Lolita lähti Pareš Babun luo ja sanoi: »Hindulaistytöt eivät halua
tulla meidän opetettaviksemme, koska olemme brahmoja, ja siitä syystä
olen ajatellut, että voisi olla asialle eduksi, jos saisimme jonkin
hindun apulaiseksemme. Mitä arvelet sinä, isä?»
»Voisitko löytää hindujen joukosta jonkun halukkaan?» kysyi Pareš Babu.
Tullessaan isänsä luo Lolita oli lujasti päättänyt suorittaa vaikean
tehtävän mainitsemalla Binoin nimen, mutta kun asia oli siinä
vaiheessa, hän yht'äkkiä arasteli. Hän ponnistautui kumminkin sanomaan:
»Minkätähden se olisikaan kovin vaikeata? Onhan sopivaa väkeä viljalti.
On Binoi Babu — tai —»
Tuo »tai» sana oli aivan ylimääräinen, ja lause jäikin kesken.
»Binoi!» huudahti Pareš Babu. »Mutta suostuisiko Binoi?»
Tuo huomautus loukkasi Lolitan ylpeyttä. Eikö Binoi Babu suostuisi?
Eikö isä tietänyt, että Lolita joka tapauksessa voi saada hänet
suostumaan? Hän virkkoi vain: »Ei ole olemassa mitään syytä, joka häntä
siitä estäisi.»
Hetkisen vaiti oltuaan Pareš Babu virkkoi: »Tarkasteltuaan asiaa joka
puolelta hän ei varmaankaan suostu.»
Lolita punastui ja alkoi kalistella _sarin_ reunaan kiinnitettyä
avainkimppua. Pareš Babun sydäntä kirveli, kun hän silmäili tyttärensä
huolestuneita kasvoja, mutta hän ei keksinyt minkäänlaista lohdutuksen
sanaa. Hetkisen kuluttua Lolita loi arasti katseensa ylös ja virkkoi:
»On siis laita niin, isä, ettei koulustamme tulekaan totta?»
»Minä huomaan tällä hetkellä kaikenlaisia vaikeuksia», sanoi Pareš
Babu. »Jos yritätte, aiheutatte vain kaikenlaisia epämieluisia
arvosteluja.»
Mikään ei voinut olla Lolitalle kiusallisempaa kuin lopultakin vaieten
tyytyä sietämään vääryyttä ja nähdä Haran Babun pääsevän voitolle, ja
hän ei olisi hetkeksikään suostunut noudattamaan peräytymiskäskyä, jos
sen olisi antanut joku toinen kuin hänen isänsä. Hän itse puolestaan
ei pelännyt minkäänlaista ikävyyttä, mutta kuinka hän voikaan sietää
vääryyttä? Hän nousi hiljaa ja lähti pois.
Tultuaan omaan huoneeseensa hän löysi sieltä kirjeen ja huomasi
käsialasta, että sen oli kirjoittanut hänen entinen koulutoverinsa
Šailabala, joka nyt oli naimisissa ja asui Bankipurissa.
Kirjeessä oli luettavana muun muassa: »Mieltäni ovat tehneet
levottomaksi monet teitä kaikkia koskevat huhut, ja minä olen jo
kauan ajatellut kirjoittaa sinulle saadakseni tietoa, mutta en ole
saanut siihen aikaa. Mutta toissa päivänä sain eräältä henkilöltä
(en tahdo mainita hänen nimeänsä) kirjeen, johon sisältyvät sinua
koskevat uutiset minua sanomattomasti hämmästyttivät. Minun olisi
melkein mahdoton sitä uskoa, ellei kirjeen lähettäjä olisi ehdottomasti
luotettava henkilö. Onko mahdollista, että aiot mennä naimisiin jonkun
nuoren hindulaisen kanssa? Jos se on totta, niin —» j.n.e., j.n.e.
