ANTON. (Yksin) Verraton konna, verraton konna! Saattoipa hän silmäni
mustenemaan.--Mutta voihan köntti olla vaiti kuin muuri. Peijakas!
hänpä juuri parahin mies kätkemään asian, joka paikalla on tekevä
ihmeitä. Saihan se kyteä vuosia rauhassa heidän povessaan, kyteä
kypsäksi äänettömyyden mujussa ja lemahtaa nyt ylös selkeään ilmaan,
koska hetki on tullut. Haa, ilmaisitpa sen parhaiksi juuri, Elias!--
Tuoltahan tulevat nuo kaksi nuorta. Ahaa! onpa tytön poski hieman
vaalennut; jaa, jaa, Liina, tahdon uskoa, ett'ei se olekkaan juuri
keveätä. Mutta Leo? Hoo, hän astelee kuin mies, kuin sellainen mies,
joka tuskittelee tuhon meitä lähetessä, mutta koska on se tullut,
sylkee häntä vasten partaa.--Tulkaat, te kaksi; minä tahdon tehdä
teidät yhdeksi; ja tunnenpa jo ihanan esima'un toimestani; ja
rieppaasti se tapahtukoon. Mutta kuinkahan käyttäis tämän tempun jokin
toinen, kuinka teikari, kuinka pastoorillinen mies? Ah, kuin ämmä, kuin
ämmä! Mutta Anton? Suoraan ja pyrstöt pystyssä kuin ahvena! (Leo ja
Liina tulevat vasemmalta periltä.)
LIINA. Tuossahan eno!
ANTON. Vartoen teitä. No nythän tulitte, ja minä tervehdin teitä: niin,
ole tervehditty, sinä sorea pari!
LIINA. (Erikseen) Kiusallinen taas.
ANTON. Oivallista!
LIINA. Eno, miksi näin sopimaton, tyhmä ilve juuri jäähyväishetkellä?
ANTON. Ah, anteeksi! Minä luulin tuon toisen henkilön vänrikiksi.
LIINA. Tahdotteko seurata poikaa rautatielle?
ANTON. Ketä poikaa?
LIINA. Leoa.
ANTON. Tuota kurjaa lastas, jonka saatat nyt tyköäsi maankulkeuteen
pois?
LIINA. Tahdotteko seurata häntä?
ANTON. No no, ilman vihastumista! Minä seuraan häntä kuin sureva isä.--
Kas niin, lapsemme, ota hyvästi hellästä mammastas, halaten häntä
koruisesti. Täyttäkäät pian tämä viimeinen velvollisuutenne; sillä
aikaa joutuu. Rientäkäät! Minä käyn syrjään. (Poistuu heistä hieman
taemmas, käyskelee vinhasti edes takaisin, hieroen käsiänsä.)
LIINA. Hyvästi, Leo! Muista aina Luojaas, pidä hänen käskynsä ja hän
siunaa sinun päiväs.
LEO. Minä kiitän teitä, kiitän kaikesta, kaikesta, ja toivon teille
ikuisen onnen ja rauhan! Oi, enemmin en jaksa nyt lausua, mitä
kiitollinen sydämmeni kuiskaa!
LIINA. Olkoon jo kylliksi. Kas tässä mun käteni. (Leo suutelee kättä.)
Jää hyvästi, ja elämäsi matkalla ole aina mies! Hyvästi!
LEO. Ikuisesti hyvästi, ylistettävä nainen! (Lähtee kiivaasti poispäin,
lausuen Antonille) Tulkaat!