Kun Vendale seuraavana aamuna tuli konttoriinsa, olivat nuo ikävät ja
kuivat toimitukset Cripple Cornerissa häneltä saaneet uuden ja
elähyttävän viehätyksen. Marguerite oli nyt tullut osalliseksi niihin.
Koko se koneisto, joka Wildingin kuoltua oli pantu liikkeelle
saadakseen tietoja huoneen asioista -- pääkirjain päättäminen, luvun
laskeminen "aktivoista," luvun pitäminen kaupan-kaluista, j.n.e. -- oli
nyt muuttunut koneistoksi, joka antoi hänelle tietoa kuinka pian
naimisensa voi tapahtua. Tarkastettuansa kirjurin antaman tilinteon, ja
verrattuansa erinäisiä summia toisiinsa, käänsi Vendale huomionsa
viini-varastoon ja lähetti alas kellariin pyytämään luetteloa sen
sisällyksestä.
Pääkyyppäri oli tuskin pistänyt päänsä ovesta isäntänsä yksityiseen
huoneesen, ennenkuin Vendale huomasi, että hänen näkönsä oli kokonaan
toinen kuin ennen. Jotakin erinomaista oli epäilemättä tapahtunut tänä
aamuna. Ladlen Jannen liikunnossa oli jonkinlaista melkeen elävyyden
tapaista ja kasvonsa miltei osoittaneet iloisuutta.
"Kuinka on laitanne?" kysyi Vendale. "Onko mitään tapahtunut?"
"Haluaisin sanoa yhden asian," vastasi Janne. "Nuori herra Vendale, en
ole koskaan tahtonut kehua itseäni profeetaksi."
"Noh! kuka sen on sanonutkaan?"
"Ei yksikään profeeta ole minun tietääkseni," jatkoi Janne, "kuluttanut
enintä aikaansa maan alla. Ei yksikään profeeta ole, mitä tahansa
lieneekin saanut sisäänsä, ikänänsä saanut sisäänsä viiniä hikireikien
kautta aamusta iltaan monen vuoden kuluessa. Kuin minä, siitä syystä
että nuori herra Wilding oli muuttanut kaupan toimi-nimen, sanoin
hänelle, että hän siinä samassa oli muuttanut kaupan onnen, kehuinko
minä silloin itseäni profeetaksi? En, sitä en tehnyt. Onko se, mitä
hänelle sanoin, käynyt toteen? On niinikään. Pebblenpojan ja
Veljenpojan aikana ei koskaan tapahtunut erhetystä tavaralähetyksessä,
joka oli kauppahuoneellemme jätetty. Vaan nyt on tapahtunut erhetys.
Olkaa hyvä ja merkitkää, että se tapahtui ennenkuin miss Marguerite oli
käynyt täällä, jonkatähden ei tämä siis sotine sitä vastaan mitä
ennustin, että Marguerite laulaisi onnen tänne takaisin. Lukekaa tätä",
päätti Janne, viitaten sormella, joka ei näyttänyt saaneen muuta kuin
likaa sisäänsä hikireiistä, erääsen paikkaan luettelossa. "Vasten
luontoani on pahan ennustaminen sille huoneelle, jota palvelen, mutta
minä pidän velvollisuutenani pyytää teitä lukemaan tuota, herra."
Vendale luki kuin seuraa:
"Huom. Sveitsiläisen sampanjan suhteen! Erhetys on havaittu
kauppahuoneelta Desfresnier & C:o tulleessa lähetyksessä."
Vendale keskeytti lukemisen ja katsoi vieressään olevaan muistokirjaan.
"Se oli Wildingin aikana" -- muistutti hän. Viinin-saalis silloin oli
erittäin runsas, ja hän otti niin paljon kuin sai. Onhan Sveitsin
sampanja ollut hyvää, vai kuinka?"
"En tahdo sanoa, että se on huonoakaan ollut, herra;" sanoi kyyppäri.
"On saattanut hapata ostajaimme kellareissa tahi särkeä niiltä pullot,
vaan en tahdo sanoa sen näyttäneen huonolta meidän kellareissa."
Vendale luki edemmäksi luettelossa: "Tarkemmin tutkittuamme kirjoja,
havaitsemme, että lootain lukumäärä on aivan oikea; vaan kuusi niistä,
joiden merkki vähän eriää toisista, on aukaistu ja havaittu sisältävän
punaista viiniä eikä sampanjaa. Merkkein yhtäläisyys on luultavasti
vaikuttanut erhetyksen Neuschâtelista lähetettäessä. Erhetys koskee
vaan kuutta koria."
