teoreettisten kykyjen kehittyminen riippuu ennenkaikkia rahallisista
ehdoista, kehittyä kykeneviä opettajia niillä palkoilla joita opettajat
saavat. Tavallisella karjakolla on yhtä hyvä palkka kuin alempien
koulujen opettajilla ja opettajattarilla, vaikka vasikkain kasvatus
vaatii paljon pienempiä ponnistuksia teknillisten ja teoreettisten
tietojen saamiseksi kuin ihmislasten kasvatus. Mutta tämä pinnalta
materialistinen, mutta sisältä mustimmasti spiritualistinen yhteiskunta
pitääkin vasikkain ja porsaiden kasvatuksen paljon tärkeämpänä kuin
ihmislasten kasvattamisen.
Myöskin rappeuttavasti vaikuttava on vallitseva _kasvatuksen
anarkistisuus_. Aikamme kasvatukselta, erittäinkin alemmalta -- joka on
kasvatuksen tärkein puoli, koska se on laajin -- puuttuu kokonaan
terveesti jalostavat yhteiskunnalliset päämäärät. Ainoastaan
yksilöllisiä päämääriä, terveitäkin, opetetaan, mutta niitäkin
anarkistisessa sekasorrossa. Koti särkee sen mitä koulu rakentaa ja
päinvastoin, yksi opettaja kieltää toisen opettaman "totuuden", toinen
luokka koulussa opettaa vastakkaista maailmankatsomusta edelliselle
luokalle j.n.e. ihanassa sekasorrossa. Ja tuota kaikkea sanotaan
siveelliseksi kasvatukseksi!
Mutta eihän sovi unohtaa että tässä yhteiskunnassa onkin kaikki vain
siveellistä. Kasvattakaa lapsenne siveellisesti. Antakaa heille
siveellisiä neuvoja, siveellistä kuritusta, näyttäkää siveellisiä
tapoja ja yhä uudelleen ja uudelleen siveellistä, sellainenhan on
moralistiemme kasvatusohjelma.
Hyvien ihmisten kasvatuksen esteenä ei ole siveellisten ponnistusten
puute --- päinvastoin nuo ponnistukset juuri ovat kasvatuksen
siveellisen puolen rappeuttajia -- mutta sen esteenä on ensiksi
kurjuuden perintö lapsissa ja toiseksi kurja ympäristö.
Suurin osa nykyään syntyvistä lapsista ovat saaneet perintönä ei
ainoastaan kurjistuttavat vaistot, mutta suorastaan kurjistuttavilla
taudeilla myrkytetyt solut. Nämä lapset ovat raiskattuja ja tuomittuja
jo ennen syntymistänsä, ja heistä ei voida kasvattaa hyviä ihmisiä
millään niistä "siveellisistä" kasvatuskeinoista, jotka nykyisessä
kasvatuksessa ovat yleisiä.
Enin osa työläiskoteja ovat niin kurjia että niissä ei voida mitään
järjellisesti siveellistä kasvatusta harjoittaa, sillä järjellisen
siveellisyyden harjoittamisen ensimäisiä ehtoja ovat puhtaus ja valo,
jotka ennen kaikkia työläisen kodista puuttuvat. Tuonlaisille kodeille
siveellisten kasvatusohjeiden antaminen on samaa kuin raamatunlause
nälkäisille tai puhtauden kymmenen käskyä rapakkoeläimille.
Moralistin opettamat kasvatuskeinot ovat ei ainoastaan hyödyttömiä,
vaan suorastaan vahingollisia sellaisille lapsille jotka ovat
perinnöllisesti sairaita. Terve täysi-ikäinen ihminen voinee
poikkeustapauksessa kestää moralistin henkisen rääkkäyksen, mutta
sairas lapsi ei voi sitä kestää rappeutumatta yhä alemmaksi.
