Terveisiä täältä. Täällähän me juuri nyt olemme. Lukijaa ei ehkä
huvita saada siitä tietoa, mutta meitä suuresti huvittaa ilmoittaa
se kuitenkin lukijalle. Meillä on, niinkuin lukija toivottavasti on
lopulta tullut havaitsemaan, sellainen vitsikäs luonnonlaatu. He he he!
Täällä on myös vietetty Johannes Kastajan kaulanleikkauksen
vuosipäivää. Juhannusaattona naapuritalon miehet — naisia ei
isäntäväkeen kuulukaan, ja miehet ovat kaikki sitäpaitsi veljeksiä
— hakkasivat juhannuskoivut ja koristelivat niillä kotitalonsa ja
komensivat orjattarensa lämmittämään saunan, ja ryhtyivät sitten
viettämään keskikesän suurta juhlaa kylpemällä ja ryyppäämällä. Se ei
tietysti ollut laillista, mutta sellaistakin voi sattua, eikä se ollut
meidän vikamme.
Veljekset kylpivät, mutta eivät kuitenkaan lyöneet alkoholilla löylyä
niinkuin Jukolan veljekset — maailma viisastuu sittenkin, vaikkakin
hieman hidastellen.
Aapo — hänen nimensä oli todellakin Aapo — kylpi ja ryyppäsi itsensä
vajaassa tunnissa niin kypsäksi, että mainitun ajan kuluttua kömpi
kylpyvasta kainalossa ja aivan aivinaisillaan tupaan, missä asettui
kiukaalle nukkumaan ja pani kylpyvastan päänsä alle.
Mutta toiset veljet hummasivat edelleen saunan lauteilla ollen sangen
iloisia, kunnes heitä rupesi harmittamaan, ettei muu osa Suomen
kansasta ensinkään aavistanut, kuinka hauskaa heillä oli.
Tämän puutteen parantamiseksi lähetettiin nuorin veljeksistä noutamaan
saunaan talon kaikki pyssyt ja ampumatarpeet. Nuorin veikko juosta
kippasi sisään ja toi sylyksellisen pyssyjä ja patruunoita, ja kaikki
veljekset — tuvan kiukaalla nukkuvaa Aapoa lukuunottamatta — latasivat
pyssynsä ja tanssivat täydellisessä ja ihanteellisessa alastomuuden
tilassa ja laulaen, loikkien ja tuliaseitaan tahdissa heilutellen kolme
kertaa saunan ympäri.
Sitten he pysähtyivät. Heidän kasvoilleen palasi ankara hämäläinen
vakavuuden ja syvemmän elämänkäsityksen ilme.
He kohottivat pyssynperät paljaille, punertaville ja hikisille
olkapäilleen, tähtäsivät taivaalle hyvin tarkasti ja laukaisivat
yhteislaukauksen. Ja toisen ja kolmannen ja neljännen, ja ylipäätään
niin kauan kuin patruunoita riitti.
Ja jylisevä kaiku vastasi joka kerta Päijänteeltä ja metsäisiltä
vaaroilta.
Sitten loppuivat patruunat.
Vanhimman jälkimmäinen veli puhkesi kyyneleihin ja todisti, että
elämä on murheen astia, ja ettei ole mitään pysyväistä Päijänteen
länsirannalla, koska patruunat juhannusyönäkin loppuvat kesken, mutta
vanhin veli huomautti, että onhan kellarissa vielä 3 kpl kantopommeja,
ja ne paukahtaisivat varmastikin vielä kovemmin kuin pyssynrämät, ja
koko Suomen paljon kärsinyt kansa iloitsisi.
— Juu, varsinkin jos ne laukaistaan kaikki yhtä aikaa, lisättiin
neljännen veljen taholta.
Tietysti noudettiin kellarista ne kolme kantopommia. Aatamillisessa
juhannusasussa olevat veljekset tanssivat näiden kunnioitettavien
ja ajanmukaisessa uudisviljelyksessä hyödyllisten pikku velikultien
ympärillä juhlallisen piiritanssin, minkä jälkeen kantopommit
pistettiin erään pihamaalla olevan kiven alle ja sytytettiin yhtä aikaa.
Veljekset juoksivat pellolle navetan nurkan taakse, mistä kurkistelivat.
Hetkisen kuluttua täräytti taloa ja kylää mainio ppppppamaus.
Istualleen pudonneet veljekset kömpivät sittemmin ylös pehmeästä
ja kotoiselta tuoksahtavasta peltomullasta, pyyhiskelivät maa-emon
merkkejä asianomaisista paikoistaan ja olivat vakuutetut siitä, että se
oli paukku, joka vissiin kuului kauemmaksikin.
Sitten he palasivat pihaan ja myönsivät, että kivi, jonka alla
kantopommit olivat olleet, oli lentänyt hiiteen, eikä ainoastaan kivi,
vaan myöskin kaikki talon ikkunat. Osa niistä sitäpaitsi puitteineen.
Talossa oli sivumennen sanoen kolmattakymmentä ikkunaa.
Veljekset sanoivat, että olipas se, ja ryhtyivät jälleen tanssimaan
paratiisimaista piiritanssia kiven kohdalle syntyneen kuopan ympärillä,
mutta eräs veljeksistä, joka muisti, että Aapo kukaties oli jäänyt
osattomaksi yhteisestä ilosta, pistäytyi tupaan tiedustelemaan.
Aapo nukkui luonnollisessa ja paljaassa viattomuuden tilassa tuvan
kiukaalla, kylpyvasta päänsä alla.
— Aapo! sanoi velimies.
Aapo kuorsasi.
_Aapo!_
Aapo kuorsasi.
Velihopea ravisteli Aapoa, kunnes sai hänet avaamaan toisen — vasemman
— silmänsä.
— Aapo!
— Häh? Mitäh! Ku — kuka se...?
— Aapo, ooks sää kuullu mittään?
Kuorsausta.
Velimies tempasi kylpyvastan Aapon pään alta ja kylvetti Aapoa
kuiviltaan, kunnes Aapo jälleen avasi vasemman silmänsä.
— Häh? Mua niin nukuttaa...
— Eks sää sitten oo kuullu yhtään mittään?
— En oo... ooks sää sitten kuullu...?
Ja samassa uinahti veli Aapo entistä makeampaan uneen.
Juhannuspäivän aamuna alkoivat veljekset juoda kaljaa ja piimää ja
asettaa uusia ikkunoita paikoilleen, ja matkustaessamme eilen etelään
päin tältä mukavalta paikkakunnalta alkoi talon koillispää jo olla
kutakuinkin asuttavan näköisessä kunnossa.
(1923.)