Konttorina oli kaksi huonetta. Ensimäisessä oli suuri, rappeutunut uuni
ja kaksi likaista ikkunaa; nurkassa seisoi musta mittapuu vankien
pituuden mittaamista varten, toisessa nurkassa riippui,--
kidutuspaikoissa tavallinen esine, suuri Kristuksen kuva.
Tässä ensimäisessä huoneessa seisoskeli muutamia vartijoita. Toisessa
huoneessa istui pitkin seiniä eri ryhmissä, tai parittain, noin
kaksikymmentä henkeä miehiä ja naisia jutellen hiljaa keskenänsä.
Ikkunan luona oli kirjoituspöytä.
Tirehtööri istui kirjoituspöydän ääreen ja tarjosi Nehljudofille
vieressä olevan tuolin. Nehljudof istui ja alkoi tarkastella huoneessa
olijoita.
Ennen muita herätti hänen huomionsa nuori, miellyttävän näköinen mies
lyhyessä takissa. Hän seisoi vanhahkon, mustakulmaisen naisen edessä
puhuen tälle jotakin kiihkeästi ja käsillään osoitellen. Vieressä istui
vanha mies sinisillä lasisilmillä ja liikahtamatta kuunteli ja piteli
kädestä nuorta vankipuvussa olevaa naista, joka kertoi hänelle jotakin.
Reaalikoululainen poika katseli silmiänsä räpäyttämättä pelokkaana
vanhukseen. Heidän läheisyydessänsä, nurkassa, istui rakastunut pari:
nainen oli lyhyttukkainen, kasvot tarmokkaat, vaaleaverinen,
hyvännäköinen, aivan nuori tyttö muodikkaassa puvussa; miehellä oli
hienot kasvonpiirteet ja lainehtiva tukka, hän oli kaunis nuorukainen,
puettu guttaperkka-nuttuun. He istuivat nurkassa kuiskutellen keskenään,
nähtävästi aivan tainnoksissa rakkaudesta. Lähimpänä pöytää istui
harmaapäinen mustapukuinen nainen, arvattavasti äiti: hän tuijotti
keuhkotautisen näköiseen nuorukaiseen, jolla oli samallainen nuttu; hän
tahtoi jotakin sanoa, vaan ei voinut kyynelien tähden: tuskin oli
alkanut niin jo piti pysähtyä. Nuorukainen hypisteli käsissään
paperipalasta ja nähtävästi tietämättä mitä tehdä vihasena taitteli ja
rutisteli sitä. Heidän vieressänsä istui täyteläs, punaposkinen, kaunis
tyttö, mykevästi ulkonevilla silmillä, harmaassa puvussa ja
peleriinissä. Hän istui itkevän äidin vieressä ja silitteli tätä
hellästi olalle. Kaikki oli kaunista tässä tytössä: suuret valkoiset
kädet, tuuhea, lyhyeksi leikattu tukka ja voimakas nenä ja huulet, mutta
kauniinta oli hänen kasvoissansa nuo tumman ruskeat leppeästi katsovat,
hyväluontoiset ja rehelliset silmät. Hänen kauniit silmänsä irtaantuivat
äidin kasvoista sillä hetkellä kuin Nehljudof astui sisään, ja heidän
katseensa tapasivat toisensa. Mutta tyttö kääntyi paikalla pois ja alkoi
jotain puhua äidille. Rakastuneen parin läheisyydessä istui musta,
pörhötukkainen ja synkännäköinen mies vihasesti puhuen jotain
parrattomalle käymävieraalle, joka muistutti Skoptsien lahkokuntaan
kuuluvia.
Nehljudof istui tirehtöörin viereen ja vaipui suurella uteliaisuudella
katsomaan ympärilleen.
Hänet haihdutti ajatuksista pieni, sileäksi keritty poikanen, joka tuli
luokse ja hienolla lapsen äänellä kysäsi:
--Ketäs te odotatte?
Nehljudof kummastui kysymystä, mutta katsahdettuaan poikaa ja nähtyään
tämän totiset, järkevät kasvot tarkkaavine, vilkkaine silmineen,
totisesti vastasi hänelle odottavansa erästä tuttua naista.
--Onkos hän teidän sisarenne?--kysyi poika.
--Ei, ei ole sisar,--vastasi Nehljudof ihmetellen.--Kenenkäs kanssa sinä
olet täällä? kysyi hän pojalta?
--Minä olen äidin kanssa. Hän on valtiollinen,--sanoi poika.
--Maria Pavlovna, hakekaa Kolja pois,--sanoi tirehtööri, joka
arvattavasti piti Nehljudofin keskustelua pojan kanssa laittomana.
Maria Pavlovna, se sama kaunis tyttö leppeillä silmillä, joka oli
herättänyt Nehljudofin huomion, nousi seisaalleen koko pituuteensa, ja
voimakkaalla, leveällä, melkein miehisellä käynnillä tuli Nehljudofin ja
pojan luokse.
--Mitä, kyselikö poika teiltä kuka olette?--kysyi hän Nehljudofilta
hiukan hymyillen ja luottavasti katsoen hänen silmiinsä, katsoi niinkuin
ei olisi voinut syntyä vähintäkään epäilystä siitä, että hän oli aina
ollut, oli nyt ja piti olla kaikkien kanssa yksinkertaisissa,
ystävällisissä sisarussuhteissa.
--Kaikkea hän aina tahtoo tietää,--sanoi tyttö, ja päästi nyt hymynsä
valloilleen, naurahtaen pojalle niin ystävällisesti ja suloisesti, että
sekä pojan että Nehljudofin piti ehdottomastikin hymyillä hänen
hymylleen.
--Niin, hän kyseli minulta ketä odotan.
--Maria Pavlovna, ei ole lupa puhella syrjäisten kanssa. Pitäisihän
teidän tietää,--sanoi tirehtööri.
--Hyvä, hyvä,--vastasi toinen ja ottaen suureen käteensä pojan pienen
kätösen palasi keuhkotautisen nuorukaisen äidin luokse.
--Kenen poika se oli?--kysyi Nehljudof tirehtööriltä.
--Erään valtiollisen; lapsi on täällä vankilassa syntynytkin,--sanoi
tirehtööri vissillä tyytyväisyydellä ikäänkuin olisi ylpeillyt
laitoksensa merkillisyydestä.
--Todellakin?
--Niin, nyt se lähtee äitinsä kanssa Siperiaan.
--Entäs tuo tyttö?
--En voi vastata teille,--sanoi tirehtööri kohauttaen
olkapäitänsä,--Tuossapa onkin jo Bogoduhofskaja.