Ja sellaisia sairaita lapsia huomaamme olevan paljon. Yksistään nälän,
keuhkotautien ja syfiliksen saastuttamia lapsia on enemmän kuin puolet
kaikista syntyvistä lapsista. Kun otamme huomioon monet muut periytyvät
taudit kysymme kauhulla: kuinka vähän meillä onkaan terveinä syntyviä
lapsia?
Mitä tarjoaa moralisti näille lapsille? Siveellisiä kasvatusohjeita:
moraalisaarnoja ja siveellisiä selkäsaunoja ja pahimmassa tapauksessa
siveellisiä rukouksiakin.
Mikä kuolettavan viisauden yhteiskunnallinen ylevyys! Antaa moralistin
riehua siellä missä tarvitaan pikaista taloudellisen aseman
parantamista ja lääkäriä. Antaa siveysohjeita sinne missä tarvitaan
terveyttä. Elämän musta katkeruus ei voine esittää itsestänsä
kyynillisempää varjoa kuin hengenvoimaan uskova moralisti on.
Että nuorille ei johtuisi mieleen kapinoiminen typerimmänkään
"vanhemman" valtaa vastaan rappeuttava moraali on yhdeksi
kasvatusperiaatteeksi hyväksynyt lauseen -- "Kunnioita isääsi ja
äitiäsi että menestyisit ja kauan eläisit", jota käskyä siveellinen
kasvatus sitte selityksillänsä ulottaa kaikkiin vallanpitäjiin asti.
Jalostavan käskyn tulee tässä tapauksessa kuulua: Kunnioita poikaasi ja
tytärtäsi, että tulevaisuus kunnioittaisi sinua! Ja yhteiskunnalle sen
tulee kuulua: Kunnioittakaa lapsia ja nuoria. Tehkää heidän lapsuutensa
ja nuoruutensa iloiseksi ja onnelliseksi, etteivät he kiroaisi sitä
järjestelmää joka heidät on kasvattanut.
Käskyssä "kunnioita isääsi ja äitiäsi" rappeuttava moraali on tavannut
yhden huippukohtansa, koska se sillä voipi voimakkaasti kääntää ihmisiä
menneisyyden ihailemiseen.
Ihmisen tulee ihanteenansa palvella tulevaisuutta eikä menneisyyttä.
Menneisyydelle me emme mitään voi, mutta tulevaisuudelle me voimme
paljon. Isän ja äidin palvelus on menneisyyden palvelemista. Pojan ja
tyttären palveleminen on tulevaisuuden palvelemista.
Jos yhteiskunta tahtoo tulevaisuudelle ja ihmisen jalostamiselle mitään
merkitystä panna, sen ensimäisiä tehtäviä on ottaa lasten kasvatus
yksinomaan yhteiskunnalliseksi tehtäväksi, johon kuuluu ravinto,
vaatetus ja opetus.
Väitteeseen että sellainen ei kannata tarvitsee huomauttaa vain
senverran, että sotilaskustannuksilla voidaan lapset kasvattaa hyvin.
-- Mutta nykyisellä yhteiskunnalla on paljon suurempi halu pyrkiä
kuolemaan kuin elämään. Lasten kasvatuksessa varat menisivät elämän
edistämiseen, mutta sotilaskustannuksissa ne saadaan menemään kuoleman
edistämiseen.
39
Taide, taide sanoilla, väreillä, säveleillä ja liikkeillä voipi
vaikuttaa paljon ihmisen jalostamiseksi tai rappeuttamiseksi.
Rappeuttava moraali on myrkyttänyt taiteemme niin että sen yleisen
suunnan voipi ilmaista sanalla _alentavaa_.
Mytholoogia näyttelee taiteessamme suurta osaa. Ja mikä on kristityille
kansoille yhteinen mythologia? Raamattu. Sen siveysohjeet ovat vielä
vallitsevina taiteessamme.
