Se koppi, jossa Maslovaa säilytettiin, oli suuri, 9 arssinaa pitkä ja 7
leveä huone; siinä oli kaksi ikkunaa, suuri, rappeutunut uuni, ja
lavitsoita ravistuneine lautoineen; nämät ottivat kaksikolmannesta
huoneen alasta. Keskellä, vastapäätä ovea oli mustunut jumalankuva,
vahakynttilä eteen kiinnitettynä, ja sen alle oli ripustettu pölyytynyt
kimppu lakastumattomia kukkia. Oven vieressä vasemmalla oli lattialla
mustunut paikka, missä seisoi haiseva astia. Iltahuuto oli jo ollut ja
naiset olivat suljetut yöksi.
Kaikkiaan oli tämän kopin asukkaita viisitoista: kaksitoista naista ja
kolme lasta.
Oli vielä aivan valoisa ja ainoastaan kaksi naisista makasi lavitsoilla:
toisella oli pää piilotettuna mekon sisään, hän oli hupakko, joka oli
vangittu passittomana,--hän nukkui melkein aina; ja toinen,
keuhkotautinen, kärsimässä rangaistusta varkaudesta. Tämä loikoi
valveillansa, mekko pään alle pistettynä, silmät selko selällään ja
vaivoin pidätellen, rykimistä välttääksensä, kutkuttavaa ja ylöspyrkivää
näljää kurkussansa. Muut naiset, kaikki paljain päin ja pelkissä
karkeissa paidoissansa,--joko istuivat lavitsoilla ompelemassa taikka
seisoivat ikkunalla katselemassa ohikulkevia miesvankeja. Niiden kolmen
naisen joukossa, jotka ompelivat, oli myöskin se sama eukko, joka oli
saattanut Maslovaa, Korabljova, jolla oli synkän näköiset, rypistyneet,
kurttuiset kasvot sekä säkkinä riippuvaa nahkaa leuvan alla. Hän oli
muuten korkea, voimakas nainen, lyhyt letti niskassa, ohimoissa
harmahtavia hiuksia ja karvoja kasvava syntymämerkki poskella. Tämä
vanha vaimo oli tuomittu Siperiaan miehensä tappamisesta kirveellä.
Tappanut hän oli miehensä siitä syystä, että tämä oli ahdistellut hänen
tytärtänsä. Korabljova oli määrätty vanhimmaksi kopin asukkaiden
joukossa; hän kauppasi viinaa. Hän ompeli, lasit silmillä, ja piteli
suurissa, työstä kangistuneissa käsissään neulaa talonpoikaisella
tavalla, kolmella sormella, terä itseensä päin. Hänen vieressään istui
niinikään ommellen purjevaatteesta säkkejä, vähänläntä, koukkunokkainen,
mustahko nainen, päässä pienet mustat silmät, hyväluontoinen ja
puhelias. Tämä oli toimittanut ratamiehen tehtäviä rautatie-putkalla, ja
oli tuomittu kolmeksi kuukaudeksi vankeuteen siitä, ettei ollut tullut
näyttämään lippua junan tullessa, josta olikin syntynyt junaonnettomuus.
Kolmas ompelevista naisista oli Fedosja,--Fenitshka, kuten häntä
kumppanit sanoivat,--vaaleaverinen, punaposkinen, kirkkaat siniset
lapsen silmät päässä, kaksi pitkää, tummaa lettiä niskassa käärittyinä
pienen pään ympäri. Hän oli aivan nuori, erittäin hyvän näköinen nainen,
joka oli vankeudessa miehensä myrkyttämisen yrityksestä. Tämän
myrkytysyrityksensä oli hän tehnyt heti miehelään mentyänsä, johon oli
annettu 16 vuotiaana tyttönä. Niinä kahdeksana kuukautena, joina hän,
otettuna holhouksen alaiseksi, odotteli tuomiotansa, ei hän ainoastaan
ollut sopinut miehensä kanssa, vaan vieläpä niin tähän kiintynyt, että
oikeusjutun alkaessa he olivat eläneet keskenään niinkuin kaksi
parhainta ystävää. Huolimatta siitä että mies ja appi-isä, ja
erittäinkin häneen kiintynyt anoppi koettivat oikeudessa kaikin voimin
häntä puolustaa, tuomittiin hän lähetettäväksi pakkotöihin Siperiaan.
Hyväluontoinen, iloinen, usein hymyilevä Fedosja oli Maslovan
lavitsanaapuri ja kiintyi Maslovaan, vieläpä piti velvollisuutenaan
pitää huolta tästä ja palvella häntä. Toimetonna istui lavitsalla vielä
kaksi naista: toinen oli noin neljänkymmenen vuotias kalpeilla,
laihoilla kasvoilla; hän oli varmaankin ennen ollut hyvin kaunis, vaikka
nyt oli laihtunut ja kalvistunut; hän piteli käsissään lasta ja imetti
sitä pitkästä, valkoisesta rinnastaan. Hänen rikoksensa oli se, että kun
heidän kylästään haettiin rekryyttisotamiestä, joka talonpoikain
mielestä oli laittomasti otettu, väki pysähytti poliisin ja otti häneltä
rekryytin pois. Tämä nainen oli laittomasti otetun nuorukaisen täti ja
hän oli ensimäisenä käynyt hevosen suitsiin, jolla rekryyttiä
kuljetettiin. Vielä istui lavitsalla toimettomana pieni, kokonaan
ryppyinen, hyväluontoinen eukko harmaine hiuksinensa, selkä kyttyrässä.
