Tutustuttuamme kertomuksiin Messukylässä vierailleesta
teatteriseurueesta täytyy meidän tunnustaa, ettemme oikein voi ymmärtää
messukyläläisen iltamayleisön kiihtymystä emmekä saman yleisön
tuhlaavasti viljelemien kiroussanojen karkeutta ja voimaa.
Asian kulkuhan on ollut — tyynesti ja kiihkottomasti sitä
tarkastellessamme — seuraava:
Messukylään on saapunut kaksi n.s. reisusälliä.
Asianomaisella luvalla ovat nämä henkilöt ilmoittaneet toimeenpanevansa
Messukylän kunnantalolla iltaman vaihtelevalla ohjelmalla.
Jonka päänumerona on yleisöltä ihailtu 1-osainen näytöskappale »Kun
sällit lähtee reisulle». Ja sitten yleinen tanssi.
Määrättynä iltana on Messukylän kunnantalolle kokoontunut ahdinkoon
asti väkeä, sali täyteen ja enemmänkin, niin että osan iltamavieraista
on täytynyt seisoa 5 mkan seisomapaikoilla eteisessä.
Seuratessamme edelleen rauhallisesti ja puolueettomasti tapahtumain
kehitystä on meillä tilaisuus todeta, että sittenkuin reisusällit
olivat ovella kantaneet pääsymaksut kaikilta niiltä, jotka saliin ja
eteiseen mahtuivat, olivat he ryhtyneet ohjelman suoritukseen.
Tässä oikeassa ja asianmukaisessa tarkoituksessa oli väliverho
vedetty pois näyttämölavan edestä, jolloin yleisölle on paljastunut
suosittu suomalainen messu kyläläisille kaikista edellisistäkin
näytöskappaleista tuttu kesämaisema oikealla ja vasemmalla kasvavine
lyhyenläntine koivu- y.m. puineen ja taustalla olevine sinisine
järvenpintoineen, jolla auringonsäteet kimmeltäen karkeloivat.
Messukyläläisen iltamayleisön ihailtua tätä tunnettua, mutta aina
kuitenkin mielenkiintoista näköalaa jonkin aikaa kaulat kurkollaan,
ovat iltaman järjestäneet reisusällit tulleet tavallisissa
luonnollisissa pukimissaan, ilman teennäistä teatterivaatetusta,
kasvojen maalausta, peruukkeja ja tekopartoja näyttämölavalle, ottaneet
lavalla olevat matkapussit selkäänsä, luoneet yleisöön lyhyen, jollain
tavoin erikoisen silmäyksen, ja poistuneet kulissien taakse.
Tämän jälkeen on Messukylän taiteenharrastaja- ja teatteriyleisö
tuijottanut noin puolen tuntia edessään olevaa runollista järvi- ja
metsämaisemaa, jopa tullut lopulta jonkinverran levottomaksikin, kun ei
esiintyjiä ole kuulunut takaisin.
Tosin on eräs eturivissä istuva ukko, jolla on näyttänyt olevan hyvää
aikaa, vakuuttanut, että kyllä kai ne sieltä tulevat, minne ovat
menneetkin, mutta ovat messukyläläiset kuitenkin lopuksi nousseet
lavalle ja menneet katselemaan kulissien taakse ja nähneet siellä
ikkunan olevan auki, ja kuulleet, että noin puoli tuntia takaperin
on pari sälliä, joilla on näyttänyt olevan jotenkin kiire, juossut
kunnantalolta päin pussit selässä asemalle ja noussut sieltä pohjoiseen
päin lähteneeseen junaan, joka pysähtyy ensi kerran vasta kahden tunnin
matkan päässä Messukylästä.
Näin on tapaus kaikessa suoraviivaisessa yksinkertaisuudessaan.
Me, niinkuin jo alussa saimme kunnian huomauttaa, emme oikein
käsitä, mitä syytä messukyläläisillä on ollut siihen hirvittävään
neekerimetsästysmäiseen ja jumalattomaan kiroilemiseen, mikä sinä
iltana ja sitä lähinnä seuraavina päivinä on kaikunut ei ainoastaan
Messukylän kunnantalossa ja sen lähimmässä ympäristössä, vaan
kaikkialla muuallakin tällä paikkakunnalla, ja joka kiroileminen,
vannominen, sadatteleminen ja syljeskeleminen on ollut etupäässä
kohdistettu puheenaolevien iltamien toimihenkilöitä ja heidän
esittämäänsä näytöskappaletta vastaan.
Olivathan sällit luvanneet esittää: kun sällit lähtee reisulle. Ja he
olivat sen esittäneet. Elleivät messukyläläiset saa sitä kalloihinsa
mahtumaan, niin emme me mahda sille mitään, ja rauha heidän tomulleen.
He eivät silloin paljoakaan käsitä nykyaikaisesta näyttämötaiteesta.
Sällit olivat mielestämme täyttäneet tehtävänsä kantaessaan pääsymaksut
ja esittäessään näytöskappaleen. Tanssin suorittaminen ei enää kuulunut
heille, vaan yleisölle itselleen.
Pyyntömme on, että messukyläläiset käsittäisivät nämä päivänselvät
seikat ja säästäisivät kirouksensa tositarpeeseen tai vanhanpäivän
varaksi.
(1921.)