Kristinusko on esittänyt tallijumalaa. Tulos on tallisivistyksen omaava
kristitty tolvana. Kristillinen kirkko on esittänyt kurjuuden
tunkiomoraalia. Tulos on sairas, elävänä mätänevä kristitty eläin, joka
pitää kauheana siveettömyytenä kaiken taiteen joka ei haiskahda
kurjuudelle, tunkiolle, ummehtuneelle ja mätänevälle.
Antiikin kansoilla oli sivistyneemmät jumalat. Ja se johtui siitä koska
noilla jumalilla oli -- sivistyneemmät kansat. Kreikkalais-roomalainen
mytholoogia ei esitä hyveenä mitään niin heikkoa ja kurjaa kuin
kristillinen mytholoogia.
Rappeuttavan moraalin myrkytyksen seurauksena ovat taiteessamme vakava
realistisuuden puute ja samalla sen vastakohta: alaspäin kiihottava
realistisuus ja sairaan moraalin hyveenä esittäminen.
Taiteemme ei ole niin pitkälle realistinen että se uskaltaisi esittää
nykyisen elämämme siveettömän puolen niin vakavasti ja yksinkertaisesti
että suuri yleisö käsittäisi mistä on kysymys. Ja siilon taas kun
taiteemme esiintyy kansantajuisena realistisuutena se, sensijaan kuin
sen pitäisi vaikuttaa vakavaa inhoa rappeutuneisuuteen, vaikuttaa
rappeuttaviin tekoihin pyrkimistä kevyellä ruokottomuudellaan.
Kaikki yleisestä suunnasta poikkeava taide, kuten Bernard Shaw'n,
August Strindbergin ja muutamien muiden elettävän elämän ihailtavien
realistikkojen, koetetaan rappeuttavan moraalin taholta leimata
siveettömäksi, ettei se pääsisi vaikuttamaan kansojen käsityksiin.
Huomattavan laajoilla aloilla liikkuva sosialistinen tiedemies Karl
Kautsky sanookin esim. kansan kirjallisen taiteen menneen alaspäin
sitte Homeron runojen. Samoin on käynyt myöskin muiden taiteiden: ne
ovat rappeutuneet säännöllisesti.
Olisikohan liiaksi perkeleellistä selittää taiteen yleistä mielipidettä
tyydyttää koettavan suunnan johtuvan siitä, että yleinen mielipide ei
salli oman kehnoutensa kuvaamista. Näemmehän me sellaisessa syytöksen
itseämme vastaan. Puolustaaksemme itseämme kiellämme kehnouttamme
kuvaavalta taiteelta taiteen arvon ja tuomitsemme sen siveettömäksi.
Sellaiseen kumminkin viittaa se kiivaus, jolla vastustetaan oman
aikamme elämän vakavaa realistisuutta taiteessa ja tunnustetaan
haluttavan keskitien hillittyä, "siveellistä" taidetta.
Sensijaan varsin mielellään sallitaan entisyyden realistisuutta ja
samoin tulevaisuuden.
Entisajan ihmisen erehdyksiä me voimme käyttää todistuksina omasta
korkeammasta sivistyksestämme ja siveellisyydestämme. Me annamme
entisajan ihmisille anteeksi, jalomielisesti huomauttaen: "he
eivät paremmin tietäneet!" -- vaikka meidän ollaksemme rehellisiä
tulisi sanoa: vähänpä me olemme edistyneet.
Tulevaisuudesta me sallimme kuviteltavan kuinka ihanaa hyvänsä, sillä
sehän on meidän ylistystämme: onhan tulevaisuuden ihminen meidän
jälkeläisemme.
