Tavalliseen aikaan kajahtivat vankilan käytävissä vartijain vihellykset;
rautojen kalistessa aukesivat käytävien ja koppien ovet, alkoi kuulua
avojalkain astumista ja vankikenkien kopinaa, palvelus vangit kulkivat
käytävien läpi täyttäen sen inhoittavalla hajulla; mies- ja naisvangit
peseytyivät, pukeutuivat ja asettuivat aamuhuutoa varten pitkin
käytäviä, sekä läksivät sitten kiehuvaa vettä hakemaan teetä varten.
Teen aikana keskusteltiin tänäpäivänä vankilan kaikissa kopeissa hyvin
vilkkaasti siitä, että kaksi vankia tulisi tänäpäivänä rangaistaviksi
raipoilla. Toinen näistä vangeista oli hyvin lukutaitoinen nuori mies,
puotipalvelija Vasiljef, joka oli mustasukkaisuuden raivossa tappanut
rakastettunsa. Koppitoverit pitivät hänestä hänen iloisuutensa ja
anteliaisuutensa vuoksi, ja siksi, ettei hän antanut perään
päällysmiehille. Hän tunsi asetukset ja vaati niiden täyttämistä.
Sentähden päällysmiehet eivät kärsineet häntä. Kolme viikkoa sitten oli
vartija lyönyt palvelusvankia, kun tämä oli läikyttänyt kaalisoppaa
hänen uuden virkapukunsa päälle. Vasiljef oli ruvennut puolustamaan
palvelusvankia ja sanonut ettei ole lakia, joka sallisi vankien
lyömistä.--Kyllä minä sinulle lakia näytän,--sanoi vartija ja haukkui
Vasiljefin pahanpäiväiseksi. Vasiljef vastasi samalla mitalla. Vartija
aikoi lyödä, mutta Vasiljef tarttui hänen käsiinsä, piteli niitä kiinni
jonkun kolme minuuttia, käänsi ja tyrkkäsi ulos ovesta. Vartija kanteli
tirehtöörille ja tirehtööri käski panna Vasiljefin karsseriin.
Karssereina oli sarja pimeitä koppeja, jotka teljettiin ulkopuolelta
salvoilla. Pimeässä, kylmässä karserissa ei ollut sänkyä, ei pöytää,
eikä tuolia, niin että sinne suljetun oli istuminen tai makaaminen
likasella lattialla, missä hänen ylitsensä ja päällitsensä juoksenteli
rottia, joita siellä oli sangen paljon ja jotka olivat niin rohkeita,
ettei pimeässä voinut mitenkään saada leipää säilymään. Ne söivät leivän
arestilaisten käsistä jopa hyökkäsivät heidän kimppuunsakin, kun vaan
herkesi liikkumasta. Vasiljef ei sanonut menevänsä karsseriin, koska oli
syytön. Hän vietiin väkivoimalla. Hän alkoi tehdä vastarintaa ja kaksi
vangeista auttoi hänet irti vartijain käsistä. Vartijat kokoontuivat ja
heidän muassaan myöskin voimastaan kuuluisa Petrof. Vangit lytistettiin
kokoon ja työnnettiin karssereihin. Kuvernöörille ilmoitettiin heti,
että oli tapahtunut jotain kapinan tapaista. Sieltä saatiin sitten
paperi, jossa kahdelle päärikokselliselle--Vasiljefille ja eräälle
irtolaiselle--määrättiin kolmekymmentä paria raippoja.
Tämä rangaistus oli pantava täytäntöön naisosaston tapaamishuoneessa.
Jo illalla oli asia tunnettuna kaikille vankilan asukkaille, ja kopeissa
keskusteltiin vilkkaasti kohta tapahtuvasta rangaistuksesta, Korabljova,
Horoshafka, Fedosja ja Maslova istuivat omassa nurkassaan ja iloisina ja
vilkkaina, juotuaan jo viinaa, jota nyt ei Maslovalta koskaan puuttunut
ja jolla hän anteliaasti kestitsi tovereitansa, joivat nyt teetä ja
puhuivat samasta asiasta.
