Nehljudof oli odottanut että Katjusha ensi tapaamisessa, nähtyään hänet
ja saatuaan tietää hänen alttiista aikeistaan ja katumisestaan, olisi
heti ilostunut, tullut liikutetuksi ja muuttunut jälleen entiseksi
Katjushaksi, mutta kauhukseen hän nyt näki, ettei Katjushaa ollut
olemassa, vaan oli olemassa ainoastaan Maslova. Tämä seikka hämmästytti
ja kauhistutti Nehljudofia.
Häntä hämmästytti erittäinkin se, ettei Maslova ollenkaan hävennyt
asemaansa,--ei vangin asemaa, (sitä hän kyllä häpesi), vaan
prostitueeratun asemaa,--jopa oli ikäänkuin tyytyväinen siihen, melkein
ylpeili siitä. Mutta asia ei oikeastaan voinutkaan olla toisin. Jokaisen
ihmisen, voidakseen toimia, täytyy pitää toimintaansa tärkeänä ja
hyvänä. Ja sentähden, olipa hänen asemansa mikä tahansa, hän
ehdottomasti muodostaa itselleen semmoisen katsomuksen ihmiselämään
yleensä, että sen valossa hänen toimintansa tulee hänestä näyttämään
tärkeältä ja hyvältä. Tavallisesti ajatellaan, että varas, murhaaja,
spiooni, prostitueerattu pitävät omaa toimintaansa huonona ja
välttämättä häpeävät sitä. Mutta asianlaita on ihan toisenlainen.
Ihmiset, joita kohtalo ja heidän omat erehdyksensä ovat saattaneet
johonkin, vaikka kuinka väärään asemaan, muodostavat heti itselleen
semmoisen yleisen elämänkatsomuksen, jonka valossa heidän asemansa
näyttää heistä hyvältä ja kunnioitettavalta. Ja tämmöisen katsomuksen
ylläpitämistä varten he vaistomaisesti hakevat aina itselleen semmoista
seuraa, jossa heidän omistamansa käsitys elämästä ja heidän asemansa
siinä tulee tunnustetuksi ja hyväksytyksi. Meitä kummastuttaa tämä
seikka milloin kysymys on varkaista, jotka ylpeilevät sukkeluudestaan,
prostitueeratuista, jotka ylpeilevät siveettömyydestään, murhaajista,
jotka ylpeilevät julmuudestaan. Mutta se kummastuttaa meitä ainoastaan
sentähden, että näiden ihmisten piiri--heidän ilmakehänsä, on
rajoitettu, ja erittäinkin sentähden, että me itse olemme sen
ulkopuolella; mutta tapahtuuhan aivan sama ilmiö myöskin rikkaitten
kesken, jotka ylpeilevät rikkauksistaan, s.o. ryöstöistään,--
sotapäällikköjen kesken, jotka ylpeilevät voitoistansa, s.o. tapoista,
--valtamiehien kesken, jotka ylpeilevät mahtavuudestansa s.o,
väkivallasta. Näitä ihmisiä katsoessa emme huomaa mitään väärennystä
elämänkäsityksessä, hyvän ja pahan käsityksessä,--väärennystä, joka
olisi tehty oman aseman oikeuttamiseksi, ja olemme näkemättä ainoastaan
sentähden, että niiden ihmisten piiri, joilla on täten turmeltuneet
käsitykset, on suurempi, ja että me itse kuulumme siihen.
Ja tämmöinen katsomus omaan elämäänsä ja omaan asemaansa maailmassa oli
muodostunut Maslovallekin. Hän oli Siperiaan tuomittu, prostitueerattu,
ja huolimatta siitä hän oli muodostanut itselleen sellaisen
maailmankatsomuksen, jonka ohella hän kyllä saattoi hyväksyä itseänsä,
jopa ihmisten edessä ylpeilläkin asemastaan.
