"Mutta Roomassa", jatkoi provencelainen -- "Roomassa teidän arvoisa
sukunne ja Orsinit, tultuaan valituiksi ylimpään valtaan, riitaantuivat
keskenään, eivätkä kyenneet säilyttämään arvoaan. Francesco Baroncelli,
uusi villitsijä, Rienzin mitätön osottelija, kohosi ylimysten rikkoman
rauhan raunioille, sai tribuunin arvonimen sekä käytti edeltäjänsä
merkkejä. Mutta vähemmän älykkäänä kuin Rienzi, hän pyrki paavin
vastaiseen suuntaan. Ja legaatin sopi siten ruveta paavin puolesta
yllyttelemään vallan-anastajaa vastaan, Baroncelli oli heikko mies;
hänen poikansa harjoittivat kaikenlaista väkivaltaa, aivankuin Paduan
ja Milanon jalosukuiset tyrannit. Neitojen raiskiot, puolisoitten
häväistykset olivat Rienzin juhlallisen ja mahtavan hallituksen
jokseenkin jyrkkänä vastakohtana; lopuksi Baroncelli sortui kansan
raatelemana. Ja nyt, jos kysytte, kuka Roomaa hallitsee, niin vastaan:
'Rienzin toivo'."
"Merkillinen mies ja monivaiheiset kohtalot. Mihinkä ne päättyvät!"
"Salamurhaan aluksi ja ikuiseen maineesen lopuksi", vastasi Montreal
tyynesti. "Rienzi palajaa takasin; tuo rohkea phoenix on kiidättävä
tiensä läpi myrskyn ja usvien omalle polttoroviolleen; minä näen sen,
surkuttelen, ihailen. -- Ja sitten", lisäsi Montreal, "minä näen
_tuonnemmaksi_."
"Mutta miksi pidätte niin varmana että Rienzin, jos hän takasin
asetetaan, hukka perii?"
"Eikö sitä jokainen silmä näe, jota kunnianhimo ei sokase? Kuinka voi
kuolevaisen nero, olkoon se kuinka suuri tahansa, kansanomaisilla
keinoilla ohjata tuota turmeltuneinta kansaa? Ylimykset -- niitten
leppymättömän julmuuden te tunnette -- väärinkäytöksiin piintyneet,
kammovat jokaista lain varjoa; ylimykset, hetkeksi nöyryytetyt,
vartoovat tilaisuutta ja nousevat. Kansa taas luopuu. Tahi uusi
senaattori, yhdessä kohden kokemuksesta viisastuneena, tietää että
kansan suosiolla on kova ääni, mutta epävarma käsivarsi. Hän ylimysten
tavoin ympäröitsee itsensä ulkomaalaisilla miekoilla. Osasto Suurta
Komppaniaa on oleva hänen hovimiehinään, ne ovat hänen herransa!
Maksaaksensa niitten palkat, kansaa täytyy verottaa. Silloin on
epäjumala kirottu. Ei ainoakaan italialainen käsi pysty hillitsemään
noita itsepintaisia Pohjolan piruja; ne tekevät pystyn ja luopuvat.
Uusi yllyttäjä johtaa kansaa, ja Rienzi joutuu uhriksi. Painakaa
mieleenne ennustukseni!"
"Ja sitten te katsotte tuonnemmaksi?"
"Ja näen Rooman pitkiksi aikakausiksi vajoovan syvimpään alennustilaan;
Jumala ei luo kahta Rienziä; _tahi_", sanoi Montreal ylpeänä,
"uutta eloa vuodatetaan tautiseen, näivettyneesen runkoon, -- uusi
hallitsijasuku perustetaan. Tosiansa katsellessani ympärilleni, minä
uskon että kansojen ohjaajan tarkotus on uudistaa Etelä Pohjolan
hyökkäyksillä; ja että vanhoista frankkein ja germaanien roduista
maailman tulevat valtijaat nousevat."
Montrealen lausuessa tuon, pitkään miekkaansa nojautuneena, uljas
sankarimuoto -- avonaisine, pelottomine ilmeineen kuinka eroava tuosta
synkästä, kavalasta älystä, mikä Etelän piirteille on ominaista --
puhuen sekä innostusta että aatosta -- hän saattoi näyttää soveliaalta
edustamaan tuota pohjoisen ritariuden henkeä, josta hän puhui. Ja olipa
Adrian luulla näkevänsä edessään jonkun länsimaailman goottilaisista
vitsauksista.
Torventoitotus katkasi heidän keskustelunsa, ja muuan upseeri astui
sisään ilmoittamaan että Florensin lähetystö oli saapunut.
"Taas on minun pyytäminen anteeksi, jalo Adrian", sanoi Montreal, "ja
sallikaa minun pitää teitä vieraana ainakin tämä yö. Täällä olette
turvallisena lepäävä, ja lähtiessänne mieheni saattavat teidät minkä
alueen rajoille haluatte."
Adrian, joka ei ollut vastahakoinen tutustumaan enemmän tuohon kuuluun
mieheen, suostui tarjoukseen.
Hän jäi yksin ja nojaten päätään kädellään hän vaipui mietteisinsä.