Mekin olemme aikoinamme ottaneet tulisieluisesti osaa Joensuun
vilkkaaseen teatterielämään, vaikka siitä on jo niin pitkä aika,
ettemme viitsi sitä sanoakaan.
Ja me voisimme, jos tahtoisimme, kertoa lukijoille eräitä mojovimpia
teatterimuistojamme, saada lukijan nauramaan niin, että hänen
housunkannattimensa katkeaisivat, eikä hän saisi ensi yönä unta.
Mutta osaksi ovat nämä muistot sitä laatua, ettei niitä aivan kaikkia
voisi kernaasti esittää painetussa sanassa muuten kuin kierrellen
ja kaarrellen, ja toiseksi osaksi meillä on vähän kiire juuri tällä
hetkellä, sillä me olemme lähdössä tasavallan muiden ylimysten kanssa
»Väinämöisellä» Hankoon, niin ettemme ehdi pitkiin juttuihin.
Mutta hiukan kuitenkin.
Juu, Joensuun teatterissa pelattiin tammikuulla erästä
»Preciosa»-nimistä laulunsekaista näytelmää. Meillä ei ole kunnia
tuntea tätä draamakirjallisuuden tuotetta, mutta kovin »dundeellinen»
se kuuluu olevan, ja suuri mustalaisleirikin siinä on.
Joensuulaiset saivat päähänsä, että tähän leiriin olisi saatava
ainakin yksi _oikeakin_ mustalainen, ja kun Joensuunkin puolessa on
kotitarpeiksi tätä tummaveristä, levotonta heimoa, niin löydettiinkin
pian eräs tarkoitukseen sopivalta näyttävä mustalainen, joka oli niin
mustalaisen näköinen kuin vain mustalainen voi olla.
Tästä mustalaisesta tehtiinkin sitten »Preciosan» mustalaisleirin pää-,
yli- ja ukkomustalainen.
Mustalainen ryhtyi suurella asianharrastuksella ja palavalla
taiteenrakkaudella harjoittelemaan osaansa, ja mikäs konsti mustalaisen
olikaan esiintyä mustalaisen osassa.
Olihan hänellä siihen kieltämättä ilmeiset n.s. luonnolliset
taipumukset.
Mustalaisleirin muut jäsenet olivat näitä tavallisia Joensuun
valkolaisia, joiden naamat olivat jossakin määrin noetut, että hekin
näyttäisivät mustalaismaisemmilta.
Sitten tuli »Preciosan» jännityksellä odotettu ensi-ilta, ja
joensuulaiset vaelsivat vaimoineen ja lapsineen teatteriin.
Mustalaisleiri herätti katsojissa mieltymyksen tunteita. Tosin nämä
mustalaiset esiintyivät, kävelivät lavalla ja puhuivat ja lauloivat
hieman epämustalaisessa asussa, nimittäin »Simsonin ja Delilan»
avohihaisissa israelilaispuvuissa, mutta menihän se mukiin niinkin,
eikä pikkuseikkoihin kannata kiinnittää huomiota.
Päähuomio kiintyikin luonnollisesti itse mustalaisiin ja varsinkin
siihen nimenomaiseen ukkomustalaiseen, oikeaan mustalaisten
mustalaiseen, ja pian alkoikin katsomossa kuulua hillittyä sipinää:
— Kahtokeehan tuota yhtä!
— Jopa s'oon osanna laittoo ihtesä hyvästi!
— Niin s'oon kun mustalainen kuuna päivänä.
— On. Se on oikeen luonnollisen näköinen...
Mustalainen suoritti osansa kunniallisesti ja oli loppuun saakka
luonnollisen näköinen, vaikka hän ei ollut ensinkään noennut naamaansa.
Suljemme kunnioittavimmin tämän joensuulaisen aatteen johtaja Kaliman
suosiolliseen huomioon ja harkintaan.
(1922.)