Lolita närkästyi kovin ja istuutui hetkeäkään odottamatta kirjoittamaan
vastausta, joka kuului näin:
»Minua hämmästyttää, että kirjeessäsi minulta kysyt, onko uutinen
oikea vai ei. Onko uskosi niin heikko, että pidät välttämättömänä
todentaa Brahma Samadžin jäsenen lähettämää tiedonantoa? Sitäpaitsi
kerrot kovin hämmästyneesi, kun on kerrottu minun luultavasti menevän
naimisiin nuoren hindulaisen kanssa! Mutta salli minun vakuuttaa, että
Brahma Samadžiin kuuluu eräitä hyvin tunnettuja nuoria miehiä, joiden
miehekseni valitsemista en voi ajatellakaan tuntematta pahaa pelkoa,
ja että tunnen pari nuorta hindua, joiden morsiamena kuka hyvänsä
brahmotyttö voisi ylpeillä. Minulla ei ole nyt mitään muuta erikoista
sinulle kirjoitettavana.»
Pareš Babu lakkasi sinä päivänä enempää työskentelemästä ja istui
pitkät ajat syvissä mietteissä. Vihdoin hän lähti tapaamaan Sutšaritaa,
joka ihan säikähti nähdessään hänen kasvojensa hämmentyneen ilmeen.
Hän tiesi, mikä oli Pareš Babun huolen aiheena, koska oli monet päivät
miettinyt samaa ongelmaa.
Pareš Babu tuli huoneeseen, jossa Sutšarita oli yksinään, istuutui ja
virkkoi: »Maammoseni, nyt on aika vakavasti ajatella Lolitaa.»
»Minä tiedän sen, isä», vastasi Sutšarita silmäillen häntä hellästi.
»Minä en ajatellut hälinää ympärillämme», sanoi Pareš Babu, »minä
tarkoitin — niin, onko Lolita —»
Huomatessaan Pareš Babun epäröivän Sutšarita koki selvästi ilmaista,
mitä hänen omassa mielessään liikkui, ja sanoi: »Lolita on aikaisemmin
puhunut minulle ihan vapaasti ajatuksistaan, mutta viime aikoina olen
huomannut, ettei hän ole enää yhtä avomielinen. Minä ymmärrän varsin
hyvin, että —»
»Lolita on saanut mieltänsä rasittamaan sellaisen taakan», keskeytti
Pareš Babu, »ettei hän tahdo tunnustaa sitä itsellensäkään. En
ollenkaan ymmärrä, miten olisi paras menetellä — mitä ajattelet
sinä: olenko häntä vahingoittanut sallimalla Binoin vapaasti käydä
talossamme?»
»Isä, sinä tiedät, ettei Binoi Babu ole mitenkään syypää», sanoi
Sutšarita. »Hänen luonteensa on moitteeton — en tosiaankaan ole nähnyt
monta hänenlaistansa tuttavapiirissämme.»
»Sinä olet oikeassa, Radha, olet ihan oikeassa!» huudahti Pareš
Babu kiihkeästi, ikäänkuin olisi keksinyt jonkin uuden totuuden.
»Meidän tulee pitää silmällä hänen kelpo luonnettansa — sitä pitää
silmällä Jumalakin. Binoi on kunnon mies, ja me saamme olla Jumalalle
kiitolliset, ettemme ole erehtyneet siinä suhteessa.»
Pareš Babu hengitteli jälleen helpommin, ikäänkuin olisi pelastunut
jostakin paulasta. Hän ei ollut milloinkaan väärämielinen Jumalaansa
kohtaan, ja tunnusti ne vaakakupit, joissa Jumala ihmisiä punnitsee,
iäisen totuuden vaakakupeiksi, ja koska hän ei ollut käytellyt oman
yhteisönsä valmistamia vääriä punnuksia, hän ei myöskään voinut soimata
itseänsä. Hän vain hämmästyi itsekin, kun huomasi kovin kärsineensä
ainoastaan siitä syystä, ettei ollut pitkiin aikoihin ymmärtänyt
sellaista ilmeistä tosiasiaa. Hän laski kätensä Sutšaritan päälaelle ja
sanoi: »Tänään olen oppinut jotakin sinulta, maammoseni!»
