Nähdessään yht’äkkiä Anandamojin Sutšarita huudahti hämmästyneenä:
»Minä olin juuri lähtemässä teidän luoksenne!»
»Minä en tiedä, että olit tulossa», nauroi Anandamoji, »mutta tiedän,
mikä asia sinut olisi tuonut luokseni. Olen tullut saman asian vuoksi,
koska kohta sen kuultuani tunsin välttämättömäksi nähdä sinut.»
Sutšaritaa ihmetytti, että uutinen oli saapunut Anandamojin korviin, ja
hän kuunteli tarkkaavasti Anandamojia, joka sanoi: »Maammoseni, minä
olen pitänyt Binoita aina kuin omana lapsenani. Saatuani kuulla, kuinka
te kaikki olitte ottaneet hänet ystävällisesti seuraanne, siunasin
teitä sydämessäni sanomattomasti! Kuinka siis olisinkaan voinut pysyä
toimettomana, kun kuulin teidän joutuneen vaikeuksiin? En tiedä, voinko
tehdä jotakin teidän hyväksenne — mutta joka tapauksessa mieleni oli
niin kuohuksissa, että minun täytyi tulla tänne juoksujalkaa. Onko
Binoi kaikkien näiden ikävyyksien aiheena, kultaseni?»
»Ei ollenkaan!» huudahti Sutšarita. »Lolita on vastuussa koko
hälinästä. Binoi ei aavistanutkaan, että Lolita tulisi laivaan
virkkamatta sanaakaan toisille, mutta asia kerrotaan ikäänkuin he
olisivat salaa sopineet asiasta ennakolta. Ja Lolita on sellainen
tyttö, ettei hän milloinkaan suostu väittämään huhua vastaan tai
selittämään, mitä on todella tapahtunut.»
»Mutta jotakin on asiassa tehtävä!» virkkoi Anandamoji. »Binoilla
ei ole ollut hetkenkään rauhaa siitä saakka, kun hän on kaikki tuon
kuullut — hän ottaa koko asian omaksi syykseen.»
Sutšarita punastui hieman, loi katseensa alas ja kysyi: »Luuletteko
siis, että Binoi Babu —»
»Kuulehan, lapseni», keskeytti Anandamoji havaitessaan Sutšaritan
kiusallisen epäröinnin. »Minä voin vakuuttaa, että Binoi tekee
Lolitan hyväksi, mitä hänen käsketään tehdä. Olen tuntenut hänet
lapsuudesta saakka ja olen nähnyt, että jos hän kerran antautuu, hän
ei voi asetella minkäänlaisia ehtoja. Siitä syystä olen usein ollut
alinomaisen pelon vallassa, koska olen ajatellut hänen sydämensä
voivan johtaa hänet sellaiseen paikkaan, josta hän ei enää ole
pelastettavissa.»
»Teidän ei tarvitse ollenkaan pelätä, ettei Lolita suostu», sanoi
Sutšarita tuntien paaden painon vierähtäneen mielestään. »Minä tunnen
hänen sydämensä varsin hyvin. Mutta suostuuko Binoi Babu luopumaan
omasta yhteisöstään?»
»Jos se on välttämätöntä, hän epäilemättä tekee niin», vastasi
Anandamoji. »Mutta minkätähden puhutte yhteisöstä luopumisesta asiain
ollessa tässä vaiheessaan? Onko se ollenkaan tarpeen?»
»Mitä, mitä sanottekaan, äiti?» huudahti Sutšarita. »Tarkoitatteko,
että Binoi Babu voi mennä naimisiin brahmotytön kanssa jääden itse
hindulaiseksi?»
»Jos hän on halukas niin menettelemään», vastasi Anandamoji, »niin mitä
teillä on siihen sanottavaa?»
»Minä puolestani en ymmärrä, kuinka se olisi mahdollista?» virkkoi
Sutšarita hämmentyneenä.
»Se näyttää minusta helpoimmalta asialta maailmassa, maammoseni»,
selitti Anandamoji. »Näetkös, minä en voi omassa kodissani suorittaa
niitä menoja, joita toiset perheeni jäsenet suorittavat — ja siitä
syystä monet nimittävät minua kristityksi. Erikoisia palvontamenoja
suoritettaessa minä pysyttelen tahallani loitolla. Sinä kenties
hymyilet, rakkaani, kun kuulet, ettei Gorakaan nauti vettä minun
huoneessani! Mutta minkätähden sanoisinkaan, ettei talo niinmuodoin
ole minun kotini ja ettei hindulainen yhteiskunta ole minun
yhteisöni? Minä puolestani en voi milloinkaan niin sanoa. Minä pysyn
siinä yhteisössä ja siinä talossa sietäen kaikki osakseni tulevat
loukkaukset — enkä tunne siitä suurtakaan haittaa. Jos esteet muuttuvat
ylipääsemättömiksi, lähden kulkemaan Jumalan minulle osoittamaa tietä,
mutta loppuun saakka minä sanon mitä tunnen, ja heidän asiansa on
päättää, hyväksyvätkö minut vai eivätkö.»
