Emäntä ja palvelija.
Puuttui kolme hetkeä puoliyöstä, kun Albornoz, ryhtyen jälleen lempijän
toimiin, lähetti signora Cesarinille seuraavan kirjelmän:
"Käskynne on täytetty. Rienzin uskontunnustus tulee tutkittavaksi.
Olisi hyvä, jos hän valmistelisi itseään. Soveltunee tuolle
tarkotuksellenne, josta käsitykseni on hämärä, saattaa vangitun tietoon
mikä olette -- tuon armon aikaansaaja. Noin sokeasti jalo sydän voipi
luottaa toiseen! Lähetän tämän tuojan mukana määräyksen, jonka nojalla
joku palvelijoistanne päästetään vangitun kammioon. Olkoon teidän
asianne, jos tahdotte, saattaa hänen tietoonsa tuo hänen kohtalonsa
uusi vaihe. Voi, signora, olkoon onni yhtä myötäinen minulle ja suokoon
minulle saman suosijan -- huuliltanne on tuomioni lankeava."
Päätettyään tuon kirjeen Albornoz kutsui uskotun palvelijansa, erään
espanjalaisen aatelismiehen, joka ei jalossa sukuperässään nähnyt
mitään estettä kaikenmoisten kardinaalin käskyjen täyttämiselle.
"Alvarez", sanoi hän, "tuo signora Cesarinille kahdenkesken: hänen
palvelijansa eivät tunne sinua. Sitten lähdet valtiovankilaan: tuon
näytettyäsi päällikkö laskee sinut sisään. Pidä varalla, kuka käy
vangitun Cola di Rienzin luona. Ota selvä hänen nimestään, tutkistele,
mistä hän tulee. Ole tarkka, Alvarez. Tiedustele mistä syystä tuo
Cesarini on huolissaan vangitun kohtalosta. Kaikki myöskin, mikä koskee
häntä itseä, hänen syntyperäänsä, varallisuuttaan, sukuaan, olisi
tervetullutta tietoa. Ymmärräthän? Hyvä. Varovaisuutta -- sinulla ei
ole mitään määräystä minulta, mitään tekemistä luonani. Olet vankilan
virkamies, tahi paavin -- mielesi mukaan. Anna tänne rukousnauha,
sytytä lamppu ristiinnaulitun kuvan eteen; pane tuo jouhipaita tuohon
sota-asuun. Tahdon että näyttäisi siltä kuin koetettaisiin sitä salata!
Sano Gomezelle että dominikaani päästetään sisälle."
"Noissa munkeissa on intoa", jatkoi kardinaali itsekseen, kun Alvarez
täytettyään hänen käskynsä oli poistunut. "Ne polttaisivat ihmisen --
mutta raamatun päälle! Ne tulee sovittaa itseensä, jos kolmenkertainen
kruunu todella on voittamisen arvoinen.; jos se olisi minun, niin
lisäisinpä siihen kotkan sulan."
Ja vaivuttuaan tulevaisuuden aatoksiin tuo rohkea mies unhotti
intohimonsa esineenkin. Todellisessa elämässä, määrättyyn ikään
tultuaan, kunnianhimoiset miehet tosin rakastavat, mutta se on vaan
välinäytöstä. Ja useimmilla miehillä on tosiaan elämässä kiivaampia,
vaikk'ei lukuisempia puuhia kuin lemmenpuuhat. Lempi on joutilaan
tointa, mutta toimeliaan joutoa.
Signora Cesarini oli yksin, kun kardinaalin lähetti saapui, ja tuskin
hän oli kirjoittanut hänen mukaansa muutamia kiitollisuutta ilmaisevia
rivejä, jotka näyttivät jaottavan kaikki varokeinot, joilla signoran
kylmyys tavallisesti oli ympäröinnyt hänen ylpeytensä, kun hän kutsui
paaschi Angelon luoksensa.
Lähestyvän yön hämärä vallitsi huoneessa, kun nuorukainen astui sisään,
ja hän erotti vaan himmeästi signoran uhkean vartalon piirteet; mutta
hänen äänestään hän huomasi hänen olevan syvästi liikutetun.
"Angelo", sanoi hän lähestyen, "Angelo --" ja hänen äänensä petti hänen.
Hän vaikeni ikäänkuin henkeänsä vetääkseen ja jatkoi sitten, "sinä
yksin olet palvellut meitä uskollisesti; sinä yksin olet seurannut
meitä retkillämme, maanpaossa, -- sinä yksin tiedät salaisuuteni
-- sinä seurueestani olet ainoa roomalainen! -- Roomalainen! Tuo
oli kerran suuri nimi. Angelo, se nimi on langennut, mutta vaan
sentähden, että roomalaisen suvun luonto ensin lankesi. Ylpeä se
on, mutta horjuva; riehuva, mutta pelkuri; uljas lupaamaan, mutta
rehellisyydeltään mädännyt. Olet roomalainen, ja vaikka olen kokenut
uskollisuuttasi, niin syntymäsi epäilyttää minua vilpistä."
"Signora", sanoi paaschi, "olin lapsi, kun otitte minut palvelukseenne,
ja olen nyt vasta miehuuden rajalla. Mutta vaikka lienenkin vielä
poika, niin tahtoisinpa uhmata uljaimman ritarin tahi rauhanrikkojan
peistä puolustaakseni Angelo Villanin uskollisuutta hänen
hallitsijattarelleen ja synnyinmaalleen."
"Voi, voi!" sanoi signora katkerasti, "niin ovat tuhannet suvustasi
_sanoneet_! Mitä he ovat tehneet? Mutta tahdon luottaa sinuun,
niinkuin olen aina luottanut. Tiedän että tavottelet mainetta, että
sinussa on nuorukaisen puhdas ja kirkas kunnianhimo."
"Olen orpo ja äpärä!" virkkoi Angelo töykeästi. "Ja olot ärsyttävät
minua toimintaan, tahtoisin voittaa oman nimeni."
"Ja olet voittava", sanoi signora. "Vielä näemme ajan, jolloin saat
palkintosi. Mutta nyt ole vikkelä. Tuo tänne yksi paaschipuvuistasi
-- vaippasi ja päähineesi. Sukkelaan, äläkä virka hiiskaustakaan
kenellekään siitä mitä olen sinulta pyytänyt."