Mutta jos tulee taiteilija ja tieteilijä, joka osottaa että
tulevaisuuden ihminen vielä tuhannen vuoden perästä voipi kärsiä meidän
heille jättämästä veriperinnöstä, hänelle me hymähdämme tavattoman
itsetietoisina. Vaikka meidän pitäisi uskoa tulevaisuuden ihmisen
"pyhästä hengestä" syntymiseen me ennen senkin uskoisimme kuin
myöntäisimme, että tulevaisuuden ihmisessä meistä syntyneenä
täytyy olla parhaimmassakin tapauksessa ainakin jätteet meidän
rappeutuneisuudestamme. -- Niin pitkälle me olemme materialisteja tällä
materialismin aikakaudella.
Rappeuttavan moraalin myrkytys veressä ja hengessä käskee kieltämään
siveettömänä kaiken korkeamman moraalin ilmenemisen ja pyrkimyksenkin
siihen. Ja sentähden ei voida sallia että likaisuus ja raakuus
paljastetaan sellaisina kuin ne elämässä ilmenevät.
Kantilainen filosofia on antanut kauniista määritelmän: -- "Kaunis
miellyttää ilman intressiä, ilman mielitekoja". Tuota määritelmää ovat
aikamme taiteet suuressa määrin koettaneet noudattaa, ja se on vienyt
suuren osan taiteestamme metafysiikan pilviin, pois tavallisen ihmisen
käsityspiiristä. Ja se on yksi rappeutumisen tie.
Jalostavan taiteen kauneuspuolellansa tulee olla sillä tavalla kaunis,
että se herättää voimakkaita mielitekoja ja pyrkimyksiä, ja
rumuudessansa ruman sillä tavalla, että se herättää voimakasta inhoa ja
vieromista.
Kantilaisen rappeuttavan filosofian määritelmiä seuraten idealistinen
estetiikka opettaakin, että taiteesta on poistettava kaikki "alhainen
ja jokapäiväinen" -- siis elämän suurin osa. Mikä järjettömyys
kätkeytyykään tuollaiseen esteettiseen opetukseen! Opettaa ihmisiä
taiteen avulla unohtamaan oman kehnoutensa, sekö olisi taiteen korkein
tehtävä?
Taiteen tulee synnyttää jalon ja kauniin kaipuun ja pyrkimyksen niihin.
Mutta se tapahtuu voimakkaimmin siten, että taide ensiksi osottaa mitä
me olemme ja toiseksi mihin meidän on pyrittävä. Taiteen todellinen
realiteetti, todellisuus, on juuri se mitä me olemme, ja sen kuvaava
puoli, ihanteellinen puoli, on se mitä me voimme tulla olemaan, mihin
meidän on pyrittävä. Nämä kaksi ehtoa täytyvät muodostaa perusteet,
joille jalostavan taiteen tulee rakentua.
40
Jos typeryys on hyvin puettu kunnioitetaan sitä, mutta ryysyihin puettu
nero saapi lurjuksen nimen. Sairas käsitys kauneudesta on pukeutunut
määrättyyn muotiin, jota jokaisen on melkeinpä siveyden ehtona
noudatettava.
Sairas muoti pukeutumisessa, kuinka turmiollinen se onkaan ruumiille
sekä sielulle!
Sairas muoti ei turmele ainoastaan muodin orjaa, vaan se turmelee
myöskin heidän sikiönsä ja siten on osaltansa yhtenä huomattavana
rappeutumisen edistäjänä ja ihmisen ylösnousemuksen ehkäisijänä. Ja tuo
sairas muoti ei ole ominaista ainoastaan muutamille muotinukeille, vaan
se on ominainen sivistyneiden kansojen enemmistölle.
Terveen aistillisuuden häviäminen synnyttää sairaita mielitekoja ja
sairaat mieliteot synnyttävät sairaita muoteja, ja sairaat muodit
kehittävät sairaita mielitekoja ja makua yhä pitemmälle.
Liikevoittoon perustuva järjestelmä hankkii jollekin ihmisten tarpeelle
tyydytykseksi kokonaan toisia esineitä kuin mitä tuo tarve
terveellisellä tavalla tyytyäkseen kaipaisi. Siitä seuraa että aletaan
pitämään väärää tyydykettä oikean arvoisena. Ja silloin ollaan luovuttu
yhdestä tärkeästä terveyden perusehdosta.
