»Wenn das die Preussen vüsten,
Das sie morgen sterben müsten.
Hurra!
Wenn das die Preussen vüsten,
Das sie morgen sterben müsten.»
Hurra! Hurra!
TITUS. Herää sinä siellä, joka makaat.
TOMMI. Makaat! Ken makaa meistä? Etkö näe, että juomme kiltisti oltta?
ARISTARKUS. Ja uljastamme itseämme vihaisella laululla.--Sinä onneton
Preussiläinen!
TOMMI. Huikea elämä!
ARISTARKUS. Sinä onneton Preussiläinen!
TITUS. Teitä ja teidän käytöstänne en moitikkaan, mutta tuota
kiusankappaletta, joka istuu ja makaa tuolla rahilla. Hän on jo
kolmannen kerran nukkunut tällä vahti-ajalla.
ANTON. Ai ai, kolmannen kerran!
MAURA. (Erikseen) Timoteus parka! Taivas suojelkoon hänen selkäänsä!
MARIANA. Ja te ette herätä häntä.
MAURA. Jaa, miksi ette sitä tee, te hänen kumppaninsa?
ANTON. Ylös, Timoteus.
ARISTARKUS. Ylös, ja elä istu siinä kuin huhkain ladonkatolla.
TOMMI. Ylös ja ole iloinen; sillä kauvan elää iloinen mieli.
ARISTARKUS. Herätä kantoa ennen.
TITUS. Olenpa hänen tähtensä kiipaleissa. Ankaran määräyksen on
kapteenimme tehnyt, ja kuuluu se näin. Ensimmäinen nukkuminen
annettakoon anteeksi, toista seuratkoon kersantin nuhteet, mutta jos se
kolmannen kerran tapahtuu, niin tulkoon raportti hänelle, nimittäin
kapteenille. Ensimmäisen kerran on hän nukkunut, sen sai hän anteeksi,
toisen kerran on hän nukkunut, ja äsken juuri läksi tästä kersanttimme
hirmuisella kirouksella, pauhulla ja jyryllä; mutta nyt on mies
nukkunut kolmannen kerran.
TOMMI. Ja nyt pitää sataman, sataman rakeita jyrinän perään.
TITUS. Ei auta, vaan kapteenille tieto. (Huutaen) Kapteeni! Herra
kapteeni! Saata sana esiin, seuraava vahtimies siellä.
ÄÄNI. (Ulkona) Herra kapteeni!
MAURA. (Eriks.) Voi Timoteusta!
ANTON. (Ravistaen Timoteusta) Nouse nyt ylös, muuton pähkinäkeppi
paukkuu. Nouse, hyvä toveri, nouse.
ARISTARKUS. Elä marise, vaan avaa sun sonnisilmäs.
TOMMI. Ylös, ja eteenpäin mars, Berliniin mars! Siellä juomme ja
makaamme, ja saammepa vielä tusinan muhkeita Preussin tyttöjä miestä
päälle. Ylös, Timoteus.
ANTON. Kuuletko, sinä riivattu?
ARISTARKUS. Kapteeni tulee.
ANTON. Hyvä, Timoteus, hyvä!
MAURA. (Eriks.) Voi sinä onneton lapsi!
MARIANA. (Eriks.) Kuinka käynee kanssansa nyt?
ANTON. Hän tulee, ja onpa ukolla kiiru.
TOMMI. Hän kaapasee kuin Lunkentus, hän lentää nääveliensä siivillä,
joiden vinkuna kuuluu aina tänne asti.
ARISTARKUS. Ja ympyrjäiset, suuret klasisilmänsä säteilee ja loistaa
kuin aurinko taivaalla.
TOMMI. Ja nenänsä hohtaa kuin kekäle helvetissä.
ANTON. No no, hän on kapteenimme.
ARISTARKUS. Kapteeni kuin mies vaan.
TOMMI. Hyvä kapteeni, hyvä! (Patrik tulee oikealta. Titus kyldrää
istuessansa rahilla. Patrik vastaa häntä, pannen kaksi sormea
silmäkulmallensa)
SOTAMIEHET. Eläköön kapteenimme, eläköön hän!
ANTON. Eläköön hän kauvan, kauvan!
TOMMI. Valaisten mailmaa!
ARISTARKUS. Hän eläköön tuomiopäivään asti!
TOMMI. Ja sitten taivaassa ijankaikkisesti!
KAIKKI. Hurraa!
PATRIK. Kiitoksia, pussikat, kiitoksia. Mutta mikä on kysymyksenä?
ANTON. Pieni ihmisellinen heikkous, pieni komme, jonka toivomme herra
kapteenin antavan anteiksi.
PATRIK. Mutta asia?
TITUS. (Aina kyldräten) Kun hän makaa tuolla.
PATRIK. Ken makaa, ken?
TITUS. Hä Timoteus tuolla rahilla, vahtia pitäessä.
PATRIK. Haa! Kuinka monta kertaa on hän nukkunut?