"Onko tämä kaikki?" kysyi Vendale ja nakkasi luettelon syrjään.
Jannen silmät seurasivat synkästi löyhyilevää paperia.
"Iloitsen nähdessäni että otatte tämän asian niin huokealla mielellä
vastaan," sanoi hän. "Välistä tapahtuu, että yksi erhetys tuopi toisen
seurassaan. Joku pudottaa erhetyksestä palasen apelsiinikuorta kadulle,
ja toinen tulee erhetyksestä sen päälle lankeemaan, ja sitten saadaan
jotakin toimittamista lasaretissa ja ihminen joutuu Raaja-rikoksi koko
elinajakseen. Minua ilahuttaa nähdä että otatte asian niin huokeasti.
Pebblenpojan ja Veljenpojan aikana me emme olisi ottaneet sitä niin
keveästi ennenkuin lopun olisimme nähneet. Tahtomatta ennustaa pahaa
huoneellemme, nuori herra Vendale, soisin kuitenkin, että tämä olisi
onnellisesti tullut ja mennyt. Toivon teidän ei pahastuvan, herra;"
sanoi kyyppäri, avaten oven mennäkseen ja katsoen vielä kerran
synkkämielisesti taakseen ennenkuin löi oven lukkoon; "myönnän
mielelläni että olen hourupäinen ja vähän alakuloinen luonnoltani, vaan
minä olen kauvan palvellut Pebblenpojan ja Veljenpoikaa, ja toivon että
onnellisesti pääsisitte noista kuudesta punaviinin korista."
Yksin jääneenä purskahti Vendale nauruun ja tarttui kynään.
"Lienee parasta, että kirjoitan muutamia sanoja Desfresnier & Co:lle
ennenkuin kaikki unhottuu," ajatteli hän ja kirjoitti heti
seuraavaisesti:
"H. H. Paraillaan toimitamme viinivarastomme lukemista, ja olemme
siinä huomanneet pienoisen erhetyksen teidän puolelta viimeisessä
sampanja-lähetyksessä. Kuusi lootaa sisälsi nimittäin punaista viiniä,
jotka täten lähetämme takaisin. Asia on helposti korjattu jos saadaan
toisia sijaan, taikka muussa tapauksessa, jos meidän äsken maksamaamme
rätinkiin, juuri 500 puntaa, panette näitten kuuden loodan hinnan
maksetuksi.
Kaikella kunnioituksella
Wilding & C:o"
Tämä kirje lähetettiin heti postiin, ja Vendale kohta unhotti koko
asian. Mieleensä johtui aineita, hänestä paljoa tähdellisempiä. Päivän
kuluttaa edemmäksi, meni hän, väli-puheen mukaan, Obenreizerin luo.
Seuraus keskinäisestä sopimuksesta täällä oli, että Vendale sai luvan
viettää määrätyt illat viikossa Margueriten seurassa, kuitenkin vaan
kolmannen hengen läsnä ollessa, josta viimeisestä ehdosta Obenreizer ei
millään muotoa tahtonut luopua. Ainoa myönnytys, minkä salli, oli,
että jätti Vendalelle vapaan oikeuden valita mainitun kolmannen hengen.
Luottaen entiseen kokemukseensa, tämä ei kauan epäillyt ennenkuin hän
siihen ammattiin valitsi tuon oivallisen eukon, joka parsi Obenreizerin
sukkia. Kuultuansa mikä ankara edesvastaus oli hänelle pantu, näyttäysi
rouva Dor arvaamatta uudelta kannalta hengellisessä edestymisessä. Hän
odotti kunnes Obenreizerin terävät silmät olivat hänen jättäneet -- ja
katsoi sitten Vendaleen, vaivihkaa iskien hänelle silmää.
