Lukuunottamatta sitä spiritismiä, joka on lääkeopillisella nimellään
tunnettu Spiritus rectificatissimuksena ja jolla käytännöllisessä
elämässä on Enonkoskellakin useita erilaisia kansanomaisempia lempi- ja
hyväilynimiä, eivät enonkoskelaiset ole aikaisemmin tutustuneet siihen
varsinaiseen spiritismiin, jolla on paljon kannattajia niin Englannissa
kuin muissakin suurissa sivistysmaissa.
Mutta äskettäin ilmestyi Enonkoskelle hieman umpimielisen ja suljetun
näköinen mieshenkilö, joka tuntui katselevan aineellisen olevaisuuden
rajapyykkien tuolle puolen, ja kun enonkoskelaiset maan tapaa
noudattaen kysyivät, kuka vieras on ja mistä hän tulee ja kuka hänen
isänsä oli ja vieläkö vanhukset elävät ja paljonko hänellä on palkkaa,
niin ilmoitti muukalainen olevansa spiritistinen meedio.
Enonkoskelaiset miettivät tätä vastausta ja mutisivat, että vai niin,
hm...
Spiritisti huomasi enonkoskelaisten tuijotuksesta lattianrakoon,
etteivät enonkoskelaiset olleet vielä päässeet perille spiritismin
aakkosista, jonka vuoksi hän lisäsi, että spiritistinen meedio
on sellainen erikoisilla salaperäisillä ominaisuuksilla ja
luonnonlahjoilla varustettu henkilö, joka saa pöydät ja tuolit
liikkumaan tahtonsa mukaan.
— Ahaa! sanoivat enonkoskelaiset kirkastunein katsein, mutta lisäsivät
hetken perästä, että kaikilla enonkoskelaisilla, alle vuoden vanhoja
lapsia lukuunottamatta, oli samanlainen kyky. Enonkoskelaiset kertoivat
liikuttelevansa joka päivä pöytiä ja tuoleja ja kysyivät, että olivatko
siis kaikki enonkoskelaiset spiritistisiä meedioita?
Oikea spiritisti hymyili tällaisille lapsellisuuksille tosin hieman
halveksivasti, mutta kuitenkin anteeksiantavasti, ottaen huomioon
enonkoskelaisten materialistisen tietämättömyyden salaperäisistä
henkimaailman ilmiöistä, ja ryhtyi laajemmin selittämään asiaa.
Hän ilmoitti, etteivät enonkoskelaiset suinkaan ole spiritistisiä
meedioita, eivätkä nykyisellä kehitysasteellaan sellaisiksi koskaan
tulekaan. Sillä oikea spiritisti on vain sellainen, joka voi liikutella
pöytiä ja tuoleja ilman mitään aineellista kosketusta, yksinomaan
henkisten voimien avulla.
Enonkoskelaiset katsahtivat silmät kunnioituksesta pyöreinä
spiritistiin, mutta käytännöllisinä ihmisinä eivät he kuitenkaan
voineet olla vielä kysymättä, mitä hyötyä sellaisesta tuolien ja
pöytien liikuttelemisesta henkisten voimien avulla voisi olla.
Kärsivälliseen ja lempeään tapaansa jatkoi spiritisti asian
selittämistä, ja enonkoskelaiset tulivat tietämään, että he
spiritististen pöytätanssien ja koputusten avulla voisivat päästä
yhteyteen henkimaailman ja edesmenneitten enonkoskelaisvainajien kanssa.
Nyt alkoivat enonkoskelaiset käsittää asian, ja talosta taloon levisi
sana, että Enonkoskella on spiritisti, joka saa pöydät leijailemaan
tyhjässä ilmassa ja manaa kuolleet enonkoskelaiset kertomaan
koputuskielen avulla terveisiä ja kuulumisia Tuonelan tuvilta.
