Hänen lähdettyään kysyi vastapäisellä penkillä istuva, keskusteluamme
kuunnellut vanhanpuoleinen mies:
-- Miten sinun isäsi rosvoja pussiin pistää?
Kun en tahtonut olla epäkohtelias, niin kerroin koko tapauksen:
Siihen aikaan, jolloin minä vielä olin nuori ja kokematon, kohosi
lapsuuteni viattomalle sinitaivaalle usein musta pilvi, jolla oli
kädessään milloin viivotin, milloin mattojen tomutuskeppi ja milloin
nahkahihna. Tämä musta pilvi oli isäukko ja hänen kädessään oleva
esine oli se salama, joka tuosta pilvestä iski. Se iski tavallisesti
minuun. Voisinpa, poikkeamatta totuudesta, sanoa, että se iski melkein
aina minuun ja samaan paikkaan joka kerta. Se paikka oli kuin mikäkin
ukkosenjohdatin, joka aina veti salamat puoleensa.
Eräänä päivänä oli isä jo aamutuimaan pieksänyt minut jostakin aivan
turhanpäiväisestä asiasta. En enää muista, mikä se oli, mutta muistan,
että ukko oli ollut hyvin kiihtynyt ja että toimitus oli minusta
ollut tavallista ikävämpi. Toivoin, että eräs paikka minussa olisi
ollut koivun visasta tai jostakin muusta kovasta ja tunteettomasta
puulajista. Minulla oli kyllä tapana asettaa tarkoitusta varten
varaamani pohjanahkan palanen housujeni sisäpuolelle panssariksi,
milloin oli syytä otaksua tätä varokeinoa tarvittavan, mutta tällä
kertaa oli juttu otettu esille niin äkkiä, etten ollut ennättänyt
millään tavalla valmistautua.
Sitten kun isän käsi oli väsynyt, turvautui hän jalkaansa ja potkaisi
minut ulos ovesta ennustaen, että minusta tulee ulosottoapulainen
tai raastuvanoikeuden haastemies tai joku muu yhteiskunnan vihaama
olento. Koska tunsin kärsiväni vääryyttä, tein useita suunnitelmia
valmistaakseni ukolle jonkun epämiellyttävän yllätyksen, mutta mikään
niistä ei tuntunut käytännölliseltä. Isäukko on vanha, viisas ahven,
joka ei helposti tartu typerästi valmistettuun syöttiin. Aloin jo tulla
toivottomaksi, kun taivas samassa armahti minua ja lähetti tielleni
Hiskias-enon.
Hiskias-eno on jonkinlainen toisen luokan kauppanero jonkinlaisessa
toisen luokan kaupungissa Pohjanlahden rannalla, ja hän käy silloin
tällöin pääkaupungissa vähän hummaamassa eli hoitamassa liikeasioitaan,
niinkuin hän itse sanoo. Näillä pääkaupunkiretkillään on hän
tavallisesti meillä yötä.
Hiskias-eno tapasi minut aseman lähellä ja tarttui kaulukseeni
ja ravisteli minua tuokion, antaakseen minulle aikaa järjestää
ajatuksiani, ja sanoi sitten, että hänellä on paljon asioita
kaupungissa, niin että hän ei oikein ennättäisi käydä meillä ennenkuin
lähtee liiketuttaviaan tapaamaan, mutta että hän on aikonut tulla
meille yöksi. Hän sanoi tietävänsä, että minulla on aina omat portin ja
ulko-ovien avaimet taskussani, ja pyysi saada ne lainaksi.
En olisi mielelläni luovuttanut avaimiani, mutta eihän siinä muukaan
auttanut, ja eno pisti avaimet taskuunsa ja pyysi minua sanomaan isälle
ja äidille terveisiä, ettei häntä tarvinnut odottaa, jos hän sattuisi
viivähtämään vähän kauemmin. Hän tulisi kyllä omia aikojaan sitten kun
ennättää, ja menisi vierashuoneeseen nukkumaan.
Minä tulin kotiin vasta päivällisajaksi, mutta en muistanut puhua
Hiskias-enosta mitään. Myöhemmin illalla minä sen sitten muistin,
mutta arvelin, ettei minun sopisi jättää niin kiitollista tilaisuutta
käyttämättä, ja aloin sentähden jutella viimeaikaisista lukuisista
murtovarkauksista. Näin, että isäukko alkoi höristellä korviaan, ja
kun sitten kerroin, että viime yönä oli varas tunkeutunut väärällä
avaimella erääseen meidän talon viereisessä portaassa olevaan asuntoon
ja ilmaisin pelkoni, että piakkoin olisi meidänkin vuoromme joutua
ryövärien saaliiksi, niin tuli ukko kovin levottomaksi ja sanoi, että
Ranskanmaassa on jotakin mätää ja meidän maassamme myöskin, kun ei
hallitus kykene turvaamaan rauhallisille kansalaisille kuuluvaa lain
suojaa.
