Eräs päivä tältä puoleksi itsetiedottomalta, puoleksi kirkkaalta ajalta
oli erityisesti painunut Aadan muistiin: Se päivä, jona Martha täti
tuli Vorre-kartanoon.
Aada oli kuullut puhuttavan siitä, että Martha tädin piti tulla; mutta
hän ei ollut sitä sen enempää ajatellut. Eihän hän koskaan ollut nähnyt
Martha tätiä, eikä tietänyt hänestä enempää, kuin että hän oli hänen
äitinsä sisar.
Sinä aamuna, jolloin Martha täti tuli Vorre-kartanoon, Aada heräsi
hyvin varhain. Se oli heinäkuulla, keskellä lomaa. Loiottuaan hetken
ja ollessaan jälleen vaipumaisillaan uneen, hän huomasi, että oli
levottomuutta pihalla. Hevoset potkivat, ja muudan mies torui. Aada
meni ikkunan ääreen ja näki tallirengin, Iisakin, harjaavan harmaata ja
ruskeata hevosta.
Aada oli nyt vallan hereillä. Hän jäi seisomaan ikkunan luo ja tarkasti
Iisakkia, hänen harjatessaan hevosia. Renki teki sitä hitaasti
ja veltosti, mutta Aada käsitti, että hän teki sen oikein. Hänen
harjatessa toista, harmaata ja sävyisää, kaikki kävi hyvin, mutta kun
alkoi harjata toista, ruskeata ja nuorta, jonka Aada muisti siitä asti
kun se oli pieni varsa, se kävi huonommin. Sillä tuo ruskea hevonen oli
levoton eikä pitänyt Iisakin harjasta. Se polki maata, niin että jymisi
ja painoi miestä tallin seinää vastaan. Iisak, tuo paksu vanha mies,
otti asian tyyneesti ja veltosti kuin edelläkin; hän tuuppasi hevosta
kerran kylkeen, niin että se säikähti ja päästi hänet vapaaksi...
Iisakin taas alkaessa, jälleen likistäen häntä seinää vastaan.
Aada kuuli nyt, että ulkona tiellä käveltiin, ja askelista hän päätti,
että se oli hänen isänsä. Hän meni ovelle, raoitti sitä ja huusi ulos:
— Isä, isä, lähdetkö matkaan?
— Sinäkö se olet, Aada? En, minä vaan lähden kaupunkiin noutamaan
Martha tätiä.
— Tuleeko Martha täti tänään?
— Tulee, hän on kaupungissa.
— Enkö minä saa tulla mukaan, isä?
— Jos sinulla on siihen halua, niin voit kyllä, mutta sitten pitää
sinun olla tuossa tuokiossa valmis.
— Tietysti heti.
Aada pukeutui ja hyppi ilosta päästä mukaan.
Kun hän tuli alas pihalle, ei Wilde vielä ollut saapunut; hän istui
sisällä ruokasalissa ja joi kupin kahvia, syöden palan leipää,
teroittaen emännöitsijän mieleen, että tämä pitäisi aamiaisen valmiina
kun hän palasi tunnin kuluttua.
Hetkeä myöhemmin vaunut pyörivät tiehensä. Aada oli iloinen ja kysyi
isältään paljon asioita ja malttoi tuskin odottaa vastausta. Tien hän
hyvin tunsi, omituiset punaisiksi maalatut talot, jotka yksitellen
tulivat näkyviin, ja suojaten metsätien seudun, mihin Aada katsoi
tarujen kuuluvan, kuten tuontuostakin kuuli kerrottavan. Olihan siinä
niin merkillisiä seikkoja, kuten suuri puu kummun luona, sen kummun,
jonka alla oli kuullut monta sataa vuotta sitten haudatun sankarin. Ja
sitten lampi, kirkas lampi, jonka pinnalla sudenkorennot lentelivät
hopeanvälkkeisine siipineen, ja missä lumpeet uiskentelivat ja
tulikonnat loikoivat hiljaa maassa.
Niukan puolen tunnin kuluttua he olivat kaupungissa. Wilde seisotti
hevosen matalan yksikerroksisen talon eteen, hypähti alas ja meni
sisälle. Vähää myöhemmin hän tuli ulos vanhanpuoleisen naisen seurassa,
joka oli pyntätty moneen saaliin. Tämä nyökkäsi vakavasti Aadalle, ja
kaikki kolme ajoivat takaisin.
Se oli Martha täti. Aada katsoi häneen ja tahtoi mielellään puhua
hänen kanssaan, mutta sai vaivoin mitään sanotuksi. Tämä johtui
kaiketi osaksi siitä, että hänestä tuntui, kuin ei hänen isänsä olisi
puhunut tädin kanssa, kuin muiden ihmisten kanssa, ja että Martha täti
puolestaan ei vastannut paljoa.
Lapset huomaavat kaikkea helposti. Aada oivalsi heti, että Martha
tädissä oli jotain, mitä ei ymmärtänyt.
Aadan mielestä kovin pitkän ajomatkan jälkeen he saapuivat
Vorre-kartanoon. Kotvaa myöhemmin he kaikki kolme istuivat
aamiaispöydässä, ja kohta Martha täti meni ylös huoneeseensa eikä enää
sinä päivänä tullut alas. Aada kysyi myöhemmin päivällä:
— Miksi, täti ei tule?
Hänen isänsä vastasi tähän tapaan:
— No, hän on kai tänään väsynyt.
Mutta seuraavana päivänä ei täti myöskään tullut alas, eikä sitä
seuraavanakaan. Aada ei enää kysynyt. Sen verran hän oli saanut
tietää, että tädin piti olla täällä sentähden, että ilma oli hänelle
terveellinen.
Mutta eräänä iltana, kun puhe isän ja tyttären keskustellessa kohdistui
Martha tätiin, Wilde sanoi:
— Niin, sinun tulee aina olla kiltti tädille, sillä onhan hän äitisi
sisar; mutta muuten sinun ei pidä liiaksi käydä ylhäällä hänen luonaan,
hän kun on kernaammin yksin.