Aika vieri ja sen kanssa myös onnelliset ilta-hetket Margueriten
luona. Kymmenentenä päivänä siitä, jona Vendale oli kirjoittanut
sveitsiläiselle kauppa-huoneelle, makasi vastaus kirjoitus-pöydällänsä,
muitten samana päivänä tulleitten kirjeitten joukossa. Vastaus kuului
näin:
"H. H. Pyydämme anteeksi tapahtuneesta pienestä erhetyksestä. Samalla
kertaa täytyy meidän valitettavasti lisätä, että hyväntahtoisesti
antamanne ilmoitus on johdattanut meitä toiseen odottamattomaan
huomaukseen. Asia on hyvin ankara sekä teille että meille. Likemmät
kohdat ovat seuraavaiset:
"Koska meillä ei enään ollut sen vuoden sampanjaa, josta viimein
lähetimme teille, niin olimme aikeessa, esityksenne mukaan, panna
rätinkiinne maksetuksi nuot kuusi korillista. Ryhtyessämme tähän
toimeen, saattoivat erityiset meidän kauppa-liikkeelle omituiset tavat
meitä tutkimaan sekä pankki-kirjaamme että pää-kirjaa, jonka kautta
olemme tulleet täysin vakuutetuksi siitä, ettei mikään sellainen rahan
lähetys, josta mainitsette, ole tullut meidän kauppa-huoneelle osaksi,
ja saaneet varman tiedon, ettei sellaista summaa ole meidän konton
kautta pankkiin maksettu.
"Sillä kannalla kuin asiat nyt ovat, olisi turhaa vaivata teitä
kaikilla pienimmilläkin seikoilla. Rahat ovat epäilemättä varastetut
matkallansa teidän ja meidän välillä. Muutamat omituiset asianhaarat,
joita olemme havainneet petoksen tavan suhteen, saattavat meitä
uskomaan, että varas on toivonut kykenevänsä suorittaa puuttuvan summan
pankkiireillemme, ennenkuin vuotinen tilin-tekomme saattaisi asian ilmi.
Tavallisen järjestyksen mukaan tämä tilinteko olisi tapahtunut vasta
kolmen kuukauden perästä, ja tämän ajan olisimme siis, ellei kirjeenne
olisi tullut, kokonaan olleet tietämättä tapahtuneesta varkaudesta.
"Mainitsemme tätä viimeistä seikkaa, koska se näkyy todistavan, että
meillä tässä ei ole tekemistä tavallisen varkaan kanssa. Tähän asti ei
meillä ole ollut minkäänlaista epäluuloa, kuka varas olisi, vaan
toivomme teidän auttavan meitä asian ilmi saattamisessa ensiksikin
sillä lailla, että tarkastelette tuota -- arvattavasti väärennettyä --
kuittia, joka epäilemättä on tullut teidän haltuun kauppa-huoneen
nimessä annettuna. Olkaa hyvä ja katselkaa onko kuitti kokonaan
kirjoitettu, vai onko se numerolla ja päivä-luvulla painettu lanketti,
jonka ainoastaan tarvitsee täyttää summalla. Tämän, niinkuin näyttäisi,
vähäpätöisen kysymyksen vastaaminen on, sen vakuutamme, hyvin tärkeä.
Levottomuudella ja halulla odotamme vastaustanne ja olemme kaikella
kunnioituksella H. H:n
uskolliset
Desfresnier & C:o."
Vendale laski kirjeen pöydälle ja istui hetken aikaa aivan liikkumatta,
tointuaksensa kovan onnen kohtauksesta. Tällä aikaa, koska, enemmin
kuin milloinkaan, tulojensa isontaminen huoletti häntä, uhkasi häntä
viidensadan punnan tappio. Ajatellen Margueritea veti hän pienen
avaimen lakkaristaan ja aukaisi seinään rakennetun rauta-kaapin, jossa
talletti kauppa-huoneen kirjoja ja tähdellisiä papereita.
Vielä etsiessään kaapista väärennettyä kuittia vavahti hän äkkiä, kun
kuuli vieraan äänen ihan vierestään.
"Pyydän tuhat kertaa anteeksi;" sanoi ääni. "Taidanpa tulla
sopimattomalla ajalla?"
Vendale kääntyi ympäri ja seisoi Margueriten holhojan edessä silmä
silmää vastaan.
"Olen tullut tänne," jatkoi Obenreizer, "tiedustelemaan voinko olla
teille joksikin hyödyksi. Toimitukset kutsuvat minua muutamaksi
päiväksi Manchester'iin ja Liverpool'iin. Saattaisinko ehkä samalla
kertaa toimittaa teille jotakin? Teillä on täysi valta käyttää minua
asiamiehenä, joka matkustaa kauppa-huoneen Wilding & C:on puolesta."
"Olkaa niin hyvä ja odottakaa hetki;" vastasi Vendale, "minä olen
palkalla valmis puhumaan kanssanne."
Hän kääntyi uudestaan kaappiin päin ja rupesi etsimään papereista.