Enonkoskelaisista alkoi asia tuntua juhlalliselta, jopa
peloittavaltakin, niin etteivät enonkoskelaiset mielellään liikkuneet
lyhyen talvipäivän mailleen mentyä yksin ulkosalla edes omissa koti
nurkissaan, koska heistä tuntui siltä kuin voisi joku jo ammoin
haudattu sukulainen tai tuttava millä hetkellä tahansa pistää
aavemaiset kasvonsa näkyviin nurkan takaa ja kuiskata: »iltaa!»
Mutta spiritisti kutsui joukon asianharrastajia spiritistiseen
istuntoon, ja asianharrastajat kokoutuivat sekä uteliaina että
pelokkaina tähän outoon ja kammottavaan tilaisuuteen.
Kun alkuvalmistukset oli tehty, ja spiritisti oli läsnäolijoille
selittänyt, mitä heidän oli tehtävä, istuutui spiritisti läsnäolevien
kera pöydän ympärille, ja enonkoskelaiset muodostivat meedion kanssa
piirin tarttuen toistensa käsiin, jotka tuntuivat kylmänkosteilta.
Eikä ollut huoneessa muuta valaistusta kuin ulkona talvisella
pakkastaivaalla loistavan kuun kalpea, haaveellinen valo.
Spiritisti ummisti silmänsä ja tuntui vaipuvan jonkinlaiseen
horrokseen, ja tuskallisen äänettömyyden vallitessa, jossa jokainen
kuuli oman sydämensä levottoman jyskytyksen, odottivat istunnon
osanottajat sitä suurta ja värisyttävää hetkeä, jolloin pöytä alkaa
itsestään kohota ilmaan, haamujen kädet hipaisevat läsnäolijoita ja
näkymättömien soittokoneiden säveliä kuullaan katon rajasta.
Minuutti kului toisensa jälkeen, kunnes pöytä vähän liikahti.
Jännityksestään huolimatta valppaat ja ovelat enonkoskelaiset huusivat
kuitenkin heti, että mitäs te sillä jalallanne... tässä pitää olla
rehellinen peli!
Spiritisti raotti väsyneitä silmiään ja sanoi, että hänen jalkansa oli
vain vahingossa sattunut pöydänjalkaan.
Ja sitten taas istuttiin ja odotettiin pöydän kohoamista ja henkien
koputuksia, mutta henget eivät tuntuneet olevan halukkaita rupeamaan
ajatustenvaihtoon enonkoskelaisten kanssa, ja mitä pöytään tulee,
niin ei se suostunut hievahtamaan millimetrinkään vertaa. Sillä oli
arvattavasti hyvä olla juuri siinä asennossa, jossa se oli.
Vihdoin huokasi meedio ja avasi silmänsä kysyen, mitä kuuluu ja
olivatko läsnäolijat huomanneet mitään erikoista, ja enonkoskelaiset
vastasivat, että rauha kuuluu, kiitoksia vain kysymästä, eikä ole
tapahtunut mitään mainitsemisen arvoista.
Näin ollen julisti spiritisti istunnon päättyneeksi ja selitti sitten
läsnäolijoille niitä syitä, jotka tällä kertaa olivat ehkäisseet
henkimaailman yhteyttä enonkoskelais-spiritistisen ryhmän kanssa.
Ennenkuin muutkin spiritistiset istunnot Enonkoskella olivat
epäonnistuneet, totesi spiritisti, että henkimaailman on erittäin
vaikea päästä kosketuksiin enonkoskelaisten kanssa, ja povattuaan
Enonkosken tyttärille hyvää avio-onnea poistui hän Enonkoskelta muille,
toivottavasti henkevämmille paikkakunnille.
Mutta enonkoskelaiset jatkavat kuitenkin spiritistisiä harjoituksia,
ja jos paikkakunnalla ilmestyy oma meedio, niin saamme kukaties kuulla
vielä kummia Enonkoskeltakin.
(1922.)