Oli siis tullut jouluaatto 1922 Suomen kansalle ja Sippolan pitäjälle,
ja kansa totuuden ja runon kotimaassa ja Sippolan pitäjässä oli
pystyttänyt joulukuuset ja sytyttänyt kynttilät ja ruvennut heleällä
äänellä laulamaan vanhoja kauniita joululauluja.
Niin myös eräässä Sippolan pitäjän syrjäkylän talossa kylän laidassa
metsän reunassa oli tehty ankarat ja perusteelliset jouluvalmistukset
ja hankittu runsaasti syötävää, mutta eritoten juotavaa, ei ainoastaan
kotimaista, vaan myöskin Viron veljeskansan aikaansaannoksia. Ja talon
lukuisat sukulaiset olivat saapuneet näihin lupaaviin joulukesteihin,
ja kun hevoset oli riisuttu ja viety talleihin syömään kauroja ja
heiniä, ja vieraat olivat käyneet sisälle ja asettuneet taloksi ja
saaneet tehokkaat suunavaukset ja nauttineet vielä jonkin aikaa
hyvästä sydämestä ja lämpöisestä kädestä tarjottua joulukestitystä,
alkoi talossa vallita jouluhumu, joka muistutti hälinää Belsasarin
hovin juhlasalissa Hänen Majesteettinsa ollessa hyvällä tuulella,
sillä erotuksella kuitenkin, ettei mitään irtonaista kättä ilmestynyt
kirjoittelemaan tuvan seinälle mene-tekeleitä.
Ja mieliala kohosi yhä korkeammalle, ollen lopulta, ainakin orsien
tasalla, ja silloin aukeni tuvan ovi, ja niitä karvaisia pikkuäijiä
alkoi lappautua sisään.
Niitä tuli ensin yksi, karvainen ja pieni ja musta ja pitkäpartainen,
ja sumuiset silmät alkoivat pyöriä talonväen päässä, ja meteli tuvassa
vaikeni, ja sitten tuli ulkoa tunkeutuvan huurun seassa tupaan toinen
pitkäpartainen ja karvainen ja musta pikkuäijä, ja kylmä hiki kohosi
talon vieraitten punoittaville ja kuumille otsille levittäen niille
jonkinverran viileyttä. Mutta jouluyön pimeydestä ilmestyi tuvan ovelle
kolmas pitkäpartainen ja karvainen pikkuäijä, kuitenkin vaihteen vuoksi
yhtä kaamean valkoinen kuin edelliset olivat olleet peloittavan mustia.
Kauhistunut talonväki vieraineen karkasi mölisten ylös ja kaatoi lasit
ja aikoi ensin paeta tuvasta ikkunoista ja toisesta ovesta jättäen
juhlahuoneiston karvaisten kyöpelien haltuun, ja heikoimmat vaipuivat
polvilleen ja alkoivat katua syntejään ja muistella tilaisuuteen
sopivia rukouksia, mutta eivät tässä hädässä saaneet kokoon muuta
kuin että »lapsi olen laulavainen... viis kertaa seitsemän on
kolmekymmentäseitsemän...»
Ja neljäs pieni karvainen äijä työntyi tupaan, ja koko ovensuupuoli
näytti täyttyvän karvaisista, mustista ja valkeista ja kirjavista
pikkuäijistä, mutta silloin eräs rohkeimmista ja eniten Viron
veljeskansan virvoituksia nauttineista hyökkäsi karjuen karvaisia
paholaisia kohti, ja koko talonväki vieraineen syöksyi tämän esimerkin
rohkaisemana perässä ja ryhtyi häätämään pimeyden valtakunnan edustajia
ulos tuvasta.
Ja hiidenväki läksi pelosta huutaen ja kaviot kopisten livistämään
pakoon talonväen syöksyessä kammottavasti kiroillen ja lyhtyjä ja
kirveitä ja uunikoukkuja käsiinsä temmaten ajamaan heitä takaa.
Naapuritalossa vietettiin jouluaattoa levossa ja rauhassa, kun eräs
niistä pienistä koulupoika- ja tyttöjoulupukeista, jotka olivat
aikaisemmin illalla kiertäneet laulellen talosta taloon ja saaneet
hyvän vastaanoton ja osansa jouluhyvyyksistä, itkien ja parkuen,
rohtiminen parta kyynelistä märkänä, juoksi tupaan ja rukoili, että
tulkaa hyvät ihmiset auttamaan, tuossa toisessa talossa tappavat kaikki
joulupukit!
Toiset joulupukit olivat sillävälin kätkeytyneet mikä minnekin.
Eräs pojista oli päässyt pakoon riihen alle ja kuuli sieltä, sydän
vapisten, kuinka talonväki lyhtyineen ja kirveineen ja uunikoukkuineen
etsi sadatellen ja toinen toistaan kirouksilla rohkaisten karvaisia
pikkuäijiä vakuuttaen, että ellei muuten piisata tapahtuvassa
ratkaisevassa taistelussa, niin tuodaan kiväärit ja haulikot esille.
Mutta jo joutui apua joulupukeille naapuritalosta, mistä joukko nuoria
miehiä kiiruhti paikalle pelastamaan joulupukkeja. Apujoukko tapasi
talonväen vieraineen raivoissaan ja peloissaan ja hyvässä hönössä
mekastamassa pihalla, eivätkä apuuntulleet tahtoneet millään saada
talonväkeä uskomaan, että joulupukit olivat käyneet toisissakin
taloissa ja olivat vain oman kylän nuorta väkeä.
Vihdoin saatiin talonväki senverran rauhoittumaan, että joulupukit
uskalsivat ryömiä esille kätköistään ja livistää kotiinsa, ja talonväki
vieraineen palasi voitollisesti sisään ryhtyen jatkamaan hetkiseksi
keskeytyneitä pitojaan.
Sitten vallitsi jälleen joulurauha Sippolassa ja sen syrjäkylissä.
Ainakin ulkoisalla.
(1923.)