Tämä maailmankatsomus oli siinä, että suurin onni kaikille miehille,
kaikille erotuksetta,--vanhoille, nuorille, lyseolaisille, kenraaleille,
sivistyneille, sivistymättömille,--on sukupuolinen yhteys viehättävien
naisten kanssa, ja että sentähden kaikki miehet, vaikka ovatkin
olevinaan muissa toimissa, oikeastaan haluavat vaan tätä ainoata. Mutta
hän, Maslova, ollen viehättävä nainen, saattoi joko tyydyttää taikka
olla tyydyttämättä tätä heidän haluansa, ja sentähden hän oli sekä
tärkeä että tarpeellinen ihminen. Koko hänen entinen ja nykyinen
elämänsä todisti tämän katsomuksen oikeaksi.
Kymmenen vuoden aikana oli hän kaikkialla missä hän vaan liikkui, alkaen
Nehljudofista ja vanhasta poliisista aina vanginvartijoihin
saakka,--huomannut, että miehet tarvitsevat häntä; hän ei nähnyt eikä
huomannut niitä miehiä, jotka eivät olisi häntä kaivanneet. Ja sentähden
koko maailma näytti hänestä intohimon nostattamalta laumalta ihmisiä,
jotka kaikilta tahoilta vartioivat häntä ja kaikilla mahdollisilla
keinoilla,--petoksella, väkivallalla, ostolla, viekkaudella,--koettivat
valloittaa hänet.
Näin käsitti Maslova elämän, ja näin elämää käsittäessä hän ei ollut
ainoastaan viimeinen, vaan päinvastoin hyvin tärkeä ihminen. Ja Maslova
piti tämmöistä elämänkäsitystä kalliimpana kuin mitään muuta maailmassa,
ei voinut olla pitämättä sitä kalliina, sentähden, että jos hän olisi
siitä luopunut hän olisi kadottanut sen merkityksen, minkä tämmöinen
käsitys hänelle ihmisten keskuudessa antoi. Tuntien, että Nehljudof
tahtoo johtaa häntä toiseen maailmaan, hän teki vastarintaa, koska
ymmärsi, että siinä maailmassa, johon häntä olisi viekoteltu hän tulisi
kadottamaan tämän asemansa elämässä, joka asema antoi hänelle varmuutta
ja kunnioitusta itseensä. Tästä samasta syystä hän myöskin karkoitti
luotaan muistot ensimäisestä nuoruudestaan ja ensimäisistä suhteistaan
Nehljudofiin. Nämät muistot eivät sopineet yhteen hänen nykyisen
maailmankatsomuksensa kanssa, ja olivat sentähden kokonaan poispyyhityt
hänen muistostaan, taikka oikeammin, olivat koskemattomina jossakin
muistojen lokerossa, mutta suljettuina, umpeen kitattuina, aivan kuin
mehiläiset kittaavat umpeen matojen pesiä, jotka uhkaavat hävittää koko
heidän työnsä, ja siten sulkevat kaiken pääsön luoksensa. Ja senpätähden
nykyinen Nehljudof ei ollut hänelle se ihminen, jota hän oli kerran
puhtaalla rakkaudella rakastanut, vaan ainoastaan rikas herra, jota
saattoi ja jota oli pakkokin käyttää hyväksensä, ja jota kohtaan tuli
kysymykseen vaan semmoiset suhteet kuin kaikkiin muihinkin herroihin.
»Ei, en saanut sanotuksi pääasiaa»,--ajatteli Nehljudof kulkiessaan
ihmisjoukon mukana pois. »En sanonut hänelle meneväni naimisiin hänen
kanssaan. En sanonut, mutta sanon kuin sanonkin»,--ajatteli hän.
Ovissa seisovat vartijat taaskin kahteen kertaan laskivat poiskulkevien
käymävieraiden lukua, ettei kukaan syrjäinen olisi päässyt ulos tai
jäänyt linnaan. Se että Nehljudofia nytkin kosketeltiin selkään, ei
häntä enää loukannut eikä hän nyt sitä edes huomannutkaan.