XLV.

Nehljudof oli tahtonut muuttaa ulkonaisen elämänsä: luopua suuresta

kortteeristaan, päästää pois palvelijat ja asettua hotelliin. Mutta

Agrafena Petrovna sai hänelle todistetuksi, että oli vähemmän järkevää

tehdä minkäänlaisia muutoksia elämänlaadussaan ennen talvea; kesän

aikana ei kortteeria kukaan ottaisi ja ainahan oli jossain eläminen,

tallettaminen huonekaluja ja tavaroita. Niin että myttyyn menivät kaikki

Nehljudofin ponnistukset ulkonaisen elämänsä muuttamiseksi, (hän olisi

tahtonut järjestää olonsa ylioppilaiden tavoin). Ei ainoastaan niin,

että kaikki jäi entiselleen, vaan talossa päinvastoin ryhdyttiin kahta

innokkaammin kevättöihin: tuuletettiin, ripustettiin ulos ja piestiin

kaikellaisia villa- ja turkkivaatteita, johon työhön ottivat osaa sekä

talonmies apulaisineen että kyökkipiika ja itse Kornejkin. Ensin

alettiin kantaa ulos ja ripustaa nuorille jonkinlaisia univormuja ja

kummallisia turkkeja, joita ei kukaan koskaan käyttänyt, sitten alettiin

tuoda mattoja ja huonekaluja, ja talonmies apulaisinensa, hihat

käärittyinä jäntehikkäiden käsivarsien ympäri, alkoivat kaikin voimin

tahtiin piiskata näitä vaatteita, ja kaikkiin huoneisiin oli levinnyt

naftaliinin haju. Kulkiessaan pihan yli ja katsoessaan ikkunoista

Nehljudof ihmetteli kuinka tavattoman paljon tätä kaikkea oli ja kuinka

perin tarpeetonta se kaikki oli. Näiden tavarain ainoa käytännöllinen

merkitys,--ajatteli Nehljudof,--oli siinä, että ne tarjosivat

harjoittamisen tilaisuutta Agrafena Petrovnalle, Kornejille,

talonmiehelle, hänen apulaiselleen ja kyökkipiialle.

»Ei maksa vaivaa muuttaa nyt elämänmuotoja, niinkauan kuin Maslovan asia

on vielä ratkaisematta»,--ajatteli Nehljudof.--»Ja se olisi liika

vaikeaakin. Kyllä kai kaikki itsestään muuttuu sittenkuin Maslova tulee

joko vapautetuksi taikka poislähetetyksi ja minä lähden seuraamaan

häntä.»

Asianajaja Fanarinin määräämänä päivänä Nehljudof saapui tämän luokse.

Tultuaan asianajajan komeaan kortteeriin, hänen omassa talossaan,

Nehljudof joutui keskelle tavattoman suuria kasveja ja mitä

ihmeellisimpiä ikkunaverhoja, ja yleensä keskelle semmoista kallista

huoneiden sisustusta, joka todistaa helposti ja vaivatta saaduista

rahoista ja jommoista tavataan vaan äkkiarvaamatta rikastuneilla

ihmisillä. Vastaanottohuoneessa Nehljudof tapasi vuoroansa odottavia

avunhakijoita, jotka kuten lääkärien odotushuoneessa istuskelivat

haluttomina pöytien ääressä katselemassa heidän lohdutukseksensa sinne

asetettuja kuvalehtiä. Asianajajan apulainen, joka myöskin istui täällä

korkean pulpetin ääressä, tunsi Nehljudofin, tuli hänen luoksensa,

tervehti ja sanoi kohta ilmoittavansa esimiehelleen. Mutta hän ei ollut

vielä ehtinyt työhuoneen oven luokse, kun tämä jo aukeni ja kuului

lyhyen, tanakan, punakasvoisen, tuuheaviiksisen, aivan uusipukuisen

herran ja itse Fanarinin kovaääninen, vilkas keskustelu. Molempien

kasvoissa heidän ulostullessaan oli semmoinen ilme kuin on ihmisten

kasvoilla, jotka juuri ovat tehneet edullisen, vaan ei aivan rehellisen

kaupan.

--Oma syynne, oma syynne,--puhui hymyillen Fanarin.

--Kyllähän minä olisin ... mutta ei ole hyvä pistää näppiänsä...

Ja molemmat nauroivat epäluonnollisesti.

--Ahaa, ruhtinas, tehkää hyvin,--sanoi Fanarin nähtyään Nehljudofin ja

nyykäyttäen poistuvalle kauppiaalle vielä kerran päätänsä, vei

Nehljudofin omaan jäykkäkuosisesti sisustettuun työhuoneeseensa,

--Tehkää hyvin, poltatteko,--sanoi asianajaja istuen Nehljudofia

vastapäätä, myhäillen vieläkin äskeisen menestyksen johdosta.

