VI.

Oikeuden puheenjohtaja saapui aikaisin. Puheenjohtaja oli korkea,

täyteläs ihminen, pitkine, harmahtavine poskipartoineen. Hän oli nainut

mies, mutta vietti hyvin vapaata elämää, samoin kuin hänen vaimonsakin.

Eivät he häirinneet toisiansa. Tänä vuonna oli hän saanut kirjeen

eräältä sveitsiläiseltä guvernantilta, joka oli asunut heidän talossaan

kesällä ja nyt matkusti etelästä päin Pietariin, jossa kirjeessä tämä

nainen ilmoitti odottavansa häntä kaupungissa kolmen ja kuuden välillä,

»Italia» nimisessä ravintolassa. Ja sentähden puheenjohtajaa halutti

alkaa ja lopettaa tämän päivän istunto aikasemmin, ehtiäkseen kuudeksi

punatukkaisen Klara Vasiljevnan luo, jonka kanssa hänellä viime kesänä

maalla oli alkanut romaani.

Tultuaan työhuoneeseen hän pani oven säppiin, veti paperikaapin

alahyllyltä kaksi rautaista voimistelupulttia ja teki 20 liikettä

eteenpäin, ylöspäin, sivulle ja alas, ja sitten kolmasti keveästi

istahti, pitäen pultteja päänsä yli.

»Ei mikään niin virkistä, kuin vedellä valeleminen ja

voimistelu»,--ajatteli hän koetellen vasemmalla kädellä, kullainen

sormus nimettömässä, oikean käsivarren pullistunutta jänterettä. Vielä

hänen oli tekeminen yksi tavallinen voimistelutemppu, jota ei hän

myöskään koskaan laiminlyönyt, kun oli edessä pitkä istunto, mutta

silloin ovea koetettiin. Joku tahtoi avata sitä. Puheenjohtaja asetti

pian pultit paikoillensa ja avasi oven.

--Anteeksi,--sanoi hän.

Huoneeseen tuli yksi oikeudenjäsenistä kultasankaisissa silmälaseissa,

lyhyenläntä, olkapäät koholla ja naama nyrpeänä.

--Taaskaan ei Matvei Nikititsh ole saapunut,--sanoi jäsen nyreissään.

--Ei ole vielä,--vastasi puheenjohtaja pukien yllensä virkatakkia.--Aina

se vaan myöhästyy.

--Kumma kun ei jo häpeä, sanoi jäsen, vihasesti istahtaen ja ottaen

paperossia.

Tämä jäsen, hyvin tarkka ihminen, oli aamulla joutunut vaimonsa kanssa

ikävään kalastukseen siitä, että tämä oli ennen määräpäivää kuluttanut

ne rahat, jotka olivat aijotut riittämään koko kuukaudeksi. Vaimo oli

pyytänyt saada etukäteen, mutta hän oli kieltäytynyt antamasta. Syntyi

kohtaus. Vaimo oli sanonut, että jos niin, niin jääköön päivällinen

laittamatta, ettei hänen tarvinnut siis odottaakaan päivällistä kotona.

Tähän vastasi mies lähtemällä kotoansa ja pelkäsi nyt, että vaimo panee

uhkauksensa täytäntöön, sillä tältä saattoi odottaa mitä

hyvänsä.--»Eläppä sitten tiiman jälkeen hyvää siveellistä elämää»,

ajatteli hän, katsellen hymyilevää, tervettä, iloista ja hyvänluontoista

puheenjohtajaa, kuin tämä, kyynäspäät levällä, kauniin Valkosilla

käsillään levitteli tuuheata, pitkää, harmahtavaa poskipartaansa

molemmille puolin virkakaulustansa:--»hän on aina tyytyväinen ja ilonen,

minä sitä vaan tuskailen.»

Sihteeri tuli sisälle tuoden jotain asiapapereita.

--Kiitän teitä suuresti,--sanoi puheenjohtaja paperossia

sytyttäen.--Minkä jutun annamme tulla ensin?

--Eiköhän vaan myrkytysjuttua,--sanoi sihteeri muka välinpitämättömästi.

--Olkoonpa niin, jos myrkytysjuttu, niin myrkytysjuttu,--sanoi tuomari

harkittuansa, että tämänlaatuisen jutun saisi loppumaan kello 4:ksi ja

sen jälkeen voisi lähteä.--Eikö Matvei Nikititshiä vieläkään näy?

--Ei vieläkään.

--Onko Breve tullut?

--On,--vastasi sihteeri.

--Sanokaa hänelle, jos tapaatte, että alamme myrkytysjutulla.

Breve oli se yleisen syyttäjän apulaisista, jonka tehtävänä oli esiintyä

syyttäjänä tässä istunnossa.

