Käy metsässä nuori ja vapaa mies,
ei painostanut ole häntä ies,
hänen verensä kiihkeenä hyrskyää, palaa,
hänen uhkansa taistoa halaa,
ja kaikki hän taitaa ja kaiken hän ties.
Hän välkkeessä veitsen ja peitsen
parahimmankin taistajan suistaa,
ja kisoissa suudella muistaa
tytöt sorjimmat, uhmaillen
vihan vimmaa sulhasien.
Hänen riemuisen käyntinsä unessa näin,
miten kaikki, kun astui hän eteenpäin,
oli ryhtiä uljuuden,
hymy kumma huulilla kertoa ties,
ett' oli hän mies
jumalsyntyinen,
lähin, lemmikki jumalien.
Hän riemuiten kulkevi eellehen
povess' synkkien metsien,
matajalle pienelle hän hymyää,
mi polulta pois hypähtää,
käen kukkuun hän yhtyy ja virtehen rastaan,
jänön jälkeä vainuaa,
liki lampea painuu paatta hän vastaan,
kalan katsovi polskintaa,
hän rannalla polvilleen vaipuu,
vedenkalvosta juomahan taipuu.
Näin, kuinka hän katseensa riemuiten loi
kuvan puoleen, mi säihkyen nähdä soi,
miten kaunis miehuudenvoimassaan
jumalsyntyinen olla voi.