Seuraavana päivänä tuli Shenbok loistavan iloisena tätien luo
Nehljudofia hakemaan ja valloitti nämät kokonaan siroudellaan,
ystävyydellään, iloisuudellaan, rakkaudellaan Dmitriä kohtaan ja
anteliaisuudellaan. Vaikka hänen anteliaisuutensa hyvin miellyttikin
tätejä, niin se kuitenkin saattoi heidät ymmälle liioittelunsa vuoksi.
Taloon saapuneille sokeille kerjäläisille hän antoi ruplan,
palvelusväelle jakoi 15 ruplaa juomarahoja ja kun Sofia Ivanovnan
bolognalainen koira sattui hänen nähden repäsemään jalkansa veriin; niin
hän, tarjoutuen sitomaan haavaa, ei epäillyt hetkeäkään, vaan repi
siekaleiksi korureunaisen batistinenäliinansa, (Sofia Ivanovna tiesi,
että tämmöiset nenäliinat maksavat vähintäin 15 ruplaa tusina), ja teki
siitä siteitä koiraa varten. Tädit eivät ennen olleet semmoista nähneet
ja tiesivät, että tällä Shenbokilla oli 200 tuhannen velat, jotka,
Shenbok tiesi sen, eivät koskaan tulisi maksetuiksi, ja että siis 25
ruplaa enemmän tai vähemmän ei merkinnyt hänelle mitään,
Shenbok viipyi vaan yhden päivän ja seuraavana yönä matkusti pois
yhdessä Nehljudofin kanssa. He eivät voineet viipyä kauemmin, koska
määräaika jolloinka piti astua rykmenttiin, oli jo aivan käsissä.
Nehljudofin sydämmessä tänä viimeisenä päivänä tätien luona, kun hänellä
oli yö tuoreessa muistissa, nousi ja taisteli keskenään kaksi tunnetta,
toinen: polttavat aistilliset muistot eläimellisestä rakkaudesta, joka
tosin ei läheskään ollut antanut mitä oli luvannut, ja jonkinlainen
tyytyväisyys siihen, että tarkoitus oli saavutettu; toinen oli tieto
siitä, että hän oli tehnyt jotakin hyvin pahaa ja että tämä paha oli
korjattava ja korjattava ei Katjushan, vaan hänen itsensä tähden.
Siinä itsekkyyshulluuden tilassa, jossa hän oli, ajatteli Nehljudof vaan
itseänsä,--ajatteli sitä, tuomitsevatko häntä ihmiset ja missä määrin,
jos saavat tietää, miten hän oli menetellyt Katjushan kanssa, eikä
yhtään ajatellut sitä, mitä Katjusha tuntee ja miten hänen on käypä.
Hän ajatteli kuinka Shenhok koettaa päästä perille hänen suhteestansa
Katjushaan, ja tämä kutkutti hänen itserakkauttansa.
--Siksipä sinä rupesitkin niin äkkiä pitämään täteistä,--sanoi Shenbok
nähtyään Katjushan:--että kokonaisen viikon asuit heidän luonansa. Enpä
olisi minäkään sinun sijassasi raskinut lähteä. Ihastuttava olento!
Nehljudof ajatteli vielä sitäkin, että vaikka vähän säälittikin lähteä
nyt ennenkuin oli ennättänyt täysin nauttia rakkaudesta häneen, oli
lähtemisen pakko siitä syystä hyödyllinen, että se kerrassaan katkasi
suhteet, joita olisi ollut vaikea ylläpitää. Ajatteli hän vielä sitäkin,
että pitäisi antaa Katjushalle rahaa, ei hänen tähtensä, ei sentähden
että nämä rahat olisivat olleet hänelle tarpeen, vaan sentähden, että
niin on aina tapana tehdä, ja häntä olisi pidetty epärehellisenä
ihmisenä, jos hän käytettyään Katjushaa hyväksensä, ei olisi siitä
maksanut. Hän antoikin Katjushalle rahaa,--sen verran kuin piti sopivana
omaan ja hänen asemaansa nähden.
Lähtöpäivänä, päivällisen syötyä, hän yllätti Katjushan eteisessä. Tämä
sävähti punaseksi nähtyään hänet ja aikoi mennä ohitse osoittaen
silmillään, että piikakamarin ovi oli auki, mutta Nehljudof pidätti
hänet.