Se että lasipalaset käyvät todellisista helmistä ei merkitse paljoa,
mutta se että muotipuku kulkee todellisen ruumiin arvosta, se merkitsee
pitkälle kehittynyttä rappeutuneisuutta.
Ryöstön periaatteelle kehittyneelle yhteiskunnalle on edullisempaa olla
monimutkaisen ja sairaan muodin kannalla kuin yksinkertaisen ja terveen
ruumiin kannalla.
Terve ruumis on täyteläinen ja sopusuhtainen ja vaatii syntymisensä ja
terveenä pysymisensä ehdoksi terveen ravinnon, terveellisen asunnon ja
terveellisen työskentelytavan. Se on liiaksi paljon ryöstävälle
järjestelmälle. Sairas ruumis on suhteeton ja epätäydellinen jäsenien
ja lihaskudoksien kehityksessä, mutta tullaksensa muotiruumiiksi se
tarvitsee ainoastaan kureliivejä, keinotekoisia osia ja täytteitä
korvaamaan lihaksien ja jäsenien epäsuhteellisia muodostumia. Ja
keinotekoiset täytteet ovat huokeampia hankkia kuin terveet
lihaskudokset.
Sivistynyt maailma, joka pitää niin paljon melua hengen alennustilasta,
ei häpeä olla ruumiillisesti niin alhaalla että se pitää muodin ja
muotilaitteet parempina kuin luonnolliset lihaskudokset.
Tämä sivistynyt maailma, joka puhuu niin paljon ihmisen siveellisestä
parantamisesta, muotihulluutensa tähden ei häpeä olla siveellisesti
niin alhaalla että kasvattaa uuden sukupolven sikiöt kureliivien
sisällä.
Mutta rappeutuneella ja rappeuttavalla estetiikalla ei ole yhtään sanaa
siveellisesti alentavaa ja häpeällistä muotia vastaan.
41
Taidettamme vaivaa yleisesti joukkopsykoloogian puute. Yksilö ja hänen
ominaisuutensa muodostavat vielä koko taiteen. Ja se on yksi niitä
vääriä perusteita joille taiteemme on rakentunut. Yhteiskunnallisesti
jalostavan taiteen tulee esittää aatteita ja asioita eikä yksilöitä.
-- Mitkä vaikeudet kohtaavatkaan taidetta, jos se rupeaisi seuraamaan
joukkosielun ja joukkotoiminnan taidentamisohjetta, sanotaan. Eihän ole
mahdollista esim. näyttämölle asettaa koko kansaa tai luokkaa mieliä
järkyttävällä tavalla kysymään "ollako vai eikö olla?", vaan täydytään
ajatus yksilöllistyttää ja asettaa joku Hamlet sitä esittämään.
Niin asiallinen kuin tuollainen huomautus onkin, sitä vastaan kuitenkin
sopii kysyä, miksikä Hamletin nimi ei voisi olla esim. Maailmantuska
yhtähyvin kuin Hamlet. Eroitus voipi äkkiä ajatellen tuntua vain
teknilliseltä tempulta, mutta kuitenkin sillä on puhtaasti aatteellinen
merkitys. Tuo "teknillinen temppu" ensiksi johtaisi katsojan ja
kuulijan mieleen yleistä laatua olevan aatteen ja toiseksi joukon tai
kansan joka sitä aatetta edustaa. Ja juuri sillähän on suuri ero, saako
katsoja ja kuulija taiteesta yleisen tai yksilöllisen käsityksen.
Perinpohjin väärä on myöskin se estetiikan opetus, että taiteilijan ei
tule välittää politiikasta eikä puoluetaisteluista, vaan hänen tulee
pyrkiä puhtaaseen taiteeseen. Mutta puhdas taide on puhdas humbuuki.