--Eihän hän yhtään reuhannut,--puhui Korabljova Vasiljefista, lohkaisten
kaikilla vahvoilla hampaillansa pikkusia sokerimuruja.--Hän olisi vaan
puolustanut toveria. Sillä tappeleminen ei ole nykyään sallittu.
--Sitä poikaa kehuvat hyväksi,--lisäsi Fedosja istuen pitkine lettinensä
halon päällä vastapäätä sitä lavitsaa, jolla teekannu oli.
--Kunpa olisi sanoa hänelle,--kääntyi se vaimo, joka oli palvellut
ratavahtina, Maslovan puoleen tarkoittaen »hänellä» Nehljudofia.
--Kyllä sanon. Hän tekee minun tähteni vaikka mitä,--sanoi Maslova
hymyillen ja päätänsä keikauttaen.
--Eipä tiedä milloin se taas tulee, mutta poikia on kuulemma juuri nyt
menty noutamaan,--sanoi Fedosja.--Se on kauheata,--lisäsi hän huoaten.
--Olen kerran nähnyt kotipitäjässä kuinka yhtäkin miestä piestiin. Minut
lähetti appi-isä kylänvanhimman luo, tulin sinne, mutta tämäpä,--alkoi
ratavahti pitkän historian.
--Hänen kertomuksensa keskeytyi kun yläkerroksen käytävästä kuului ääniä
ja askeleita.
Naiset lyyhistyivät kuuntelemaan.
--Saivat sen nyt pirut kynsiinsä,--sanoi Horoshafka.--Kyllä ne nyt sen
pieksävät. Kaikki vartijat vihaavat häntä, kun hän ei päästä heitä
aisoista.
--Ylhäällä oli kaikki hiljennyt, ja ratavahti kertoi pitkän historiansa
loppuun, kertoi kuinka hän oli säikähtänyt nähdessään miestä liiterissä
piestävän, kuinka hänen sydämmensä oli pakahtua. Horoshafka puolestaan
kertoi kuinka Stsheglofia oli piiskattu ilman että tämä oli ääntäkään
päästänyt. Sitten korjasi Fedosja teen, Korabljova ja Horoshafka
alkoivat jälleen ommella, mutta Maslova istui lavitsalla ja kiersi
kätensä polviensa ympäri huokaillen ikävästä. Hän oli jo
heittäytymäisillään pitkäkseen nukkuaksensa, kun vartija-nainen huusi
tulemaan konttoriin käymävieraan puheille.
--Muista nyt sanoa meistä,--puhui hänelle eukko Menshova Maslovan
järjestellessä huiviansa peilin edessä, josta elohopea oli puoleksi
valunut pois:--emme me sytyttäneet, vaan hän itse, se pahantekijä, ja
renki oli nähnyt: hän ei tappaisi kärpästäkään. Sano sinä että hän
kutsuisi Mitrijn puheillensa. Mitrij selittää hänelle kaikki juurta
jaksain; onkos tämä nyt laitaa: me istumme linnassa ihan syyttöminä,
mutta hän, pahantekijä, rehentelee vieraan vaimon kanssa ja mässää
kapakassa.
--Se on laitonta,--vahvisti Korabljova.
--Sanon, sanon ihan varmaan,--vastasi Maslova.--Olisiko ottaa vielä
rohkeuden ryyppy,--lisäsi hän iskien silmää. Korabljova kaasi hänelle
puoli kupillista. Maslova joi, pyyhki suunsa ja mitä iloisimmassa
mielentilassa sanoi toistamalla: »rohkeuden ryyppy», ja päätänsä
keikuttaen ja hymyillen läksi vartijanaisen kanssa menemään pitkin
käytävää.