Peräovesta tuli hyörivästi käyden pienikasvuinen, laiha, keltainen Vera
Jefremovna leikattuine tukkineen, ja suurine, hyväntahtoisine silmineen.
--No, kiitos tulemastanne,--sanoi hän puristaen Nehljudofin
kättä.--Muistitte minua? Istutaan,
--En luullut tapaavani teitä näin.
--Oo, minun on erinomaisen hyvä, niin erinomaisen hyvä olla,--etten
parempaa toivokaan,--puhui Vera Jefremovna katsellen kuten ainakin
pelokkaana tavattoman suurilla, hyväntahtoisilla, ympyräsilmillään
Nehljudofiin ja pyöritellen keltaista, hienon hienoa, suonikasta
kaulaansa, joka esiintyi hänen nuttunsa sääliä herättävästä,
rutistuneesta ja likasesta kauluksesta.
Nehljudof alkoi häneltä kysellä miten hän oli tähän tilaan joutunut.
Vastatessaan hänelle rupesi Vera Jefremovna hyvin elävästi kertomaan
omasta asiastansa. Hänen puheeseensa oli täyteen sirotettuna
vieraskielisiä sanoja propagandasta, desorganisatsionista, grupeista ja
sektsioneista ja haarasektsioneista, ja hän oli nähtävästi aivan
vakuutettuna siitä, että näistä asioista, joista Nehljudof ei ollut
koskaan kuullut, olisi kaikkien pitänyt tietää.
Hän kertoi Nehljudofille juttujansa ja oli täysin vakuutettuna siitä,
että tälle oli kovasti huvittavaa ja mieluista saada tietää
kansanvaltaisen liikkeen erikoissalaisuuksia. Mutta Nehljudof katseli
hänen surullista kaulaansa, hänen harvoja sekaisin menneitä hiuksiansa
ja ihmetteli mitä varten hän oikeastaan tätä kaikkea teki ja kertoi.
Nehljudofin oli tosin sääli häntä, mutta aivan toisella tavalla kuin oli
sääli talonpoikaa Menshofia, joka ilman mitään omaa syytänsä istui
haisevassa vankilassa. Vera Jefremovnassa oli ennen kaikkea säälittävä
se silminnähtävä sekamelska, joka oli hänen päässänsä. Hän nähtävästi
piti itseänsä sankarittarena, joka oli valmis uhraamaan elämänsä oman
asiansa menestymiseksi, ja kuitenkin hän olisi tuskin voinut selittää,
mitä tämä asia oikeastaan tarkoitti ja mistä sen menestys riippui.
Vera Jefremovnan asia, josta hän tahtoi puhua Nehljudofin kanssa, oli
se, että hänen toverinsa Shustova, joka ei edes kuulunut heidän
haaraosastoonsa, kuten hän sanoi, pantiin viisi kuukautta sitten kiinni
yhdessä hänen kanssansa, ja suljettiin Petropavlovskin linnaan
ainoastaan sen syyn nojalla, että häneltä oli löydetty hänen haltuunsa
jätettyjä kirjoja ja papereja. Vera Jefremovna piti osaksi itseänsä
syypäänä Shustovan kohtaloon, ja rukoili nyt Nehljudofia, jolla oli
suhteita ylhäisten ihmisten kanssa, tekemään kaikki mikä oli mahdollista
vangitun vapauttamiseksi. Toinen seikka, jota Bogoduhofskaja pyysi, oli,
että Petropavlovskin linnassa säilytetylle Gurevifshille olisi pitänyt
hankkia lupa tavata vanhempiansa ja saada tieteellisiä kirjoja, jotka
olivat hänelle tarpeen opintojansa varten.
Nehljudof lupasi tehdä kaikki voitavansa, kun tulisi käymään Pietarissa.
Oman historiansa Vera Jefremovna kertoi niin, että hän lopetettuaan
kätilökurssin oli yhtynyt kansanvaltaiseen puolueeseen ja työskennellyt
heidän kanssaan. Aluksi oli kaikki käynyt hyvin, he olivat kirjoitelleet
proklamatsioneja, harjoitelleet propagandaa tehtaissa, mutta sitten oli
yksi heidän eturivimiehistään otettu kiinni, paperit pantu takavarikkoon
ja alettu vangita kaikkia muitakin.
--Niin otettiin minäkin kiinni ja nyt tulen lähetettäväksi...--lopetti
hän kertomuksensa.--Mutta se ei tee mitään. Minun on erinomaisen hyvä
olla,--olympolainen itsetunto,--sanoi hän ja naurahti sääliä
herättävästi.
Nehljudof kysyi, kuka oli se leppeäsilmäinen tyttö; Vera Jefremovna
kertoi, että se oli erään kenraalin tytär, joka oli jo kauvan sitten
kuulunut vallankumoukselliseen puolueeseen ja oli joutunut kiinni siitä
syystä, että oli ottanut omaksi syykseen laukauksen santarmia vastaan.
Hän oli asunut vallankumouksellisten kortteerissa, jossa heillä oli
ollut painokone. Kun yöllä tultiin kotitarkastusta pitämään, niin
huoneuston asukkaat olivat päättäneet puolustautua, sammuttivat valkean
ja alkoivat hävittää todistukseksi kelpaavia esineitä. Poliisit
murtautuivat sisään, ja silloin yksi liittolaisista ampui ja haavoitti
kuolettavasti santarmin. Kun tuli kysymys kuka oli ampunut, hän sanoi
ampuneensa, vaikkei ollut ikinä revolveria kädessäänkään pitänyt, eikä
hämähäkkiäkään suostuisi tappamaan. Siihen asia, päättyi. Ja nyt hän
viedään pakkotöihin.
--Hän on altruistillinen, hyvä ihminen...--sanoi Vera Jefremovna
hyväksyvästi.
Kolmas asia, josta Vera Jefremovna tahtoi puhua, koski Maslovaa. Hän
tunsi, kuten vankilassa kaikki tunnettiin, Maslovan historian ja
Nehljudofin suhteet tähän, ja neuvoi hommaamaan Maslovan siirtämistä
valtiollisten osastoon tai ainakin sairaiden palvelijaksi lasarettiin,
missä nyt oli erittäinkin paljon sairaita ja työntekijöistä puute.
Nehljudof kiitti häntä neuvosta ja sanoi koettavansa käyttää sitä
hyväkseen.