Jos kerran muut ihmiset välittävät politiikasta ja puolue-elämästä
taiteilijan on myöskin siitä välitettävä. Hänen tehtävänsä on esittää
politiikan ja puolue-elämän terveet sekä sairaat puolet.
Taiteen ensimäisenä tehtävänä ei ole "kauneuden ja sopusoinnun
palveleminen", kuten idealistinen esteettinen käsitys vaatii. Taiteen
ensimäinen tehtävä täydytään asettaa korkeammalle kuin kauneuden ja
sopusoinnun palvelemiseen. Sen ensimäinen tehtävä on terveyden ja
järjen palveleminen.
Terveys ja järki eivät ole nykyiselle käsitykselle ollenkaan samat kuin
kauneus ja sopusuhtaisuus. Vielä vähemmän terveys ja järki ovat
kauneuden ja sopusuhtaisuuden seuraukset, vaikka otammekin kauneuden ja
sopusuhtaisuuden terveessä merkityksessä. Onhan suhde päinvastainen:
kauneus ja sopusuhtaisuus ovat terveyden ja järjen seurauksia.
Palvellessansa "kauneutta ja sopusointua" taiteemme saarnaa
voimakkaasti rappeuttavan moraalin enkelihyveitä: "ehdotonta
rakkautta", sairasta sääliä ja vapaaehtoista kärsimistä ja nöyryyttä
vieläpä kristillisyyttäkin aivan ilettävässä määrässä.
Asettaaksemme taiteen palvelemaan korkeinta ajateltavissa olevaa
siveysohjetta tulee sen ennenkaikkea palvella ihmisen joukkona
jalostamisajatusta, terveen ruumiin ja terveen järjen saavuttamisen
ajatusta. Sitä päämäärää palvelee se parhaiten paljastamalla
joukkokehnouden ja kiihottamalla jalostaviin joukkopäämääriin.
On varmaa, että se mikä meissä on kehnoa ja alhaista ei voi poistua
ennen kuin yleinen inho sitä kohtaan on herännyt. Ja tuon inhon,
vierovan vastenmielisyyden herättämiseen ei riitä yksistään niiden
kärsimysten sisäinen tunteminen, joita elämämme tapojen tummat
puolet meille tuovat, vaan siihen vaaditaan joukkojulkisuutta,
joukkomyöntämistä, että meissä todellakin on yleistä kehnoutta.
Sellainen vain voipi lähentää suuria joukkoja ja saattaa meidät
ymmärtämään toisiamme ei syyttäjinä ja tuomareina, ei kiiltävän
puhtaina ja inhottavan likaisina yksilöinä, vaan saman elämäntavan
pääpiirteissään samanlaisiksi tekeminä, yhteen kuuluvina rappeutuneina
ihmisinä. Se auttaa meitä tajuamaan korkeamman moraalin vaatimat
syvälle käyvät yhteiskunnalliset toimenpiteet, joiden avulla ainoastaan
voidaan joukkoja siveellisesti kohottaa. Se auttaa meitä ymmärtämään
kuinka kiinteästi me tarvitsemme toisiamme suuressa ja jalossa
ylösnousemuksessa, jonka tuloksena on ei ainoastaan uusi, parempi
yhteiskuntajärjestelmä, vaan myöskin uusi, terve ihminen, jonka ei
tarvitse hävetä elämäänsä eikä pyytää anteeksi olemassaoloansa.
42
Räikeästi ilmaantuu rappeuttava moraali käytännöllisesti
vaikuttavimmassa puolessaan: laissa.
Melkein kaikki lait ovat rappeuttavan moraalin hengen kanssa
sopusoinnussa. Siitä on ensimäisenä todistuksena lakien puhtaasti
kielteinen laatu. Rakentava lainlaadinta puuttuu yhteiskunnistamme
kokonaan, vaikka siveelliseltä kannalta katsoen olisi paljon tärkeämpää
se mitä pitää tehdä kuin se mitä ei saa tehdä, sillä ainoastaan se mitä
tehdään voipi jalostaa.
