XI.

Kun syytekirja oli luettu, puheenjohtaja, neuvoteltuaan jäsenten kanssa,

kääntyi Kartinkinin puoleen tavalla, joka selvästi ilmaisi, että nyt me

jo saamme varmasti ja perin pohjin tietää kaikki tyyni.

--Talonpoika Simon Kartinkin,--sanoi hän kallistuen vasemmalle.

Simon Kartinkin nousi eteenpäin kumartuneena ja jännitti taas käsiänsä

kiinni housunpoimuihin, samat nytkytykset yhä poskissansa.

--Teitä syytetään siitä, että te 17 p:nä tammikuuta vuonna 188' yhdessä

Jefimia Botshkovan ja Katariina Maslovan kanssa anastitte kauppias

Smelkofin kapsäkistä hänelle kuuluvat rahat ja sitten toitte pulverin ja

houkuttelitte Katariina Maslovan antamaan kauppias Smelkofille myrkkyä,

viinilasiin sekotettuna, josta seurasi Smelkofin kuolema. Tunnustatteko

itsenne syylliseksi?--sanoi hän kallistuen takasin oikealle puolelle.

--Vielä vähä, onhan meidän asiamme palvella vieraita...

--Siitä puhumme sitten. Tunnustatteko itsenne syylliseksi?

--Enpä suinkaan. Minä ainoastaan...

--Siitä puhumme sitten. Tunnustatteko itsenne syylliseksi?--toisti

puheenjohtaja rauhallisesti ja varmasti.

--Enhän mitenkään voi sitä tehdä, sillä... Taaskin hypähti

oikeudenpalvelija Simon Kartinkinin luo ja traagillisella kuiskauksella

pysäytti hänet.

Puheenjohtaja, siirtämällä sen käden, jossa piti paperia, toiseen kohti,

ilmaisi tämän seikan nyt päättyneeksi, ja kääntyi Jefimia Botshkovan

puoleen.

--Jefimia Botshkova, teitä syytetään siitä, että 17 päivänä tammikuuta

vuonna 188', »Mauritanian» hotellissa, yhdessä Simon Kartinkinin ja

Katariina Maslovan kanssa anastitte kauppias Smelkofin kapsäkistä rahat

ja kantasormuksen, ja jaettuanne anastetun tavaran keskenänne, juotitte

rikoksen peittämiseksi Smelkofille myrkkyä, josta seurasi hänen

kuolemansa. Tunnustatteko itseänne syylliseksi?

--En ole missään kohti syyllinen,--sanoi rivakkaasti ja varmasti

syytetty.--Huoneeseen en ole jalallanikaan astunut... Mutta kun tuo

riiviö sinne tuli, niin hän se kaikki tekikin.

--Siitä saatte sitte puhua,--sanoi puheenjohtaja yhtä pehmeästi ja

varmasti.--Ette siis tunnusta syyllisyyttänne?

--Minä en ole ottanut rahoja, enkä juottanut, on ole huoneessa

käynytkään. Jos olisin käynyt, kyllä olisin tuon tuossa potkaissut ulos.

--Ettekö tunnusta itseänne syylliseksi?

--En ikinä maailmassa.

--Hyvä on.

--Katariina Maslova,--alkoi puheenjohtaja, kääntyen kolmannen syytetyn

puoleen:--teitä syytetään siitä, että tultuanne haureuslaitoksesta

»Mauritanian» hotelliin, tuoden muassanne kauppias Smelkofin kapsäkin

avaimen, anastitte tästä kapsäkistä rahoja ja kantasormuksen,--sanoi hän

aivan kuin ulkoläksyä lukien ja kallistaen samalla korvaansa vasemmalla

istuvan jäsenen puoleen, joka ilmoitti, että todistusesineiden

luettelosta päättäen täältä puuttui vielä lääkepullo,--anastitte

kapsäkistä rahat ja kantasormuksen,--toisti puheenjohtaja:--ja

jaettuanne anastetun tavaran ja sitten jälleen tultuanne kauppias

Smelkofin kanssa »Mauritanian» hotelliin, juotitte Smelkofille

myrkkyjuoman, josta seurasi hänen kuolemansa. Tunnistatteko itsenne

syylliseksi?

--En ole syypää mihinkään,--sanoi Maslova nopeasti,--mitä alusta puhuin,

sitä puhun nytkin, että en ja en ja en, ja sormuksen hän itse minulle

antoi.

