Den Finska Pindens Gracer, Muser, Skaldinnor och Sånggudinnor,
omgifvande Väinämöinen i lätta dansar, rosenkröna honom och hans lyra
med sina blomstergirlander; hvaremot han förevitas af _Kaunihitar_,
(den finska Venus) för köld emot de sköna. Väinämöinen försvarar
sig härvid grundligen, och undskyllande sig nu till följd af sin
höga ålder, ger han i thy fall anvisning på sin reskamrat. Genast
stod för denne, liksom framtrollad, en himmelens tärna, den skönaste
Runola ägde; och Skalden, hänryckt af förtjusning, vill just sluta
henne i sina armar, då han vaknar -- träffad af en elektrisk stöt,
hvarvid dröm och flicka försvann. Allt hvad han numera såg var endast
Väinämöinens skarpa, hotande, och genomträngande blickar. Försent
ångrar Skalden den obetänksamhet, hvarigenom han, för att vinna
ett lägre mål, gick miste om ett högre; och med smärta bekänner
sitt fel att hafva försummat tillfället att lägga sig till någon af
dessa gamla Runolas harpor. Under dessa tankar inslumrar han åter,
hvarefter han ännu en gång drömmer huru Väinämöinen tröstade honom
öfver sin förlust, dermed att den verkliga lyckan och sällheten icke
blef af ödet menniskan gifven, utan endast står att träffas bland
Runolas Skalder.
Nytpä yhtyi ympärimme
Taivaan naiset nauro-suiset,
Vaimot Runolan valitut
Liittivät, likentelivät;
Kukiin anto kukkiansa,
Kukiin laski lahjojansa
Miesten ehoisten etehen.
Palkinnoksi ruusun-pannat,
Kunniaksi kukka-sankat
Kantelivat kantelillen, 10
Asettivat laulajoillen.
Niillä peätä Väinämöisen
Keärivätten kiehkuroiksi,
Ohemia oivan miehen
Seppelivät seihtemällä
Sirkut taivaan sitehellä;
Kaunistivat kanteleensa
Lumpeilla lumisevilla,
Lemmeillä leikihtevillä;
Siiviksensä sitoilivat 20
Leivoisen lentelemiä,
Kyyhkyisen kynäisemiä,
Ukko-jousen untumia,
Kotkan suuren sulkaisia,
Havukan hajottamia.
_Laulattaret_ lauluillensa,
_Soitottaret_ soittinensa,
Ilmahuttivat ilonsa.
Toiset riemun tyttäreiset
Hyry-päissään hyppäilivät, 30
Huli-mielin kuiskailivat,
Keikkuivatten toisten kanssa,
Tekivätten leikkiänsä.
_Suosihitar, Hyväilitär,
Huiskuttaret, Kuiskuttaret,
Ilottaret, Naurattaret,
Riemuttaret, Reuhottaret_,
llmahuttivat ilonsa.
Yksipä paniin pahoilleen,
Ikävysty aikojahan, 40
Sep' oil mieru _Mieluatar_,
_Kaunihitar_ kaunis vaimo,
Armastutar aimo lintu
Jok' oil ihostaan ihana,
Kaikkiin kauniin karvoiltansa.
Vaimoin kaikkein vallihtia,
Miesten kaikkein mieluittaja
Tirskuupi tora-sanalla:
"Kosk' et piijoista pitännek,
Etkä arva armahaini, 50
Minun kanojain katellet; --
Ei ouk mulla antamista
Vaimon tapoin tarjoomista.
"Jos sa oisit nuorra miessä
Vielä vanha Väinämöinen,
Niin ma soattaisin sanoa:
Ota joukosta omena,
Mesi-marja mielestäisi,
Ota paras parvestaini!
Likistelek lillukkaini, 60
Maistattelek mansikkaini!
"Sanoisin niinkuin sanonkin:
Ota nuorin neitoseini,
Suuta suositellakseisi,
Kättä keikuttellakseisi,
Syäntä syleilläkseisi,
Rintojaan riuskeiltakseisi!
Kahet kultaiset käköiset
Piilottaavat piika-puolet
Poijillehen povissansa; 70
Kahet naurihin mukurat,
Pari muuraman mukaiset,
Kahen onnelan omenat
Kasvaa piijan kainalossa;
Puhkistuuvat niin kuin putket
Nuorten neitosten nisistä."
