Vid sitt inträde i palatset undfägnas de främmande af _Tarjoatar_
(den Finska Hebe); hvarefter de framträda inför _Runamoinen_ (den
Finske Apollo). Väinämöinen samtalar med honom; hvarvid _Kieletär_
(det Finska språkets genius) förtjuses.
Viimen, tuohon tultuammo,
Portahillen peästyämmö,
Moni tuttu turvaksemme,
Moni vieras veikoksemme
Tervehtiipi meijät tässä;
Iloittivat ite kuhik.
Nähtyänsä Väinämöisen
Syntyi salissa sohina,
Väen joukossa helinä.
Nuorin tyttö _Tarjohotar_ 10
Kiiätteli kiiruisasti
Tuomaan terve-tuliaista
Tällen vento-vierahallen.
Toiset tietä väistelivät,
Rahvahassa raivailivat
Ukollen uutta uroa
Männä sillan liitoksellen.
Astua pöyän nenähän.
Ite Ruhtinas runojen,
Linnan kuuluisa kuninkas 20
Armojansa anteloopi,
Lahjojansa lateloopi
Niillen nuorillen runoillen,
Selvillen sanan-sepillen;
Millen mieltä mittelööpi,
Kullen kunnian tasoopi.
Tuollen vanha Väinämöinen
Kumarrutti kulmiansa,
Painahutti polviansa,
Tullessahan tuon tulillen. 30
Sanan sanoi, viisi virkkoi;
"Emme tännek tullukkahan
Tiijotonna, taijotonna,
Varsinkaan voatimatonna.
"Lapset Suomessa suruuvat.
Itkeevät puoli-ikäiset
Kieltänsä kehnoitettua,
Poljettuansa puhetta;
Turussa jo turmeltunna,
Hämeessä hätyytettynnä, 40
Uupuva uuella moalla,
Ranta-mailla raiskattunna.
"Sitä harmaat hoasteloovat,
Kesk-ikäiset kertoileevat:
Muistot muinosat mänöövät,
Vaikeneevat vanhuksemme;
Kielemme on kiellettynnä,
Sanat suuhun suljettunna.
Murehtivat vielä muuten
Runojaan jo ruostuneita, 50
Laulujaan lakastuneita.
Sitä miehet mieltelöövät,
Valittaavat vaimot kaikki:
Minnek kanteleet katoisi,
Hävisi hyvät hyreämät;
Joutunut on joukostamme
Ilon ilvekset ihanat,
Soarvat soittojen suloisat.
"Kolkko korvissa asuupi,
Kammoittaapi kartanoissa; 60
Koppelot koputtamatak,
Käköiset kukahtamatak.
"Tuotin tänne tullessaini
Sirkkuinen sinun sikiön,
Väikkylän väestä meijän,
Peukalon urollisuutta,
Voaksan täys vaimollisuutta,
Kanteleita kahtomahan,
Vanhoja valihtemahan,
Kieltämme kehoittamahan, 70
Kuuntelohon miten kuuluu."
Ite Runolan isäntä
Hyteli hyvillä mielin,
Iski silmänsä ilolla,
Suutaan sulilla sanoilla.
Anto kättä kämmenillään,
Kämmenillään kymmenillään;
Kieli huulistaan hunaili,
Sulaisi molemman suussa.
Suusta näijen Suomalaisten 80
Lainehti Lapin sanoja,
Kuohui kieltä Karjalaista
Vanhoo Vatjalan puhetta.
_Kielihitär_ neito nuori,
Mesi-kiel', hunaja-huuli
Seisoi siihen soapuvillaan,
Kuunnellen ukon kupeella
Pakinoita parta suihen,
Näihen sankarein sanoja.
Sulku suussa, kirja käissä, 90
Lukottu, voan ei luettu;
Neijon toisessa näpissä
Kulta-kielet kuiskuilivat,
Hopiaiset helkkäisivät,
Joita sormillaan sovitti,
Runamoisen kantelellen.
Kuunnellen tätä suloista
Runo-kielen ruikutosta,
Vesi silmästä tipahti,
Pisaroitti kuhik kulma. 100
Silmät ilon ilmoittivat,
Suupa suloista surua.
Otti soiton Väinämöisen
Sitoi siihen jouhiansa;
Pani toiset sointumahan
Kauheat ilon kapehet.
Ukko vanha Väinämöinen
Oli itkussa itekkin;
Tykytti tyyni-syäntä,
Vellotteli Väinämöistä 110
Rupeisi povessa pohjat,
Lihat kaikki liikkumahan;
Veri vielä vierymähän,
Ukon suonissa sulaisi.
Minä paha poika riepu
Itkin tässä lapsen lailla,
Valitin vaimon tavalla;
Surkeaksi keäntyi suuni,
Muikeeksi minunnik mielein.