Vorre-kartanossa, 20:s päivä elokuuta.
Ainoa rakkahin tyttäreni!
Ehkä arvelet, etten viime aikoina ole kirjoittanut sinulle niin usein,
kuin minun hellänä isänä olisi pitänyt; mutta tiedätkö, Aadaseni,
että rupean käymään vanhaksi, ja silloin päätökset ja ajatukset
tulevat hitaasti. Niin, todella, olihan minulla ennenkin ikää,
mutta, ei enempää kuin pari vuotta sitten sanoin Bögille: tunnen
itseni usein vallan nuoreksi. Mutta nyt en enää voi sitä sanoa, eikä
toimita mitään valehdella itselleen ja muille. Me istumme, Bög ja
minä, paljon yhdessä ja juttelemme sinisessä huoneessa. Siellä on
hyvin lämmin talvella ja hyvin vilponen kesällä. Kapteeni Krusehan
on jättänyt meidät. Hänet syrjäytettiin aivan vääryydellisesti viime
viranylennys-aikana. Hän oli ollut itsenäisempi mies kuin mitä monet
sietävät. Bög ja minä koetimme lohduttaa häntä lausumalla tämän
toden sanan; mutta eipä ole niin helppoa lohduttaa sellaisissa
tilaisuuksissa. Sillä on kyllä totta, että hyvä omatunto on mainio
asia; mutta vääryys on hyvin katkera, ja hyvin katkeralta tuntunee
nähdä itsensä syrjäytetyksi elämänsä ehtoona, kun koko elämänsä on
tehnyt ei ainoastaan sitä, minkä velvollisuus, vaan myös minkä ankara
omatunto vaatii. Vaikkapa ei omantunnon vaatimus ole sopusoinnussa
eräiden pienten salaisten puustavien ja merkkien kanssa, jotka
määräävät, mitä menettelytapaa pitää noudattaa. No, sanalla sanoen,
Kruse ei jaksanut sulattaa tätä syrjäytystä. Hän kävi katkeraksi ja
käytti ivallisia sanoja, ja hän otti heti eron ja on nyt matkustanut
synnyinkaupunkiinsa, missä nyt elää hiljaa ja syrjässä, muistellen
lapsuutensa ja nuoruutensa päiviä. Bög on viime aikoina muuttunut
heikkonäköiseksi, ja hänen jalkansa kantavat huonosti. Hän kulkee
sauva kädessä, ja minä tuen häntä usein toisesta käsivarresta. Täten
kävelemme lehtokujassa ja puistossa, ja nyt kun kesän viimeiset
kukat kukkivat ja syksy pian tulee, me nautimme myöhäisten kukkien
kauneudesta, ja iloitsemme vielä usein siitä, minkä Herra on luonut.
Rakas Aadani, kuinka puhumme sinusta, kuinka paljon me molemmat sinua
rakastamme, ainokainen lapseni. Bög käy vallan surumieliseksi ja
itkee, kun hän palauttaa mieleeni yhtä ja toista, eikä ole helppoa
pysyä kyyneltymättä niin vanhan isän sellaisina hetkinä.
Muuten ei ole mitään erikoista kerrottavaa Vorre-kartanosta kuin
että ajat ovat maamiehelle huonoja. Tämän seudun talonpojat saavat
kovaa kokea niukan toimeentulonsa tähden. Eikä Vorre-kartanokaan
tuota suuria rikkauksia. Usein on pelkkää sattuman kauppaa olla
maanviljelijä. Niin paljon seikkoja voi ilmaantua, jotka kumoavat
kyvykkään ja kokeneenkin maanviljelijän laskelmat.
Miten elätte sitten sinä itse ja Carsten ja pikku Alf — niin nyt hän
kai jo on iso poika. Toivon, että ainakin ensi kesänä tulet tänne,
niin että saan jälleen nähdä sinut ja Alfin ja Carstenin, tervehdi
häntä minulta moneen kertaan.