Vastais vanha Väinämöinen:
"Miessä nuorra ollessaini
Piijat minusta pitivät,
Suostuivatten neijot nuoret, 80
Suostui suuret että pienet,
Kaikki käsiin keikahtivat;
Kaihuttelin kanojaisi,
Kesytin käköisiäisi
Siipien silittämällä,
Sulkien sylkyttämällä;
Kaunukkaiset, kainukkaiset
Tututtelin, tupertelin.
Mik' oil neiti nähtyvissä
Sokaisinma soitollaini, 90
Mik' oil naista noapurissa
Lepytinmä lauluillaini.
Monen morsiaa mokomaa
Makuutin isän majassa;
Monen miehen mieli-tievon
Toisen souvatin sylissä.
Ei ollut sitä tytärtä,
Ei sitä emoisen lasta,
Jot' ei vierys vietellynnä,
Lauluini lauhtuttanunna, 100
Pettänyt pehmeet puheeni,
Sanant hyvät houkutellut.
"Jop' on nyt jalkani jäykkä,
Selkä-ranka rauaistunna,
Jeähmetty minun vereni;
Ei ouk vanhassa varoa,
Harmaa-peässä hoasteliaa,
Naisten pakinoin paniaa.
"Täss' on miesi mielestäisi,
Poika tahtoisi tapainen; 110
Tuovos tyynnin tyttäriäis,
Sinun sievin sirkkuisiais,
Jolla miestä mielyttelet,
Uuvistat tätä uroa!"
Sanottu tämän sanansa
Jopa neitoinen sujahti,
Puikahtiinpa nainen nuori
Jok' oil kaunis kahtomoiltaan,
Suloinen sukeltamoiltaan,
Lihavimmiltaan ihana. 120
Tuota teki mieleheni,
Polttipa minun poveeni
Sytytteli syäntäini,
Haluisin halatakseini,
Kuten kuiskutellakseini,
Miten mielytelläkseini.
Joma suutaini ojensin,
Levittelin leukojaini,
Käyttelin minun käteini
Neijon soahaksein sylihin, 130
Ponnistella polvilleini --
Silloin liikahti lihani,
Silloin vapisi vereni,
Järskäytti jäseniäni,
Luikahutti luontoani,
Mänettelin miehuueni;
Siihenpä se nyt hävisi,
Hajoisi hyvä uneni;
Enkä peässyt peähän astik,
Perillen ei puolenkana, 140
Kuin tämä kana katoisi,
Häjy herttainen hävisi;
Liekköön taivaiseen tavonna,
Pilvihin pirahtanunna;
Vai lie männytkin merehen
Painunna paha vetehen.
Silloin vanha Väinämöinen
Iski silmänsä vihalla,
Kahtoi kauvan karsahasti
Peälleni minun poloisen; 150
Voi minä poloinen poika
Miten mieleni mänetin,
Pahoin käytin kunniani,
Häpeisin tyhmällä työllä,
Oman onneni kavotin,
Kuin en ruvenna runoihin,
Käynyt kauppaan kanteloihen,
Kielen vaihtoon voatinunna.
Sitä suruupi sukuni,
Päivittelen päivinäni, 160
Kuin en ottoa osanna
Runolaisten ruikkaamia,
Väinämöisen vempeliä,
Kielettären käyttämiä,
Lauluittaren loatimia.
Suruilin tätä asiaa,
Huolittelin kuinma nukuin,
Uuvuin hyvähän unehen
Tunnin paikoin tahi kahen.
Jo toas vanha Väinämöinen 170
Ilmoitellen ihtiänsä
Puheella voan ei puvulla,
Sanoopi sanalla vielä,
Vielä puolella puheella:
"Elä sure Suomalainen,
Paheksi parempalainen!
Ei ouk onni luillen luotu,
Lykky lihoillen verillen;
Onn' on luotu, lykky suotu,
Onnetar on onnen luonnut 180
Runolan vähillen väillen,
Kansallen kantelolaisten,
Joukollen Runo-jumalan,
_Runomoisen_ rahvahallen,
Laulun lapsillen huviksi,
Miesten mieliksi runojen."