--Ettekö tunnusta anastaneenne 2,600 ruplaa?--kysyi puheenjohtaja.

--Johan sanoin, etten ole ottanut muuta kuin 10 ruplaa.

--Tunnustattekos antaneenne kauppias Smelkofille myrkkylasin?

--Tunnustan, Mutta minä luulin, kuten minulle oli sanottu, että se oli

unijuomaa, ettei siitä mitään pahaa tule. En aikonut enkä tahtonut.

Sanon Jumalan nimessä, etten tahtonut,--sanoi hän.

--Ette siis tunnusta itseänne syylliseksi kauppias Smelkofin rahojen ja

sormuksen anastamiseen,--sanoi puheenjohtaja.--Vaan tunnustatte

antaneenne pulverin?

--Sen kyllä tunnustan, mutta minä luulin sen unipulveriksi. Annoin, että

hän nukkuisi,--en tahtonut enkä aikonut.

--Hyvä on, sanoi puheenjohtaja, nähtävästi tyytyväisenä tutkimuksen

tuloksiin.--Kertokaa nyt siis, kuinka asia oli,--sanoi hän nojaten

taaksepäin ja pannen molemmat kätensä pöydälle.--Kertokaa kaikki tyyni,

niinkuin se oli. To voitte, avomielisesti tunnustamalla, lieventää

kohtaloanne.

Maslova katseli yhä suoraan puheenjohtajan silmiin ja oli vaiti.

--Kertokaa kuinka asia oli.

--Kuinkako oli?--alkoi Maslova äkkiä nopeasti.--Tulin hotelliin, minut

saatettiin huoneeseen, siellä oli hän, ja jo hyvin juopuneena.--Maslova

lausui _hän_-sanan erityisellä kauhulla, silmiänsä suurentaen.--Minä

tahdoin lähteä, hän ei päästänyt.

Maslova vaikeni ikäänkuin olisi kadottanut ajatuksensa johdon tai

muistanut muuta.

--Entä sitten?

--Sitten oltuani siellä jonkun aikaa, läksin pois.

Samassa yleisen syyttäjän apulainen puolittain kohosi, luonnottomasti

nojaten toiseen kyynäspäähänsä.

--Teillä on jotakin kysyttävää,--sanoi puheenjohtaja, ja tämän vastattua

myöntävästi osotti liikkeellään, että nyt hän saattoi tehdä

kysymyksensä:

--Haluaisin tehdä kysymyksen: oliko syytetty ennestään tuttu Simon

Kartinkinin kanssa?--sanoi syyttäjän apulainen katsomatta Maslovaan.

Ja tehtyään tämän kysymyksensä puristi huulensa yhteen ja rypisti

otsansa.

Puheenjohtaja toisti kysymyksen. Maslova tuijotti säikähtyneenä

syyttäjän apulaiseen.

--Simoninko kanssa? Olin,--sanoi hän.

--Tahtoisin edelleen tietää, mitä lajia tämä syytetyn tuttavuus

Kartinkinin kanssa on oikeastaan ollut. Ovatkohan he useinkin tavanneet

toisiansa?

--Mitäkö lajia tuttavuutta? Kävi minua noutamassa hotellivieraiden luo,

ei sen kummempaa tuttavuutta--vastasi Maslova, katsellen levottomasti

vuoroin puheenjohtajaan ja vuoroin syyttäjän apulaiseen.

--Haluaisin tietää, miksi Kartinkin haki vieraiden luo yksinomaan

Maslovaa eikä muita tyttöjä?--sanoi syyttäjän apulainen rypistyen taas

miettiväisen näköiseksi, hieno Mefiston hymy huulilla.

--En tiedä. Mistä sen tietäisin,--vastasi Maslova, pelästyneenä

katsahtaen ympärilleen ja hetkeksi pysähtäen katseensa Nehljudofiin:--

kenen tahtoi, sen kutsuikin.

»Olisiko todellakin tuntenut?» ajatteli Nehljudof kauhistuneena,

tuntien, kuinka veri törmäsi hänen kasvoihinsa; mutta Maslova, panematta

häneen suurempaa huomiota kuin muihin, heti kääntyi toisaanne ja katsoi

taas pelokkaan näköisenä syyttäjän apulaiseen.

--Syytetty näin ollen kieltää olleensa minkäänlaisissa lähemmissä

suhteissa Kartinkiniin. Hyvä on. Muuta ei minulla ole kysyttävää.

