Aadan ylimpiä ystäviä olivat Vorre-kartanon pysyvät vieraat, kapteeni
Kruse ja päällikkö Bög, Tätä ystävyyttä oli kestänyt Aadan lapsuuden
vuosista, ja hänen varttuessaan nuo molemmat huolellisesti seurasivat
hänen kehitystään ja rupesivat tuntemaan todellista hellyyttä häntä
kohtaan, kaiketi paljon sentähden, että itse olivat vanhojapoikia,
jotka pohjaltaan tunsivat itsensä yksinäisiksi. Heidän kummankin käytös
oli hieman erilainen. Heillä oli kummallakin ikäänkuin oma puolensa
hänestä. Kapteeni Kruse piti siitä, mikä hänessä oli hyvää ja vakavaa,
päällikkö Bög siitä, mikä oli nuorta ja somaa. Kapteeni Krusen mielestä
Aada muistutti erästä hänen sisartaan, joka nuorena oli kuollut,
ja jonka muisto oli hänelle kallis, päällikkö Bögin mielestä hän
muistutti pientä hurmaavaa muotokuvaa, jonka hän kerran oli omistanut
ja joka esitti erään Tanskan kuninkaan ystävätärtä, harvinaista pientä
norsunluulle maalattua muotokuvaa.
Kapteeni Kruse kohteli häntä aivan samoin hänen ollessa kuusivuotinen,
kuin hänen täyttäessä kuusitoista, jotavastoin päällikkö Bög tällöin
muutti kohtelunsa.
— Kun hän varttuu täyskasvuiseksi, on hänet totutettava vaatimaan
kunnioitusta ja ritarillisuutta miehiltä, hän sanoi, ja sen mukaan
hän toimi. Aivan pienenä tyttönä Aada aina oli tullut häntä
vastaanottamaan, huutaen ilosta, ja Bög oli ottanut hänet polvelleen
ja oli kutittanut hänen kasvojaan suurella viiksellään, johon Aada
puolestaan oli tarttunut ja josta oli nykäissyt molempien suureksi
iloksi. Tultuaan suuremmaksi hän ei enää istunut hänen polvellaan,
juoksi kuitenkin vielä häntä vastaan ja takertui kiinni häneen hellästi
kuin lapsi ainakin.
Mutta sinä päivänä, kun Bög tuli Vorre-kartanoon sen pitkänpuoleisen
ulkomaanmatkansa jälkeen, minkä Wilde oli tehnyt tyttärensä kanssa
ja mistä myöhemmin tulee puhe, silloin hän katsoi Aadaan, näytti
hämmästyneeltä ja sanoi häntä äkkiä neideksi.
— Aada, neiti Aada... vieläkö te minua tunnette?
Ensi päivinä oli Aadan hieman työlästä olla täyskasvuinen nainen vanhan
ystävänsä edessä. Mutta jonkun ajan kuluttua se ei ollenkaan ottanut
menetelläkseen. Saattoipa tapahtua, että Aada silloin tällöin piti
pilanaan vanhaa Bögiä, nauroi häntä vasten kasvoja, kuten nuoret naiset
joskus jotenkin voitonylpeinä tekevät talon vanhoille ystäville, jotka
muutama vuosi sitten ovat taputtaneet heitä leuan alle. Lopulta hän
eräänä iltana oltuaan hyvin vallattomalla päällä, joi veljenmaljat
hänen kanssaan ja antoi hänelle luvan suudella häntä poskelle,
osoitettuaan sormella mihin kohtaan, ja nimitti hänet sedäkseen.