Me emme ole kiinnittäneet erikoisempaa huomiota siihen riihimäkeläiseen
rouvaan, emme hänen vatsaansa emmekä varpaaseensa. Ensiksikin olisi
se vähän noin niinkuin sopimatonta, vaikkapa mainitusta varpaasta
neljäkymmentä vuotta takaperin menikin sisään se silmäneula, joka näinä
päivinä, vietettyään rouvassa täsmälleen yhtä pitkän ajan kuin Israel
korvessa, on pujahtanut ulos mainitusta vatsasta. Ja mitäs tämä nyt
sitten! Me tiedämme henkilön, jolta 30 vuotta takaperin meni suuri
tukkimetsä kurkusta alas, eikä vieläkään ole tullut takaisin.
Mutta ne viimetorstaiset luonnonilmiöt Ullavalla ne vasta ovat poikaa.
Ei sovi ihmetellä, että sanomalehdet ilmoittavat niiden suuresti
järkyttäneen paikkakunnan ihmisten mieliä.
Lännestä lensi ilmassa suuri tulipallo, todennäköisesti ei kuitenkaan
aurinko, vaikka sekin tähän aikaan vuorokaudesta oleskeli läntisellä
taivaalla.
Tämä tulipallo teki käsittämättömästä syystä raivoisan hyökkäyksen
Herlevin kylässä maanviljelijä Matti Yrityksen n.s. nykyajan mukavuutta
vastaan. Jos laitoksessa sillä hetkellä sattui olemaan joku sisällä,
niin joutui hän taivaallisen voiman vaikutuksesta istumaan paljaan
taivaan alla, sillä tulipallo vei nykyajan mukavuuden katon mennessään
ottaen samalla tämän seuraksi osia läheisten latojen katoista. Näytteet
latojen katoista toimitti tulipallo aina Ullavan kirkonkylään asti,
mutta sen erityisen laitoksen kattoa ei se viitsinyt riepoittaa
muassaan kuin sata metriä pudottaen sen sitten maahan. Yrityksen
talon väellä oli siis tilaisuus siirtää se takaisin paikoilleen, mikä
etenkin näin vaihtelemien syksysäiden aikana on sikäli tärkeää, että
laitos katottomana voi sateen sattuessa helposti muuttua nykyajan
epämukavuudeksi.
Tämän kaamean mellakan sattuessa oli isäntä itse tyttönsä kanssa riihen
luona. Nähdessään sen väkivaltaisen kohtelun, minkä esineeksi nykyajan
mukavuus raivostuneen luonnonilmiön taholta joutui, ja huomatessaan
tulipallon uhkaavana kääntyvän myöskin mukavuuden isäntää kohti, katsoi
isäntä tilanteen vaatimusten mukaiseksi hävitä näyttämöltä ja kätkeytyä
tyttärensä kanssa läheiseen ojaan.
Tulipallo pyöri ympäri ja ihmetteli, että mihinkäs se Matti nyt hävisi,
ja muisti sitten, että sillä on toimittamista toisillakin tahoilla.
Tämän johdosta se halveksivasti nakkasi nykyajan mukavuuden katon
luotaan ja lähti tiehensä.
Ullavan kirkonkylään tämä ilmiö, jota paikkakuntalaiset syystä kyllä
epäilevät itse siksi 6,000 vuotta vanhaksi pääpapaksi, ilmestyi
savupatsaan muotoisena. Savupatsas saapui Asmundelan talon puutarhaan,
havaitsi siellä olevan pihakeinun tarkoituksiinsa soveltuvaksi ja
vei sen mennessään ilmaan. Kun meillä ei ole tietoa siitä, että
se olisi palauttanut keinua takaisin, niin voi olla mahdollista,
että asmundelaiset tänään ovat pakotetut keinumaan sahapukin päälle
poikittain asetetulla lankulla. Jos sahapukki on kohtalaisen korkea
ja lankku kohtuullisen pitkä, niin on se melkein yhtä hauskaa kuin
pihakeinussakin heijaaminen.
Eräällä taholla on esitetty arvelu, että tämä ilmiö sietäisi lähempää
tieteellistä tutkimusta. Me puolestamme kehoittaisimme luopumaan
sellaisista aikeista, joista ei mitään hyvää lähde. Kristityn ihmisen
on parasta karttaa niitä.
Sitäpaitsi ei tiedä, miten monta pihakeinua ja nykyajan mukavuuksien
kattoa sillä on varastossaan heittoaseiksi tutkijoita vastaan. Kenties
kokonaisia mukavuuksiakin.
Eikä olisi hauskaa saada sellaista niskaansa.
(1921.)
