Juna vihelsi ja lähti. Hauska Helsinki jäi taaksemme. Kovaluontoinen,
vahva ja mistään inhimillisistä tunteista välinpitämätön veturi raahasi
nyt minua kohti tuntematonta tulevaisuutta. Tämä oli siis olevinaan sen
n.s. huvimatkan alkua. Isä oli lähtenyt "kesämatkalleen" tutustuakseen
isänmaansa luontoon ja elääkseen siinä sivussa ilmaiseksi parhaan
kesäkauden sukulaistensa ja tuttaviensa vieraana ja kustannuksella,
ja uhkauksensa mukaan oli hän ollut niin kohtelias, että oli ottanut
minutkin mukaansa. Hän oli jo etukäteen huomauttanut minulle, kuinka
suuren ja ansaitsemattoman kunnian hän täten oli minulle osoittanut.
Jos hänen poikansa olisivat paksupäisempiä, niin olisin minäkin ehkä
ottanut hänen sanansa täydestä todesta, mutta minä en ole mikään aasi.
Tiedän, että isäukko jo talvella oli neuvotellut äidin kanssa minun
lähettämisestäni maalle jonkun tuttavan tai sukulaisen luokse, joka
panisi minut kovaan maatyöhön. Isäukko tuntuu olevan sitä mieltä,
että se tekisi hyvää minun kasvatukselleni ja luonnonlaadulleni,
mutta minä satun olemaan toista mieltä. Minä olen syntynyt vapautta
rakastavan kansan keskuudessa uljaassa Pohjolassa, enkä siis ole
mikään mustanaamainen neekeripoika, joka voidaan myydä orjaksi enimmän
maksavalle käteistä rahaa tai kolmen kuukauden vekseliä vastaan. Isä
on kyllä kehittynyt teeskentelytaidossa, mutta en minäkään ole mikään
puupää. Minä tiedän, ettei isä ole ikinä tehnyt kovaa maatyötä eikä
tule sitä koskaan tekemäänkään, joten hän on jäävi arvostelemaan
sen vaikutuksia, mutta minulla on siitä viime kesälomaltani sen
verran kokemusta, että tiedän sen sopimattomaksi minunlaiselleni
hentorakenteiselle pojalle, joka on kasvanut suurkaupungin
hienostavassa ilmakehässä niinkuin arka orvokintaimi puutarhurin
lasikattoisessa kasvilavassa. Olen kuitenkin olevinani niinkuin en
mitään aavistaisi. Tulevaisuus saa sitten näyttää, kumpi tässä pelissä
on korttinsa taitavammin hoitanut, isäkö vai minä.
Näissä mietteissä istuin kolmannen luokan vaunun kovalla penkillä
-- isä, kuvaavaa kyllä meidän suhteellemme, matkustaa itse toisessa
luokassa komeasti kuin kansanedustaja, mutta ostaa pojalleen ja nimensä
ja omaisuutensa perijälle kolmannen luokan piletin. No, minä tulen
sen kyllä sopivassa tilaisuudessa muistamaan. Kansanvaltaiselta ja
vapaamieliseltä mieheltä, jollainen isä väittää olevansa, on tämmöinen
menettely hieman omituista.
Olimme sivuuttaneet muutamia asemia, kun vaunuun tuli laihanpuoleinen,
herrahtavan näköinen mies, yllään pitkä musta takki, vaikka kesä oli
kuumimmillaan, ja naamallaan jonkinlainen papillinen sävy. Hänellä oli
oikean olkapään yli kulkevassa remmissä riippumassa kirjalaukku, mistä
arvasin hänet hengellisten kirjojen kaupustelijaksi.
Huomasin, että hengenmies kiinnitti katseensa ensiksi minuun ja
suuntasi hiipivät askeleensa minua kohti, ja päätin olla varuillani
sekä menetellä olosuhteiden mukaan.
Kolporttööri katsoi minuun lempeän haikeasti, pää vähän kallellaan, ja
kysyi:
-- Onko nuori ystäväni pelastettu?
-- En, herra, vastasin minä nöyrästi.
Mustatakki tuijotti minuun säälivästi, ikäänkuin olisi hänen surullinen
velvollisuutensa antaa minulle kalanmaksaöljyä. Sitten hän huokasi:
-- Eikö herätys ole vielä etsinyt nuorta ystävääni?
