XXIII.

Puheenjohtaja vihdoin päätti puheensa ja sulavalla liikkeellä nostaen

kysymyslistaa antoi sen lähestyneelle esimiehelle. Valamiehet nousivat,

iloisina siitä, että saivat lähteä ja tietämättä missä pitää käsiänsä,

aivan kuin jotain häveten menivät toinen toisensa jälessä

neuvoshuoneeseensa. Heti kun ovi oli heidän jälkeensä sulkeutunut, tuli

santarmi tämän oven luo, tempasi miekan tupesta ja pannen sen olalle,

jäi seisomaan oven eteen. Tuomarit nousivat ja läksivät salista.

Syytetyt niinikään vietiin pois.

Tultuaan neuvoshuoneeseen, ottivat valamiehet kuten ennenkin ensi

teokseen esille paperossit ja alkoivat polttaa. Heidän asemansa

luonnottomuus, kierous ja valheellisuus, jonka he suuremmassa tai

vähemmässä määrässä tunsivat istuessaan paikoillansa salissa, meni heti

ohi kun he tulivat neuvoshuoneeseen ja olivat sytyttäneet paperossit, ja

tuntien helpoitusta, he istuutuivat ja heti alkoi vilkas keskustelu.

--Tyttö riepu on syytön, on muuten vaan juttuun kiertynyt,--sanoi

hyvänluontoinen kauppias,--hän on armahdettava.

--Siitäpä nyt saammekin puhella,--sanoi esimies.--Emme saa antautua

persoonallisten vaikutusten alaiseksi.

--Mainion yleiskatsahduksen antoi puheenjohtaja,--huomautti översti.

--Jo kait! Olin vähällä nukkua.

--Pääasiahan on se, ettei palvelusväki olisi voinut tietää rahoista,

jollei Maslova olisi ollut heidän kanssaan samassa liitossa,--sanoi

juutalainen puotipalvelija.

--Oletteko siis sitä mieltä, että hän on varastanut, kysyi joku

valamiehistä.

--En usko tässä maailmassa, huusi hyvänluontoinen kauppias:--vaan tuo

punasilmäinen retkale on opettanut.

--Kaikki ne ovat yhtä hyviä,--sanoi översti.

--Mutta kielsihän se käyneensä jalallaankaan huoneessa.

--Uskokaa sitä. Minä en tuota runtaletta iässäni uskoisi.

--Niin, kumpa se olisi sillä hyvä, että te ette usko,--sanoi

puotipalvelija.

--Eikös avain ollut hänellä?

--Entäs sitte jos olikin?--intti kauppias.

--Entä sormus?

--Eikös hän siitäkin selittänyt,--huusi taas kauppias.--Roteva kauppias,

ja vielä sitte juovuksissa, pieksi häntä. No sitten arvatenkin jälleen

leppyi. Tuossa nyt on, ota, elä itke. Olihan se ihminen kuulema

jättiläisen kokoinen, 12 tuumaa päälle 2 arsinan, painoihan se 8 puntaa.

--Ei siitä ole kysymys,--keskeytti Pietari Gerasimovitsh,--kysymys on

siitä, hänkö yllytti ja pani alkuun koko asian vai palvelusväki?

--Mahdotonta oli hänen sitä yksin tehdä. Hänellä oli avain.

Tämä hajanainen keskustelu kesti jotenkin kauvan,

--Mutta suokaahan anteeksi, hyvät herrat,--sanoi esimies.--Istukaamme

nyt pöydän ääreen keskustelemaan. Tehkää hyvin,--sanoi hän istuen

esimiehen paikalle.

--Ne ovat senkin vietäviä, nuo tytöt, sanoi puotipalvelija ja kannattaen

sitä mieltä, että päärikoksellinen oli Maslova, kertoi kuinka joku

tämmöinen otus oli varastanut bulevaardilla kellon hänen toveriltansa.

Tämän johdosta alkoi översti kertoa vielä ihmeellisempää juttua hopeisen

teekyökin varastamisesta.

--Hyvät herrat, minä pyytäisin pysymään kysymyksessä,--sanoi esimies

naputellen kynällänsä pöytään.

Kaikki vaikenivat. Kysymykset olivat asetetut näin:

1) Onko Borkin kylästä Krapivenskin piirikunnasta oleva 33 vuotias

talonpoika Simon Kartinkin syyllinen siihen, että hän tammikuun 17 p:nä

188' N:kaupungissa, päätettyänsä ottaa kauppias Smelkofin hengiltä,

ryöstämisen aikomuksessa, yksin tuumin muiden henkilöiden kanssa, antoi

tälle konjakkiin sekotettuna myrkkyä, josta sitten seurasi Smelkofin

kuolema, ja anasti häneltä 2,500 ruplaa rahaa sekä briljanttisormuksen?