Käytävään tultuansa sihteeri tapasikin Breven. Olkapäät koholla,

virkatakki avoinna, salkku kainalossa, miltei juosten tämä syöksyi

eteenpäin tömistäen kantapäillään maata ja heiluttaen vapaata kättänsä

niin että käden selkäpuoli oli edellä.

Kun sihteeri tuli käytävään, hän kohtasi Breven. Olkapäät koholla,

virkatakki levällään, salkku kainalossa tämä kulki puolijuoksua käytävää

pitkin, jymäytteli kengänkorkojaan lattiaan ja heilutti vapaata kättään

niin, että se oli kohtisuoraan hänen kulkusuuntaansa.

--Mihail Petrovitsh pyysi tiedustelemaan joko olette valmis, sihteeri

kysyi häneltä.

--Tietenkin, minä olen aina valmis, syyttäjänapulainen sanoi.--Mikä

juttu on ensimmäisenä?

--Myrkyttämisjuttu.

--Mainiota, syyttäjänapulainen sanoi.

Mutta hän ei lainkaan pitänyt sitä niin mainiona: yöllä hän tuskin oli

silmiään ummistanut. Hän oli ollut erään apulaisen lähtiäisissä, siellä

oli juotu paljon ja pelattu korttia kello kahteen asti, sen jälkeen

ajettiin naisten luo siihen samaan taloon, missä kuusi kuukautta sitten

Maslovakin vielä oli ollut. Niinpä hän ei ollut ehtinyt edes lukaista

läpi myrkyttämisjuttua ja nyt hän halusi vilkaista sitä. Sihteeri tiesi

tämän ja oli sen takia tahallaan ehdottanut puheenjohtajalle, että

myrkyttämisjuttu otettaisiin ensin. Sihteeri oli mielipiteiltään

liberaali, kuten Venäjän saksalaiset yleensä, vartavasten kääntynyt

kreikkalaiskatoliseen uskoon; sihteeri ei pitänyt hänestä ja kadehti

hänen virka-asemaansa.

--No, miten on skoptsien laita? sihteeri kysyi.

--Olen sanonut, että en voi todistajien puuttuessa ryhtyä koko asiaan,

sen ilmoitan myös oikeudelle, syyttäjänapulainen sanoi.

--Mutta joka tapauksessa...

--En voi, apulainen sanoi ja entiseen tapaan heilautellen kättään

kiiruhti työhuoneeseensa.

Skoptseja koskevan jutun hän halusi lykätä vain erään vähäpätöisen ja

tarpeettoman todistajan poissaolon vuoksi, koska tämä asia kuului

oikeudelle, jossa valamiehinä oli vain intelligenttejä ja juttu voisi

loppua syyttömäksijulistamiseen. Ja puheenjohtajan kanssa oli sovittu,

että juttu pitäisi siirtää maaseutukaupungin oikeuteen, missä suurin osa

valamiehistä on talonpoikia ja syyttäjien mahdollisuudet olisivat

suuremmat.

Liike käytävillä tuli yhä vilkkaammaksi. Eniten oli väkeä siviiliasiain

osaston läheisyydessä. Tällä osastolla oli ollut se juttu, josta

äskeinen komean näköinen valamies, joka oli oikeusasioiden tuntija, oli

kertonut valamiehille. Väliajalla tuli tästä salista ulos se vanha

rouva, jolta nerokkaan asianajajan oli onnistunut riistää omaisuus

liikemiehen hyödyksi, vaikka tällä ei ollut omaisuuteen minkäänlaista

oikeutta. Sen tiesivät sekä tuomarit että vielä paremmin kantaja ja

hänen asianajajansa; mutta jutun ajaminen oli suoritettu niin ovelasti,

että ei voinut olla tuomitsematta muorin omaisuutta liikemiehelle. Vanha

rouva oli hienosti puettu, täyteläinen nainen ja hänellä oli hatussaan

suuria kukkia. Kun hän oli tullut ovesta käytävään, hän pysähtyi,

levitteli paksuja, lyhyitä käsiään ja hoki hokemistaan asianajajansa

puoleen kääntyen: »Mitä tästä tulee? Sanokaa toki! Mitä tämä merkitsee?»

Asianajaja katsoi kukkia hänen hatussaan käsittämättä mitään eikä

kuunnellut hänen puhettaan.

Eukon perästä tuli oikeussalin ovesta valkoinen paidanrinnus liivien

leveästä aukosta paistaen ja kasvot omahyväisyydestä tyytyväisinä

loistaen nopein askelin se samainen kuuluisa asianajaja, joka oli

saattanut mummoparan kukkasineen keppikerjäläiseksi, saanut itse

kymmenentuhatta ja toimittanut liikemiehelle yli satatuhatta. Kaikkien

katseet kääntyivät asianajajaan, hän tunsi ne ja kulki nopeasti ihmisten

ohi sen näköisenä kuin hänen ulkomuotonsa olisi sanonut: »Ei tarvita

mitään uskollisuudenosoituksia.»