Vast'aika sataa kun heinät korjuussa ovat.
Sillä aikaa kun tämä tapahtui Roomassa, muuan Tapani Colonnan
palvelijoista jo oli matkalla Cornetoon. Helppo on kuvitella vanhan
ylimyksen hämmästystä, kun tuo sanoma saapui hänen korviinsa.
Silmänräpäystäkään kadottamatta hän kokosi joukkonsa, ja hänen
ollessaan lähdön touhussa, P. Johanneksen ritari äkkiä astui hänen
luoksensa.
"Mitä tämä tietää?" sanoi hän heti, "kapinako? -- Rienzi Rooman
hallitsijana? -- Luottamistako noihin tietoihin?"
"Ne ovat liian totta", sanoi Colonna katkerasti hymyillen. "Mihin
hirtämme hänet palattuamme?"
"Älkää puhuko noin rajuja, herra hyvä", vastasi Montreal kursailematta.
"Rienzi on voimallisempi kuin luulette. Minä tunnen ihmiset, te vaan
ylimykset. Missä veljenpoikanne on?"
"Hän on tuossa, jalo Montreal", sanoi Tapani hartioitaan kohottaen ja
ylönkatseellisesti hymyillen loukkauksesta, johon hän katsoi parhaaksi
olla vastaamatta, "hän on tuossa -- tuossa hän tulee."
"Oletteko kuullut uutisia?" huudahti Montreal.
"Olen."
"Katsotteko tuon keikauksen ylön?"
"Minä pelkään sitä."
"Sitten teissä on hiukan järkeä. Mutta se ei kose minuun! en tahdo
häiritä keskustelujanne. Hyvästi tällä kertaa!" ja ennenkuin Tapani
ehti pidättää häntä, ritari oli pujahtanut huoneesta.
"Mitä tuo villitsijä tarkottanee?" jupisi Montreal itsekseen.
"Yrittäneekö hän pettää minua? Lieneekö hän käyttänyt poissaoloani
hyväkseen, saadakseen yksin nauttia kaikki edut? Minä pahaa pelkään.
Tuota kavalaa roomalaista! Me pohjolan sotilaat emme ikinä saisi
voittoa noitten italialaisten älystä ilman heidän pelkuruuttaan. Mutta
mitä on tehtävä? Minä jo käskin Rodolfin juttelemaan noille sisseille,
ja he ovat juuri luopumaisillaan nykyisestä herrastaan. Hyvä, olkoon
menneeksi! Paras onkin, että ensiksi kukistan ylimysten vallan, ja
sitten miekka kädessä määrään ehtoni plebeijille. Jos en tuossa onnistu
suloinen Adeline! Taas saan sinut nähdä! se on oleva lohdutukseni! --
ja Unkarin Ludvig on paljon tarjoava Walter de Montrealin käsivarresta
ja ajusta. Mitä, hei! Rodolf!" hän ärjäsi, huomatessaan roiman
ratsurinsa humalaisena kaakertelevan kartanolla. "Lurjus, oletko sikana
tähän aikaan päivästä?"
"Sikana tai selvänä", vastasi Rodolf syvään kumartaen, "minä olen
teidän käskettävänänne."
"Oikein sanottu! -- ovatko veikkosi valmiina ratsujen selkään?"
"Kahdeksankymmentä heistä, kyllästyneenä laiskuuteen ja Rooman
raskaasen ilmaan, on kiitävä, mihin herra Walter de Montreal käskee."
"Riennä sitten, -- hoputa he ratsaille, emme matkusta täältä
Colonnain seurassa -- lähdemme sill'aikaa kun he rupattavat, -- käske
aseenkantajani luokseni!"
Vasta kun Tapani Colonna oli noussut heponsa selkään, hän sai
kuulla Provencen ritarin, ratsuri Rodolfin ynnä kahdeksankymmenen
palkkasoturin jo lähteneen -- mihin, sitä ei kukaan tiennyt.
"Ehtiäkseen ennen meitä Roomaan! Ravakka barbaari!" virkkoi Colonna.
"Eteenpäin herrat!"