Eräällä viimeisistä kulkuvuoroistaan ajoi, niinkuin lehdet ovat
asiallisesti ja tyhjentävästi kertoneet, höyrylaiva »Leppävirta II»
karille.
Tämä tapahtui Varkauden lähellä.
Laivalla oli paljon matkustajia, mutta vain yksi pässi, joka ajatteli,
että kaikessa sitä ollaan, niinkuin nyt esimerkiksi tässä »Leppävirta
II:ssa». Mutta ei se sentään puhunut mitään, mullisteli vain
pässimäisiä silmiään.
Tämä pässi ei matkustanut yksin ja oman onnensa nojassa. Sen uusi
isäntä ja uusi emäntä ja isännän ja emännän lapset olivat mukana. Koko
perhe niin sanoaksemme, pässiä myöten.
Rantasalmelainen isäntä oli käynyt toisella paikkakunnalla pässin
ostossa, koska hänen luottamuksensa Rantasalmen pässeihin oli
horjahtanut. Ei kukaan ole profeetta omalla maallaan, ei edes
pässikään. Hyvän pässin oli rantasalmelainen mielestään ostanut,
ja hyvän hinnan oli hän siitä myös maksanut. Ja nyt matkusti hän
pässeineen ja vaimoineen ja lapsineen tyytyväisin mielin takaisin
kotimaahan Rantasalmelle. Eikä ajatellut muuta kuin pässiään. Hän
katseli pässiään ja ajatteli, että siinä se on vasta pässi, ei ole
koko Rantasalmen kihlakunnassa näin etevää ja luonnonihanaa pässiä, ja
pässi katseli häntä ja ajatteli, että mikähän äijä sitä sinäkin oikein
olet ja kuinkahan sinun kanssasi mahtaa tulla toimeen? Sillä isäntä
tiesi pässin arvon tarkalleen ja markalleen, mutta pässi ei vielä
tiennyt isäntänsä arvoa, kun ei ollut hänestä mitään maksanut. Hän ei
aavistanut, millaisen helmen isäntien ja pässinomistajien joukossa
kohtalo oli sille lahjoittanut.
Samassa karahti laiva karille.
Tästä syntyi tietysti, niinkuin aina, aikamoinen mökä ja meteli ja hätä
ja hälinä. Matkustajat luulivat, että laivan pohjassa on ladon oven
kokoinen reikä, ja että muutaman hetken kuluttua vain joukko kuplia
vedenpinnalla osoittaa »Leppävirta II:n» ja sen matkustajain viimeistä
märkää leposijaa...
Mutta rantasalmelainen pässinomistaja ei huutanut eikä hätäillyt.
Hän vain hyppäsi tempaamaan kaksi korkkivyötä, joista toisen hän sitoi
pässin ympärille ja, kun aikaa vielä oli, toisen omille vyötäisilleen.
Ja sitten hän asettui rauhallisin mielin pässinsä viereen odottamaan
tapahtumien kehitystä.
Laiva ei kuitenkaan uponnut, koska sille ei ollut tullut mitään
pahempaa vauriota.
Matkustajat rauhoittuivat.
Sitten he alkoivat keventynein mielin katsella ympärilleen ja äkkäsivät
pelastusvyöllä vyötetyn rantasalmelaisen ja hänen yhtä hyvästi
varustetun pässinsä ja keräytyivät tämän vakavan ja asiallisen parin
ympärille nauramaan ja räkättämään ja munimaan savolaisviisautta, ja
kysyivät, että miksikä sinä varustit pässin pelastusvyöllä, mutta et
akkaasi ja lapsiasi?
Mutta se Rantasalmen ukko loi vakavan katseen näihin tyhjänpuhujiin
ja huomautti, että kyllähän niitä aina akkoja ja lapsia saa, eivät ne
maailmasta kesken lopu, eivät ainakaan Rantasalmelta, ja lisäsi:
— Luulettako työ... kun oon juur'ikkään ostana niin hyvän pässin, jotta
semmosta ei oo koko Rantasalamen kihlakunnassa — vai oottako millonkaan
nähnä näin hyvännäköstä pässii? — ja maksana tästä neljäsattoo
markkoo...
Ja pässi loi kiitollisen ja hyväksyvän silmäyksen isäntäänsä ja mäkätti:
— Hädässä ystävä tutaan!
(1923.)