L.

Herättyään seuraavana aamuna muisti Nehljudof illalliset tapaukset, ja

häntä kauhistutti.

Mutta välittämättä tästä kauhusta päätti hän varmemmin kuin koskaan

ennen jatkaa mitä oli alkanut.

Tällä velvollisuutensa tunnolla, läksi Nehljudof kotoansa ja ajoi

Maslennikofin luo pyytämään lupaa saada tavata paitsi Maslovaa vielä

sitä mummo Menshovaa poikinensa, joista Maslova oli maininnut. Sitä

paitsi hän tahtoi saada luvan tavata Bogoduhofskajaa, joka saattoi olla

hyödyksi Maslovalle.

Nehljudof tunsi Maslennikofin jo sotapalveluksestaan saakka, Maslennikof

oli ollut silloin rykmentin rahastonhoitajana. Hän oli ollut mitä

hyväluontoisin, mitä virka-intoisin upseeri, joka ei tiennyt eikä

tahtonut tietää mistään muusta koko maailmassa kuin rykmentistä ja

keisarillisesta perheestä. Nyt Nehljudof tapasi hänet hallitusmiehenä,

rykmentin oli hän vaihtanut lääniin ja lääninhallitukseen. Hän oli

naimisissa rikkaan, reippaan naisen kanssa, ja tämäpä se olikin

pakottanut hänet siirtymään sotapalveluksesta siviilivirkaan. Rouva

nauroi häntä ja hyväili kuin omaa kesyttämäänsä elukkaa. Nehljudof oli

viime talvena kerran käynyt heidän luonansa, mutta tämä parikunta oli

tuntunut hänestä niin vähän huvittavalta, ettei hän ollut sittemmin

kertaakaan siellä käynyt.

Maslennikofin meni suu aivan mehelle, kun hän näki Nehljudofin. Sama oli

hänellä kasvojen rasvaisuus ja punaisuus, sama suuri ruumiinkoko, ja

sama erinomainen puku kuin sotapalveluksessakin. Siellä hän oli puettu

aina puhtaaseen, olkapäissä ja rinnassa viimeisen muodin mukaan istuvaan

univormuun taikka kotitakkiin. Nyt hän oli puettu viimeisen muodin

mukaiseen siviilipukuun, joka yhtä hyvin istui hänen kylläisen ruumiinsa

ympärillä ja toi esiin hänen leveän rintansa. Hän oli sijaisen

univormussa. Ikäerotuksesta huolimatta (Maslennikof oli noin 40 ikäinen)

he sinuttelivat toisiansa.

--No, kiitos tulemastasi. Mennäänpäs nyt vaimoni luo. Minulla sattuu

juuri olemaan kymmenen minuutin vapaus ennen istunnon alkamista.

Kuvernööri itse on matkoilla. Minä hallitsen nyt lääniä,--sanoi hän

mielihyvällä, jota ei voinut salata.

--Olen tullut luoksesi asialle.

--Mitä nyt?--virkkoi Maslennikof äkkiä, ikäänkuin virittyen,

säikähtyneellä ja vähän ankaralla äänellä.

--Vankilassa on eräs henkilö, joka suuressa määrässä herättää huomiotani

(mainittaessa sanaa »vankila» muuttuivat Maslennikofin kasvot vieläkin

ankarammiksi) ja minä tahtoisin tavata häntä ei yleisessä

vastaanottohuoneessa, vaan konttorissa, eikä ainoastaan määräpäivinä,

vaan useamminkin. Minulle on sanottu, että se riippuu sinusta.

--Tietysti, mon cher, minä olen valmis tekemään kaikki sinun

hyväksesi,--sanoi Maslennikof molemmilla käsillään koskettaen hänen

polviansa ja siten ikäänkuin lieventäen omaa ylhäisyyttänsä:--se käy

päinsä, mutta huomaa, minä olen kaliifi vaan tunniksi.

--Niin, voitko siis antaa minulle paperin, että voisin tavata tätä

ihmistä?

--Onko se nainen?

--On.

--No, mistäs hän--?

--Myrkytyksestä. Mutta hän on saanut väärän tuomion.

--Ähä, siinä nyt on sinun valamies-oikeutesi! _Ils n'en font point

d'autres_--sanoi hän jostakin syystä ranskankielellä.--Et tietysti ole

yhtä mieltä minun kanssani, mutta mitäpä sille voin, _c'est mon opinion

bien arretée_,--lisäsi hän, lausuessaan ajatuksen, jota hän vuoden

kuluessa oli eri muodoissa lukenut taantumispuolueen vanhollisessa

sanomalehdistössä.--Tiedänhän minä että sinä olet vapaamielinen.

--Lienenkö vapaamielinen vai mikä muu,--sanoi hymyillen Nehljudof, joka

aina ihmetteli, että kaikki lukivat häntä johonkin puolueeseen ja vaan

sentähden pitivät vapaamielisenä, että hän sanoi kaikkia ihmisiä

tasa-arvoisiksi tuomioistuimen edessä, piti pahana ihmisten rääkkäämistä

ja lyömistä yleensä, ja erittäinkin niiden, joita ei vielä oltu

tuomittu.--En tiedä olenko vapaamielinen vai en, tiedän ainoastaan, että

nykyiset valamiesoikeustot, kaikkine vikoinensa, kuitenkin ovat paremmat

entisiä.

--Kenen olet ottanut asianajajaksi?