Sutšarita kosketti heti hänen jalkojansa ja huudahti: »Ei, ei! Mitä
sanotkaan, isä?»
»Lahkolaisuus», sanoi Pareš Babu, »on asia, joka saa ihmiset kerrassaan
unohtamaan sen yksinkertaisen ja ilmeisen tosiasian, että ihminen on
ihminen; se muodostaa eräänlaisen pyörteen, jossa yhteisön asettama
hindulaisen ja brahmolaisen välinen erotus esiintyy tärkeämpänä kuin
iäinen totuus, — minä olen kaiken aikaa kiiriskellyt suotta tuossa
valheen kurimuksessa.»
»Lolita tahtoo välttämättä toteuttaa päätöksensä ja perustaa
tyttökoulun», jatkoi Pareš Babu hetken vaiti oltuaan. »Hän pyysi
minua suostumaan siihen, että kehoittaa Binoita auttamaan yrityksen
toteuttamista.»
»Ei, ei, isä», huudahti Sutšarita, »odotahan vielä vähän aikaa!»
Pareš Babun mieleen nousi kuva, jossa näkyi murheellinen Lolita
sellaisena kuin hän oli ollut saatuaan masentavan vastauksen
ehdotelmaansa, ja se kuva herätti Pareš Babussa tuimaa tuskaa. Hän
tiesi hyvinkin, ettei hänen tulinen tyttärensä ollut pahoillaan
niinkään siitä vääryydestä, jota heidän yhteisönsä hänelle teki, kuin
siitä, ettei saanut julistaa sotaa tuolle vääryydelle, erittäinkin kun
hänen oma isänsä oli häntä siitä estänyt. Senvuoksi hän halusi kovin
muuttaa suhtautumistapaansa ja virkkoi: »Minkätähden odottaisimmekaan,
Radha?»
»Koska äiti muuten suuttuu», vastasi Sutšarita.
Pareš Babu ymmärsi hänen olevan oikeassa, mutta ennenkuin ehti vastata,
tuli Satiš kuiskaamaan jotakin Sutšaritalle, joka siihen vastasi: »Ei,
herra Kieleväinen, ei nyt! Huomenna se käy päinsä!»
»Mutta minunhan täytyy huomenna mennä kouluun», virkkoi Satiš nyreästi
ja allapäin.
»Mistä on kysymys, Satiš, mitä sinä haluat?» kysyi Pareš Babu
leppoisasti hymyillen.
»Oh, se on eräs niitä Satišin —», aloitti Sutšarita, mutta Satiš
vaiensi hänet äkkiä sulkien kädellään hänen suunsa ja kieltelemällä:
»Ei, ei! Älä kerro sitä hänelle! Älä kerro sitä hänelle!»
»Jos se on salaisuus, niin miksi pelkäät Sutšaritan sen kertovan?»
kysyi Pareš Babu.
»Ei, isä», virkkoi Sutšarita, »hän toivoo tosiaankin erittäin
hartaasti, että sinä saat tietää tämän salaisuuden».
»En suinkaan, en missään tapauksessa!» huudahti Satiš karatessaan pois.
Seikka oli se, että Binoi oli ylistänyt Satišin kirjoitelmaa niin
erinomaiseksi, että Satiš oli luvannut näyttää sen Sutšaritalle, ja
turhaa lienee lisäksi mainita, että Sutšarita varsin hyvin ymmärsi,
minkätähden Satiš oli häntä asiasta muistuttanut Pareš Babun
läsnäollessa. Satiš rukka ei ollut aavistanut, että hänen salaisimmista
ajatuksistaan voitiin saada selko niin helposti.