PATRIK. (Erikseen ja keskeyttäen äkisti juomistansa) Riivatut!
(Tyhjentää tuopin ja kääntyy kiivaasti sotamiehiä kohden) Mitä pitää
minun tekemän teille? Sanokaat, mitä pitää minun tekemän? Jaa, mitä
teen? Tommi, astu esiin. (Tommi lähenee häntä, Patrik pitelee hänen
knappiansa) Sano nyt, poikani, mitä pitää minun teille tekemän? Mitä
mitä, sinä junkkari? Sanoppas; äänestä, mä mielin kuulla.
TOMMI. Koska suotte minulle luvan äänestykseen, niin tahdonpa sanoa
sydämmeni aatoksen. Minun mielestäni olis meille yleinen armo paras.
PATRIK. Vai armo! Ha haa! Vai armo, vai armo! Hm! Vai armo! Käske ennen
Helionin loimon astumaan istuimeltansa alas. Vai armoa!--Käy nyt riviis
taas, poikaiseni, ja kuulkaat kaikki mitä lausun. Kakstoista tuntia
teidät tuomitsin olven kaipoon, mutta rikoittepa tämän tuomion, ja
kaikki myllersi taas olven perkel ylös alas. Sääntöni rikoitte, ehkä
tiesitte millä uhkasin teitä siitä. Siis kuulkaat nyt miten uhkaus käy
todeksi. Tästälähin ei kasteen helmen verta teille oltta, ennen kuin
veressä ja voittajina palaamme ensimmäisestä tappelosta. Mutta jos
teitä sillon miellyttäis näyttää selkätaulunne voittavalle
viholliselle, niin totisesti ette näe koskaan enään olven vahtoo. Se on
sanottu.
ANTON. Hirmuinen tuomio!
TOMMI. Verraton!
PATRIK. Ja siinä ei kaikki vielä. Tiedättepä mun ei millonkaan
jakelevan miehilleni pryyliä koska lähellä on synkeä yö, vaan pidätänpä
aina kättäni seuraavaan aamuun. Tällä hetkellä siis pelastutte siitä,
mutta mitä tapahtuu huomenna koitteessa ihanan päivän, sitä takaamaan
en käy, mutta visseyden tähden parkitkaat selkänne. Aavistanpa jotain.
Varmaan en ole vielä päättänyt, mutta minä pelkään.
TOMMI. Minä uskallan sanoa: nyt on kapteenimme liian ankara.
PATRIK. Vait, sinä kirottu kappale! Kaikki äänettä kuin muuri! Haa! jos
tietäsitte kuinka sydämmeni kiertyy ja vääntyy, kuinka se kiiriskelee,
temmeltää ja teiskaa, juuri kuin koska katselemme kirkkaassa
vesilammikossa pientä pussia eläviä kissanpoikasia täys; se kierii ja
se vierii, se liikkuu ja se kiikkuu, semmenkin jos on pussissa liian
vähän kivipainoa. Haa! oletteko nähnyt tätä leikkiä, te saatanat?
(Ravistaa Anttonia kauluksesta) Oletko nähnyt? Te kiusan henget, te
saatatte mun riiviöön, etten enään huomaa mitä teen ja lausun.
(Ravistaa Aristarkusta kauluksesta) Oletko nähnyt tätä leikkiä, sinä
peikko? Oletko nähnyt tätä? (Ravistaa Tommia) Oletko nähnyt tätä? Sano
sano, sinä onneton.
TOMMI. Olen olen, ja vielä hullumpaakin, herra kapteeni, jaa monin
kerroin hullumpaa, niinkuin koska aukenee pussin-suu ja poikaset ryömii
rannoille. Silloinpa täydet käsissäs; sä hätäilet ja keikahtelet,
keikahtelet etkä tiedä mihen ensin käännyt. (Patrik astuu muutaman
askeleen takaperin hoipertellen ja katsoen vissisti Tommia kohden)
PATRIK. (Eriks.) Jassoo! (Ääneensä) Tule tännen, Tommi. (Tommi lähenee
häntä) Kukas minä olen?
TOMMI. Kuninkaan kapteeni ja sankari. (Eriks.) Olinpa liian rohkea.
PATRIK. Kukas sinä olet?
TOMMI. Herra kapteenin mies. Käskekäät minua tuleen, minä menen; se on
velvollisuuteni.
PATRIK. Mutta katsos, jos mielit käydä liian pitkälle sukkeluuksines,
niin voinpa minäkin sanoa jotain puolestani. Tiedätkös mitä taidan
tehdä?
TOMMI. Taidattepa asettaa minun alas maahan suoraksi kuin ranka ja
käskeä Bonifaciuksen löylyttämään oikein sakramenskatusti.
PATRIK. Jaa-ah, sen minä taidan. Käy nyt riviis taas ja kiitä onneas,
päästyäsi näin. (Erikseen ja käyskellen edestakaisin hoipertellen)
»Koska pussin-suu aukenee»... Hmm! »Poikaset rannoilla ryömii.» Hajdja!