2) Onko kaupunkilaisnainen, 43 vuotias Jefimia Ivanovna Botshkova

syyllinen edellisessä kohdassa mainittuun rikokseen.

3) Onko 27 vuotias kaupunkilaisnainen Katariina Mihailova Maslova

syyllinen yllämainitussa kohdassa sanottuun rikokseen.

4) Jos syytetty Jefimia Botshkova ei ole syyllinen yllämainittuun

kysymykseen nähden, niin onko hän syyllinen siihen, että hän tammik. 17

päivänä 188' N:kaupungissa, ollen »Mauritanian» hotellin palveluksessa,

salaisesti anasti lukitusta kapsäkistä, joka kuului samassa hotellissa

vierailevalle kauppias Smelkofille ja oli tämän huoneessa, 2,500 ruplaa

rahaa, jossa tarkoituksessa hän aukaisi kapsäkin paikalle tuodulla ja

hänen ottamallaan avaimella?

Esimies luki ensimäisen kysymyksen.

--No mitä arvelette, hyvät herrat?

Tähän kysymykseen vastattiin hyvin pian. Kaikki yhtyivät vastaukseen:

»On syyllinen», tunnustaen hänet osalliseksi sekä myrkytykseen, että

anastukseen. Häntä syylliseksi julistamasta kieltäytyi ainoastaan joku

vanha varusmestari, joka kaikkiin kysymyksiin vastasi vapauttavassa

hengessä.

Esimies arveli, ettei tämä ymmärrä mistä on kysymys ja selitteli

sentähden, että kaikesta päättäen ei ollut epäilemistäkään että

Kartinkin ja Botshkova olivat syylliset, mutta varusmestari vastasi

kyllä ymmärtävänsä vaan pitävänsä parempana sääliä. »Emmehän ole

itsekään pyhimyksiä»,--sanoi hän ja jäi kun jäikin omaan

mielipiteeseensä.

Toiseen kysymykseen, joka koski Botshkovaa, vastattiin pitkien

keskustelujen ja selitysten jälkeen: »on syytön»,--koskei ollut selviä

todistuksia siihen, että hän olisi ottanut osaa myrkytykseen, johon

hänen puolustajansa olikin pannut erityistä painoa.

Kauppias, haluten vapauttaa Maslovan, väitti että Botshkova oli kaiken

alkuunpanija.

Monet valamiehistä olivat samaa mieltä hänen kanssaan, mutta esimies,

tahtoen ankarasti pysyä laillisuuden rajoissa, arveli, ettei ollut syytä

pitää häntä osallisena myrkytykseen.

Pitkien kiistojen perästä pääsi esimiehen mielipide voitolle.

Neljänteen, niinikään Botshkovaa koskevaan kysymykseen vastattiin: »on

syyllinen», ja varusmestarin vaatimuksesta lisättiin: »vaan ansaitsee

armahdusta.»

Maslovaa koskeva kysymys herätti kiivaan ottelun. Esimies väitti häntä

syylliseksi sekä myrkytykseen että ryöstöön, kauppias samoin kuin

översti, puotipalvelija ja varusmestari olivat toista mieltä,--muut

olivat ikäänkuin kahdenvaiheilla, mutta esimiehen mielipide alkoi yhä

enemmän päästä valtaan, erittäinkin siksi, että kaikki valamiehet olivat

väsyksissä ja mieluimmin kallistuivat siihen suuntaan, joka lupasi

kaikkein pikemmin saada heidät yksimielisiksi ja siis vapauttaa.

