Pahamaineiseen, itaraan ja ahneeseen, mutta meille taloudellisesti
kannattavaan tapaamme pyydämme taas mankua ja lainata naapurien
vasikkaa kyntääksemme sillä saviliejuista perunamaatamme. Antakoot
sen meille taas tämän kerran anteeksi veli Kaukoranta ja hänen
»Länsi-Savonsa», josta olemme varastaneet tiedot Pieksämäen eteläkulman
sonniyhdistyksen lyhyestä, mutta iloisesta ja kauniista elämästä sekä
murheellisesta, varhaisesta ja valitettavasta kuolemasta.
Lehahtipa joltakin tuulensuunnalta lentämään karjanhoidon
kohottamisaatteen ja suomalais-kansallisen sonnimielisyyden henki ja
saapui suurella siipien havinalla erääseen kylään jonnekin Pieksämäen
eteläkulmalle.
Tarttui silloin ukkoihin halu takertua maitotaloudellisiin asioihin
ajanmukaisuuden ja eteenpäin ja ylöspäin pyrkimyksen katsannossa, ja
kun oli poltettu monta piipullista ja töpeksitty useita syvämietteisiä
sylkäyksiä, niin päättivät he keskenään, että ensimmäinen ehto on
sonniyhdistys.
Kirjoitettiin tämän johdosta karjanhoidon ammattimiehelle, että tulla
ja neuvoa, ja ammattimies tuli.
Ammattimies tuli ja puhui. Te olette aivan oikealla jäljellä, sanoi
hän. Ihmiskunnan kehitys alkoi vanhasta Aatamista, ja karjakannan
kehitys, myöskin Pieksämäen eteläkulmalla, alkaa sonnista. Siis on
perustettava sonniyhdistys. Se on ajan tunnus. Se on se suuri silta,
josta runoilija ennustaa ja joka kokoaa yhteen Väinämön heimon, jonka
lapset nyt ovat hajallaan kuin tuulispäässä hapset.
Ja ammattimies pyyhkäisi salaa hihansuullaan kosteuden silmäkulmastaan
ja rykäisi ja kysyi: onko se siis kansan tahto Pieksämäen
eteläkulmalla, että perustetaan sonniyhdistys?
Johon kansa murahti yksimielisesti, että: on!
No silloin se alkoi sujua, ja ammattimies valmisti tyytyväisen hälinän
vallitessa yhdistyksen perustamiskirjat ja pani sitten kynän ja paperia
pöydänkulmalle ja sanoi, että tähän kirjoittavat nyt nimensä ne, jotka
sonniyhdistykseen liittyvät, ja ukot niistivät vuoronperään ja kävivät
piirtämässä nimensä.
Sonniyhdistys oli perustettu!
Ihastuneet ukot kysyivät: näinkö mukavasti se mennä muljahti?
Mutta, sanoi ammattimies, sonniyhdistyksen niinsanoaksemme pääkappale
on sonni. Se on nyt hankittava, ja se on hankittava hyvä. Hyvä sonni on
ylevä subjekti ja jaloin kaikista luontokappaleista, mutta huono sonni
on alapuolella kaiken arvostelun, ja kolmen markan räätäli tekee kuuden
markan vahingon.
Uusi sonniyhdistys kysyi, eikö ammattimies, jolla oli järkiperäinen
kouluutus ja taiteilijan silmä sonnimaisia luonnonihanuuksia tajuamaan,
ottaisi hankkiakseen myöskin sonnin. Olen tekevä, vastasi ammattimies,
toivotti onnea, menestystä ja jalorotuisia vasikoita ja matkusti pois.
Ammattimies osti sonnin ja lähetti sen Pieksämäen eteläkulmalle, ja
kun sonni saapui paikkakunnalle, marssi sonniyhdistys in corpore
sitä vastaanottamaan lausuen sen tervetulleeksi ja katsellen sitä
ihailunsekaisella kunnioituksella, sonnin mulkoillessa vastaan
epäluuloisen näköisenä.
Ja sonniyhdistyksen johtokunta käänteli komeaa urosta ja huudahteli
ihastuksesta ja sanoi, että se on niinkuin joku taideteos taikka muu
maisema, ja ettei mitään näin viehättävää eikä mieltäylentävää ole
koskaan ennen Pieksämäellä nähty.
Silloin saapui tilaisuuteen erään yhdistyksen jäsenen emäntä liittyen
miesten piiriin ja alkaa katsella uutta sonnia ankaran ja arvostelevan
näköisenä. Ja kun hän sitten huomasi omankin ukkonsa olevan toisten
ukkojen joukossa, siirsi emäntä ankaran ja arvostelevan katseensa
viimeksimainittuun ja kysyi, että mitäs sinä teet täällä? Vai
luuletkos, että meidän karjamme tulee kuulumaan tähän yhdistykseen?
Niin ukko, joka oli hiukan urhoollinen toisten ukkojen joukossa,
vastasi, että sehän se on tarkoitus, mikäs sitten, ja emäntä huusi,
että vai ukot tässä alkavat määrätä akkaväen valtakunnasta, kuin on
navetta, ja ei ikinä, ja tuommoinen sonni sitten, sarveton mullikka,
tuokaapas vain lähellekään meidän karjaamme, niin meidän sarvipäät
lehmät seivästävät sen siihen paikkaan, on niillä sen verran hyvää
makua ja aistia ja oman arvon tuntoa.
Emäntä meni, niin että hameenhelmat läiskivät, ja hänen ukkonsa näytti
nieleskelevän jotakin ja tahtovan jotakin sanoa, mutta ei saanut
sanotuksi mitään, vaan läksi äänettömänä ja pää painuksissa kävelemään
kotiinsa päin lapikkaanpohjien pannessa alakuloista lits... lats...
vetisellä tiellä.
Mutta sonniyhdistyksen muut jäsenet seisoivat masentuneina katsoen
hänen jälkeensä ja huokasivat sitten sanoen, että on se tuo akkavalta
kamala asia, kuka oikein sen alle joutuu, niinkuin tuo naapurikin, hyvä
mies. Se on sitten niin ikävää, että oikein.
Seuraavana päivänä saapui se ukko hämillään ja kiusautuneen näköisenä
sanoutumaan irti sonniyhdistyksestä mutisten, että kun ei se eukkokaan
sitä hyväksy, ja sonniyhdistyksen muut jäsenet katselivat häneen
sääliväisesti ja sanoivat, että minkäs sille sitten... pyyhkäistään
vain nimi pois kirjoista.
Sitten kului eräitä päiviä, ja sitten ilmestyi toinen ukko, hänkin
hämillään ja kiusautuneen näköisenä lapikkaanvarsia oikoen ja
huomauttaen, että yhä se vain sataa, ihme ja kumma mistä sitä
riittää... olisi semmoista asiaakin, että jos pyyhkäistäisiin minun
nimeni pois niistä sonniyhtiön papereista... emäntä kun sanoi, että ei
meillä ruveta sellaisiin...
Ja senjälkeen tuli kolmas ukko ja neljäs, ja jokainen toinen toisensa
perästä.
Muutamia päiviä takaperin nähtiin Pieksämäen eteläkulman
sonniyhdistyksen sonnin kävelevän sateentuhjakassa kuraista tietä
pitkin saattamaan lähetetyn naisihmisen perässä rautatieasemalle päin
ammattimiehelle palautettavaksi.
Pieksämäen eteläkulman sonniyhdistyksen toiminta oli päättynyt.
(1923.)