Ja syyttäjän apulainen otti samassa kyynäspäänsä pois pulpetiltaan

kirjoittaakseen jotakin muistiin. Mutta oikeastaan hän ei kirjoittanut

niin mitään, vaan ainoastaan paineli kynällä entisiä kirjaimia

muistiinpanoissaan. Hän oli nähnyt kuinka yleiset syyttäjät ja

asianajajat aina tekevät: taitavan kysymyksen tehtyänsä kirjoittavat

puheeseensa huomautuksen, jonka sitten on musertaminen vastustaja.

Puheenjohtaja ei kääntynyt heti syytetyn puoleen, koska paraillaan

kyseli lasisilmäiseltä jäseneltä, oliko tämä suostuvainen siihen

kysymysten järjestykseen, joka oli jo edeltäpäin valmistettu ja

kirjoitettu.

--Mitäs sitten tapahtui?--kysyi puheenjohtaja edelleen.

--Tulin kotiin,--jatkoi Maslova jo vähän rohkeammin ja vaan

puheenjohtajaan katsellen:--annoin rahat emännälle ja panin maata. Mutta

juuri kun olin nukkunut, herättää minut palvelustyttömme Berta. »Käyhän

sisään, kauppiaasi on jälleen tullut». En olisi tahtonut tulla esille,

mutta emäntä käski. Salissa oli _hän_,--Maslova lausui hän-sanan taas

ilmeisellä kauhulla,--_hän_ yhä juotti meidän tyttöjämme, ja olisi

sitten lähettänyt enemmän viiniä hakemaan, mutta rahat olivat lopussa.

Emäntä ei luottanut hänelle velaksi. Ja silloin lähetti hän minut

hotellihuoneeseensa, sanoen missä rahat olivat ja kuinka paljon piti

ottaa. Niin minä sitten läksin.

Puheenjohtaja kuiskutteli paraikaa vasemmalla puolella istuvan jäsenen

kanssa eikä kuullut, mitä Maslova puhui, mutta näyttääksensä, että hän

oli kaikki kuullut, hän kertoi Maslovan viimeiset sanat:

--Niin sitten läksitte. No, entä sitten--sanoi hän.

--Tulin ja tein kaikki niinkuin hän oli käskenyt. Menin huoneeseen. En

mennyt yksin, vaan kutsuin mukaani Simon Mihailovitshin ja hänet,--sanoi

Maslova osoittaen Botshkovaan.

--Se valehtelee. En ole jalallanikaan astunut...--alkoi Botshkova, mutta

hänet keskeytettiin.

--Heidän läsnäollessaan otin neljä kymmenen ruplan seteliä,--jatkoi

Maslova rypistäen silmiään ja katsomatta Botshkovaan.

--Eikö syytetty, ottaessaan 40 ruplaa, huomannut kuinka paljon rahoja

oli kaikkiaan,--kysyi syyttäjä uudelleen.

Maslova säpsähti heti kun syyttäjä vaan kääntyi hänen puoleensa. Hän

tunsi tämän tarkoittavan hänelle pahaa, vaikkei ymmärtänytkään

kuinka.--En laskenut rahoja, näin vaan, että siellä oli sataruplasia.

--Syytetty siis näki sataruplasia,--minulla ei ole muuta kysyttävää.

--No toitteko rahat, jatkoi puheenjohtaja kelloansa katsoen.

--Toin.

--Entä sitten?--kysyi puheenjohtaja.

--Sitten hän taas otti minut luoksensa,--sanoi Maslova.

--No kuinka te sitten annoitte hänelle viinissä pulveria?--kysyi

puheenjohtaja.

--Kuinkako annoin? Kaasin viiniin ja annoin.

--Miksi annoitte?

Maslova huokasi raskaasti ja syvään vastaamatta ensin mitään.

--Kauppias ei tahtonut mitenkään päästää minua,--sanoi hän

vihdoin.--Väsyin lopulta hänen kanssansa. Tulin käytävään ja sanoin

Simon Mihailovitshille: »kunpa se edes päästäisi minut. Olen väsynyt».

Tähän Simon Mihailovitsh sanoi: »mekin olemme häneen kyllästyneet. Me

tahdomme antaa hänelle unipulveria; kun hän nukkuu, pääset sinäkin

menemään.» Minä sanoin; »no hyvä»; en luullut pulveria vaaralliseksi.

