Tämmöisessä mielentilassa oli Nehljudof astuessaan oikeussalista
valamiesten huoneeseen. Hän istui akkunan ääreen kuunnellen keskusteluja
ympärillänsä ja poltteli lakkaamatta.
Iloinen kauppias hyväksyi nähtävästi koko sydämestään kauppias Smelkofin
ajanvieton.
--Onpa poika pitänyt lystiä, oikein Siperian malliin, eikä ollut
makukaan huono, kun semmoisen tytön valitsi.
Esimies toi esiin joitakin arvelujansa siitä, että koko asian päätös
riippui ruumiinavauspöytäkirjasta. Pietari Gerasimovitsh puheli joitakin
sukkeluuksia puotipalvelijan kanssa ja he rupesivat jollekin nauramaan.
Nehljudof vastasi lyhyesti hänelle tehtyihin kysymyksiin, eikä toivonut
muuta kuin että hänet olisi jätetty rauhaan.
Kun oikeudenpalvelija toispuoleisella käynnillään kutsui jälleen
valamiehet istuntosaliin, tunsi Nehljudof kauhua ikäänkuin hän ei olisi
mennyt tuomitsemaan, vaan häntä viety tuomittavaksi. Syvimmässä
sielussaan hän jo tunsi olevansa roisto, jonka täytyi hävetä katsoa
ihmisiä silmiin, ja kuitenkin hän vanhasta tavasta ja tavanmukaisilla
itseensä luottavilla liikkeillä nousi ylös lavalle ja istuutui
paikallensa toisena esimiehestä, jalat ristissä ja komeillen
rilleillään.
Syytettyjä oli myöskin jossain käytetty.
Salissa oli uusia henkilöitä--vieraatmiehet; ja Nehljudof huomasi, että
Maslova katseli useamman kerran voimatta irroittaa silmiänsä erääseen
hyvin koreaan, silkkiin ja samettiin puettuun lihavaan naiseen, joka
korkeassa suurinauhaisessa hatussaan ja komea käsityölaukku riippumassa
kyynärpäähän asti paljaalla käsivarrella, istui ensimäisessä rivissä
väliaitauksen edessä. Tämä oli, kuten hän sittemmin sai tietää,
todistaja, sen laitoksen emäntä, jossa Maslova oli elänyt.
Nyt alkoi todistajain kuulustelu, nimi, uskonto j.n.e. Sitten,
kuulusteltua asianomaisten mieltä, kuinka he tahtoivat kysyttäväksi:
--valanko teolla vai ilman valaa,--ilmestyi jälleen, vaivoin
laahustaen jalkojansa, sama vanha pappi ja niinkuin ennenkin
asetellen paikoilleen kultaista ristiä silkkiselle rinnallensa,
samalla varmuudella ja luottamuksella siihen, että hän suorittaa
peräti hyödyllistä ja tärkeää asiaa, vannotti todistajat ja
asiantuntija-lääkärin. Vannottamisen päätettyä saatettiin kaikki
todistajat ulos paitsi juuri Kitajevaa, haureuslaitoksen emäntää.
Häneltä kysyttiin, mitä hän asiasta tiesi. Kitajeva, teeskennelty hymy
huulilla, koukkien suurihattuisella päällään joka lauseella, kertoi
saksalaisella murteella tarkasti ja sulavasti:
Kaikkein ensimäiseksi oli hänen luoksensa laitokseen tullut
koridooripalvelija Simon, hakemaan tyttöä rikasta siperialaista
kauppiasta varten. Hän oli lähettänyt Ljubashan. Jonkun ajan kuluttua
Ljubasha palasi takaisin yhdessä kauppiaan kanssa. Kauppias oli jo
kiihoittuneessa mielentilassa, puhui Kitajeva vähän hymyillen,--ja oli
heillä jatkanut juomistansa ja juottanut tyttöjä. Mutta kun kauppiaalta
puuttui rahoja, niin hän lähetti omaan kortteeriinsa tämän saman
Ljubashan, jota kohtaan oli saanut jonkunlaisen »eturakkauden»,--sanoi
hän katsahtaen syytettyyn.
Nehljudofista näytti, että Maslova tällöin hymähti ja tämä hymyily
inhoitti häntä. Kummallinen epämääräinen yökötyksen tunne sekoittuneena
sääliin heräsi hänessä.
--Mitä mieltä te olette Maslovan suhteen?--kysyi punastuen ja arkaillen
oikeuden auskultantti, joka oli määrätty Maslovan puolustajaksi.
--Erittäin hyvä,--vastasi Kitajeva. Tyttö on sivistynyt ja pulska.
Kasvatettu hyvässä perheessä ja osaa lukea ranskaa. Joi toisinaan vähä
liiaksi, mutta ei koskaan yli oikeasta. Aivan erinomainen tyttö.
Katjusha katseli emäntää, mutta käänsi sitte äkkiä silmänsä valamiehiin
ja pysähtyi Nehljudofiin, ja hänen kasvonsa muuttuivat totisiksi, jopa
ankaroiksi. Toinen hänen ankarista silmistään katsoi kieroon. Jotenkin
kauan olivat nämät molemmat kummallisesti katsovat silmät kääntyneinä
Nehljudofiin ja vaikka kauhu oli vallannut Nehljudofin, ei hän voinut
irroittautua noista hiukan kieroon katsovista silmistä kirkkaine
valkuaisineen. Hänen mieleensä muistui tuo hirmuinen yö, jäänsärkyminen,
sumu ja erittäinkin tuo vaillinainen kallellaan oleva kuu, joka ennen
aamun sarastusta nousi ja valaisi jotakin mustaa ja kauheaa. Nämät kaksi
mustaa silmää, jotka katsoivat sekä häneen että hänen ohitsensa,
muistuttivat hänelle juuri tuota mustaa ja kauheata.
»Hän on tuntenut minut»,--ajatteli Nehljudof. Ja Nehljudof, ikäänkuin
kyyristäytyi kokoon, odottaen iskua. Mutta Katjusha ei ollut tuntenut.
Hän vaan rauhallisesti huokasi ja taas alkoi katsoa puheenjohtajaan.
Nehljudof huokasi myöskin. »Voi kun tästä pääsisi pikemmin»,--ajatteli
hän. Hän koki nyt samaa kuin metsästyksessä, kun haavoitettu lintu on
tapettava:--tuntuu ilkeältä, sekä säälittää että harmittaa. Tappamaton
lintu pyristelee metsästyslaukussa: se inhottaa ja säälittää ja tahtoisi
pian tappaa ja unohtaa.
Tämmöisiä sekaisia tunteita liikkui nyt Nehljudofissa, hänen
kuunnellessaan todistajien lausuntoja.