--Minä olisin tahtonut jättää hyvästi,--sanoi Nehljudof rutistellen
kädessään kirjekuorta sataruplasen kanssa.--Tässä olisi...
Katjusha arvasi, rypisti silmänsä, pudisti päätänsä ja työnsi pois hänen
kätensä.
--Ei, ota,--mutisi Nehljudof ja pisti kirjekuoren hänen poveensa ja
aivan kuin olisi polttanut itseänsä, vääntäen kasvojaan, voihkaen juoksi
huoneeseensa.
Ja kauan tämän jälkeen hän yhä käveli huoneessansa väännellen itseänsä,
jopa hyppien ja ääneensä ähkien kuten ruumiillisesta kivusta, joka kerta
kun muisti tämän kohtauksen.
Vaan mitä oli tehtävä? Näinhän menettelivät kaikki. Näin Shenbok
guvernantin kanssa, josta oli kertonut, näin setä Grisha, näin isä kun
tämä asui kylässä ja hänelle syntyi talonpoikaisnaisen kanssa avioton
poika Mitenjka, joka vieläkin oli elossa. Mutta jos kaikki näin
menettelivät, niin tietysti näin olikin meneteltävä. Täten hän
lohdutteli itseänsä, vaan ei voinut mitään lohdutusta tuntea. Tämä
muisto poltti hänen omaatuntoansa.
Sydämmessänsä, sen syvimmässä sopukassa hän tiesi menetelleensä niin
huonosti, alhaisesti, säälimättömästi, että, muistaen tätä tekoa,
hänellä ei ollut oikeutta katsoa silmiin ketään, saatikka tuomita
ketään, puhumattakaan siitä, että olisi voinut pitää itseänsä sinä
erinomaisena jalosukuisena ja jalomielisenä nuorena miehenä, jommoisena
hän itseänsä piti. Mutta hänen oli pitäminen itseänsä semmoisena siksi,
että olisi voinut jatkaa reipasta ja iloista elämää. Tähän oli vaan yksi
keino: olla ajattelematta koko asiaa. Näin hän olikin tehnyt.
Se elämä, johon hän oli tulemassa,--uudet seudut, toverit,
sota,--auttoivat häntä. Ja mitä kauemmin hän eli, sitä enemmän asia
häipyi hänen mielestään, kunnes se lopulta todella kokonaan unohtui.
Yhden ainoan kerran, kun hän sodan jälkeen, toivoen näkevänsä Katjushaa,
poikkesi tätien luo ja sai tietää, ettei Katjusha enää siellä ollut,
että tämä oli kohta hänen lähtönsä jälkeen poistunut talosta
synnyttääksensä ja jossain synnyttänytkin ja sittemmin, kuten tädit
olivat kuulleet, kokonaan pilaantunut, hänen sydäntänsä kouristi. Aikaan
nähden saattoi lapsi, jonka Katjusha oli synnyttänyt, olla Nehljudofin,
mutta saattoihan se olla toisenkin. Tädit sanoivat, että Katjusha oli
turmeltunut ja oli epäsiveellinen luonne, samoin kuin äitinsä. Tämä
tätien arvostelu oli Nehljudofin mieleen, koska se tuntui puolustavan
häntä. Alussa hän kuitenkin tahtoi löytää Katjushan ja lapsen, mutta
sittemmin, juuri sentähden, että hänen teki sydämmensä syvimmässä
liiaksi kipeätä ja häntä liiaksi hävetti ajatella tätä, ei hän tehnyt
tarpeellisia voimainponnistuksia asiaan ryhtyäksensä, vaan herkesi
syntiänsä ajattelemasta ja unohti sen vieläkin enemmän.
Mutta nytpä vasta tämä kummallinen yhteensattumus muistutti hänelle
kaikki ja vaati häntä tunnustamaan sydämmettömyytensä, julmuutensa ja
alhaisuutensa, jotka olivat tehneet hänelle mahdolliseksi elää kymmenen
vuotta tämmöinen synti omallatunnolla. Hän oli kuitenkin vielä kaukana
tällaisesta tunnustamisesta ja ajatteli nyt vaan sitä kunhan ei koko
juttu vaan tulisi ilmi ja Katjusha taikka hänen puolustajansa kertoisi
asian laitaa ja häpäisisi häntä kaikkien edessä.