Päättäen kaikesta siitä, mikä oli oikeudellisesta tutkinnosta esille

käynyt, ja siitä, mitä Nehljudof Maslovasta tiesi, oli hän vakuutettu

siitä, että Maslova oli syytön sekä anastukseen että myrkytykseen. Hän

oli alussa vakuutettu siitä, että kaikki ovat samaa mieltä. Mutta sitten

hän huomasi, että kauppiaan kömpelön puolustuksen tähden, joka

nähtävästi perustui siihen, että Maslovan ulkomuoto oli tämän mieleen,

jota seikkaa hän ei peittänytkään, ja kun esimies juuri tämän tähden

pani vastaan ja, kaikkien ollessa väsyksissä, ratkaisu alkoi kallistua

Maslovaa vastaan, oli hänen aikomuksensa tehdä vastaväitteitä, mutta

häntä pelotti puhua Maslovan puolesta,--hänestä tuntui, että kaikki heti

saavat tietää hänen suhteestansa tähän. Ja kuitenkin hän tunsi, ettei

voisi jättää asiata näin, vaan että hänen täytyi vastustaa. Hän punehtui

ja vuoroon vaaleni ja oli juuri alkamassa puhetta, kun Pietari

Gerasimovitsh, tähän asti vaiettuansa, nähtävästi suuttuneena esimiehen

opettavaan ääneen, yhtäkkiä alkoi tätä vastustaa ja puhua juuri sitä

samaa, mitä Nehljudofkin oli tahtonut sanoa.

--Mutta malttakaahan,--sanoi hän,--te sanotte häntä syylliseksi

varkauteen sen perustuksella, että hänellä oli avain, mutta eivätkö

käytäväpalvelijat hänen jälkeensä olisi voineet ottaa haltuunsa avainta

ja avata kapsäkkiä.

--Niinpä kyllä, niinpä kyllä,--ehätti kauppias sanomaan.

--Eihän Maslova voinut ottaa rahoja, sillä mihin hän olisi niitä voinut

omassa asemassaan piiloittaa.

--Sitä minäkin,--lisäsi kauppias.

--Mutta pikemminkin on asianlaita semmoinen, että hänen tulonsa johdosta

heräsi palvelijoissa rikoksen tuuma ja he käyttivät tilaisuutta

hyväksensä, ja sitten sysäsivät syyn hänen niskoillensa.

Pietari Gerasimovitsh puhui ärtyisesti. Ja hänen ärtyisyytensä tarttui

esimieheen, joka tämän johdosta alkoi erittäin itsepintaisesti

puolustamaan omaa vastakkaista kantaansa; mutta Pietari Gerasimovitsh

puhui niin vakuuttavasti, että enemmistö yhtyi häneen, päättäen, ettei

Maslova ollut ottanut osaa rahojen ja sormuksen anastamiseen ja että

sormus oli hänelle lahjoitettu.

Mutta puheen tullessa hänen osanotostaan myrkytykseen, sanoi hänen

kiivas puolustajansa, kauppias, että Maslova oli tunnustettava

syyttömäksi, koska ei hänellä ollut mitään aijetta myrkyttää kauppiasta.

Esimies taas sanoi, ettei häntä voitu tunnustaa syyttömäksi, koska hän

oli itse tunnustanut antaneensa pulverin.

--Antoi, mutta luuli antavansa oopiumia,--sanoi kauppias.

--Kyllähän oopiumillakin saattoi ottaa hengen,--sanoi översti, joka

rakasti tehdä poikkeuksia asiasta ja alkoi tässä tilaisuudessa kertoa

siitä, että hänen lankonsa vaimo oli myrkyttänyt itsensä oopiumilla ja

olisi kuollut, ellei lääkäriä olisi ollut saatavissa ja ellei ajoissa

olisi tarpeellisiin toimiin ryhdytty. Översti kertoi semmoisella

painavuudella, semmoisella arvolla ja luottamuksella itseensä, ettei

kukaan rohjennut häntä keskeyttää. Ainoastaan puotipalvelija, esimerkin

vaikutuksesta, päätti keskeyttää hänet, kertoaksensa oman juttunsa.

--Tähän voivat jotkut niin tottua,--alkoi hän,--että saattavat ottaa 40

tippaa. Minulla oli sukulainen...

Mutta översti ei antanut keskeyttää itseänsä ja jatkoi kertomustansa

siitä mitenkä oopiumi oli vaikuttanut hänen lankonsa vaimoon.

--Mutta hyvät herrat, kellohan käy jo viidettä,--sanoi joku

valamiehistä.

--Kuinkas siis, hyvät herrat,--kääntyi esimies:--tunnustamme siis

syylliseksi ilman ryöstämisen aikomusta, eikä ole omaisuutta anastanut.

--Niinkö siis?

Pietari Gerasimovitsh tyytyväisenä voittoonsa, suostui.

--Mutta ansaitsee armahdusta,--lisäsi kauppias.

Kaikki suostuivat, ainoastaan varusmestari vaati sanottavaksi: ei ole

syyllinen.

--No niinhän tämä nyt onkin,--selitti esimies,--syyttömäksihän hän

jääkin.

--Anna mennä näin: ja ansaitsee armahdusta; eli siis, mikä hänen

syyksensä jääpi, sekin on vielä lievennettävä,--sanoi iloisesti

kauppias.

