Haran Babun vieraillessa Binoin luona Abinaš oli tuonut Anandamojille
uutisen, että Binoi tulisi varmaan menemään naimisiin Lolitan kanssa.
»Se ei voi olla totta!» huudahti Anandamoji. »Minkätähden se ei olisi
totta?» kysyi Abinaš. »Onko sellainen asia Binoille mahdoton?»
»Sitä en tiedä», vastasi Anandamoji, »mutta uskon varmaan, ettei hän
olisi salannut minulta niin tärkeätä asiaa. Ei missään tapauksessa!»
Mutta Abinaš väitti yhä samaa, sanoi saaneensa tiedon luotettavasta
lähteestä, Brahma Samadžin jäseniltä, joten sen täytyi olla totta.
Sitäpaitsi hän sanoi jo aikoja sitten ennustaneensa Binoin lopulta
käyvän näin surkeasti ja kiistelleensä siitä Gorankin kanssa.
Julistettuaan uutisen Anandamojille hän lähti alakertaan ja esitti
saman asian mielihyvin Mohimille.
Binoin sinä aamuna palatessa Anandamoji näki hänen ilmeestään, että hän
oli kovin huolestunut. Aterian jälkeen Anandamoji kutsui hänet omaan
huoneeseensa ja kysyi häneltä: »Mitä, Binoi, mitä onkaan tapahtunut?
»Lukekaa tämä kirje, äiti!» sanoi Binoi.
Anandamojin lopetettua lukemisensa Binoi jatkoi: »Panu Babu kävi tänä
aamuna luonani ja nuhteli minua kelpo tavalla.»
»Mistä syystä?» kysyi Anandamoji.
»Hän sanoi käyttäytymiseni herättäneen Brahma Samadžin keskuudessa
Pareš Babun tyttäriin kohdistuvaa häpeänhälinää», selitti Binoi.
»Kerrotaan päätetyn, että menet naimisiin Lolitan kanssa», sanoi
Anandamoji. »Minä en näe siinä minkäänlaista aihetta häpeänhälinään!»
»Jos naimisiinmeno olisi ollut mahdollinen, ei tosiaankaan olisi ollut
mitään sellaista aihetta», vastasi Binoi, »mutta kuinka väärin onkaan
levittää sellaista huhua, kun koko asia on mahdoton! On erikoisen
raukkamaista tehdä niin, kun on kysymyksessä Lolita.»
»Jos sinussa on miehuutta», virkkoi Anandamoji, »voit helposti pelastaa
hänet sellaisen juorun kynsistä.»
»Sanohan, miten!» huudahti Binoi hämmästyneenä.
»Miten!» vastasi Anandamoji. »Tietenkin menemällä naimisiin hänen
kanssaan!»
»Mitä sanotkaan, äiti?» kysyi hämmästynyt Binoi. »Minä en voi käsittää,
mitä ajattelet Binoistasi! Luuletko, että Binoin tarvitsee vain sanoa:
'Minä tahdon mennä naimisiin’ ja ettei kenelläkään muulla silloin ole
enää mitään sanomista — että kaikki vain odottavat viittaustani?»
»Minä en ymmärrä, minkätähden asiasta paljon keskusteltaisiin», virkkoi
Anandamoji. »Asia on niinkuin olla pitää, kunhan teet kaikki, mitä voit
tehdä. Olethan sinä epäilemättä valmis liittoon suostumaan.»
»Eikö sellainen järjetön kosinta Lolitaa loukkaisi?» kysyi Binoi.
»Minkätähden nimität sitä järjettömäksi?» huudahti Anandamoji. »Koska
kerran huhuillaan, että menet hänen kanssaan naimisiin, niin liittoa
ei varmaankaan pidetä järjettömänä. Minä vakuutan sinulle, ettei sinun
tarvitse hetkeäkään epäröidä.»
»Mutta täytyyhän meidän ajatella Goraa, äiti, eikö totta?» huomautti
Binoi.
»Ei, poikani», vastasi Anandamoji päättävästi, »tämä ei ole sellainen
asia, jossa on kysyttävä Goran mieltä. Minä tiedän, että hän siitä
suuttuu, ja enpä tahtoisi hänen suuttuvan. Mutta mitäpä tehdä? Jos
vähänkin välität Lolitasta, et voi missään tapauksessa sallia hänen
olevan häpeänhälinän esineenä Samadžinsa keskuudessa ikänsä kaiken.»
Mutta tuo oli helpommin sanottu kuin tehty! Siitä lähtien, kun Gora oli
joutunut vankilaan, Binoi oli kiintynyt häneen entistä voimallisemmin,
ja kuinka hän nyt voisikaan valmistaa hänelle sellaisen iskun? Ja ennen
kaikkea oli esteenä yhteiskunnallinen tottumus. Yhteiskunnan sääntöjen
rikkominen on varsin helppoa ajatuksissa — mutta kun sitten tulee aika
toimia, niin kenkä tuntuu puristavan monesta kohden! Tuntemattoman
pelko, haluttomuus käydä kohti sitä, mihin ei ole tottunut, saavat
ihmisen silmäilemään aiheettomasti taaksepäin.
»Mitä paremmin opin sinut tuntemaan, äiti», huudahti Binoi, »sitä
enemmän sinä minua hämmästytät! Kuinka voitkaan pitää mielesi niin
kirkkaana? Minusta näyttää siltä, kuin sinun ei tarvitsisi kävellä.
Onko Jumala suonut sinulle siivet? Mikään ei näytä olevan sinulle
esteeksi!»
»Jumala ei ole asettanut mitään esteitä minun tielleni!» nauroi
Anandamoji. »Hän on tehnyt kaikki minulle selväksi!»
»Kuulehan, äiti», sanoi Binoi, »sanoivatpa huuleni mitä tahansa,
minun mieleni ei kykene pysyttelemään sanojen rinnalla! Kaikesta
kasvatuksestani ja älystäni ja väittelyistäni huolimatta minä huomaan
yht’äkkiä olevani täydellinen houkkio!»
Samassa tuli huoneeseen Mohim, joka alkoi tiedustella Binoin suhdetta
Lolitaan niin karkeasti, että sellainen nöyryytys tuntui Binoista
melkein sietämättömältä. Hän hillitsi kuitenkin itseänsä parhaansa
mukaan ja istui katse alas luotuna ja mitään vastaamatta, kunnes
Mohim poistui huoneesta solvattuaan kaikkia asianosaisia mitä
siivottomimmalla tavalla. Hän väitti, että Pareš Babun perheessä oli
haudottu hävytön salajuoni Binoin turmioksi ja että Binoi oli ollut
kyllin typerä mennäkseen satimeen. »Katsotaanpa, pettävätkö Gorankin
samalla tavalla!» huudahti hän. »Luulenpa, että kohtaavat siinä
pahemman purtavan!»
Huomatessaan saavansa joka taholta osakseen ainoastaan moitteita
Binoi istui hiljaa ja alakuloisena, kunnes Anandamoji herätti
hänet mietteistään sanomalla: »Tiedätkö, Binoi, mitä sinun pitäisi
tehdä? Sinun pitäisi lähteä tapaamaan Pareš Babua. Hänen kanssaan
keskustelussasi asiat varmaan selviävät.»