Seuraavana päivänä, sunnuntaina, kello 5 aamulla, kun vankilan
naisosaston käytävässä kuului tavanmukainen vihellys, herätti valveilla
oleva Korabljova Maslovan.
»Siperialainen», ajatteli Maslova kauhistuksella, hieroen silmiänsä ja
vastenmielisesti hengittäen itseensä näin aamulla tavattoman
pilaantunutta ilmaa. Hän olisi tahtonut jälleen nukkua, vaipua pois
tiedottomuuden maailmaan, mutta pelon tapa oli väkevämpi kuin uni, ja
hän nousi istuvilleen, pannen jalat allensa ja katsellen ympärilleen.
Naiset olivat jo nousseet, ainoastaan lapset vielä nukkuivat.
Muljosilmäinen salakapakoitsija veti varovasti, ollakseen lapsia
herättämättä, mekkoa heidän altansa. Kapinoitsija ripusteli kapaloiksi
käytettyjä riepuja uunin luo, mutta lapsi rääkyi surkealla äänellä
sinisilmäisen Fedosjan käsissä, joka häntä soudatteli sylissään ja
hellin sanoin tuuditteli. Keuhkotautinen, pidellen rinnastansa,
vertynein kasvoin yski näljää suustansa, ja vetäessään välillä henkeä
sisäänsä, melkein huudahteli. Punatukkainen, herättyänsä, makasi maha
pystyssä, paksut jalat koukistettuina, ja kovalla äänellä ja iloisesti
kertoi untansa. Murhapolttaja-mummo seisoi taaskin jumalankuvan edessä
ja mymisten yhtä ja samaa teki ristinmerkkejä ja kumarteli. Lukkarin
tytär istui liikahtamatta lavitsalla ja nukkuvin tylsin katsein tuijotti
eteensä. Horoshafka kierteli sormensa ympäri voideltua, karkeata, mustaa
tukkaansa.
Käytävässä kuului askeleita kolisevilla vankikengillä, lukko lonksahti
ja sisään astui kaksi miesvankia lyhyissä, nilkkaa paljon ylemmäksi
jäävissä harmaissa housuissa, ja totisina, vihasen näköisinä nostivat
korennolla haisevan astian ja veivät sen ulos kopista. Naiset tulivat
käytävään peseytyäkseen vesijohtojen luona; siinä syntyi kinastus
punatukkaisen ja naapurikopista tulleen naisen välillä. Taas
haukkumisia, huutoja, kanteluja...
--Vai olette vailla karsseria,--huusi vartija ja lyödä läimäytti
punatukkaista rasvaiseen, paljaaseen selkään, niin että kuului yli koko
käytävän.--Varo etten ääntäsi enää kuule!
--Katsos vanhusta kun hulttaantui,--sanoi punatukkainen niinkuin vartija
olisi hyväelläkseen häntä lyönyt.
--No, joutukaa siitä! Mars kirkkoon.
Maslova ei ehtinyt vielä sukiutua, kun tirehtööri saapui saattajinensa.
--Aamuhuutoon! kiljasi vartija.
Toisista kopeista tulivat muut vangit ja kaikki asettuivat kahteen
riviin pitkin käytävää, ja takimaisten naisten oli paneminen kätensä
eturivissä olevien naisten olkapäille. Kaikki luettiin ja lueteltiin.
Tarkastuksen jälkeen tuli vartijanainen ja vei vangit kirkkoon. Maslova
oli Fedosjan kanssa sataan nousevan naisplutoonan keskustassa. Kaikilla
oli valkoiset huivit, nutut ja hameet, ja vaan siellä täällä oli joku
värillisessä puvussa. Nämät olivat nimittäin miehiänsä seuraavat vaimot
lapsineen. Kulkue täytti kaikki rappuset. Kuului vankikenkien pehmeää
töminää, puhelua, joskus naurua. Käänteessä Maslova näki vihollisensa
Botshkovan vihaiset kasvot. Tämä kulki edellä ja Maslova osoitti hänet
Fedosjalle. Tultuaan alas naiset vaikenivat ja tehden ristinmerkkiä ja
kumartaen alkoivat tulvata avatuista ovista vielä tyhjään,
kullankiiltävään kirkkoon. Heidän sijansa oli oikealla, ja tungeskellen
ja toisiansa sysäten he alkoivat asettua paikoillensa. Naisten jälkeen
tuli kirkkoon harmaissa mekoissa siirtovangit, vankeusrangaistusta
kärsivät ja kuntain päätöksistä poislähetetyt; nämät, ääneensä yskien,
asettuivat taajaan joukkoon vasemmalle ja kirkon keskustaan. Ylhäällä
lehtereillä seisoivat jo ennen kirkkoon tuodut vangit,--toisella
puolella Siperiaan tuomitut, puoleksi ajeltuine päineen ja rautojen
räminällä ilmaisten läsnäolonsa, ja toisella puolella syytteenalaiset,
ilman rautoja ja päät ajelemattomina.
Vankilan kirkko oli vasta uudestaan rakennettu ja sisustettu erään
rikkaan kauppiaan toimesta, joka oli tarkoitusta varten uhrannut useita
kymmeniä tuhansia ruplia, ja kirkko loisti nyt heleissä väreissään ja
kullassaan.
Jonkun aikaa vallitsi kirkossa äänettömyys eikä kuulunut muuta kuin
niistämistä, yskimistä, lasten huutoja ja silloin tällöin ketjujen
kalinaa. Mutta samassa vangit, jotka seisoivat keskustassa, liikahtivat,
tunkivat likemmäksi toisiaan ja jättivät keskelle tien, jota myöten
astui tirehtööri, asettuen kaikkein etupäähän, keskelle kirkkoa.