ALAKULOINEN KERTOELMA PIEKSÄMÄEN ETELÄKULMAN SONNIYHDISTYKSESTÄ

Pahamaineiseen, itaraan ja ahneeseen, mutta meille taloudellisesti

kannattavaan tapaamme pyydämme taas mankua ja lainata naapurien

vasikkaa kyntääksemme sillä saviliejuista perunamaatamme. Antakoot

sen meille taas tämän kerran anteeksi veli Kaukoranta ja hänen

»Länsi-Savonsa», josta olemme varastaneet tiedot Pieksämäen eteläkulman

sonniyhdistyksen lyhyestä, mutta iloisesta ja kauniista elämästä sekä

murheellisesta, varhaisesta ja valitettavasta kuolemasta.

Lehahtipa joltakin tuulensuunnalta lentämään karjanhoidon

kohottamisaatteen ja suomalais-kansallisen sonnimielisyyden henki ja

saapui suurella siipien havinalla erääseen kylään jonnekin Pieksämäen

eteläkulmalle.

Tarttui silloin ukkoihin halu takertua maitotaloudellisiin asioihin

ajanmukaisuuden ja eteenpäin ja ylöspäin pyrkimyksen katsannossa, ja

kun oli poltettu monta piipullista ja töpeksitty useita syvämietteisiä

sylkäyksiä, niin päättivät he keskenään, että ensimmäinen ehto on

sonniyhdistys.

Kirjoitettiin tämän johdosta karjanhoidon ammattimiehelle, että tulla

ja neuvoa, ja ammattimies tuli.

Ammattimies tuli ja puhui. Te olette aivan oikealla jäljellä, sanoi

hän. Ihmiskunnan kehitys alkoi vanhasta Aatamista, ja karjakannan

kehitys, myöskin Pieksämäen eteläkulmalla, alkaa sonnista. Siis on

perustettava sonniyhdistys. Se on ajan tunnus. Se on se suuri silta,

josta runoilija ennustaa ja joka kokoaa yhteen Väinämön heimon, jonka

lapset nyt ovat hajallaan kuin tuulispäässä hapset.

Ja ammattimies pyyhkäisi salaa hihansuullaan kosteuden silmäkulmastaan

ja rykäisi ja kysyi: onko se siis kansan tahto Pieksämäen

eteläkulmalla, että perustetaan sonniyhdistys?

Johon kansa murahti yksimielisesti, että: on!

No silloin se alkoi sujua, ja ammattimies valmisti tyytyväisen hälinän

vallitessa yhdistyksen perustamiskirjat ja pani sitten kynän ja paperia

pöydänkulmalle ja sanoi, että tähän kirjoittavat nyt nimensä ne, jotka

sonniyhdistykseen liittyvät, ja ukot niistivät vuoronperään ja kävivät

piirtämässä nimensä.

Sonniyhdistys oli perustettu!

Ihastuneet ukot kysyivät: näinkö mukavasti se mennä muljahti?

Mutta, sanoi ammattimies, sonniyhdistyksen niinsanoaksemme pääkappale

on sonni. Se on nyt hankittava, ja se on hankittava hyvä. Hyvä sonni on

ylevä subjekti ja jaloin kaikista luontokappaleista, mutta huono sonni

on alapuolella kaiken arvostelun, ja kolmen markan räätäli tekee kuuden

markan vahingon.

Uusi sonniyhdistys kysyi, eikö ammattimies, jolla oli järkiperäinen

kouluutus ja taiteilijan silmä sonnimaisia luonnonihanuuksia tajuamaan,

ottaisi hankkiakseen myöskin sonnin. Olen tekevä, vastasi ammattimies,

toivotti onnea, menestystä ja jalorotuisia vasikoita ja matkusti pois.