--Kiitos, olen tullut Maslovan asiassa.

--Kyllä, kyllä, paikalla. Huu, mimmoisia veijareita ne ovat nuo

rahasäkit,--sanoi hän.--Näittekö tuota uljasta ritaria, hänellä on

ainakin 12 miljoonaa, mutta annas jos on kysymyksessä joku 25 ruplanen,

niin kiskoo sen käsistänne vaikka hampain.

»Molemmat olette yhtä hyviä»,--ajatteli Nehljudof tuntien sanomatonta

inhoa tuohon ujostelemattomaan ihmiseen, joka kaikella käytöksellään

ikäänkuin halusi osoittaa kuuluvansa Nehljudofin kanssa samaan

ihmislajiin ja pitävänsä noita kaikkia avunhakijoita ja muita toiseen,

vieraaseen leiriin kuuluvina.

--Kylläpä se sai minut väsyksiin--kauhea lurjus. Halutti vähän

huoahtaa,--sanoi asianajaja ikäänkuin selittäen miksi hän ei puhunut

asiasta.--No, ja nyt teidän asianne... Olen sen tarkkaavasti

läpilukenut. Mikä lie ollut asianajaja, joka kaikki kassatsioniaiheet

päästi menemään.

--Mihin päätökseen olette siis tulleet?

--Heti paikalla. Ilmoittakaa hänelle,--kääntyi hän sisääntulleen

apulaisensa puoleen:--että mitä olin sanonut, siinä pysyn; jos hän voi,

suostun, jollei--saa jäädä.

--Mutta hän ei ole suostuvainen.

--No, jääköön minun puolestani koko asia,--sanoi advokaaatti ja hänen

kasvonsa muuttuivat iloisista ja tyytyväisistä äkkiä synkiksi ja

vihaisiksi.

--Ja sitten sanotaan, että advokaatit ottavat ilmaiseksi rahoja,--sanoi

hän koettaen palauttaa kasvoihinsa entisen miellyttäväisyyden.--Minä

vapautin erään varattoman konkurssintekijän aivan väärästä syytöksestä

ja nyt ne kaikki tunkisivat tänne. Mutta jokainen semmoinen juttu kysyy

tavatonta vaivaa. Jätämmehän mekin, kuten eräs kirjailija sanoo, osan

sydänvertamme läkkipulloon.

--No, ja mitä teidän asiaanne tulee, tahi oikeammin asiaan, joka on

herättänyt huomiotanne,--jatkoi hän,--niin on se perin huonosti ajettu,

mitään hyviä kassatsioniaiheita ei ole olemassa, mutta onhan mahdollista

kuitenkin koettaa, ja siinä tarkoituksessa olen pannut kokoon seuraavaa:

Hän otti käteensä täyteen kirjoitetun paperilehden ja nopeasti niellen

muutamia muodollisia lauseita, ja toisiin taas pannen erityistä painoa,

alkoi lukea: »Kassatsioninalaisten rikosasiain osastoon Senaatissa

j.n.e. j.n.e. sinä ja sinä päivänä j.n.e. valitus. Päätöksellään siltä

ja siltä päivältä on se ja se oikeus katsonut sen ja sen Maslovan

syylliseksi kauppias Smelkofin tappamiseen myrkyttämisellä, ja perustuen

Rikoslain 1454 §:ään tuominnut pakkotöihin» j.n.e.

Hän pysähtyi; huolimatta pitkällisestä tottumuksesta hän nähtävästi

suurella mielihyvällä kuuli omaa kyhäelmäänsä. »Tämä tuomio näyttää

olevan niin tärkeiden oikeudenkäyntiä koskevain väärinkäytösten ja

virheiden tuote»,--jatkoi hän painavasti, »että sen kumoaminen esiintyy

välttämättömänä. Ensiksikin: Smelkofin sisälmyksien tutkimista koskevien

asiakirjain lukeminen tuli puheenjohtajan kautta oikeuden käynnin aikana

keskeytetyksi jo heti sen alkaessa»--se on ensiksikin.

--Mutta syyttäjähän se vaati lukemista,--sanoi Nehljudof ihmetellen.

--Yhdentekevä, olisihan puolustaja voinut vaatia samaa.

--Mutta koko lukeminen olisi ollut kokonaan tarpeetonta.