TITUS. Kolme.
PATRIK. Haa! Saiko kersanttimme tiedon hänen nukuttuansa toisen kerran?
TITUS. Hetki sitten läksi hän tästä pärmänttäämästä.
PATRIK. Kuinka monta tuoppia on hän tyhjentänyt tällä vahti-ajallansa?
TITUS. Viisi.
PATRIK. Viisi! Koska oli hän tyhjentänyt kolmannen, saatoitko raportin
kersantille? Sano totuus, ja kauhistu jos valehtelet.
TITUS. Anteeksi, herra kapteeni, sitä en tehnyt.
PATRIK. Miksi et, miksi et, sinä härkäpää? Kuinka kuuluu tuima
määräykseni, ei ainoastaan nukkumisesta, mutta myöskin olven
nauttimisesta vahdissa? Kuinka kuuluu se olvesta?
TITUS. »Yhden tuopin oltta tyhjentäköön vahtimies vahti-ajallansa, jos
kaksi hän tyhjentää, se annettakoon hänelle anteeksi, kolmas saattakoon
nuhteita kersantilta, mutta jos hän neljännen kumoo, raportteerattakoon
asia kapteenille.»
PATRIK. Niin, »raportteerattakoon asia kapteenille». Tämä on sääntöni.
Ja »lipparia», se tahtoo sanoo, oltta ja viinaa sekaisin, ei ollenkaan
ole lupa nauttia. Mutta jos ei tarkka katsantoni erehdy, niin viittaapa
sun silmäs vähän sitä kohden.
TITUS. Ei, herra kapteeni, ei!
PATRIK. Sano, etkö ole pistänyt vaksiis vähän lipparia?
TITUS. Ei, ei!
PATRIK. Sopiihan sitä tutkistella. (Kumartaa itsensä alas asettaen
nenänsä lähelle Tituksen suuta). Puhalla raikkaasti. (Titus puhaltaa,
mutta kovin heikeesti ja pitkään) Puhalla tuimemmin, sinä puukuva!--
(Lyö jalkaansa) Tuimasti, hohauttaen! muuton laukee nyrkkini sun
kiireelles kuin rautamoukari. (Titus puhaltaa kolmannen kerran mutta
tuskin tuimemmin ensimmäistä) Lipparista en käy vannomaan, mutta oltta,
oltta sangen paljon, jaa, totisesti sangen paljon. Tunnusta kuinka
monta tuoppia.
TITUS. Kolme!
PATRIK. Haa!
TITUS. Anteeksi korkea kapteeni; sillä asia on sitä laatua, että
rasittaa minua itsepintainen köhä, niinkuin, sen pahempi, se nyt kuulla
taittaan.
PATRIK. Miksi saatat itselles köhää, sinä kirottu mies? Miksi pinnaat
oltta kylmänä naamaas? Miksi et lämmitä sitä? kysyn minä. Haa! kyllä
sun opetan. Miksi et lämmitä olttas? (Kääntyy Timoteusta kohden.) Ja
sinä (Ravistaa Timoteusta) Nouse ylös, lapseni. (Vetää miekkansa) Haa!
jos ei uni olis pyhä, niin, sankarkunniani nimessä! sun heti
lähettäisin Karonin venoseen.
TOMMI. Sepä olis, kantaa kehtoon lapsen torkkuvan.
PATRIK. Mitä sanot?
TOMMI. Sen hän olis ansainnut. Sotavartija nukkua!
PATRIK. Niin. Sotavartija nukkua! (Ravistelee Timoteusta) Nouse ylös,
lapseni. Sotavartija nukkua! Mutta nyt sun pitää saaman aika
rapsauksen.
MAURA. (Eriks.) Voi, mun sydämmeni musertuu!
PATRIK. Viipymättä nyt saattakaat tänne Mestari Bonifacius. (Yksi
sotamiehistä menee)
MAURA. (Eriks.) Jumal'avita! mitä jaksan nyt tahdon pyristellä vastaan.
ANTON. Kenties on tässä vielä anteeksantamuksen sijaa, herra
kapteenimme.
PATRIK. Ei yhtään, pussikkani. Tällä retkellä olen anteiksi antanut jo
kolme kertaa Timoteukselle; ensi kerta Nürnbergissä, toinen ja kolmas
kerta Bambergissa; Titusta olen armahtanut kaksi reisua; ensin
Erlangenissä ja sitten Bambergissa, mutta nyt pitää heidän molempaen
saada aika kropsun. (Ravistelee Timoteusta) Nouse ylös, lapseni. Haa,
sotavartija nukkua! Ylös, ylös! Mun saatat muuton vimmaan, mun saatat
vielä upottamaan kirkkaan miekkani oman maamieheni vereen. Heräy! No
pilvien leimaus, mun sappeni jo kiehuu!
TOMMI. Tuoppi oltta herättäköön hänen.
PATRIK. Mitä sanot?