Tämä eukko istui lavitsalla uunin luona ja oli ottavinaan kiinni
nelivuotista, lyhyeksi kerittyä, edestakasin juoksentelevaa, isomahaista
ja nauruun menehtyvää poikaa. Poikanen juoksenteli paitasillaan hänen
ohitsensa toistaen yhtä ja samaa: ähä etpä saanutkaan kiinni!
Tämä eukko, joka oli yhdessä täysikäisen poikansa kanssa syytetty
murhapoltosta, kärsi vankeusrangaistustansa pysyen mitä
hyvänluontoisimpana. Hän suri vaan poikaansa, joka yhteen aikaan istui
vankeudessa, ja ennen kaikkea omaa ukkoansa, jonka hän pelkäsi joutuvan
kokonansa täitten valtaan, sillä kun miniä oli lähtenyt pois, ei ollut
ketään, joka olisi ukkoa pessyt.
Paitsi näitä seitsemää seisoskeli vielä neljä naista avatun ikkunan
luona, ja pidellen kiinni rautaisesta ristikosta koetti merkeillä ja
huudoilla pitää puhetta pihalla ohikulkevien vankien kanssa, samojen,
jotka olivat Maslovankin kohdanneet. Yksi näistä naisista, varkaudesta
rangaistu, oli suuri, punaverinen nainen, velton ja lerpallaan olevan
ruumiin kanssa. Hänen kasvonsa, kätensä ja avatusta kauluksesta
esiintyvä kaulansa olivat kellertävän valkoset, teerenpilkkujen
peittämät. Käheällä äänellä hän kiljui ikkunasta hävyttömiä sanoja
pihalle. Hänen vieressänsä seisoi kasvultaan kymmenvuotiaan tytön
kokoinen mustahko, kömpelö vanki. Hänen selkänsä oli pitkä ja jalat
aivan lyhyet, kasvot olivat punaset, täpläiset, silmät hyvin hajallaan,
huulet paksut ja lyhyet, niin etteivät peittäneet valkoisia,
ulospistäviä hampaita. Vikistää hihittäen hän nauroi sille, mikä
tapahtui ulkona. Tämä vanki, jota hänen keikailemisensa tähden sanottiin
Horoshafkaksi, kaunikiksi, oli syytetty varkaudesta ja murhapoltosta.
Heidän takanansa seisoi hyvin likaisessa harmaassa paidassa surkean
näköinen, laiha, suonikas, suurimahainen, raskaudentilassa oleva nainen,
joka oli syytetty varastetun tavaran kätkemisestä. Tämä nainen oli
vaiti, mutta kaiken aikaa hyväksyvästi ja lempeästi hymyili sille, mikä
tapahtui pihalla. Neljäs ikkunan ääressä seisovista oli
salakapakoitsemisesta rangaistu lyhyenläntä, juureva maalaisvaimo hyvin
ulospistävine silmineen ja hyväntahtoisine kasvoineen. Tämä nainen oli
vanhan eukon kanssa leikkivän pojan ja niinikään hänen kanssansa
vankeudessa olevan seitsenvuotisen tytön äiti, joita lapsia ei oltu
voitu jättää yksikseen kotiin. Lasten äiti katseli kuten muutkin
ikkunasta, mutta kutoi herkeämättä sukkaa ja rypisti paheksivasti
otsaansa sekä ummisti silmänsä siihen mitä ohikulkevat vangit pihalta
huusivat. Hänen seitsenvuotias tyttärensä valkosine irrallaan olevine
hiuksinensa seisoi paitasillaan punatukkaisen naisen vieressä pidellen
pienellä, heikolla kätösellään tämän hameesta ja pysähtynein silmin
kuunteli tarkasti niitä rivoja sanoja, joita mies- ja naisvangit
viskelivät toinen toisilleen, sekä kuiskaili niitä itsekseen ikäänkuin
muistiin pannakseen. Kahdestoista naisvanki oli lukkarin tytär, joka oli
upottanut kaivoon oman lapsensa. Tämä tyttö oli pitkä ja solakka, hänen
hiuksensa olivat pörröksissä lyhyen, paksun, ruskean letin ympärillä,
silmät olivat liikkumattomat ja esillepistävät. Hän ei pannut mitään
huomiota siihen mitä hänen ympärillänsä tapahtui, vaan kulki avojaloin
likaisessa, harmaassa paidassansa edestakasin kopin vapaalla alalla,
jyrkästi ja äkkiä kääntyen seinän kohdalla.