»Saan kunnioittaen ilmoittaa Kajaanissa muuten eletyn tavattoman
hiljaista askeettista elämää, vaikka sattuikin välikohtaus —
—», kirjoittaa meille eräs Kajaanin laihtuneista ja luisevista,
ankarapiirteisistä askeetikoista.
Se välikohtaus, josta nyt koko Kajaanin yhteiskunta pöyristyneenä
puhuu, oli semmoinen, että eräät henkilöt, joilla oli käytettävänään
hyvä ja komea auto, olivat tahtoneet panna kajaanilaiset askeetit ja
lihansakiduttajat pienelle nykyaikaiselle koetukselle nähdäkseen,
olisivatko he oikeita pyhimyksiä myöskin kiusauksen hetkellä,
vai olisiko veljeskansan perunaliemellä voimaa muuttaa maallisia
nautinnolta karttavat kajaanilaiset tanssiviksi dervisheiksi. Tässä
luvattomassa tarkoituksessa olivat mainitut 6,000 vuotta vanhan
kiusaajan asiamiehet lastanneet autoonsa joukon kanistereita ja ajoivat
vuorokauden pimeimpänä aikana, puolen yön korvissa, viime tiistaita
vasten keskelle kaupunkia.
Mutta Kajaanin poliisilaitos, joka oli saanut hajua asiasta, valvoi
yön pimeydessä. Se ei nähtävästi oikein luottanut sen suojelukseen
uskottujen porvareitten siveellisen selkärangan taipumattomuuteen
viettelyksen tässä muodossa livahtaessa heidän keskuuteensa. Se
päätti levittää suojelevat siipensä vanhurskaan unessa kuorsaavien
kajaanilaisten ylle ja poistaa ajoissa kiiltävät läkkipeltiset
kiusausvälineet, etteivät Kajaanin askeetit syvissä ja ylevissä
mietteissään ja katseensa ollessa sisäänpäin kääntyneenä kukatiesi
kompastuisi niihin ja jalkaansa ja sievää nykerönenäänsä lankeemuksessa
loukkaisi.
Tapahtui siis, että kun salaperäinen auto puoliyön hiljaisella
hetkellä pysähtyi erään talon edustalle Kajaanin hyvämaineisessa ja
ylistettävässä kaupungissa, poliisit ja sotilaat, ampuen peloittavia
varoituslaukauksia, niin että nurkat paukkuivat, piirittivät auton ja
ottivat haltuunsa sen sekä siinä olevat viettelijät, lukuunottamatta
päämestaria itseään, jota on poliisinkin vaikea saada kiinni ja
joka hulmahtaen haihtui pimeyteen, jättäen luultavasti jälkeensä
asiaankuuluvan tulikiven katkun.
Sattuipa silloin, aivan samaan aikaan, kulkemaan naisineen katua
pitkin jonkin matkan päässä tästä sotaisesta melusta kaksi enemmän
tai vähemmän askeettista kajaanilaista, toinen suurempi ja lihavampi,
toinen pienempi ja laihempi. Ja kun noin kadunkulman päästä alkoivat
laukaukset pamahdella, otti se suuri ja lihava porvari jalat alleen
ja läksi melkoisesta painostaan huolimatta uskomattomalla ripeydellä
juoksemaan kohti kotiaan, minne saapui siunaillen ja hengästyneenä,
mutta muuten ehjin nahoin.
Mutta se laihempi, joka oli ennenkin ruudinsavua haistellut,
päätti pysyä naisten suojelijana ja seisoa tässä luotituiskussa
järkähtämättömänä kuin hyvän silliaamiaisen syönyt Sandels, ja hänen
onnistuikin aluksi rauhoittaa naiset.
Silloin tapahtui kuitenkin uusi, odottamaton tapaus, joka ajoi sisun
kaulaan.
Ankaran ammunnan kauhistuttamatta syöksyi nimittäin viereisestä
talosta kadulle häntä suorana _musta kissa_, joka ilmeisesti oli
siinä anteeksiannettavassa harhaluulossa, että tämä sota ja meteli
oli suunnattu juuri sitä kohtaan ja että poliisi- ja sotilasosaston
tarkoituksena oli tehdä kaamea loppu sen mustasta elämästä.
Tämä kissa, joka kajaanilaisen syysyön pimeydessä ja pyssyjen
paukkeessa näytti kirjeenvaihtajamme nimenomaisen tiedonannon mukaan
erehdyttävässä määrässä pirun näköiseltä, etenkin koska se kooltaan oli
suurempi kuin tavalliset luonnolliset kissat, syöksyi pökerryksissään
keskelle tuota pientä ryhmää, jolloin naiset päästivät kimakan
hätähuudon ja lähtivät karkuun. Mihin saakka he juoksivat, siitä ei ole
varmaa tietoa, mutta otaksutaan heidän pysähtyneen »jossakin Purolan
takana».