Kaikki olivat niin väsyksissä, niin sekaantuneet riitoihin, ettei kukaan

arvannut lisätä vastaukseen sanoja:--syyllinen, _vaan ilman tappamisen

aikomusta_.

Nehljudof oli niin kiihtyneessä mielentilassa, ettei hänkään huomannut

tätä. Ja tässä muodossa tulivat vastaukset kirjoitetuiksi ja

oikeussaliin annetuiksi.

Rablais sanoo, että eräs lakimies, jolta oli tultu oikeutta hakemaan,

viitattuansa kaikkiin mahdollisiin lakeihin ja luettuaan 20 sivua

järjetöntä lakitieteellistä latinaa, ehdotti että oikeuden hakijat

heittäisivät arpaa: kruunu vai risti. Jos kruunu, niin hakija on

oikeassa, jos risti, niin vastaaja on oikeassa.

Niin kävi täälläkin. Se mitä päätettiin, ei päätetty siksi, että kaikki

olivat niin suostuneet, vaan ensiksikin siksi, että puheenjohtaja,

vaikka olikin puhunut niin kauan tällä kertaa, jätti sanomatta sen minkä

hän aina tavallisesti muulloin sanoi, nimittäin, että vastatessaan

kysymykseen he voivat sanoa: on syyllinen, mutta ilman tappamisen

aikomusta; toiseksi siksi, että översti liian pilkallisesti ja ikävästi

kertoi jutun lankonsa vaimosta; kolmanneksi siksi, että Nehljudof oli

semmosessa mielenkiihkossa, ettei huomannut tuota poisjäänyttä lisäystä

tappamisen aikomuksesta ja ajatteli että lisälause: ilman edeltäpäin

harkittua aikomusta, tekee syytöksen tyhjäksi; neljänneksi siksi, että

Pietari Gerasimovitshiä ei ollut huoneessa, hän oli käymässä ulkona

siihen aikaan kun esimies luki läpi kysymykset ja vastaukset; ja

erittäinkin siksi, että kaikki olivat väsyksissä ja kaikkien teki mieli

päästä mitä pikemmin pois ja siis tahtoivat suostua siihen päätökseen,

joka kaikkein pikemmin lopettaisi jutun.

Valamiehet soittivat kelloa. Santarmi, joka seisoi miekka paljastettuna

ovella, pisti miekan tuppeen ja syrjäytyi. Tuomarit istuivat

paikoillensa ja valamiehet tulivat yksitellen huoneestansa.

Esimies kantoi juhlallisen näköisenä listaa, tuli puheenjohtajan luo ja

antoi sen hänelle. Puheenjohtaja luki sen ja nähtävästi kummastuneena

levitti kätensä ja kääntyi vierustoveriensa puoleen neuvottelemaan.

Puheenjohtaja oli ihmeissään siitä, että valamiehet, vaikka olivat

lisänneet ensimäiseen ehtoon sanat: ilman ryöstämisen aikomusta--eivät

lisänneet toiseen sanoja: ilman tappamisen aikomusta. Nyt kävi

valamiesten päätöksestä esiin, että Maslova ei ollut varastanut, ei

ollut ryöstänyt ja kuitenkin oli myrkyttänyt ihmisen ilman mitään

näkyvää tarkoitusta.

--Katsokaas mitä järjettömyyksiä ne ovat sieltä tuoneet, sanoi hän

vasemmalla puolellaan istuvalle jäsenelle.--Siitähän seuraa pakkotyötä

ja kuitenkin hän on syytön.

--No kuinka hän nyt olisi syytön,--sanoi ankara jäsen.

--On kun onkin syytön. Minun mielestäni tähän tapaukseen voi soveltaa

817 pykälä. (817 §:ssä puhutaan siitä, että jos oikeus huomaa syytöksen

perättömäksi, se voi kumota valamiesten päätöksen).

--Mitä te arvelette,--kääntyi puheenjohtaja hyväntahtoisen jäsenen

puoleen.

Hyväntahtoinen jäsen ei vastannut heti, vaan katsahti ensin edessään

olevan paperin numeroon ja laski numerot yhteen,--luku ei ollut

tasanjaollinen kolmella. Hän päätti, että jos menee tasan niin hän

suostuu; mutta vaikka ei mennytkään tasan, niin hän hyvänluontoisuutensa

vuoksi kuitenkin suostui.

--Minunkin nähdäkseni se olisi paikallaan,--sanoi hän.