--Se on sittenkin aihe. Kuulkaahan vielä: »Toiseksi: puheenjohtaja

keskeytti Maslovan puolustajan, kun tämä haluten antaa luonnekuvauksen

Maslovan henkilöstä kajosi hänen lankeemisensa sisällisiin syihin, ja

tapahtui keskeytys sillä perustuksella, etteivät puolustajan sanat muka

koskeneet suoraan asiaan,--ja kuitenkin, kuten Senaatti on moneen

kertaan viitannut, on syytetyn henkilön luonteen selittämisellä oleva

aivan erikoinen merkitys, jo yksistään syyntakeisuus-kysymyksenkin

oikeen-arvostelemisen vuoksi.»--Se oli toiseksi,--sanoi hän katsahtaen

Nehljudofiin,

--Mutta puolustaja puhui niin epäselvästi, että oli mahdotoin mitään

ymmärtää,--sanoi Nehljudof vielä enemmän ihmetellen.

--Päin mäntyyn, ei saanut mitään selvää suustansa,--sanoi Fanarin

nauraen,--mutta se on sittenkin aihe. Ja vielä: »Kolmanneksi:

päätöspuheessaan jätti puheenjohtaja, vastoin Rikosasiain

Oikeudenkäyntiä koskevan Asetuksen 801 §:n l kohdassa lausuttua selvää

määräystä, valamiehille selittämättä mimmoisista lakitieteellisistä

alkuaineksista syyllisyyden käsite on kokoonpantu, sekä ilmaisematta

heille, että heillä oli oikeus, vaikka katsoivatkin todistetuksi

Maslovan antaneen myrkkyä Smelkofille, olla lukematta tätä tekoa hänen

syykseen, jos katsoivat hänellä ei olleen tappamisen aikomusta, ja siis,

saattoivat, pitämättä häntä syyllisenä lainrikokseen, panna hänen

syykseen ainoastaan varomattomuuden, jonka seurauksena oli Maslovalle

odottamaton kauppiaan kuolema». Siinä nyt on pääasia.

--Mutta se olisi meidän pitänyt itsekin ymmärtää. Meidänhän virhe se

oli--sanoi Nehljudof.

--»Ja vihdoin neljänneksi»,--jatkoi asianajaja, »Valamiesten vastaus

oikeuden tekemään, Maslovan syyllisyyttä koskevaan kysymykseen oli

annettu muodossa, joka sisälsi itsessään ilmeisen ristiriitaisuuden,

Maslovaa syytettiin Smelkofin tahallisesta myrkyttämisestä yksistään

voitonhimoisessa tarkoituksessa, joka edellytettiin tappamisen

yksinomaiseksi aiheeksi, mutta valamiehet vastauksessaan kielsivät

ryöstämisen aikomuksen ja Maslovan osanoton arvoesineiden anastamiseen,

--josta siis kävi ilmi, että heidän tarkoituksensa oli kieltää

syytetyllä olleen tappamisen aikomusta, ja että he siis ainoastaan

väärinkäsityksen vuoksi, johon puheenjohtajan päätössanat olivat

antaneet aihetta, olivat jättäneet tämän seikan vastauksessaan

asianomaisella tavalla mainitsematta, jonka vuoksi tämmöiseen

valamiesten vastaukseen olisi ehdottomasti ollut sovittaminen

Rikosasiain Oikeudenkäyntiä koskevan Asetuksen 816 ja 808 §§:t, s.o.

puheenjohtajan puolelta olisi valamiehille ollut selitettävä heidän

tekemänsä virhe ja he palautettavat uutta neuvottelua pitämään uuden

vastauksen antamiseksi syytetyn syyllisyyttä koskevaan kysymykseen,»

--päätti Fanarin.

--No miksi puheenjohtaja ei siis tehnyt sitä?

--Sitä minäkin haluaisin tietää?--sanoi Fanarin nauraen.

--Senaatti siis on korjaava erehdyksen?

--Se riippuu kokonaan siitä kuka siellä siihen aikaan tulee istumaan.

No, edelleen sitten kirjoitamme: »Tämmöinen verdikti ei voinut antaa

tuomioistuimelle oikeutta»,--jatkoi hän nopeasti,--»saattaa Maslova

rikoslaillisen rangaistuksen alaiseksi ja Rikosasiain Oikeudenkäyntiä

koskevan Asetuksen 771 §:n 3 kohdan sovittaminen häneen loukkaa

niinmuodoin jyrkästi ja kouraantuntuvasti voimassaolevan

kriminaaliprosessimme pääperusteita. Ylläoleviin seikkoihin katsoen on

minulla kunnia anoa j.n.e. päätöksen kumoamista Rikosasiain

Oikeudenkäyntiä koskevan Asetuksen 909, 910, 2 k., 912 ja 928 §§:in

nojalla j.n.e., j.n.e. ja tämän asian takaisin lähettämistä saman

oikeuden toisen osaston uudestaan käsiteltäväksi.» Siinä se; mikä oli

mahdollista, se on kaikki tehty. Mutta puhuakseni suoraan, menestyksen

toivoa on aivan vähän. Tosin kyllä kaikki riippuu Senaatin Oikeusosaston

kokoonpanosta. Jos siis olette tilaisuudessa, niin älkää laiminlyökö.