--Minä olen kääntynyt Fanarinin puoleen.

--Vai niin, Fanarinin!--sanoi Maslennikof rypistäen silmäkulmiansa ja

muistellen kuinka viime vuonna tämä sama Fanarin kuulusteli häntä

todistajana oikeuden edessä ja mitä suurimmalla kohteliaisuudella puolen

tunnin aikana nauratti yleisöä hänen kustannuksellaan.

--En kehoittaisi sinua olemaan missään tekemisissä hänen kanssaan.

_Fanarin est un homme taré_.

--Ja vielä olisi minulla yksi pyyntö sinulle,--sanoi Nehljudof

vastaamatta hänelle. Hyvin kauvan sitten minä tunsin erään

tytön--opettajattaren--hän on hyvin surkuteltava olento ja niinikään nyt

linnassa, mutta haluaisi tavata minua. Voisitko sinä antaa minulle luvan

päästä hänenkin puheilleen?

Maslennikof kallisti vähän päätänsä ja kävi miettiväiseksi.

--Onko hän valtiollinen?

--Niin on minulle sanottu.

--No, näetkös valtiollisia vankeja voivat tavata ainoastaan heidän

sukulaisensa, mutta sinulle minä annan yleisen pääsyn. _Je sais que vous

n'abuserez pas_.

--Mikä on hänen nimensä? sen sinun tuttavasi ... oliko se

Bogoduhofskaja? _Elle est jolie_?

--_Hideuse_.

--Maslennikof pudisteli moittivasti päätänsä, tuli pöydän ääreen ja

kirjoitti paperille, jossa oli painettu kulmakirjoitus, sulavalla

käsialalla: »Tämän haltijalle, ruhtinas Dmitrij Ivanovitsh

Nehljudofille, sallin minä täten vankilan konttorissa tavata linnassa

säilytettyä kaupunkilaisnaista Maslovaa, samoin kuin vankilan

sairaanhoitajatarta Bogoduhofskajaa».--Hän päätti kirjoituksensa

riipaisten suurenmoisen nimikiemuran.

--Kohta olet näkevä mimmoinen järjestys siellä on. Järjestystä siellä on

hyvin vaikea noudattaa, sillä vankila on täpötäynnänsä, erittäinkin

siirtovankeja, mutta minä kuitenkin pidän ankarasti silmällä, ja

rakastan tätä asiaa. Saat itse nähdä--heidän on siellä hyvin hyvä olla,

ja he ovat tyytyväisiä. Heidän kanssansa täytyy vaan osata oikein

menetellä. Äskettäin oli kuitenkin ollut ikävyys--uppiniskaisuus

viranomaisia vastaan. Joku toinen olisi selittänyt asian kapinaksi ja

tehnyt monet onnettomiksi. Mutta meillä päättyi asia hyvin hyvästi.

Yhdeltä puolen on tarpeen huolellisuus, toiselta puolelta luja

kurinpito,--sanoi hän puristaen kokoon vaalean, turpean nyrkkinsä, jossa

näkyi turkoosikivellä koristettu sormus, ja joka esiintyi valkoisesta

kovaksi tärkätystä kultanappisesta hihansuusta,--huolellisuus ja luja

kurinpito.

--No sitä en juuri tiedä,--sanoi Nehljudof:--kahdesti olen siellä

käynyt, ja se on tehnyt minuun hyvin raskaan vaikutuksen.

--Tiedätkös mitä, sinun pitäisi välttämättömästi tutustua kreivinna

Passeak'iin,--jatkoi vauhtiin päässyt Maslennikof:--hän on kokonaan

antautunut tähän asiaan. _Elle fait beaucoup de bien_. Hänenpä avullaan

olen minäkin, suoraan puhuakseni, kenties onnistunut muuttamaan kaikki,

ja muuttamaan niin, ettei ole enää tietoakaan entisistä kauhuista, vaan

heidän on siellä suorastaan hyvä olla. Saatpahan nähdä. Mitä Fanariniin

tulee, en tunne häntä persoonallisesti ja yhteiskunnallisen asemanikin

vuoksi käyvät tiemme erillään. Mutta hän on kerrassaan huono ihminen ja

sitä paitsi saattaa oikeudessa puhua semmoisia asioita, semmoisia

asioita...

--No kiitoksia,--sanoi Nehljudof, otti paperin ja kuuntelematta loppuun

jätti hyvästi entiselle toverilleen.

--Vaimoni luona et siis pistäydykään?

--En, veli hyvä, nyt ei minulla ole aikaa.

--No, äläs nyt toki, hän ei anna minulle anteeksi sitä,--puhui

Maslennikof saattaen entistä toveriansa rappusten ensimäiseen

käänteeseen asti, jonne hän tavallisesti saattoi ihmisiä, jotka eivät

olleet ensiluokan ylhäisiä, vaan vasta toisen, ja joihin hän luki

Nehljudofin.--Ei, no tekisit nyt hyvin ja tulisit vaikka hetkeksi.

Mutta Nehljudof pysyi lujana ja lakeijan ja ovenvartijan häärätessä

hänen ympärillänsä, tarjotessa hänelle palttoota ja keppiä ja avatessa

ovea, jonka edessä seisoi poliisi, hän vakuutteli ettei mitenkään ollut

nyt mahdollista.

--No, niin tule sitten torstaina, muista. Se on vaimoni

vastaanottopäivä. Minä sanon hänelle!--huusi Maslennikof rappusilta.