(Ääneensä) Saattakaat paikalla Mestari Bonifacius tänne. Nyt ei auta.
TOMMI. Herra! tässä näette viheliäisen vikkelöitsijän, oikein saksan
vizailijan, joka taasen hävetä saa. Niinpä käy.--Jo vuosia sitten tein
mä päätöksen, poisheittää kaikki kokkapuheet, mutta enpä mieletön
seisnyt siinä, ja sentähden seison nyt tässä syllän pitkällä nenällä.
Sillä se, joka täällä itseänsä edes johonkin määrin viisaasti käyttää
tahtoo, se olkoon aina mykkä, karmea ja kylmä kuin rautvuori, mutta voi
sitä, joka lyö itsensä vizsailemaan, se olkoon varmaa kerran joutuvansa
narriksi kuin Tommi nyt. Me luisahdamme niin pian yli rajan; sillä
kiitos kiihoittaa omaa-rakkautta, joka taasen pimittää järjen
kirkkaan loimon kuin musta sauvu päivän valon; mies rynkää esiin
itsetyytyväisyydestä liekehtivällä katsannolla tietämättä ennenkuin on
narrilakki päässänsä aina korvia myöden, kuin Tommin nyt, joka on perin
lyöty, ja lyötyä miestä ette enään lyödä mahda, herra. (Eriks.) Jos ei
tämä saarna ole pelastanut selkääni, niin tahdon muuttua koiraksi.
PATRIK. (Eriks.) Jos ei tämä liikuta sydäntäni, niin tahdon muuttua
koiraksi. (Ääneensä) Jaa, Tommi, niinpä käy. Toki, näenpä, että kytee
vielä povessas pieni kipenä johonki parempaan. Ja muista, ettes laske
sitä sammumaan, minä rukoilen sinua: elä laske sitä sammumaan.
TOMMI. No noh.
PATRIK. Seis rauhassa rivissäs, seis rauhassa. (Torven ääni kuuluu)
Mitä merkitsee tämä torven töräys?
ÄÄNIÄ. (Ulkona) Preussiläinen tulee, Preussiläinen tulee!
PATRIK. Siinä on hän. Nyt katsokaatpas kuinka käytte vastaan tätä
vierasta näin humalaisina ja silmissänne sauvun pusertamat kyyneleet.
Oi synti ja häpeä! (6:s sotamies tulee kiireesti)
6:S SOTAMIES. Sana överstiltä. Hän käskee teitä kohta käymään esiin,
rakentaen oikean flygelin; sillä alas vuorelta, sen taidatte nähdä, jo
astuu Preussiläinen, ja mentyää muutaman minuutin, seisomme tulessa.
Kerkeä on aika.
PATRIK. (Eriks.) Nyt tahdon olla lakoninen, sillä vastaukseni kohta
luetaan sanomissa ympär mailmaa.--(Ääneensä) _Venio_. Tämä on ylevää
roomalaiskieltä ja tahtoo sanoa niin paljon kuin, minä mielin tulla.
Tämä vastaus vie överstilles: venio. (Sotamies menee) (Patrik eriks.)
Tämä vastaus on kerran löytyvä mailmanhistorjassa ja useinkin saattava
ruoskan monen nuorukaisen kämmenelle. (Ulkona soivat torvet ja trumput
ja sekavia ääniä kuuluu) Niin lähestyy nyt kunnia ja kuoleman päivä
kuin päivä tuomion jyryllä ja pauhinalla. Nyt uljas mieli, ja kaikki
olkaat valmiit: jäntevässä kourassa tulta ja kuolemaa oksentava traaki
kirkkaalla teräskielellänsä; polvi jäykkä niinkuin kivipylväs, käsi
tukeva ja silmä kirkas, rinnassa sydän ja sydämmessä Jumalan-poika, ja
sitten eteenpäin kuin hirmumyrsky, joka mereltä rynkää ylös, laineet
kohinalla korkeuteen nostaa ja murtaa satavuotiset männyt vuorten
harjanteilla! Uljas mieli, pojat, ja kaikki viha pois, käydessämme
Bellonan häihin! Oi sinä Aristarkus-poikani! (Suutelee Aristarkusta) Ja
Tommi minun pikku-varikseni! (Suutelee Tommia)--ja Titus sitten!
(Suutelee Titusta) Jumala auta meitä! Ja minun armas Antonini myös!
(Suutelee Antonia) Niin niin! teitä kaikkia nyt mielisin syleillä ja
suutella, mutta aika on hirveän tärkki. Sotatorvi soikoon, ja nyt
eteenpäin mars! Jumala auta meitä! Jessus! (Menevät, Patrik edellä,
heilutellen miekkaa ilmassa ja hoipertellen sinnen tännen, sotamiehet
hänen jälessänsä yksi ja toinen heistä myös hoipertellen.
Komantohuudot, torvet ja trumput kuuluvat kaikkialta)