Rappeuttavan moraalin mukaisesti rikoslakimme tuntevat ainoastaan
rikollisen yksilön, joka on vapaa tekemään rikoksen tai olemaan
tekemättä. Ja vaikka viimeisinä vuosikymmeninä on tieteen taholta
useasti todistettu vapaan tahdon olemattomuus se ei ole vaikuttanut
rikoslakiin yhtään mitään, sentähden koska mikään kansa vielä ei ole
hyväksynyt tieteellisen maailmankatsomuksen pääpiirteitäkään.
Ei ole monta järjettömämpää ajatusta kuin ajatus että rikos on
yksilöllinen. Yhtähyvin voisi sanoa, että yksikkö on olemassa ilman
monikkoa.
Rikos ei ole koskaan eikä missään tapauksessa yksilöllinen ominaisuus.
Rikos on yhtä yksilötön kuin esim. keuhkotauti ja rikoksen tekijä
yksilönä yhtä edesvastuuton kuin keuhkotaudin uhri.
Vaistosta johtunut rikos on peritty rikos ja mielijohteista seurannut
rikos on ulkopuolisten vaikutelmien esiintuoma rikos, kummassakin
tapauksessa yksilön vallan ulkopuolelta johtunut rikos.
Kaikilla nykyisillä sivistyskansoilla on rappeuttavia ja rikoksiin
johtavia vaistoja veriperintönä. Ja kaikissa sivistys-yhteiskunnissa
ulkopuolisten vaikuttimien kautta mielijohteihin tarttuva rikoksen
basilli on ihmisen säännöllinen seuralainen. Ja ne voivat saattaa hänet
tekoon milloin tahansa.
Yhä edelleen rikollista verta syntyy yhä enemmän rikollisesta verestä,
aivan samoin kuin keuhkotautia syntyy keuhkotaudista. Yhä edelleen
yhteiskunnallinen ympäristö tulee pahemmaksi ja pahemmaksi rikoksen
tartuttajaksi vaikutelmiensa kautta. Mutta yhteiskunnallinen valta ei
pane tikkua ristiin rikoksen perinnöllisyyden ja tartunnan
ehkäisemiseksi; se saarnaa ainoastaan moraalia rikoksen parannukseksi
ja säätää kieltäviä lakeja -- tietoisena siitä että niitä tullaan
joukolla rikkomaan.
Sellainen yhteiskuntajärjestelmä, jossa säännöllisesti vallitsevat
ilettävät sairaudet ja rikokset on kurja ja häviämään tuomittu, eikä
sitä voi mikään mahti pelastaa. Mutta samoin on jokainen kansa ja rotu
perikatoon tuomittu, jos siltä kokonaisuutena puuttuu voima sairauden
ja rikoksen vastustamiseen. Ja tuon vastustusvoiman ensimäinen puoli on
vastustushalu, jota puuttuu sivistyskansojen ehkäpä enemmistöltä.
Sellaista enemmistöä on vaikea pelastaa minkään aatteen turvissa. Mutta
voimakas vähemmistökin voipi olla kansan ja rodun ylösnousemuksen
perustaja.
43
Jos moralistimme, sielutieteilijämme ja lainlaatijamme eivät olisi
idealistisia tolvanoita ja kapitalismin palkkarenkejä, voisivat he
käsittää ihmisen olevan historiallisen ja esihistoriallisen ajan syyn
eikä seurauksen, ja silloin he voisivat käsittää ihmistä myöskin
moraalisena olentona. Jos he pitäisivät totena todistukset, jotka
osottavat soluissamme olevan perintöä eläimestä, jos he käsittäisivät
ihmisen solujen ominaisuuksien täytyvän itseensä kätkeä ne vaikuttimet
mitkä ihmistä ovat pitempiä aikoja ympäröineet, käsittäisivät he että
ihmisen täytyy olla yhtä "likainen" tai "puhdas" kuin ovat olleet ne
vaikuttimet joiden alaisena hän on kehittynyt.