"Te tulette tänne," jatkoi hän hetken vaiti oltua, "ajalla,
semmoisella, kun ystävälliset tarjoukset ovat minulle erinomaisia. Olen
tänä päivänä, näette, saanut ikäviä sanomia Neuschâtelista."
"Ikäviä sanomia!" sanoi Obenreizer. "Desfresnier & C:lta?"
"Niin. Muuan rahasumma, jonka lähetimme heille, on varastettu, ja minä
tulen kadottamaan viisisataa puntaa. -- Mitäs nyt?"
Kun Vendale äkkiä kääntyi ja toisen kerran loi silmänsä huoneen yli,
näki hän kirjerasiansa makaavan laattialla ja Obenreizerin polvillaan
poimimassa ylös sen sisällystä.
"Kömpelyyteni on syypää tähän," sanoi Obenreizer. "Tuo hirveä
sanoma, jota mainitsitte, hämmästytti minua kovasti; otin askeleen
takaperin." --
Kirjeitten kokoominen, jotka olivat hajalla pitkin laattiata, veti
hänen huomion taas puoleensa, jottei joutanut lausettaan päättää.
"Älkää vaivatko itseänne," sanoi Vendale, "joku kirjureista voipi ne
poimia ylös."
"Mikä kauhea sanoma!" toisti Obenreizer yhäti kokoellen kirjeitä. "Mikä
kauhea sanoma!"
"Jos tahdotte lukea kirjeen;" sanoi Vendale, "niin havaitsette
etten ole ollenkaan liioitellut. Se makaa aukaistuna tuolla
kirjoitus-pöydällä."
Hän etsi sillaikaa etsimistään ja löysi viimeinkin väärennetyn kuitin.
Se oli yksi noista numerolla ja päivä-luvulla painetuista lanketeista,
joita sveitsiläiset kirjeessään mainitsivat. Vendale kirjoitti ylös
sekä numeron että päivä-luvun. Kätkettyänsä kuitin jälleen ja
lukittuansa kaapin oven, sai hän aikaa tarkemmin katsella Obenreizeria,
joka istui kaukana akkunan-loukossa ja luki kirjettä.
"Tulkaa tänne kamiinin tykö," sanoi Vendale. "Näytättehän aivan
paleltuneelta. Minä soitan tänne enemmin hiiliä."
Obenreizer nousi ylös ja käveli vitkaan takaisin kirjoitus-pöydän tykö.
"Marguerite tulee tästä sanomasta varmaan yhtä murheelliseksi kuin
minä," sanoi hän ystävällisesti. "Mitä aivotte nyt tehdä?"
"Minä olen Desfresnier ja C:n vallassa," vastasi Vendale, "enkä voi,
tietämättömyydessäni asian oikeasta laadusta, tehdä muuta kuin mitä he
neuvovat. Kuitti, jonka vast'ikään löysin, on kirjoitettu painettuun ja
numeroittuun lankettiin. Näkyy olevan erittäin tähdellistä, että se
löytyy. Koska olette olleet heidän palveluksessa, niin tunnette varmaan
heidän menetys-tapoja asiain toimittamisessa. Aavistatteko mitä aikovat
tehdä?"
Obenreizer esitteli jonkunlaisen luulon.
"Saanko nähdä kuittia?" kysyi hän.
"Voitteko pahoin?" sanoi Vendale, kummastellen muutosta hänen
kasvoissa, jonka nyt vasta oikein huomasi. "Mutta menkäähän kamiinin
eteen. Oikeinhan vapisette vilusta; toivonpa ett'ette tule kipeäksi."
"Ei suinkaan," vastasi Obenreizer; "vaan olen ehkä kylmistynyt. Olispa
Englantilainen ilmanne saanut vähän armahtaa Englantilaisten tapojenne
ihailijaa. Antakaa ma katson kuittia."
Vendale aukaisi rauta-kaapin, ja Obenreizer siirsi tuolinsa kamiinin
eteen ja lämmitteli käsiänsä liekillä.
"Antakaa ma katson kuittia!" sanoi hän vielä kerran, kun Vendale palasi
paperi kädessä.
Samassa tuli mies sisään, uusi takka hiiliä sylissä, ja Vendale käski
hänen syytää niitä melkoisesti, jotta aika liekki syttyisi. Mies
noudatti käskyä onnettomalla innolla. Astuessaan edemmäksi ja
nostaessaan hiilikoppaa tarttui jalkansa mattoon, jotta mies parka
lensi silmälleen ja kaasi koko hiilistön valkeaan, joka tuosta aivan
tuokiossa sammui. Harmaan-keltainen savu-pilvi nousi yhtäkkiä ilmaan,
vaan ei yksikään tuli-kipinä ilmoittanut mistä se nousi.