Koko Kajaanissa oli yöuni mennyttä. Kajaanin askeetit eivät näiden
järkyttävien tapahtumien jälkeen voineet enää nukkua, vaan istua
kököttivät valveilla, toiset lukien herättävää kirjallisuutta, toiset
pannen pasianssia tai pistäen ehkä pieneksi Mylly-Matiksikin.
Aamun sarastaessa tulivat askeetit ulos erakkomajoistaan, haukottelivat
ja kysyivät, mitä oli tapahtunut ja oliko paljon kaatuneita ja
haavoittuneita. Kuultuaan, että pirtukuorma vain oli joutunut
suojelusenkeleitten käsiin, säpsähtivät Kajaanin askeetit, jupisivat
jotakin, että vai niin, vai niin... ja jäivät pitkin nenänvarttaan
tuijottaen raapimaan korvantaustojaan.
(1923.)
»HONGAT NUOKKUU IMATRALLA»
Ja luonto näyttää huokaavan. Hongat nyökyttelevät murheellisina
latvojaan, ja luonto huokailee imatralaisten kekkaloimista. Sillä
luonto on pohjaltaan vakava, vaikka välistä puhutaankin »luonnon
leikistä». Luonto voi kyllä hymyillä, mutta eivät edes kaunokirjailijat
väittäne, että luonto nauraisi, hohottelisi ja hahattelisi ja päästäisi
suuremmassa tai pienemmässä määrässä kaksimielisiä sukkeluuksia.
Lauantaina joku viikko sitten meni erääseen Imatran yleisistä saunoista
kolme miestä kylpemään.
He olivat päättäneet kylvettää itsensä sekä sisällisesti että
ulkonaisesti, ja he lätkivät vuoronperään vettä kipasta kiukaalle ja
pirtua pullosta kurkkuunsa erehtymättä kertaakaan sekoittamaan kiuasta
ja kurkkua toisiinsa.
Löyly kohosi sekä saunassa että miesten päässä, ja siinä oli sellainen
mökä kuin kaksinkertaisessa löylyssä voikin syntyä. Saunottaja pisti
päänsä ovesta sisään ja huusi, että jollette ja niin edespäin, ja
kylpijät vastasivat, että sun rilikuti tilikuti j.n.e.
Saunottaja juoksi hakemaan poliiseita.
— Nyt se meni hakemaan poliisia! kuului huutoja saunan muista osista,
ja nämä kolme miestä tulivat vakaviksi ja sanoivat, että mentiin nyt.
Kylpijät juoksivat pimeyteen pulloineen, eikä ollut heillä aikaa
kokoilla verhoja yllensä.
Kymmenen minuuttia oli sauna tyhjänä. Kolme alastonta miestä kuunteli
pimeässä nurkan takana, mutta ei mitään kuulunut.
— Se vain sä-säikytteli, nikottelivat kuuntelijat vihdoin, ja otettuaan
muutamia rohkaisuryyppyjä päättivät he palata takaisin lämpimille
lauteille.
He pujahtivat siis saunaan, löivät löylyä ja aloittivat:
— Sun rilikuti...
— ... tilikuti... jatkoi poliisi, pistäen päänsä sisään saunan ovesta.
Koska asia oli kiireellistä laatua, juoksivat miehet heti ikkunan
ääreen ja hyppäsivät ulos ikkunasta pimeyteen, missä kuului vain
honkien humina ja Imatran ikuinen, mahtava pauhu. Vaatteita ei ollut
aikaa ottaa mukaan, mutta pullot he tietenkin tempasivat lähtiessään.
Pitihän entinen jätkäkin, joka avattu pullo kädessä putosi laiturilta
mereen ja vaipui pohjaan kuin kivi, peukaloaan pullon suulla siihen
saakka, kunnes hänet oli saatu nostetuksi takaisin laiturille.
Imatran »maalle sulle kiusatulle» voitonvirttä laulaessa juoksi kolme
alastonta miestä edellä ja poliisit perässä läpi metsien, yli kivien,
kantojen ja piikkilankojen. Pullotkin jo putosivat, mutta pakolaisilla
ei ollut aikaa ruveta niitä etsimään, mistä huomaamme todeksi Petöfin
sanat, että vapaus on ihmiselle sentään kaikkein kallein.
Sitten ne alastomat miehet katosivat. Niitä ei näkynyt missään. Moni
on ennenkin kadonnut Imatralla, niin ettei häntä ole näkynyt missään,
mutta poliisit arvelivat, etteivät nämä miehet olleet kadonneet samalla
tavalla. Poliisit eivät ruvenneet etsimään heitä vedestä Imatran
alapuolelta, vaan etsivät heitä itsepintaisen uutterasti maalta Imatran
yläpuolelta.
Ja maalta ne lopuksi löytyivätkin. Metsästä läheltä Imatran asemaa,
missä he lymyilivät puitten takana edelleenkin alastomina, niinkuin
kolme häveliästä Aatamia. He olivat ennättäneet jo jäähtyä ja kuivaa
ilman lakanoita ja hierontaa.
Esivalta laski kouransa triumviraatin paljaille olkapäille, minkä
jälkeen lähdettiin kävelemään uusia kohtaloita kohti.
(1923.)