Jos moralistimme tajuaisivat sielun ominaisuuksien olevan
"kätkeytyneenä" ainesoluihin, käsittäisivät he ihmisen tahdon olevan
aineen vaistojen orjan silloin kun se ei ole välittömästi ulkopuolisen
pakon alainen. Jos he pitävät totena niin yksinkertaisen asian kuin
että ohdakkeista ei voida parhaimmallakaan sitomisella saada
ruususeppelettä luulisi heidän tajuavan että siveellinen parannus
vaatii paljon enemmän kuin hetkellisen käsittelyn ja moraalisaarnan.
Jos moralistit tajuaisivat että vika on aineessa, tajuaisivat he
myöskin sen että parannuskeinoillakin täytyy olla aineelliset
ominaisuudet, jotka on saatettava kosketuksiin parannettavien kanssa.
Yhtä vähän kuin markkinakehujan tai parjaajan puhe kykenee muuttamaan
jonkun esineen tosiolemusta, yhtä vähän moraalisaarna kykenee
muuttamaan ihmisen tosiolemusta.
44
Kaikessa ihmisen jalostamista tarkoittavassa on pääkysymys: Jos voidaan
jalostaa hänen vaistonsa silloin päämäärä on saavutettu. Ihminen lähtee
kulkemaan ylöspäin. Hänelle alkaa siveellisessä suhteessa uusi
kehityskausi.
Vaistot eivät ole jalostuneet pariin vuosituhanteen, koska on ollut
vallalla sellainen yhteiskunnallinen kehitys, jota siveellisessä
suhteessa voipi kuvata mutkittelevalla viivalla, jossa alaspäin meno
aina voittaa edellä tapahtuneen ylöspäin menon.
Mitään vaistoa ei voida lyhyessä ajassa jalostaa sen yksinkertaisen
seikan tähden, koska sairas solu on aina varustettu sillä
"saatanallisella" ominaisuudella että se voipi saastuttaa terveen
solun.
Mikään ei muutu ilman ulkonaista syytä, on yksi suurimpia
järjellistieteellisiä totuuksia -- jota totuutta moralistimme eivät
ollenkaan tajua, vaikka tuon totuuden esitti jo Galilei. -- Tuo laki
koskee yhtähyvin sielullisia kuin ruumiillisiakin suhteita.
Vaistot voidaan muuttaa, jalostaa, palvelemaan määrättyjä tarkoituksia,
jos ollaan tietoisia vallitsevien vaistojen suunnista ja jos
itsetietoisesti pyritään vaistoja jalostamaan.
Vaistot voivat muuttua ainoastaan siten että ihmisen asema yksilönä ja
yhteiskunnan jäsenenä muuttuu, ainoastaan siten että hänen
siittämisehtonsa, hänen kasvatuksensa, hänen ravintonsa, hänen
asuntonsa, hänen pukeutumis- ja työntekotapansa muuttuvat.
Jos voidaan kehittää niin sanottuja siveysvaistoja ovat ne varmempia
kuin tahto, mielijohteet ja järjen arvioimiset.
Onhan silmä kehittynyt valoärsytyksistä. Miksikä hermoärsytyksistä ei
voisi kehittyä erityisiä siveysaisteja, jotka sitte vuorostaan
kehittävät perinnöllisiä siveysvaistoja.
Hermoston jatkuva tutkimus tulee esittämään monta mieltäkiinnittävää
seikkaa aisteistamme ja vaistoistamme ja hyvin todennäköisesti se tulee
löytämään lait niiden itsetietoiselle jalostamiselle.