"Nuhjus!" sanoi Obenreizer puoleksi itsekseen ja heittäen mies parkaan
silmäyksen, jota tämä vielä kauvan jälestäpäin muisteli.
"Ehkä haluatte astua konttorin puolelle?" kysyi Vendale. "Meillä on
siellä toinen kamiini."
"Mitäpä vielä; ollaan täällä!"
Vendale ojensi hänelle kuitin, vaan Obenreizerin halu sitä tutkimaan
näytti tukehtuneen yhtä äkkiä kuin valkea kamiinissa. Hän heitti vaan
pikaisen silmäyksen paperiin ja sanoi:
"En ymmärrä tätä ensinkään. Minun on mieleni paha etten voi olla teille
hyödyksi tässä asiassa."
"Minä kirjoitan tänä iltana postissa Neuschâteliin," sanoi Vendale
toisen kerran sulkien kuitin lukon taa. "Täytyy odottaa ja katsella
mitä seuraa."
"Postissa tänä iltana!" kertoi Obenreizer. "Malttakaa ma katson!
Kahdeksan tai yhdeksän päivän perästä saatte vastauksen, ja siksi ehdin
minäkin takaisin. Jos ehkä voin hyödyttää teitä kauppa-matkailijana,
niin toivon että annatte minun sen tietää. Ehkä lähetätte minulle
käskynne kirjallisesti? Olen siitä kiitollinen. Minä ikävöitsen kovin
kuulla minkälaisen vastauksen saatte Neuschâtelista. Kentiesi on kaikki
vaan erhetystä! Olkaa huoletta, ystäväiseni, olkaa huoletta!"
Hän oli tullut ilman erityistä kiirettä, vaan nyt hän sieppasi hattunsa
ja jätti hyvästi ikäänkuin ei olis hetkeäkään pois antaa.
Yksin jääneenä alkoi Vendale kävellä edes takasin syvissä ajatuksissa.
Entinen mieli-piteensä Obenreizerista oli vähän hämmentynyt hänen
käytöksestään tässä tilassa, ja hän luuli nyt itsensä ensi kerran
elämässään olleen liian pikainen ja kova arvostellessaan
lähimmäistänsä.
Obenreizer oli näet kuultuansa Vendalelle tapahtuneen kovan onnen
osoittanut kauhistuksen, joka näytti olevan peräti todellinen, eikä
mikään kohteliaisuuden vaikuttama. Vaikka hänellä oli huolta omista
asioistansa ja hän nähtävästi oli jonkun äkillisen kivun vallassa, oli
hän sekä puhunut että käyttänyt itsensä ikäänkuin tuttava joka
surkuttelee ystävänsä onnettomuutta. Vendale olisi Margueriten tähden
useasti halunnut pitää parempaa ajatusta hänen holhojasta, vaan tähän
asti oli kaikki yrityksensä siinä kohden olleet turhat. Nyt olivat
kuitenkin luontonsa jalommat tunteet heränneet ja kumosivat sen
todistuksen, joka tähän asti oli näyttänyt vastustamattomalta.
"Kentiesi," arveli hän, "olen minä ainakin erhettynyt päättämyksessäni
tästä miehestä."
Aika vieri, ja sen ohessa tulivat ja menivät myös nuot ihanat
ilta-hetket Margueriten seurassa. Kymmenen päivää oli taas kulunut
siitä kuin Vendale kirjoitti sveitsiläiselle kauppa-huoneelle ja taas
makasi vastaus kirjoitus-pöydällä muitten samana päivänä tulleitten
kirjeitten joukossa:
"H. H. Kauppa-liikkeemme vanhempi osakas on tähdellisissä asioissa
matkustanut Milano'on. Hänen poissa-ollessa ja hänen täydellä
suostumuksella, kirjoitan nyt toistamiseen teille kadonneitten rahojen
johdosta.