21:nen päivä elokuuta.
Pysähdyin tähän eilen, rakas tyttäreni, enkä silloin tahtonut saattaa
sinua levottomaksi. Mutta minusta tuntuu nyt, etten liioin tahdo
sinulta salata, mikä minulle tapahtui noin vähän toista viikkoa
sitten. Sillä kun silloin astuin tietä pitkin, olin ollut tavallisella
kävelylläni, niin maa äkkiä katosi jalkojeni alta, ja sydämeni
pysähtyi sykkimästä, lyhyesti, minä pyörryin, niin, suoraan sanoen,
minut kouristi lievänlainen sydänhalvaus. Ja minä tulin taas tajuihini
vasta kun makasin vuoteessani, tosin ilman hengenvaaraa, mutta vielä
hyvin heikkona ja pää hyvin raukeana ja väsyneenä. Olin vuoteen
omana muutaman päivän, ennenkuin toinnuin. Nyt olen, Jumalan kiitos,
jälleen voimissani, mutta en kiellä, että tämä äkillinen ja raivokas
pahoinvointi — niin tuo täydellinen tajuttomuuden tila, tuotti minulle
tuskallista levottomuutta, että levottomuuden jyvä vielä piilee
ruumiissani ja tekee, etten ole vallan entiselläni. Oi, kuinka usein
ihmisen henki riippuukaan heikosta rihmasta!
Mutta, rakas tyttäreni, älä ollenkaan ole huolissasi! Ajattelin, että
kun nyt todella olen terve, en ollenkaan olisi sitä sinulle maininnut;
mutta miksi en sitä mainitsisi? Tiedänhän, että niin varmasti kuin
minä, ollessani vahva ja voimakas mies ja sinä heikko lapsi, ajattelin
sinua, yhtä varmasti et sinä tahdo, joka nyt olet vuorostasi rohkea ja
vahva, olla ajattelematta minua, vanhaa ja heikkoa isääsi. Sentähden
kirjoitan kaikesta, niin kuin se on, samalla pyytäen sinua muistamaan,
että sinä ennen kaikkea olet vaimo ja äiti. Meidän vanhojenhan joka
tapauksessa pian on lähteminen täältä. Mutta jos sinä, ilman että se
haittaa taloasi, voisit tulla luokseni lyhyeksi aikaa, niin tuottaisit
minulle suuren ilon. Niin, ehkä silloin tulisin vahvaksi, että vielä
kerran voisin olla vahvempi, ja voisin, vaikka en olekkaan nainen,
tuudittaa sinut uneen ja rukoilla hyviä enkeleitä seuraamaan jälkiäsi.
Monet terveiset lähettää sinulle uskollinen isäsi.
_Sakarias Wilde_.
Samana päivänä päätettiin, että Aada oli matkustava Vorre-kartanoon.
Carsten ei voinut lähteä mukaan. Juuri niinä päivinä oli kaksi
kanuunaa asetettava paikoilleen ja koeteltava. Carsten käveli
edestakaisin lattialla (niinkuin aina teki, kun oli innoissaan) ja
sanoi valittavansa, ettei voinut lähteä tervehtimään appiukkoansa,
»rakastettavinta ja hienointa miestä, minkä koskaan oli kohdannut».
— Mutta toinen seikka, hän jatkoi hetken kuluttua, joka onneksi ei ole
mahdoton, on, että otat Alfin mukaasi sinne. Hän ei mielestäni näytä
oikein terveeltä, ja luulen, että hän ottaa tämän koulunkäyntinsä
liian vakavalta kannalta. Hän istui eilen ja luki ääneensä koko
tunnin. Menenpä johtajan luo ja selitän hänelle koko asian... sitten
matkustatte molemmat appiukon luo ja viivytte siellä viikon tai pari.
Tervehdi häntä sydämellisesti minulta ja sano, että hyvin kernaasti
matkustan sinne. Mutta se on mahdotonta... Toivota hänelle hyvää
terveyttä.