Samana päivänä, suoraan Maslennikofilta, ajoi Nehljudof vankilaan ja
sinne tultuansa meni hänelle jo tuttuun tirehtöörin kortteeriin. Taaskin
kuului samat pianon äänet kuin ensi kerrallakin, mutta nyt soitettiin
rapsodian asemesta Clementin harjoitelmia, myöskin tavattoman
voimakkaasti, selvästi ja nopeasti. Oven avasi sama sisäpiika sidottuine
silmineen, sanoen kapteenin olevan kotona ja johdattaen Nehljudofin
pieneen vastaanotto-huoneeseen, jossa oli sohva, pöytä ja virkatun
villaisen lamppumaton päällä seisova suuri lamppu ynnä sen yhdestä
syrjästä hiukan palanut ruusunpunainen paperinen varjostin.
Päätirehtööri tuli esille kiusaantuneine, surullisine kasvoineen.
--Olkaa hyvä, mikä on asianne?--sanoi hän pistäen kiinni virkanuttunsa
keskimäistä nappia.
--Olen käynyt kuvernöörin sijaisen luona ja tässä on nyt
lupakirja,--sanoi Nehljudof antaen paperin.--Tahtoisin tavata Maslovaa.
--Markovaa?--kysyi tirehtööri voimatta kuulla pianonsoiton tähden.
--Maslovaa.
--Niin, niin.
Tirehtööri nousi ja tuli sen oven luo, jonka takaa kuuluivat Clementin
juoksutukset.
--Marusja, heitäppäs nyt vaikka hetkiseksi,--sanoi hän äänellä, josta
saattoi päättää että tämä soitto oli hänen elämänsä risti:--on mahdoton
mitään kuulla.
Piano vaikeni, kuului tyytymättömiä askelia, ja joku katsahti ovesta.
Tirehtööri, aivan kuin tuntien kevennystä tästä soiton seisahduksesta,
sytytti paksun paperossin heikkoa tupakkia ja tarjosi Nehljudofille.
Nehljudof kieltäytyi.
--Niin, minä siis tahtoisin tavata Maslovaa.
--Kyllähän se käy laatuun,--sanoi tirehtööri.
--Mitäs sinä täällä,--kääntyi hän noin viisi- tai kuusivuotiaan tytön
puoleen, joka oli tullut huoneeseen ja kääntäen päänsä niin että koko
ajan näki Nehljudofin kulki isäänsä kohden.--Katso eteesi ettet
putoo,--sanoi tirehtööri hymyillen sille että tyttö eteensä katsomatta
takertui mattoon ja hypähti isän luo.
--Jos siis käy päinsä niin lähtisin.
--Maslovaa on nyt vähän sopimaton nähdä,--sanoi tirehtööri.
--Kuinka niin?
--Te olette itse syypää,--sanoi tirehtööri hiukan hymyillen.--Hyvä
ruhtinas, älkää antako hänelle rahoja käteen. Jos haluatte, antakaa
minulle. Kaikki joutuu hänelle. Eilen olitte varmaan antaneet hänelle
rahaa, hän oli saanut käsiinsä viinaa,--mahdotonta on päästä siitä
pahasta,--ja tänäpäivänä hän on niin humalassa että oli ruvennut
raivoamaan.
--Onko se mahdollista?
--Aivan varmaan,--pitipä minun käyttää ankaruuttakin häntä
vastaan--siirsin toiseen koppiin. Muuten hän olisi kylläkin hiljainen
nainen. Mutta rahoja älkää suinkaan hänelle antako. Ne on nyt sitälajia
väkeä...
--Nehljudof muisti elävästi eilisen tapauksen ja häntä kauhistutti.
--No saisinko sitten tavata Bogoduhofskajaa, sitä valtiollista?--kysyi
Nehljudof hetken vaiti oltuaan.
--Kenties,--sanoi tirehtööri syleillen tyttöä, joka yhä katseli
Nehljudofia, nousi ja hellästi siirtäen tytön syrjään meni eteiseen.
Tuskin oli tirehtööri kipeäsilmäisen piian avulla saanut palttoon
yllensä ja päässyt ovesta, kun jo taas alkoivat Clementin liritykset.