--Tunnenhan joitakuita heistä.

--Ja pitäkää kiirettä, muuten he kaikki matkustavat pois hemoroita

lääkitsemään, ja silloin saa odottaa kolme kuukautta.--No, ja jollei

onnistu, on vielä mahdollinen anomus Korkeimpaan paikkaan. Tämäkin

riippuu kulissien takaisista puuhista. Ja siinäkin tapauksessa tarjoon

palvelustani, s.o. ei kulissien takana, vaan anomuksen laatimisessa.

--Kiitän teitä, palkkionne siis...

--Apulaiseni jättää teille puhtaaksi kirjoitetun valituksen ja sanoo.

--Vielä minä tahdoin kysyä teiltä: yleinen syyttäjä antoi minulle

päästölipun vankilaan kysymyksessä olevan henkilön tapaamista varten,

mutta vankilassa sanottiin minulle että tapaamista varten erikoiseen

aikaan ja erikoisessa paikassa on tarpeen vielä kuvernöörin lupa. Onko

siinä perää?

--Kyllä, luullakseni. Mutta nykyään kuvernööri on poissa, sijassa on

virantoimittaja. Ja tämä on sellainen uninen pöllö, että tuskin mitään

saatte aikaan hänen kanssansa.

--Eikö se ole Maslennikof?

--On.

--Kyllä tunnen hänet,--sanoi Nehljudof ja nousi lähteäksensä.

Samassa lensi huoneeseen nopein askelin pieni, hirveän rumannäköinen,

koukkunokkainen, luinen keltainen nainen--asianajajan vaimo, joka ei

kuitenkaan ollut masentunut omasta rumuudestaan. Hän oli aivan erikoisen

komeasti puettu,--siinä oli yhteensullottuna jotakin samettia ja silkkiä

ja heleänkeltaista ja viheriää; hänen harvat hiuksensa olivat kiharoidut

ja voitokkaana hän lensi huoneeseen pitkän, hymyilevän herran

seuraamana, jolla oli mullanväriset kasvot, verkatakissa silkkiset

käänteet ja valkoinen kaulahuivi. Se oli kirjailija, Nehljudof tunsi

hänet näöltä.

--Anatol,--sanoi asianajajan vaimo avaten ovea:--tulehan tänne. Semjon

Ivanovitsh lupaa tässä lukea ääneen runonsa, ja sinun täytyy lukea

jotain Garshinilta, välttämättömästi.

Nehljudof aikoi lähteä, mutta asianajajan vaimo, kuiskuteltuaan jotakin

miehensä kanssa, kääntyi hänen puoleensa:

--Tehkää hyvin, ruhtinas, minä tunnen teidät ja pidän esittelyn

tarpeettomana, ettekö tahtoisi olla läsnä meidän kirjallisessa

aamuseurassamme. Se tulee hyvin huvittavaksi. Anatol lukee

erinomaisesti.

--Näettekös kuinka paljon erilaisia asioita minulla on,--sanoi Anatol

levittäen käsiänsä, hymyillen ja osottaen vaimoonsa ikäänkuin olentoon,

jonka tenhovoimaa on mahdoton vastustaa.

Surullisella ja ankaralla ilmeellä ja mitä suurimmalla kohteliaisuudella

kiitettyään asianajajan vaimoa osotetusta kunniasta, sanoi Nehljudof

olevansa estettynä ja poistui vastaanottohuoneeseen.

--Siinäpä oli virnistelijä,--sanoi asianajajan vaimo hänen mentyänsä.

Vastaanottohuoneessa jätti apulainen Nehljudofille valmiin anomuksen ja

palkkion suhteen vastasi Anatol Petrovitshin määränneen 1,000 ruplaa,

sekä sen ohella selitti, että Anatol Petrovitsh ei oikeastaan ota

vastaan tämmöisiä asioita, vaan oli tehnyt sen ainoastaan hänen

vuoksensa.

--Entäs allekirjoitus, kenen se on tehtävä?--kysyi Nehljudof.

--Joko syytetyn itsensä, taikka jos se on vaikeata, niin tekee sen

Anatol Petrovitsh, saatuaan valtakirjan.

--Ei, minä menen ja otan hänen oman allekirjoituksensa,--sanoi Nehljudof

iloissaan siitä, että saisi tavata Maslovaa ennen määräpäivää.