Salaliittolaisesta tulee ylin virkamies.
Yösydännä, jolloin koko kaupunki näytti lepoon vaipuneelta, kirkas valo
loisti P. Angelon kirkon akkunoista. Pyhän musiikin pitkäveteiset ja
juhlalliset sävelet kohosivat tavan takaa ilmoille sen kajahtelevista
kaarroksista. Rienzi oli kirkossa rukoilemassa; kolmekymmentä
messua kulutti yön hetket, ja kaikki uskonnon menot täytettiin
vapauttamisyrityksen pyhittämiseksi. Aurinko oli kauan sitten noussut
ja kansa kauan ollut kokoontuneena kirkon ovien edustalle sekä
äärettömissä joukoin kaikille läheisille kaduille -- kun kirkonkellot
alkoivat pitkän ja iloisen soittonsa, ja sen tauottua kuorilaulajain
äänet lauloivat seuraavan hymnin, jossa omituisesti, vaikka karkeasti,
klassillisen isänmaanrakkauden henki sekaantui uskonnollisen innon
palavuuteen:
Roomalainen vapauden hymni.
Saa maailma riemuitseen!
Jo kruunattu kunnailleen
Iki Rooma on muistoineen!
Jubilate!
Ilo käy yli vetten, maan!
Nyt sankarit laakerissaan
Taas katsovat haudoistaan!
Jubilate!
Oi, kalpea haamu mi tää
Ajan kuilusta liiti?
Kuin tuuli se kiiti,
Kuin tuuli, kun myrsky on sää;
Sen jättiläsvartalo varjoinen
Sotajoukkojen täyttävi keskuksen!
Se verhottu ruumihin kääreisin,
Saa varjoksi kirkkahan päivänkin;
Ja maailma katsovi, kummeksii,
Ja muinasta henkeä tervehtii!
Terve! Sä terve!
Se liikkua alkavi, hengittään --
On laakeriseppele kiireellään --
Valosaksi jo haamio käy tuo, oi!
Kuni yön utuhelmasta kirpova koi.
Terve! Sä terve!
Henki menneisyyden on
Omassa kodissa,
Rooman povissa,
Saanut jo hallinnon!
Maine, profetan äänin sie,
Maan äärihin viesti vie!
Miss' ylpeä kohtuuton
Ja sorrettu oikeus on. --
Vie tietosi riemusuin
Sä tyrmihin vainottuni; --
Käy torvella kuuluttaan
Nyt tiedoksi kansain maan --
On kunnailla sankarien
Ja haudoilla pyhimysten,
Miss' Caesarit astui ja marttyrit Herran,
Uni loppunut jo, heräs nukkuja kerran!
Ja mennyt on gootin ja vandalin hetki:
Taas alkavi Rooman jo voittosa retki!
Kun hymni päättyi, kirkon ovet aukenivat, kansa teki tietä kummallekin
puolen, ja kolmen nuoren ylimyksen jäljessä, jotka kantoivat Vapauden,
Oikeuden ja Sovinnon voittoriemun vertauskuvilla kaunistettuja lippuja,
nähtiin Rienzi täydessä sotisovassa vaan kypäriä paitse. Hänen muotonsa
oli valvomisesta ja kovasta mielenjännityksestä kalvakka -- mutta
ankara, vakava, ja juhlallisen tyyni; ja sen ilme niin pidätti kaiken
yleisen ja äänekkään tunteitten ilmipuhkeamisen, että ne, jotka sen
näkivät, hillitsivät huudon huulilleen ja nuhdellen viihdyttivät takana
seisovan väkijoukon tervehdyksen. Rienzin vieressä astui Raimond,
Orvieton piispa, ja takana seurasi, marssien kaksi rinnatusten, sata
aseellista miestä. Täydellisessä hiljaisuudessa alkoi kulkue matkansa,
kunnes, sen saavuttua Capitolin luokse, väkijoukon maltti oli ehtinyt
haihtua, ja tuhannet äänet kohottivat ilmoille hurjia innostuksen ja
riemun huutoja.
Saavuttuaan suurten portaitten juurelle, joista siihen aikaan oli
pääkäytävä Capitolin edustalle, kulkue seisahtui, ja väestön täyttäessä
laajan aukean -- jota monet muinaisten temppelein mahtavat patsaat
kaunistivat ja pyhittivät -- Rienzi puhui rahvaalle, jonka hän
yht'äkkiä oli kansaksi kohottanut.
Hän kuvaeli pontevasti kaupunkilaisten orjuutta ja kurjuutta,
täydellistä laittomuuden tilaa, hengen ja omaisuuden yleisen
turvallisuudenkin puutetta. Hän selitti mitään vaaroja pelkäämättä
pyhittävänsä elämänsä heidän yhteisen isänmaansa uudestasyntymisen
hyväksi, ja juhlallisesti kehotti kansaa tukemaan hänen toimiaan ja
kerrassaan hyväksymään ja vahvistamaan vallankumouksen, järjestämällä
lakiteoksen ja perustuslaillisen kokouksen. Sitten hän käski
kuuluttajan lukemaan kansalle hänen esittämänsä perustuslainkaavan
pääpiirteet.