"Keksimisenne, että väärennetty kuitti on kirjoitettu yhteen meidän
numeroituista ja painetuista lanketeista on saattanut meidät sangen
suureen hämmästykseen. Kun raha-lähetyksenne varastettiin, löytyi
ainoastaan kolme avainta siihen arkkuun, jossa kuittilankettiamme aina
säilytetään. Minulla oli yksi, kauppa-kumppanillani toinen, ja kolmas
oli erään persoonan hallussa, joka siihen aikaan nautitsi täydellistä
luottamustamme meidän palveluksessa. Me saattaisimme yhtä hyvin epäillä
itsiämme kuin häntä; vaan nyt lankee epäluulo kuitenkin hänen
päällensä. En raski ilmoittaa teille, kuka tämä persoona on, niinkauan
kuin löytyy hänelle mahdollisuutta päästä viattomana siitä tutkinnosta,
joka nyt on tehtävä. Suokaa varovaisuuteni anteeksi; syyt ja perusteet
siihen ovat rehelliset.
"Se muoto, johon tutkimisemme nyt täytyy pukeutua, on aivan
yksinkertainen. Käsi-ala teidän kuitissa täytyy asian-ymmärtäväin
miesten, jotka ovat meidän käytettäviä, verrata muutamain kirjoitusten
kanssa, jotka sattuvat olemaan hallussamme. Näitä kirjoituksia en voi
lähettää teille syystä, jotka kyllä hyväksytte, kun tulette ne
tietämään. Pyytäisin siis teitä lähettämään kuitin minulle tänne
Neusthâteliin ja saan minä varoitukseksi vielä lisätä muutamia rivejä.
"Jos mainittu persoona, joka nyt on epäluulon alaisena, todella on se,
joka tämän väärennyksen ja varkauden on tehnyt, niin on minulla
syytä peljätä, että huomionsa jo on herännyt varovaisuuteen. Ainoa
todistus-kappale häntä vastaan on teidän käsissänne, ja varmaan hän
mullistaa maat ja taivaat sen saadakseen ja hävittääkseen. Sen vuoksi
saan kiihkeästi kehoittaa teitä, ettette lähettäisi kuittia postissa.
Lähettäkää se minulle piammiten yksityisen persoonan kanssa ja
valitkaa lähettilääksenne vaan semmoinen mies, joka on kauan ollut
palveluksessanne, joka on harjaantunut matkustamaan ja osaa ranskan
kieltä; uljas ja luotettava mies, josta voipi vakaasti päättää, ettei
hän salli kenenkään muukalaisen päästä tuttavuuteensa. Älkää
ilmoittako kellenkään -- sanani jälkeen ei kellenkään -- paitse
sanansaattajallenne, miten asia nyt on kääntynyt. Kuitin turvallinen
tänne-pääsy rippuu kentiesi siitä, että sanasta sanaan seuraatte
neuvoani.
"Lopuksi saan vielä lisätä, että ajan-säästäminen nyt on kovin
tarpeellinen. Useampia kuitti-lanketeistamme kaivataan, ja mahdotonta
on arvata, mitkä uudet petokset voivat tapahtua, ellemme saa varasta
käsiimme.
Nöyrä palvelianne
Desfresnier & C:o.
Rolland'in kautta."
Ken oli hän, jota epäiltiin? Vendalen tilassa ei ollut helppo sitä
arvata.
Kenen hän lähettäisi Neuschâteliin? Uljaita ja luotettavia miehiä tosin
kyllä löytyi Cripple Cornerissa, vaan mistä ottaa sellainen mies, joka
oli tottunut ulkomailla matkustamaan, joka taisi ranskan kieltä ja
josta voi vakaasti päättää, ettei hän sallisi muukalaisien päästä
tuttavaksensa? Ainoastaan yksi mies löytyi, jossa kaikki nämät
tarpeelliset asiat olivat yhdistettynä, ja se oli Vendale itse.
Tosiaan oli kauppansa jättäminen häneltä suuri uhraus, ja vielä
suurempi Margueriten jättäminen. Viisisataa puntaa rippui tulevasta
tutkinnosta, ja herra Rolland'in neuvo kirjeessä oli sanasta sanaan
seurattava.
Kuta enemmän Vendale asiata mietti, sitä selvemmin huomasi hän
tarpeelliseksi itse lähteä matkalle.
Kätkiessään kirjeen ynnä kuitin, muistutti eräs mielen johto häntä
Obenreizerista. Nyt näytti mahdollisemmalta kuin ennen saada tietoa
kuka tuo epäluulon alainen voi olla. Luultavasti tiesi Obenreizer sen.
Tämä mielen johto oli tuskin herännyt hänessä, ennenkuin ovi aukaistiin
ja Obenreizer astui sisään.