TOMMI. Valaus tuoppi oltta miehen kiireelle hänen kyllä herättää.
PATRIK. He heh! Vikkelä aije; mutta olkaamme toki pilkkaamatta
jumalanlahjaa. Vettä käyttäkäämme olven sijassa, puhdasta vettä.--Muori
siellä toikan takana, tuoppi vettä tänne. (Eräs sotamiehistä valaa
tuopillisen vettä Timoteuksen päähän, joka herää pahalla marinalla,
nousee ylös pyristellen itseänsä. Patrik nauraa sydämmellisesti ja
kauvan pidellen vatsaansa) Jaa, sinä junkkari. (Timoteus kyldrää,
Patrik vastaa häntä, pannen kaksi sormea silmänsä juurelle) Niin niin,
mutta kivääri pois ja rahi esiin. (Rahi vedetään esiin)
MAURA. Armollinen, korkea herra!
PATRIK. Ole rauhassa, eukko, ole rauhassa. (Mestari Bonifacius,
punapartanen ja punatukkanen mies puettuna punasiin housuin,
samankarvaseen hännystakkiin ja hattuun, joka on tavattoman korkea ja
sokeritopin kaavanen, tulee vitsakippu kainalossa)
MAURA. Herra minun jumalani!
PATRIK. Kas tässä tulee mies, joka sankarlaumani pitää Herran
nuhteessa.--Onko sinulla hyviä vitsoja?
BONIFACIUS. Ihan tuoreita Thyringenin metsästä.
PATRIK. Hyvä! Nyt tulet niitä käyttämään kuin mies; sillä tässä ei ole
leikki käsissä.
BONIFACIUS. Missä on minun poikani?
PATRIK. Ota takki päältäs, Timoteus, ja kumarru tänne. Sinä ensin,
Titus sitten.
TIMOTEUS. Armoo, kapteeni, armoo!
PATRIK. Ei, lapseni, ei.
MAURA. (Ryhtyen kapteeniin) Armollinen, korkeasti ylistettävä herra,
teitä rukoilen heidän puolestansa.
MARIANA. Hyvä kapteeni!
MAURA. Kunnioitettava herra!
PATRIK. No noo, muoriseni, nyt ei auta. Heidän täytyy saada; ei auta.
MAURA. (Kovalla äänellä) Ei, ei! Minä rukoilen. Tänne kaikki naiset
naapureista! Tulkaat, tulkaat! (Mariana poistuu kiireesti)
PATRIK. He heh! Turha puuha, pikku frouvani.--Käykäämme käsiin,
Bonifacius.
BONIFACIUS. Takki pois ja taivu alas rahille, mies.
MAURA. Kapteeni kulta, kulta kapteeni!
PATRIK. Oikea mutta kova mies.
BONIFACIUS. Pois, muori!--Alas rahille, mies.
MAURA. Ah ei ei! (Hallitsee Timoteusta) Armahtakaat häntä ja
kumppaniansa tuolla. (Mariana ja seurassansa joukko naisia tulee ja
yhtyvät rukoukseen, mikä torjuvilla koikkauksilla pidellen kiinni
Timoteuksesta, mikä tarttuen Patrikin liepeisiin. Kova ääni ja meteli)
1:N ÄÄNI. Anteeksi heille, anteeksi!
2:N ÄÄNI. Heitä armahtakaat, niin armahtaa teitä Jumala.
3:N ÄÄNI. Elkäät tuomitkaat, ettei viimein teitä tuomittaisi.
PATRIK. Kas kas.
TITUS. (Erittäin naisille) Tämä on hyvä asia, että rukoilette. Jaa,
jaa; rukoilkaat vahvasti vaan.
MAURA. Korea herra!
1:N ÄÄNI. Ihana herra!
2:N ÄÄNI. Makea herra!
TITUS. Kas niin; rukoilkaat vahvasti vaan. Tämä on hyvä asia.
3:S ÄÄNI. Armon he saa, korkeasti kunnioitettava sankari? Jaa jaa, he
armon saa!
PATRIK. (Erikseen) Ha haa! Onpa tämä hetki mulle ihastuksen hetki.
Kynnet pystyssä mun ympärilläni seisoo naisten kirjava lauma mua
hartaasti rukoillen kuin jyskyttäjää Olympin kiireellä. Nyt olen ukko,
ukko itse. Tuhannen taaleria tästä hetkestä!
MAURA. Minkä tuomion kuulemme suloisilta huuliltanne?
1:N ÄÄNI. Oi, se olkoon laupias ja rakkautta täys!
PATRIK. Käykäät nyt siivosti kukin kotianne sekä eukot että tytöt. Mua
ette järkäytä. Asia on tärkeä ja aika ankara, sodan-aika vielä
kaupanpäälle. Ei auta, ei, vaan saakoot he nyt oivallisen saunan.--
Derschi, mestari Bonifacius!
BONIFACIUS. Pois tieltä, hameet!
MARIANA. Pois itse, sinä tulipunanen saatana!