Äiti hymähti vähän pilkallisesti ja sanoi, ettei ainakaan isän tarvitse
pelätä mitään, hän kun on aina kehunut urhoollisuudellaan ja suurilla
käsivoimillaan, johon isä vastasi, että avoimessa ja rehellisessä
taistelussa hän kyllä ottaa pehmittääkseen vaikka kokonaisen
rosvojoukon, mutta pimeässä hiipivää kavalaa lurjusta vastaan on
rohkeinkin mies turvaton. Minä sanoin silloin, että jos minä olisin
aikamies, niin ryhtyisin minä väijymään varasta oven sisäpuolella,
ja kun rosvo olisi päässyt sisään, niin hyökkäisin takaapäin hänen
kimppuunsa ja pujottaisin säkin hänen päähänsä ja tekisin lurjuksen
sillä tavoin taisteluun kykenemättömäksi.
Isä irvisti halveksivasti ja sanoi, että jos minä olisin aikamies, niin
hyppäisin minä ulos ikkunasta varkaan sisään tullessa ja katkaisisin
molemmat koipeni ja toisen puolen kylkiluistani. Isäukko sanoi, että
kyllä hän neuvomattakin tietää, mitä on tehtävä silloin kun ratkaiseva
hetki saapuu.
Minä en vastannut mitään isän pistopuheisiin, mutta vähän myöhemmin
kuulin isän keittiössä tiedustelevan jotakin tyhjää jauhosäkkiä, ja
silloin tuli minulle niin omituisen hyvä olo.
Päätin pysytellä valveilla odottamassa Hiskias-enon tuloa, voidakseni
olla avuksi enolle, jos hänelle hyvin hullusti rupeaisi käymään, mutta
eno viipyi tapansa mukaan niin kauan, että minä väkisinkin nukahdin.
Heräsin aamuyöstä kauheaan rytäkkään.
Eno oli tullut kotiin aika sumussa ja koettanut saada avainta
amerikkalaiseen eteisoven lukkoon, kun isäukko oli kuullut rapinaa
ovelta ja hyökännyt tyhjä vehnäjauhosäkki aseenaan enon kimppuun sekä
pujottanut karjuen ja apua huutaen säkin enon päähän juuri kun eno
vihdoinkin oli onnistunut saamaan oven auki. Samalla oli äiti avannut
ikkunan ja huutanut poliisia.
Eno oli ehkä jonkin verran hämmästynyt tällaisesta vastaanotosta ja
luullut joutuneensa erehdyksessä väärään paikkaan ja ryövärien luolaan.
Sillä hän potki ja huitoi ympärilleen kuin hullu ja saikin annetuksi
isälle muutamia aika muksuja, vaikka hänen päänsä olikin säkissä.
Niistä isä vasta oikein julmistui ja kaatoi enon maahan ja sitoi säkin
suun hänen kaulaansa, niin että eno ehkä olisi kuristunut, elleivät
hänen kovat kauluksensa olisi pelastaneet häntä. Sitten sai isä enon
vatsalleen ja istuutui kahdareisin hänen selkäänsä ja leipoi häntä
aikalailla nyrkeillään, huutaen koko ajan apua, vaikka eno ilmeisesti
olisi ollut enemmän avun tarpeessa.
Minä en ehtinyt paikalle selittämään väärinkäsitystä, ennenkuin poliisi
oli ennättänyt tunkeutua sisään.
Kun enon kädet oli lujasti köytetty selän taakse, riisuivat poliisi ja
isä säkin hänen päästään. Eno oli kasvoiltaan aivan valkoinen, josta
päättäen säkin pohjalla oli vielä ollut vähän vehnäjauhoja.
Isä ja äiti hämmästyivät aikalailla, tuntiessaan murtovarkaan enoksi.
Poliisi päästi enon kädet vapauteen ja lähti naureskellen tiehensä.
Sitten alkoi eno selittää asiaa, ja selitettyään sitä jonkin aikaa
myöskin omasta puolestaan alkoi isäukko etsiä nahkahihnaansa ja minua.
Hihnan hän löysi, mutta ei minua. Minä nimittäin olin arvellut, että
enempi läsnäoloni olisi tällä kertaa tarpeeton ja olin poistunut
poliisin mukana.
Minun avaimeni otettiin takavarikkoon, niin että minun täytyi
teettää itselleni uudet avaimet, mutta niitäpä minä en sitten enää
lainannutkaan kellekään.