--Entäs te?--sanoi puheenjohtaja kääntyen vihasen jäsenen puoleen.

--Ei missään tapauksessa,--vastasi tämä päättävästi.--Muutenkin

sanomalehdissä kirjoitetaan, että valamiehet vapauttavat rikoksellisia,

mutta mitäs sitte kirjoitetaan, kun oikeus alkaa vapauttaa. En mitenkään

voi suostua.

Puheenjohtaja katsoi kelloonsa.

--Ikävä kyllä, mutta mikä tuumaksi,--sanoi hän ja antoi kysymykset

esimiehen luettaviksi. Kaikki nousivat ja esimies, muutellen jalkojansa,

ryki äänensä selväksi, luki julki kysymykset ja vastaukset. Kaikki

lakimiehet: sihteeri, asianajajat, jopa syyttäjäkin ilmaisivat

kummastuksensa.

Syytetyt istuivat levollisina, nähtävästi ymmärtämättä vastauksien

merkitystä. Taas asetuttiin istumaan ja puheenjohtaja kysyi syyttäjältä:

minkä rangaistuksen alaisiksi hän katsoi syytettyjen olevan saatettavat.

Syyttäjä, ilostuneena odottamattomasta menestyksestään. Maslovaan nähden

ja laskien tämän menestyksen kokonaan kaunopuheliaisuutensa ansioksi,

nousi katsahdettuaan kirjaan ja sanoi:

--Simon Kartinkiniin sovelluttaisin 1,452 pykälän ja 1,453 pykälän

neljännen kohdan, Jefimia Botshkovaan 1,659 pykälän ja Katariina

Maslovaan 1,454 pykälän.

Nämät rangaistukset olivat kaikkein ankarimpia, mitkä vaan saattoivat

tulla kysymykseen.

--Oikeus poistuu päätöksen tekemistä varten,--sanoi puheenjohtaja

nousten seisaalleen.

Kaikki nousivat hänen jälkeensä ja tuntien tyytyväisyyttä, kuten hyvän

työn suorittamisesta, alkoivat mikä lähteä ulos, mikä liikkua salissa.

--Olemmepa, veliseni, päästäneet häpeällisen valheen,--sanoi Pietari

Gerasimovitsh tullen Nehljudofin luo, jolle esimies kertoi

jotakin.--Olemme teljenneet hänet kuritushuoneeseen.

--Mitä sanottekaan?--huudahti Nehljudof, tällä kertaa ollenkaan

huomaamatta opettajan epämiellyttävää tuttavallisuutta.

--Kuinkas muuten,--sanoi hän. Emmehän lisänneet vastaukseen sanoja:

syyllinen, mutta ilman tappamisen aikomusta. Sihteeri sanoi minulle

juuri, että syyttäjä vaatii hänelle 15 vuotta pakkotyötä.

--No niinhän oli päätetty, sanoi esimies.

Pietari Gerasimovitsh alkoi kiistää vastaan, sanoen olevan päivän

selvää, että kun Maslova ei kerran ollut rahoja ottanut, niin ei hänellä

voinut olla tappamisen aikomustakaan.

--Mutta luinhan minä vastauksen, ennen kun meidän oli lähteminen

huoneesta,--puolusteli esimies itseänsä.--Kukaan ei silloin mitään

sanonut.

--Minä olin siihen aikaan ulkona,--sanoi Pietari Gerasimovitsh.--Mutta

en ymmärrä kuinka se teiltä jäi huomaamatta?

--Enhän saattanut ajatellakaan,--sanoi Nehljudof.

--Siinäpä se, ette ajatellakaan.

--Se täytyy saada korjatuksi,--sanoi Nehljudof.

--Ei kuulu mitään,--kyllä se nyt jo pysyy.

Nehljudof katsahti syytettyihin. Siellä ne istuivat nuo samat, joiden

kohtalo oli ratkaistu, istuivat yhä vaan liikkumattomina aitauksensa

takana sotamiesten edessä. Maslova hymyili jollekin asialle. Ja

Nehljudofin sydämmessä liikahti huono tunne. Tätä ennen hän, pitäen

mahdollisena Maslovan vapauttamista ja jäämistä kaupunkiin, oli kahden

vaiheilla mille kannalle asettua hänen suhteensa ja oikea suhtautuminen

häneen tuntui vaikealta.--Mutta kuritushuone ja Siperia olisivat

kerrassaan tehneet lopun kaikista suhteista häneen.--Kituva lintu

herkeisi räpyttelemästä metsästyslaukussa ja muistuttamasta itseänsä.