Siinä luotiin -- tai pikemmin uudistettiin lisättyine etuoikeuksineen
neuvosmiesten eduskunnallinen kokous. Siinä julistettiin ensimmäiseksi
lainpykäläksi, mikä meidän onnellisempina aikoinamme näyttää peräti
yksinkertaiselta, mutta jota siihen asti ei milloinkaan oltu pantu
Roomassa täytäntöön, jokainen ilkinen murhamies, olkoon hän mitä
säätyä tahansa, rangaistaan kuolemalla. Se määräsi, ettei kenelläkään
yksityisellä, ylimyksellä eikä porvarilla, saanut olla sotavarustuksia
eikä linnueita kaupungissa eikä maalla, että valtion portit ja sillat
olivat valittavan ylimmän virkamiehen katsannon alaisia. Se kielsi
tuhannen hopeamarkan sakon uhalla kaiken rosvojen, palkkasoturien
ja sissien suojelemisen, se velvotti läheiset alueet omistavat
ylimykset vastuunalaisiksi teitten ja kauppatavarain kuljetuksen
turvallisuudesta. Se otti leskivaimot ja orvot valtion holhottaviksi.
Se järjesti jokaiseen kaupungin kortteliin aseellisen sotavoiman, jonka
Capitolin kellon soidessa, minä hetkenä tahansa, oli kokoontuminen
valtiota suojelemaan. Se sijotti kaupan turvaksi laivan jokaiseen
merisatamaan. Se määräsi sadan floriinin suuruisen summan maksettavaksi
jokaisen Roomaa puolustaessaan kaatuneen miehen perillisille, ja
yleiset tulot käytettäviksi valtion turvaksi ja hyväksi.
Niin samassa kohtuulliset ja tehokkaat olivat uuden peruslain
pääpiirteet; ja lukijaa huvittanee huomata, kuinka suuri mahtoi olla
kaupungin entinen epäjärjestys, kun sivistyksen ja turvallisuuden
tavallisimmat alkuehdot olivat tuon lakiehdotuksen luonteena ja
kansanvaltaisen mullistuksen rajana.
Hurjat innostuksen huudot olivat vastauksena tuohon uuteen
perustuslakiesitykseen, ja melskeen keskestä kohosi Cecco del Vecchion
kookas vartalo. Vaikka hänen yhteiskunnallinen asemansa oli alhainen,
hän oli peräti tärkeä mies nykyisessä käännekohdassa; hänen kiihkonsa
ja rohkeutensa, ja kenties vielä enemmän hänen karkeat intohimonsa ja
itsepintaiset ennakkoluulonsa olivat tehneet hänet kansan suosikiksi.
Alhaiset käsityöläisluokat pitivät häntä päämiehenään ja edustajanaan:
lujalla äänellä ja arkailematta hän puhui -- puhui hyvin, sillä hänen
sydämensä oli kylläinen siitä, mitä hänellä oli sanottavaa.
"Maani miehet ja porvarit! -- Tämän uuden peruslain olette hyväksyneet
-- se on paikallaan. Mutta mitä on kelpo la'eista, ellei meillä
ole kelpo miehiä niitä käytäntöön panemassa? Kuka kykenee lakia
käytäntöön panemaan yhtä hyvin kuin sen esittäjä? Jos te käskette minua
selittämään, kuinka kelvollinen kilpi on tehtävä, ja minun selitykseni
miellyttää teitä, teetättekö sen minulla vai jollakulla toisella
sepällä? Jos teetätte jollakin toisella, hän kyllä saattaa tehdä hyvän
kilven, mutta siitä ei tule sama, jonka minä olisin tehnyt, ja jonka
selitys kelpasi teille. Cola di Rienzi on esittänyt lakiteoksen, joka
on oleva kilpemme. Kuka saattaisi paremmin valvoa että kilpi tulee
sellaiseksi, kuin se on aiottu, kuin Cola di Rienzi? Roomalaiset! Minä
esitän että Cola di Rienzi saa kansalta vallan, minkä nimellisenä hän
tahtoo, panna uuden perustuslain käytäntöön -- ja millä keinoilla
tahansa, me, kansa, emme lue sitä hänelle viaksi."
"Kauan eläköön Rienzi -- kauan eläköön Cecco del Vecchio! Hän puhui
hyvin! -- älköön kukaan muu kuin lainlaatija hallitko!"
Tuollaiset huudot tervehtivät Rienzin kunnianhimoista sydäntä. Kansan
ääni soi hänelle ylimmän vallan. Hän oli luonut tasavallan -- ja voi
tulla, jos halutti, hirmuvaltiaaksi.