Kuullessaan, mitä oli tapahtunut, Sutšarita alkoi ajatella, että
Lolita oli kelpo tavalla asioita hämmentänyt. Oltuaan hetkisen vaiti
hän kiersi käsivartensa sisarensa kaulaan ja sanoi: »Rakas sisko, asia
peloittaa minua!»
»Mitä sinä pelkäät?» kysyi Lolita.
»Koko Brahma Samadžin keskuudessa on pidetty sellaista melua», sanoi
Sutšarita, »mutta ajattelehan, jos Binoi Babu ei olekaan halukas!»
»Hän on halukas», virkkoi Lolita vakuuttavasti, vaikka hänen katseensa
painui.
»Tiedätkö», jatkoi Sutšarita, »Panu Babu on rohkaissut äitiä toivomaan,
ettei Binoi milloinkaan suostu tähän liittoon, jos se merkitsee omasta
yhteisöstä luopumista. Miksi et tarkoin harkinnut kaikkia vaikeuksia,
Lolita, ennenkuin puhuit asiasta Panu Babulle?»
»Sinun ei tarvitse ajatella, että kadun puheitani!» huudahti Lolita.
»Jos Panu Babu ja hänen liittolaisensa luulevat saavansa minut
vangituksi ahdistamalla minut valtameren partaalle kuin vainotun
eläimen, niin he piankin havaitsevat erehtyneensä. Hän ei tiedä, ettei
mereen syöksyminen minua peloita ja että minä teen mieluummin niin kuin
antaudun hänen haukkuvien koiriensa revittäväksi.»
»Kysytään neuvoa isältä», ehdotti Sutšarita.
»Minä voin vakuuttaa sinulle», vastasi Lolita, »ettei isä milloinkaan
yhdy metsästäjiin. Hän ei ole milloinkaan tahtonut meitä kahlehtia.
Onko hän milloinkaan ollut meille vihainen, jos ajatuksemme ovat
eronneet hänen mielipiteistään, tai onko hän milloinkaan yrittänyt
rajoittaa vapauttamme vetoamalla Brahma Samadžiin? Äiti on ollut
hänelle siitä usein suutuksissa, mutta isän ainoana pelkona on ollut,
että me voisimme menettää itsenäisen ajattelukykymme. Luuletko sinä,
että hän niin meidät kasvatettuaan lopulta jättää meidät Panu Babun
laisen vankilaintarkastajan haltuun?»
»Olet varmaan oikeassa», myönsi Sutšarita, »Mutta jos otaksummekin,
ettei isä esitä minkäänlaista vastaväitettä, niin mitä ajatteletkaan
pitävän tehdä?»
»Ellei kukaan teistä tahdo mitään tehdä, niin minä itse —», aloitti
Lolita, mutta Sutšarita keskeytti pelokkaasti: »Ei, ei, rakkaani,
sinun ei pidä ryhtyä mihinkään toimenpiteisiin! Minä olen keksinyt
suunnitelman.»
Kun Sutšarita sinä iltana oli aikeissa lähteä tapaamaan Pareš Babua,
viimeksimainittu saapuikin hänen luoksensa. Hänen tapanaan oli siihen
aikaan käyskellä yksinään puutarhassa, pää mietteisiin painuneena —
näytti siltä, kuin hän olisi antanut illan puhtaan tummuuden silittää
mielestään pois kaikki päivän työn aiheuttamat rypyt ja varustautunut
yön lepoon syvin vedoin keräämällä sydämeensä tahratonta rauhaa. Kun
hän tänä iltana astui Sutšaritan huoneeseen huolestunein kasvoin,
uhrattuaan yksinäisten iltamietteittensä rauhan, Sutšarita tunsi
hellässä sydämessään sellaista tuskaa kuin äiti nähdessään lapsen,
jonka tulisi hilpeänä leikkiä, makaavan hiljaa ja äänetönnä kivun
kourissa.
»Olet varmaan kuullut kaikki, Radha?» kysyi Pareš Babu.
»Olen, isä», vastasi Sutšarita, »minä olen kuullut. Mutta miksi olet
niin huolestunut?»
»Mieltäni rasittaa vain eräs asia», vastasi Pareš Babu, »nimittäin se,
kykeneekö Lolita kestämään sen myrskyn, jonka hän nyt on nostattanut.
Kiihtymyksen vallitessa himmentää mieltämme sokea ylpeys, mutta kun
tekomme alkavat kypsyttää hedelmän toisensa jälkeen, niin meissä ei
olekaan voimaa kantaa tekojemme seurauksia. Onko Lolita hyvin tekojensa
seurauksia harkittuaan ajatellut, miten hänen on paras menetellä?»
»Minä voin joka tapauksessa sinulle vakuuttaa», vastasi Sutšarita,
»etteivät Lolitaa koskaan tavoita ne rangaistukset, joita yhteiskunta
kenties katsoo soveliaaksi häneen kohdistaa».
»Minun tekisi vain mieleni varmasti tietää», selitti Pareš Babu, »ettei
Lolita osoita tuota kapinanhenkeä pelkän kiivastumisen tilassa».
»Ei, isä», vastasi Sutšarita, katse alas luotuna. »Jos olisi ollut niin
laita, en olisi hetkeäkään häntä kuunnellut. Se, mitä hän on pitkät
ajat aivan vakavasti ajatellut, tuli ilmi, kun häntä kohtasi äkillinen
isku! Lolitan-laista tyttöä ei auta yrittää nyt enää pidättää.
Sitäpaitsi on Binoi Babu erittäin hyvä mies.»
»Mutta onko Binoi valmis liittymään Brahma Samadžin jäseneksi?» kysyi
Pareš Babu.
»Sitä en voi varmaan sanoa», vastasi Sutšarita. »Mitä arvelet, emmekö
lähde tapaamaan Gour Babun äitiä?»
»Minä olen ajatellut, että olisi hyvä, jos lähtisitte», myönsi Pareš
Babu.