Ammattimies osti sonnin ja lähetti sen Pieksämäen eteläkulmalle, ja

kun sonni saapui paikkakunnalle, marssi sonniyhdistys in corpore

sitä vastaanottamaan lausuen sen tervetulleeksi ja katsellen sitä

ihailunsekaisella kunnioituksella, sonnin mulkoillessa vastaan

epäluuloisen näköisenä.

Ja sonniyhdistyksen johtokunta käänteli komeaa urosta ja huudahteli

ihastuksesta ja sanoi, että se on niinkuin joku taideteos taikka muu

maisema, ja ettei mitään näin viehättävää eikä mieltäylentävää ole

koskaan ennen Pieksämäellä nähty.

Silloin saapui tilaisuuteen erään yhdistyksen jäsenen emäntä liittyen

miesten piiriin ja alkaa katsella uutta sonnia ankaran ja arvostelevan

näköisenä. Ja kun hän sitten huomasi omankin ukkonsa olevan toisten

ukkojen joukossa, siirsi emäntä ankaran ja arvostelevan katseensa

viimeksimainittuun ja kysyi, että mitäs sinä teet täällä? Vai

luuletkos, että meidän karjamme tulee kuulumaan tähän yhdistykseen?

Niin ukko, joka oli hiukan urhoollinen toisten ukkojen joukossa,

vastasi, että sehän se on tarkoitus, mikäs sitten, ja emäntä huusi,

että vai ukot tässä alkavat määrätä akkaväen valtakunnasta, kuin on

navetta, ja ei ikinä, ja tuommoinen sonni sitten, sarveton mullikka,

tuokaapas vain lähellekään meidän karjaamme, niin meidän sarvipäät

lehmät seivästävät sen siihen paikkaan, on niillä sen verran hyvää

makua ja aistia ja oman arvon tuntoa.

Emäntä meni, niin että hameenhelmat läiskivät, ja hänen ukkonsa näytti

nieleskelevän jotakin ja tahtovan jotakin sanoa, mutta ei saanut

sanotuksi mitään, vaan läksi äänettömänä ja pää painuksissa kävelemään

kotiinsa päin lapikkaanpohjien pannessa alakuloista lits... lats...

vetisellä tiellä.

Mutta sonniyhdistyksen muut jäsenet seisoivat masentuneina katsoen

hänen jälkeensä ja huokasivat sitten sanoen, että on se tuo akkavalta

kamala asia, kuka oikein sen alle joutuu, niinkuin tuo naapurikin, hyvä

mies. Se on sitten niin ikävää, että oikein.

Seuraavana päivänä saapui se ukko hämillään ja kiusautuneen näköisenä

sanoutumaan irti sonniyhdistyksestä mutisten, että kun ei se eukkokaan

sitä hyväksy, ja sonniyhdistyksen muut jäsenet katselivat häneen

sääliväisesti ja sanoivat, että minkäs sille sitten... pyyhkäistään

vain nimi pois kirjoista.

Sitten kului eräitä päiviä, ja sitten ilmestyi toinen ukko, hänkin

hämillään ja kiusautuneen näköisenä lapikkaanvarsia oikoen ja

huomauttaen, että yhä se vain sataa, ihme ja kumma mistä sitä

riittää... olisi semmoista asiaakin, että jos pyyhkäistäisiin minun

nimeni pois niistä sonniyhtiön papereista... emäntä kun sanoi, että ei

meillä ruveta sellaisiin...

Ja senjälkeen tuli kolmas ukko ja neljäs, ja jokainen toinen toisensa

perästä.

Muutamia päiviä takaperin nähtiin Pieksämäen eteläkulman

sonniyhdistyksen sonnin kävelevän sateentuhjakassa kuraista tietä

pitkin saattamaan lähetetyn naisihmisen perässä rautatieasemalle päin

ammattimiehelle palautettavaksi.

Pieksämäen eteläkulman sonniyhdistyksen toiminta oli päättynyt.

(1923.)

Maalaisaiheisia pakinoita · 第 35 / 41 题