Hän antoikin sen minulle. Minä tulin, hän makasi väliseinän takana, ja

käski paikalla tuomaan itsellensä konjakkia. Minä otin pöydältä pullon

samppanjakonjakkia, kaasin kahteen lasiin, toiseen itselleni toiseen

hänelle, ja karistin hänen lasiinsa pulverin ja annoin hänelle. Kyllä en

olisi antanut, jos vaan tiesin.

--Entä sormus, kuinka se oli joutunut käsiinne?--kysyi puheenjohtaja.

--Sormuksen hän itse lahjoitti minulle.

--Milloin se tapahtui?

--Kun tulimme hänen huoneeseensa, aijoin minä lähteä pois, mutta hän löi

minua päähän ja särki kampani. Minä suutuin ja tahdoin lähteä koko

talosta. Silloin hän otti sormestaan sormuksen ja lahjoitti sen minulle,

etten vaan olisi lähtenyt,--sanoi Maslova.

Yleisen syyttäjän apulainen kohosi jälleen istuimellaan ja yhä samalla

teeskennellyn viattomalla tavalla pyysi saada tehdä vieläkin muutamia

kysymyksiä, ja luvan saatuaan ja päätään kallistaen kirjaillun

kauluksensa yli, kysyi:

--Tahtoisin tietää, kuinka kauan syytetty oli kauppias Smelkofin

huoneessa.

Taas tuli Maslovaan pelko, ja levottomasti katsahtaen syyttäjän

apulaisesta puheenjohtajaan, hän sanoi kiireisesti:

--En muista kuinka kauan.

--Muistaako syytetty käyneensä missään muualla hotellissa, sittenkuin

oli tullut kauppias Smelkofin huoneesta.

Maslova jäi miettimään.

--Viereisessä tyhjässä huoneessa kävin,--sanoi hän.

--Missä tarkoituksessa siellä kävitte?--kysyi syyttäjän apulainen

huomaamattansa kääntyen jo suoraan Maslovan puoleen.

--Järjestääkseni pukuani ja odotellakseni ajuria.

--Entä Kartinkin, oliko hän huoneessa syytetyn kanssa, vai ei?

--Tuli hänkin sinne.

--Mitä varten?

--Kauppiaalta oli jäänyt samppanjakonjakkia, me yhdessä joimme sen

loppuun.

--Vai joitte yhdessä. Hyvä on.

--Puhelitteko jotain Simonin kanssa, ja mitä?

Maslova rypisti äkkiä silmänsä, sävähti punaseksi ja sanoi nopeasti:

mitä minä olisin puhunut? En ole mitään puhunut. Olen kertonut aivan

niinkuin oli. Enkä tiedä mistään muusta. Tehkää minun kanssani mitä

tahdotte. Syyllinen en ole, siinä kaikki.

--Minulla ei ole muuta kysyttävää,--sanoi yleinen syyttäjä

puheenjohtajalle, ja luonnottomasti kohauttaen olkapäitänsä alkoi

kiireisesti kirjoittaa puheeseensa tätä syytetyn omaa tunnustusta, jonka

mukaan hän oli Simonin kanssa käynyt tyhjässä huoneessa.

Syntyi äänettömyys.

--Eikö teillä ole mitään lisättävää?

--Olen sanonut kaikki,--vastasi Maslova huoaten ja istui.

Tämän jälkeen puheenjohtaja kirjoitti jotain paperiinsa, ja otettuaan

huomioon vasemmalla puolella istuvan jäsenen kuiskauksen, ilmoitti

istunnon keskeytyvän 10 minuutiksi, nousi nopeasti ja läksi ulos

salista. Puheenjohtajan ja vasemmalla puolella istuvan jäsenen

keskinäinen kuiskutus oli koskenut sitä seikkaa, että tämä jäsen oli

tuntenut vatsanipistyksiä ja halusi sen johdosta suorittaa pienen

hieronnan ja juoda tippoja. Tämän hän ilmoitti puheenjohtajalle, ja

hänen pyynnöstään nyt tehtiinkin keskeytys.

Tuomarien jälkeen nousivat valamiehet, asianajajat, todistajat, ja,

tuntien mielihyvää osaksi jo suoritetun tärkeän tehtävän johdosta,

rupesivat käyskentelemään sinne tänne.

Nehljudof tuli valamiesten huoneeseen ja istahti ikkunan ääreen.