--Hän on käynyt musiikkiopistossa, mutta siellä on jotain
epäjärjestyksiä. Hänellä on suuri taipumus,--sanoi tirehtööri laskeutuen
rappusia alas.--Hän aikoo esiintyä konserteissa.
Tirehtööri tuli Nehljudofin kanssa vankilan eteen. Tirehtöörin
lähestyessä aukeni pikku portti silmänräpäyksessä. Tehden kunniaa
seurasivat vartijat häntä silmillänsä. Neljä ihmistä ajelluilla päillä
tuli eteisessä heitä vastaan kantaen jotakin ämpäreissä, ja kaikki
lyyhistyivät kokoon nähtyään tirehtöörin. Yksi erittäinkin kumartui ja
synkästi rypistyi, mustat silmät kiiluvina.
--Tämmöistä taipumusta on tietysti kehitettävä edelleen, sitä ei käy
hautaaminen, mutta pienessä kortteerissa se tahtoo toisinaan käydä
rasittavaksi,--jatkoi tirehtööri keskustelua kääntämättä mitään huomiota
näihin vankeihin, ja laahustaen väsynein jaloin tuli Nehljudofin
seurassa kokoushuoneeseen.
--Ketä haluaisitte nähdä?--kysyi tirehtööri.
--Bogoduhofskajaa.
--Sehän on tornin puolella? Teidän on vähän odottaminen,--sanoi hän
Nehljudofille.
--Enkö saisi sillä aikaa tavata vankeja Menshofeja--äitiä poikansa
kanssa, jotka ovat syytetyt murhapoltosta.
--Se on 21:stä kopista. Voinhan käskeä ne ulos.
--Enkö voisi saada puhua Menshofin kanssa hänen kopissaan?
--Täällä kokoushuoneessa te olette paremmin rauhassa.
--Ei mutta minua huvittaisi.
--Kylläpä löysitte huvittavaa!
Samassa tuli syrjäovesta keikarimainen apulaisupseeri.
--Saattakaahan ruhtinas Menshofin koppiin. Koppi n:o 21,--sanoi
tirehtööri apulaiselleen:--ja tulkaa sitten konttoriin. Minä käsken
hänet ulos. Mikä olikaan hänen nimensä?
--Vera Bogoduhofskaja,--sanoi Nehljudof.
Tirehtöörin apulainen oli vaaleaverinen nuori upseeri, viikset
vahattuina, hän levitti ympärillensä kukkas-odekolonjin tuoksua.
--Tehkää hyvin,--kääntyi hän Nehljudofin puoleen miellyttävällä
hymyllä.--Olette huvitettu meidän laitoksestamme?
--Niin, ja olen erittäinkin huvitettu näkemään sitä ihmistä, jonka olen
kuullut joutuneen tänne aivan syyttä.
Apulainen kohautti olkapäitään.
--Niin, sattuuhan semmoista,--sanoi hän rauhallisena, päästäessään
vierasta kohteliaasti edellensä leveään, haisevaan käytävään.--Mutta
osaavat he valehdellakin. Tehkää hyvin.
Koppien ovet olivat avoinna ja joitakuita vankeja oli käytävässä. Tuskin
huomattavasti nyykäyttäen päätänsä vartijoille ja mulkoillen vangeille,
jotka painautuen seiniin pujahtelivat koppeihinsa tai sormet ojona
pitkin housun saumoja tekivät, silmillänsä seuraten, sotamiesten tavoin
kunniaa, kuljetti apulainen Nehljudofin ensin yhden käytävän kautta ja
saattoi sitten toiseen käytävään vasemmalla, joka oli suljettu
rautaovella.
Tämä käytävä oli kapeampi, pimeämpi ja vielä haisevampi edellistä. Sen
molemmilla puolilla oli lukoilla suljettuja ovia. Ovissa oli pienet
reijät, niin sanotut »silmät», noin kolme sentimetriä läpimitaten.
Käytävässä ei ollut ketään paitsi surullisen näköistä, ryppyistä
vartijavanhusta.
--Missä kopissa on Menshof?--kysyi apulainen vartijalta.
--Kahdeksannessa vasemmalla.
--Onko näissä ketä?--kysyi Nehljudof.
--Kaikki ovat ylösotetut paitsi yksi.