»Mutta kuulkaahan», virkkoi Sutšarita hieman hämillään, »tunnettahan
Brahma Samadžin periaatteet, — jos otaksumme, että Binoi Babu —»
»Hänen mielipiteensä ovat samaa lajia», keskeytti Anandamoji. »Brahma
Samadžin periaatteet eivät ole kaiken muun luomakunnan ulkopuolella.
Hän on lukenut minulle varsin usein niitä kirjoitelmia, joita on
julkaistu aikakauskirjoissanne — ja minä en voi keksiä teidän
periaatteissanne mitään ihmeteltävää.»
Puheen keskeytti Lolita, joka tuli huoneeseen etsimään Sutšaritaa.
Anandamojin nähdessään Lolita arasti punastui, koska huomasi Sutšaritan
ilmeestä, että he olivat puhuneet hänestä. Lolitan olisi tehnyt mieli
karata pois, mutta hän ei keksinyt heti soveliasta tekosyytä.
»Tulehan, Lolita, tule, pieni maammoseni!» huudahti Anandamoji tarttuen
hänen käteensä ja saaden hänet istumaan viereensä, ikäänkuin Lolita
olisi ollut hänen erikoista omaisuuttansa.
Anandamoji jatkoi puhettaan Sutšaritalle: »Näetkös, maammoseni, hyvän
ja pahan toisiinsa soinnuttaminen on kaikkein vaikeimpia tehtäviä, ja
kuitenkin ne tavataan tässä maailmassa toisiinsa liittyneinä; siitä
liitosta sukeutuu murhetta ja onnea — aina ei nähdä vain pahaa, vaan
myöskin hyvää. Ja jos kerran se on mahdollista, niin enpä ymmärrä,
minkätähden olisi kahden henkilön, joiden mielipiteet eroavat
toisistaan, mahdoton solmia onnellista liittoa. Onko kahden henkilön
välinen todellinen liitto pelkkä mielipiteiden asia?»
Sutšaritan pää oli yhä painuksissa, ja Anandamoji jatkoi: »Eikö
teidän Brahma Samadžinne salli kahden henkilön liittyvän toisiinsa,
jos he sitä tahtovat? Pitääkö teidän yhteisönne ulkokohtaisten
määräystensä nojalla erillään kaksi olentoa, joiden sydämet Jumala on
yhdistänyt? Maammoseni, eikö tässä maailmassa ole missään sellaista
yhteisöä, joka jättää huomiotta vähäiset mielipiteiden eroavaisuudet
ja sallii yhteenliittymisen sellaisissa asioissa, jotka todella
jotakin merkitsevät? Onko inhimillisten olentojen ainoana tehtävänä
siten riidellä Jumalansa kanssa? Yksinomaan sitäkö varten niinsanottu
yhteiskunta on perustettu?»
Johtuiko Anandamojin keskustellessaan osoittama lämmin innostus vain
siitä, että hän halusi karkoittaa Binoin ja Lolitan avioliittoon
kohdistuvia vastaväitteitä? Eikö hän ajatellut hieman sitäkin, että
voisi huomautustensa nojalla poistaa senkin vähäisen epäröinnin,
joka Sutšaritan mielessä vielä vallitsi? Ei näet käynyt päinsä, että
Sutšarita jäi sille kannalle. Jos Sutšarita johtui siihen lopulliseen
päätelmään, ettei Binoi voinut mennä naimisiin Lolitan kanssa
kääntymättä brahmoksi, niin se ainoa toivo, joka oli Anandamojia
kannattanut viimeksikuluneina päivinä, joutuisi sekin häpeään! Samana
päivänä oli Binoi häneltä kysynyt: »Äiti, tuleeko minun merkitä nimeni
Brahma Samadžin jäsenluetteloon? Tuleeko minun suostua siihenkin?»
Ja Anandamoji oli vastannut: »Ei, ei! Minä en pidä sitä ollenkaan
välttämättömänä!»