»VAARALLINEN NAINEN» VARKAUDESSA
Hiljainen huokaus kohoaa rinnastamme ajatellessamme eroa maaseudun ja
pääkaupungin välillä. Meillä on täällä kaikki nykyajan mukavuudet, niin
että sen kuin vain vääntää tai painaa nappia taikka vetää alaspäin
nuorasta riippuvasta kahvasta, niin saa valoa taikka vettä, mitä
kulloinkin tarvitaan. Ja monet muut käytännölliset laitokset, jotka
useimmiten vielä puuttuvat maaseudulta, vaikka sitäkin on jo alettu
sähköistää.
Mitä taas taiderientoihin tulee, niin on maaseutu valitettavasti vielä
enemmän takapajulla, koska Helsinki on kuin suuri pesusieni, joka imee
itseensä kaiken korkeimman ja ylevimmän taiteen jättäen maaseudun
tulemaan toimeen omine seuranäytelmineen, rohtimisine tekopartoineen
ja pahasti värisevine elokuvineen. Täällä Helsingissä taas on
meillä joka päivä tarjolla kaikenlaista taidetta ja kaikenlaisia
taidetilaisuuksia enemmän kuin Israelin lapsilla mannaa korvessa,
niin että meidän käy välistä niinkuin Israelin lastenkin ja me
ryhdymme yltäkylläisyydessämme napisemaan ja mutisemaan, että meidän
sielumme suuttuu tähän taiteellisen ravinnon paljouteen. Me voimme
sananmukaisesti vaikka piehtaroida taiteessa.
Välistä kuitenkin yksi tai toinen taiteellinen kiertue päättää armahtaa
maaseutua ja lähteä ravitsemaan maaseutu-Latsarusta niillä taiteen
muruilla, jotka rikkaan Helsingin pöydältä putoavat. Useimmiten se
tapahtuu teatteriseurueen muodossa, koska Suomen kansa herkimmin tajuaa
näyttämötaidetta.
Niinpä tapahtui, että Varkauteenkin muutama päivä takaperin
saapui eräs tuollainen kiertue ilmoittaen esittävänsä Varkauden
taidettaharrastavalle yleisölle murhenäytelmän »Vaarallinen nainen».
Varkauslaiset saapuivat joukolla tähän harvinaiseen taidetilaisuuteen,
varustaen puhtaat nenäliinat taskuihinsa murhenäytelmän aiheuttamien
itkukohtausten varalta, ja ennen esiripun nousemista vallitsi
katsomossa harras hiljaisuus, niinkuin ainakin traagillisen
murhenäytelmän edellä, ja jos kenellä oli jotakin sanottavaa
naapurilleen, niin tapahtui se kuiskauksilla... ja nyt esirippu kohosi.
Minuutin kuluttua alkoi Varkauden taiteenharrastajien kasvoille levitä
omituinen hymy, ja pienen ajan perästä kuuluivat jo ensimmäiset, aluksi
hieman hillityt nauruntyrskähdykset.
Teatteriseurueen mielenmaltin kunniaksi on kuitenkin mainittava,
etteivät nämä sopimattomat ilonpurkaukset sanottavasti tuntuneet
saavan heitä sekaantumaan osissaan, ja primadonna, »vaarallinen
nainen», lukea paukutti täyttä vauhtia osaansa, jonka hän tuntui
lukeneen aika hyvin ulkoa, ja kappaleen murheellinen toiminta kehittyi
tärisyttäviksi ristiriidoiksi; ja mitä surullisemmaksi toiminta
näyttämöllä kehittyi, sitä iloisemmaksi kehittyi mieliala katsomossa,
ja kaikkein liikuttavimmissa kohdissa puhkesi yleisö ukkosenkaltaiseen
naurunremakkaan.
Vihdoin koko teatteriyleisö vääntelehti vastustamattoman, hysteerisen
naurun kourissa, ja kun eräälle naurajista tuli pieni, mutta äänekäs
vahinko, ulvoi koko sali naurusta. Ja lopuksi täytyi suurimman osan
yleisöä poistua kesken näytännön, koska se pelkäsi kuolevansa naurusta,
mutta jotkut lujarakenteisemmat kestivät loppuun asti nauraen,
uikuttaen, nikotellen ja käsiään paukuttaen, joten teatterikiertue
niitti Varkaudessa verrattoman »naurumenestyksen», jota se kuitenkaan
ei liene murhenäytelmällään tarkoittanut.
Mutta vielä seuraavana päivänä kaikui Varkaudessa joka talosta
väsynyt, sortunut nauru, ja se räjähti aina uudella voimalla, kun joku
läsnäolijoista yritti matkia murhenäytelmän liikuttavimpia kohtia ja
»vaarallisen naisen» eleitä.
On hauskaa, että maaseudullakin saadaan välistä taidenautintoa. Se
on jalostavaa ja virkistävää, vaikka se välistä paneekin vatsa- ja
naurulihakset liian kovalle koetukselle.
(1921.)