämmentyneen näköisenä rientänyt alakertaan pian senjälkeen palaten
hänen kerällään, Gorasta oli tuntunut siltä, kuin olisi soinut jokin
särähtävä sävel. Ja kun Sutšarita sitten oli vienyt hänet huoneesta
virvokkeita nauttimaan jättäen Haran Babun yksin, Gora oli tuon tosin
karulta näyttävän menettelyn havaitessaan päätellyt, että sellainen
epäkohteliaisuuskin vain ilmaisi heidän molempien kesken vallitsevaa
läheistä suhdetta. Nähdessään nyt pöydällä kirjeen Gora tunsi
saavansa ankaran iskun. Kirje on omituisen salaperäinen esine; se voi
erikoisesti kiduttaa ihmistä, koska ulkopinnalle on kirjoitettu pelkkä
nimi ja kaikki tärkeät asiat piilevät sisäpuolella.
»Minä tulen jälleen huomenna», ilmoitti Gora katsahtaen Sutšaritaan
päin.
»Hyvä», vastasi Sutšarita, katse toisaalle luotuna.
Ollessaan poistumassa Gora yht'äkkiä pysähtyi ja huudahti: »Teidän
paikkanne on Intian aurinkokunnassa — te kuulutte minun omaan
maahani — mahdotonta on, että teidät tempaa tyhjään autiuteen jonkin
vaeltavan pyrstötähden kertoma tarina! Minä voin teidät jättää vasta
sitten, kun olette varmasti kiintynyt oikeaan paikkaanne! Ihmiset
ovat teille uskotelleet, että siinä kohdassa uskontonne teidät
jättää, mutta minun täytyy sanoa teille aivan avoimesti, ettei teidän
totuutenne ja uskontonne merkitse ainoastaan joidenkuiden henkilöiden
mielipiteitä tai lausumia; se liittyy lukemattomin säikein kaikkiin
ympärillänne oleviin, te ette voi mielivaltaisesti kaivaa sitä
juuriltaan ja istuttaa ruukkuun, jos tahdotte säilyttää sen puhtaana ja
elinvoimaisena; jos tahdotte tehdä sen mahdollisimman hyödylliseksi,
niin teidän tulee asettua sille paikalle, jonka maanne kansa on teille
määrännyt jo aikoja ennen syntymäänne. Teidän ei ole lupa milloinkaan
sanoa: 'Minä en ole mikään heille, ja he eivät ole mitään minulle.' Jos
niin sanotte, niin uskontonne totuus ja koko voimanne häipyy pois kuin
varjo. Voin teille vakuuttaa, että jos mielipiteenne siirtävät teidät
pois siitä paikasta, johon Jumala on teidät asettanut, olipa se mikä
tahansa, niin mielipiteenne eivät ole milloinkaan voitokkaita. Minä
tulen jälleen huomenna.»
Kun hän tuon sanottuaan oli poistunut huoneesta, tuntui ilmakin pitkät
ajat väräjöivän, ja Sutšarita istui paikallaan liikahtamatta kuin
kuvapatsas.