"Soho Square'ssa sanottiin, että teitä odotettiin kotia tänä iltana,"
sanoi Vendale tervehdittyänsä häntä. "Kuinka olette jaksaneet maalla?
Voitteko paremmin nyt?"
Tuhansia kiitoksia. Obenreizer oli voinut hyvin ja oli nyt paljoa
terveempi. Ja mitä uutta täällä? Oliko tullut kirjettä Neuschâtelista?"
"Varsin kummallinen kirje," vastasi Vendale. "Asia on tehnyt uuden
mutkan, ja kirje vaatii minun salaamaan vastaiset toimemme kaikille
ilman eroituksetta, oli kuka tahansa."
"Ilman eroituksetta!" matki Obenreizer. Näin sanoen läksi hän taas
miettien akkunan ääreen toisessa päässä huonetta, ja katseltuansa siitä
hetken, palasi hän jälleen Vendalen luoksi. "Lienee se unhotus heiltä,"
otti hän taas puhuakseen; "muussa tapauksessa he tuskin olisivat minua
eroittaneet."
"Se on herra Rolland, joka kirjoittaa", sanoi Vendale, "ja niinkuin
sanotte, lienee tuo varmaan unhotus häneltä. Tämä ajatus asiasta on
tähän asti minulta jäänyt tarkkaamatta. Minä halusin neuvotella teidän
kanssa, juuri kuu astuitte sisään, ja nyt minua sitoo erityinen kielto,
joka kentiesi ei ollenkaan ole määrätty teitä varten. Harmillista!"
Obenreizerin sumuiset silmät kiintyivät tarkasti Vendaleen.
"Kentiesi enemmin kuin harmillista," sanoi hän. "Minä lähdin tänne
tänä päivänä, ei ainoastaan saadakseni kuulla uutisia, vaan myös
tarjotakseni teille apuani sanan-saattajana, kaupan-hierojana eli minä
tahansa tahtoisitte käyttää minua. Uskotteko että minäkin olen saanut
kirjeitä, jotka pakottavat minun päätäpahkaa lähtemään Sveitsiin?
Suullisia sanomisia, kirjeitä, todistuksia, mitä tahansa olisin teiltä
voinut viedä muassani Desfresnierille ja Rolland'ille."
"Olette juuri se mies, jota tarvitsen," vastasi Vendale. "ei viittäkään
minuutia takaperin päätin vasten tahtoani itse lähteä Neuschâteliin,
koska en tuntenut ketään täällä, jonka olisin uskaltanut panna
edestäni. Tahdon kuitenkin vielä kerran lukea kirjeen."
Hän aukaisi rauta-kaapin ottaakseen sieltä kirjeen, ja vasta
katsottuansa taakseen jos olivat kahden kesken, kävi Obenreizer pari
askelta hänen jälessään, seisahtui sitten ja mittasi Vendalea
silmillään. Vendale oli pitempi ja nähtävästi myös voimakkaampi heistä.
Obenreizer kääntyi pois ja lämmitteli kamiinin edessä.
Sillaikaa luki Vendale kolmannen kerran viimeistä osaa kirjeestä. Siinä
seisoi selvä varoitus -- siinä seisoi tuo loppu-lause, joka vaati sen
ymmärtämistä ja tulkitsemista sanasta sanaan. Käsi, joka ojasi Vendalea
pimeässä, ohjasi häntä ainoastaan tällä ehdolla. Iso rahasumma oli
vaarassa, ja kauhean epäluulon piti ensinnä toteutua. Jos hän menetteli
oman mielensä mukaan, ja sitten jotakin tapahtuisi, joka häiritsisi
järjestettyjä tuumia, kenen syyksi vahinko silloin oli luettava?
Kauppamiehenä Vendalella ei ollut kuin yksi tehtävä. Hän kätki taas
kirjeen.
"Tosiaan vallan harmillista!" sanoi hän Obenreizerille. "Tuo unhotus
herra Rolland'in puolelta saattaa minua pahaan pulaan, ja tekee
keskinäisen välimme yhtä ikäväksi kuin naurun alaiseksi. Mutta mitä
voin tehdä? Minä työskentelen sangen tärkeässä asiassa ja
työskentelenpä aivan pimeässä. Muuta neuvoa mulla ei ole kuin
ohjeekseni ottaa kirjeen kirjaimia eikä sen henkeä. Älyätte varmaan,
että, jos en olisi ollut näin sidottu, minä ilomielin olisin nautinnut
auttavaisuuttanne."