-- Ei, herra, sanoin minä alakuloisesti ja loin katseeni maahan.
Mustatakki istuutui viereeni penkille ja pyyhki hikeä naamaltaan
suureen, likaiseen nenäliinaan. Sitten hän sanoi:
-- Varmaankin nuori ystäväni erehtyy. Eikö nuori ystäväni joskus tunne,
että jossakin hänen läheisyydessään on joku, joka ikäänkuin kutsuu
häntä luokseen, joku, joka haluaisi, että nuori ystäväni antautuisi
hänelle...?
-- Kyllä, herra, myönsin minä matalalla äänellä. -- Kyllä minusta
välistä tuntuu juuri semmoiselta.
-- Siinäpä se! huudahti mies iloisesti, ikäänkuin olisi hän löytänyt
kultaisen kaksikymmenmarkkasen permannolta. -- Siihen minä juuri tahdon
tulla! Tietääkö nuori ystäväni, kuka se on, joka silloin vetää häntä
puoleensa ja minkätähden hän sen tekee?
-- Kyllä, vastasin minä. -- Se on isäukko, joka haluaisi antaa minulle
selkään.
Mustatakkinen mies näytti kieltämättä sellaiselta, kuin olisi
hän odottanut jotakin muuta kuin tätä aivan luonnollista ja
totuudenmukaista vastausta. Hän oli siunaaman ajan vaiti, ja huokasi
sitten, ennenkuin jatkoi:
-- Etkö tiedä, keneen sinun isäsi turvaa, kun vaarat ja onnettomuudet
häntä uhkaavat ja kun hän on suuressa tuskassa?
-- Isä soittaa poliisille, vastasin minä typerännäköisenä. -- Isä
huutaa aina poliisia, kun hänelle hätä tulee, ja välistä huutaa hän
sitä, vaikka ei mitään hätää olekaan. Jos herra haluaa kuunnella,
niin minä kerron, miten isä kerrankin keskellä yötä vaivasi aivan
aiheettomasti passipoliisin meille sisään kolmanteen kerrokseen...
-- En minä halua kuulla sellaisia kertomuksia, keskeytti mustatakkinen
mies murheellisella, mutta ei sentään vihaisella äänellä. -- Minä
olisin halunnut puhella kanssasi korkeammista asioista, mutta sinulla
ei tunnu olevan alkeellisintakaan käsitystä näistä asioista, vaikka
näytätkin olevan hyvästä perheestä. Minä haluaisin todellakin puhua
isäsi kanssa sinun kasvatuksestasi.
-- Hyvä herra, se käy kyllä päinsä, selitin minä kerkeästi. -- Isä on
se paksu ja naamaltaan mursun näköinen herra, joka istuu tuolla toisen
luokan vaunussa. Varmaankin tekisi hänelle hyvää, jos joku kolkuttelisi
hänen omaatuntoaan, sillä minä pelkään, että hän aikoo tehdä tällä
matkalla sydämettömän petoksen erästä nuorta, turvatonta sukulaistaan
kohtaan.
-- Onko... onko isäsi väkivaltainen luonne? kuiskasi mustatakki
epäröiden.
-- Ei suinkaan, isä on pohjaltaan oikea lammas, vaikka hän on alussa
olevinaan vähän äkäinen. Hänelle pitää vain puhua kovalla äänellä...
hän on huonokuuloinen, vaikka ei tahdo sitä myöntää. Jos teillä
olisi myydä hengellisiä kirjoja, niin saisitte hyvät kaupat, sillä
isä ostaa aina hengellistä kirjallisuutta tukuttain, rauhoittaakseen
omaatuntoaan. Jos haluatte heti alusta saavuttaa isän luottamuksen,
niin lyökää häntä tukevasti olkapäälle ja kysykää, onko hän se
sama herra, josta junassa kerrotaan, että hän on tottunut panemaan
murtovarkaita pussiin. Isä on hieman turhamainen ja pitää siitä, että
häntä kehutaan...
-- Jokaisella meistä on pienet omituisuutensa, keskeytti kolporttööri,
mutta minä luulen, että isäsi on hyvä ihminen. Menen heti hänen
puheilleen.