Eräs mies tullut sikäläiseen kauppapuotiin.
Seisoskellut ja katsellut kauppamiestä ja hänen monipuolista
tavaravarastoaan ja raapinut takaraivoaan, ja kauppias muilta kiireiltä
kerjettyään kysäissyt, että pitikös sitä teille mitä, vai?
Hm, hm, se mies ryästellyt. Onkos teillä — jos niinkuin sattuisi
olemaan, sitä semmoista limonaatia, niinkuin ne sanovat?
Kauppias vastannut, että onhan sitä limonaatia. Onhan meillä.
Limonaatia on ja vaikka mitä. Mitä kukin halajaa. Paljonkos pitäisi
olla limonaatia?
— No, mitäs... eihän sitä paljosta. Eihän se liika lihota, jollei
kohtuus elätä, hehe. Jos ottaisi putelin, kun ei ole tullut ennen
maistetuksi.
— Vai niin säilynyt, ettei ole ennen limonaatia maistellut, arvellut
kauppias, ja avannut pullon ja pannut sen ja lasin tiskille, jossa jo
ennestään ollut joku pullo, ja ruvennut taas toisia ostajia palvelemaan.
Se mies kaatanut pullosta lasin täyteen ja juonut lasin tyhjäksi ja
sanonut suoraan, että:
— Ei tää oikeen hyvvää oo, mutta kun minä kerran oon maksanu, niin
täytyyhän sen juora... ja näkyyväthän sitä muutkin juovan.
Näin sanonut mies, josta ei limonaati oikein hyvää ollut.
Mutta juonut se kumminkin sen kaikki.
Välillä pysähtynyt suutaan muikistelemaan, niinkuin limonaatinjuojien
tapana on, mutta sitten taas kaatanut virvoitusjuomaa naamaansa.
No, loppunut se pullo, vaikkei se oikein maistunutkaan.
Mies kysynyt, että mitäs tämä maksaa, ja maksanut sitten ja sanonut:
— Em minä enää toista kertaa osta limonaatia.
Siellä ollut puodissa ostoksillaan joku toinenkin mies, joka asiat
toimitettuaan sanonut kauppamiehelle, että mihinkäs kauppias pani sen
liinöljypullon, ja kauppias vastannut, että tuonne minä sen tiskille
panin, ota sieltä.
Se mies etsinyt tiskiltä liinöljypulloaan, mutta ei löytänyt, ja sitten
kauppiaskin ruvennut etsimään, mutta ei siellä tiskillä ollut muuta
kuin yksi limonaatipullo, ja kauppias huomauttanut sille ensimmäiselle
miehelle, että juokaa pois tuo limonaatinne, ennenkuin väljähtyy, kun
on korkki auki.
Se mies sanonut, että jo minä siitä yhden pullollisen join, ja kauppias
ja se liinöljyn ostaja katsoneet toisiaan vähän pitkään, ja kauppias
ottanut tiskiltä tyhjän pullon ja haistellut sitä ja sanonut, että
niinpähän joi sen teirän liinöljynne.
Se toinen mies saanut uudelleen pullonsa täyteen liinöljyä, ja sitten
lähteneet molemmat miehet puodista, ja se limonaatin ostaja sanonut
vielä mennessään sille liinöljynostajalle, ettei hän enää koskaan
limonaatia osta. Juohan sitä, kun ottaa mies juodakseen, mutta malttaa
tuota olla juomattakin.
Pitäisi olleen tapahtunut Ilmajoen Huissinkylässä.
(1920.)