"Ei sen enempää siitä asiasta!" vastasi Obenreizer. "Teidän sijassanne
olisin tehnyt ihan samalla lailla. Minä en ole ensinkään loukattu, hyvä
ystäväiseni, vaan kiitän teitä päin vastoin hyväntahtoisuudestanne.
Kaiken mokominhan kuitenkin tulemme olemaan matka-kumppaleita, koska te
arvattavasti, niinkuin minäkin lähdette hetimiten?"
"Se olkoon päätetty; vaan ensiksi täytyy minun puhua Margueriten
kanssa."
"Arvattavasti! arvattavasti! Puhukaa hänen kanssa illalla ja käykää
minua noutamaan kun lähdette rautatielle. Lähdemmekö pikajunalla tänä
iltana?"
"Lähdetään tänä iltana."
Oli jo myöhempi kuin Vendale luulikaan, kun hän pysäytti vaununsa
tunnetun huoneen eteen Soho-Sqwaressa. Kaikellaiset tähdelliset
toimitukset, jotka seurasivat hänen äkkinäistä lähtöänsä, olivat
anastaneet suuren osan sitä aikaa, jonka hän oli toivonut saavansa
viettää Margueriten parissa.
Hämiksensä ja iloksensa oli Marguerite yksin salissa, kun hän astui
sisään.
"Meillä ei ole paljon aikaa, Yrjö," sanoi hän; "mutta rouva Dor on
ollut hyvä minua kohtaan, ja me saamme viettää nämät minuutit
itseksemme." Nyt kiersi Marguerite käsivarret hänen kaulansa ympäri ja
kuiskasi: "Oletko tehnyt mitään, joka on voinut loukata Obenreizeria?"
"Minäkö?" kysyi Vendale kummastellen.
"Hiljaa!" sanoi hän. "Minun täytyy kuiskata se sinulle. Muistat varmaan
tuon pienen valokuvan, jonka sain sinulta. Se sattui tänäpänä makaamaan
kamiinin-friisillä, josta hän sen löysi. Hän katseli sitä ja minä näin
hänen kasvonsa peilissä. Tiedän varmaan, että olet häntä loukannut; hän
on kostonhaluinen ja armoton, ja samalla äänetön kuin hauta. Älä
matkusta hänen kanssansa, Yrjö; älä lähde hänen seuraan!"
"Oma ystäväiseni," vastasi Vendale, "sinä annat turhain luulojen
peljättää itseäsi. Obenreizer ja minä emme ole koskaan olleet parempia
ystäviä kuin juuri tällä erää."
Ennenkuin enemmän ehdittiin sanoa, alkoi laattia likimmäisessä
huoneessa vavista jonkun raskaan ruumiin liikunnosta, ja heti sen
jälkeen näyttäikse rouva Dor.
"Obenreizer!" huusi tämä hyväntahtoinen olento kuiskaavalla äänellä ja
upposi silmänräpäyksessä tavalliselle istuimelleen kamiinin viereen.
Obenreizer tuli sisään matka-salkku rippuva olkapäällä.
"Oletteko valmis?" kysyi hän Vendalelta. "Saanko teille ottaa jotaan
mukaani? Teillä ei ole matka-salkkua, vaan minulla on. Tämä papereita
varten tehty paikka on oleva teidän käytettävänä."
"Kiitoksia tarjouksestanne," vastasi Vendale; "minulla on ainoastaan
yksi tähdellinen paperi, ja siitä täytyy minun itse pitää huolta. Tässä
se on," lisäsi hän katsellen povitaskuansa, "ja tässä sen täytyy olla
kunnes pääsemme Neuschâteliin."
Vendalen näin puhuessa tarttui Marguerite hänen käteensä ja puristi
sitä hartaasti, katsellen ankarasti Obenreizeria; vaan ennenkuin
Vendale huomasikaan oli jo Obenreizer kääntynyt ja oli nyt
jättämäisillään hyvästit rouva Dorelle.
"Hyvästi, ihana veljentytär;" sanoi hän kääntyen Margueritea kohti. "Ja
nyt pois Neuschâteliin, ystäväni!"
Näin sanoen hän keveästi koski Vendalen povi-taskuun, ja kulki edeltä
ovelle.
Vendalen viimeinen silmäys tarkoitti Margueriteä ja Margueriten
viimeiset sanat hänelle olivat:
"Älä lähde."