MAURA. Suo mun olla rauhassa; minä pyydän.
TOMMI. No no; onhan se se iloinen frouva Maura.
MAURA. Nyt en ole iloinen.
TOMMI. Hyi! Elä rumenna sun ihanata muotoas tuonkaltaisilla rypyillä.
MAURA. Mitämä sitten tässä, villittyjen kanssa? Kun ma sanonki.
ANTON. Villittyjen? Mekö?
ARISTARKUS. Me olemme kuninkaan miehiä ja teidän herrojanne. Yksi
viittaus kapteenilta, ja kaupunginne on tulinen meri.
TOMMI. Hiljaa, Aristarkus!
MAURA. Mitä on minulla teitä vastaan? Mutta tuo vuorivuohi tuossa.--
Minä taidan haljeta!
TOMMI. Tyttökö? Hyvä flikka vaihka vähän vallaton; mutta veri virtaa
hänen povessansa kuin nuoren jalopeuran povessa. Hän tarvitsee miestä,
niinkuin pieni frouvammekin. (Ottaa Mauraa leuvan alta) Jaa jaa, eikö
tosi? No hymykäät nyt vähän. Kas niin.
MAURA. Mene mene!
TOMMI. Niin; kirkas päivänpaiste taas. Ottakaamme tuoppimme, veljet, ja
laulakaamme, että maa ja taivas huiskuu.
MAURA. (Lukee huiskutellen itseänsä) Hoh hoo! Jumala armahtakoon tätä
mailmaa! (Timoteus nukkuu rahille)